Ääliöt!

En tiedä kumpi on säälittävämpää, ajaa muovisella leluautolla, vai se että kuvittelee olevansa ekologinen ja taloudellinen ja trendikäs kun ajaa muovisella rumalla leluautolla.

TE, Chevrolet-kuskit, kolmekymmentäviisi vuotta sitten saatoin ylpeänä kertoa kuuluvani Chevy-kuskien arvokkaaseen ryhmään, mutta nyt...

Te hehkutatte täällä jotakin "Chevrolet Cruzea", jumalauta! yksikään, EI YKSIKÄÄN Chevrolet ole ollut hieno '70-luvun jälkeen! Nykyautot muutenkin, ei jumaleishön, rumia muovisia pyöreäkulmaisia laatikoita, jotka on tungettu täyteen kaikenlaista elektroniikkaa, jota ei Erkkikään osaa enää korjata,(tiedän, olen kysynyt). Puskuritkin muovia...voi luoja.



Ja sen verran vielä nykyautojen turvallisuudesta, että en kertaakaan, EN KERTAAKAAN ole elämässäni nähnyt useamman kuin kolmen oikean Chevroletin kolarin osapuolena. Nykyautot ovat epäluotettavia ja rumia.
HÄVETKÄÄ!


Minkälaisen maailman te olette jättäneet tuleville sukupolville!

Itse muistelen tippa linssissä kun isä toi Buickin kotia '50-luvun puolivälissä. Poikani ja tyttäreni muistelevat isäpapan '69 B-Body Dotsia ja '67 Chevya, mitä tulevaisuuden sukupolvet, nykyiset taaperot, lapset ja teinit saavat muistella? Iskän muovista sitikkaa, iskän vanhaa Corollaa, HÄVETKÄÄ!
5263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä panikoi. Kyllä ne hoitajat tulee kohta antamaan lääkkeet ja vaihtamaan vaippasi.

Äänestä

Olen erittäin samaa mieltä aiheen avaajan kanssa. Ajaisin mielelläni 71-vuosimallin jenkkiraudallani töihin päivittäin kesät talvet, onhan se auto isolla A:lla...mutta mutta, se vie bensaa noin 20 litraa satasella (1,65€/litra!!!!), saastuttaa aivan helvetisti, ei todellakaan ole turvallinen, järjettömän huono ajaa talvella ja mitä kaikkea muuta. Onhan muskeleissa munaa ja ajofiilistä mutta siihen ne hyvät puolet loppuvat. Ja Chevy on aina tehnyt rumia ja hienoja autoja, huonoja ja hyviä. Mun mielestä tuo Cruze on ehdottomasti hienoimpia ja käytännöllisempiä tällä hetkellä. Ostaisin uuden Camaron jos sinne mahtuisi 5 henkeä lomamatkalle, kuluttaisi 6 litraa satasella, maksaisi kolmasosan siitä mitä veroherrat on sen saaneet maksamaan, jne, jne....

Panssarivaunullakin olisi hieno ajella päivittäin jos se olisi mahdollista...siinä vasta asennetta olisi!

Äänestä
  • Itse olen miettinyt aivan samaa. Se on surullista mutta totta. Mutta sitähän se kehitys on, asioissa mennään eteenpäin ja hienojen autojen aika alkaa olla ohi.
    En usko että minunkaan 3v nassikka pääsee ikinä ajamaan minun (isältäni perimällä)T-Birdillä, sehän on vain ajan kysymys että koska sille auton max-saastuttamiselle pistetään jokin raja ja uskon ettei monet upeat jenkkiraudat sitä rajaa alita. Siihen voi mennä vuosia tai kymmeniä vuosia, mutta T-Bird ei taida sellaisenaan enää edetä kovinkaan pitkälle. Se pistää mielen apeaksi. Kaipa tämä sitten pitää vain sulattaa, voin nyt hyvin kuvitella miltä Buffalo Billistä tai jostakin muusta lännensankarista tuntui kun rajaseutujen aika oli ohi =(.

    Tai ehkä se pitää vaan raahata perhe ja myrskylintu jenkkeihin, missä bensan hinta on useimmissa osavaltioissa alta euron luokkaa.

    Äänestä

Jutuista päätellen pilvi maistui -70 l. nykyään varmaan lasol. Tippa linssissä ja pisut pöksyssä... haha olet niin maalainen... korkkaa uusi.

Äänestä
  • Minusta nää nykyautot näyttää siltä kun ne olis suunniteltu jollakin pahasti perseelleen menneellä happotripillä.

    "Höhöhö, hei mitäs jos suunniteltais taas sellainen hätsbäkki joka näyttää aivan samalta kun kaikki muutkin!"

    siihen toinen suunnitellija vastaa:

    "Joo ja pistetään siihen käytetyllä ruokaöljyllä toimiva sähkömoottori ja ihan vitusti turhaa elektroniikka-härpäkettä, öhöhöhöö!"

    siihen se ensimmäinen:

    "höhöhöhöö!"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PELLET! kirjoitti:

En tiedä kumpi on säälittävämpää, ajaa muovisella leluautolla, vai se että kuvittelee olevansa ekologinen ja taloudellinen ja trendikäs kun ajaa muovisella rumalla leluautolla.

TE, Chevrolet-kuskit, kolmekymmentäviisi vuotta sitten saatoin ylpeänä kertoa kuuluvani Chevy-kuskien arvokkaaseen ryhmään, mutta nyt...

Te hehkutatte täällä jotakin "Chevrolet Cruzea", jumalauta! yksikään, EI YKSIKÄÄN Chevrolet ole ollut hieno '70-luvun jälkeen! Nykyautot muutenkin, ei jumaleishön, rumia muovisia pyöreäkulmaisia laatikoita, jotka on tungettu täyteen kaikenlaista elektroniikkaa, jota ei Erkkikään osaa enää korjata,(tiedän, olen kysynyt). Puskuritkin muovia...voi luoja.



Ja sen verran vielä nykyautojen turvallisuudesta, että en kertaakaan, EN KERTAAKAAN ole elämässäni nähnyt useamman kuin kolmen oikean Chevroletin kolarin osapuolena. Nykyautot ovat epäluotettavia ja rumia.
HÄVETKÄÄ!


Minkälaisen maailman te olette jättäneet tuleville sukupolville!

Itse muistelen tippa linssissä kun isä toi Buickin kotia '50-luvun puolivälissä. Poikani ja tyttäreni muistelevat isäpapan '69 B-Body Dotsia ja '67 Chevya, mitä tulevaisuuden sukupolvet, nykyiset taaperot, lapset ja teinit saavat muistella? Iskän muovista sitikkaa, iskän vanhaa Corollaa, HÄVETKÄÄ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu