Minulla on diagnosoidu vaikea masennus, sen vuoksi olin koko viime syksyn sairaslomalla, söin nappeja ja yritin koota itseäni. Lääkärille menin vasta silloin kun itkua en pystynyt hillitsemään edes työpaikassa. Noh, toisten edessä yritän edelleen olla se tapaus joka parantui masennuksesta. Ongelma on, ettei se ole ainoa ongelma. Olen kärsinyt syömishäiriöstä jo n.puolitoista vuotta. Eli ahmin ja oksentelen. Minulla on vaiheita missä olen ollu monta viikkoa jossa en ole tehnyt näin, mutta nykyään pieni aisa saa minut ahduístumaan ja heti alkaa kierre joka voi kestää muutamista päivistä, viikkoihin jonka välissä voi olla hyviäkin päiviä.
Syy miks mä ny kirjoitan tään palstaan on se, että kun kävin lääkärillä ja psykiatrilla (työterveys) niin en ole maininnut syömis ongelmista ollenkaan. Hävettää ja koko ajan kerron itselleni et kyllä minä pääsen itse yli, mut nyt taas pääsiänen meni hienosti ja ma.ahdisti ku olin vähä juopotellu, ni heti piti alkaa ahmimaan ja nyt en oo voinnut lopettaa. Silloin jää rakas urheilu harrastus joka lisää ahdistusta, näytän turvonneelta ja verisunit rikki kasvoissa joten kaveritkin jää näkemättä ja nyt jopa olen ollut 'flunssassa' eli pois töistä. Tämä on pakko loppua, mut enhän minä voi mennä takaisin lääkärille ja sanoa et hei, sori, oon valehdellu koko tämän hoidon aikana....oikeasti mul on ihan helvetillinen ongelma joka alkaa aiheuttaa itsemurha ajatuksiakin. Itkettää, suruttaa, hävettää. Onko kellään mitään neuvoja, jotain mistä voisin jotenki ottaa pientä lohtua ja uskoa että ehkä minä pystyn vielä joku päivä elämään ilman näitä hölmöjä ajatuksia ja tekoja.
Aurinkoista kevättä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Enmä usko että se lääkäri mitään ihmettelee jos menet ja kerrot että sulla on syömishäiriökin mutta et viimeksi tullut siitä maininneeksi. Toinen vaihtoehto on että menet toiselle lääkärille.
No kerro ihmeessä, psyykkinen sairaus se sh on myöskin, itsellä depressio ja BED.
Ei se haittaa, vaikka et oo kertonu. Kyllä ne ymmärtää.
Tsemppiä!
Toivon parasta toipumista suruusi "whatsoewer" .
mb1 .