VW-octaavia

Näin sellaisen tänään, edelläni ajeli.
Oli vaihtanut skootan merkin VW-merkkiin takaluukun kanteen.
Fiksu teko sinällään ja ymmärrän kuskia kun ajeli ihan ihmisten ilmoilla
92882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

etkö tullut ajatelleeksi että ehkä se volkkarin merkki oli siinä vähän niinku siksi ettei varkaat veis. se on nimittäin niin että kukaan täyspäinen varas ei volkkaria huoli.

Äänestä
  • Monet meistä skodakuskeista haluaa pitää matalaa profiilia. Siksi vaihdamme skodamerkit kansanomaisempiin VW:n merkkeihin. Volkkarissahan on sen verran skodan piirteitä, että tyhmemmät menee vipuun.

    Äänestä

Joskus vuonna 1997 olin maantiellä koeajamassa uutta Octaviaa. Perässäni seurasi useamman kilometrin 500-sarjan Bemari. Sitten Bemari yht'äkkiä ohittaa minut kovalla vauhdilla ja häipyy horisonttiin.

Ohituspaikkoja olisi ollut jo aiemminkin, mutta bemarikuskilla taisi kestää kauan, ennen kuin hän tajusi ajavansa Skodan perässä. Nykyään Skoda-merkin näkeminen ei tunnu enää aiheuttavan pakonomaista ohitustarvetta.

Äänestä
  • Viime kesänä kun oli keskustelupalstoilla ja julkisuudessa juttua että liikkuva poliisi on ottanut Octavioita käyttöön kävi pari kertaa päinvastoinkin.
    Moottoritielläkin näki peileistä kun samanlainen Bemari tms. tuuninkipeli tuli muista ohi, mutta jäikin sitten Skodani taakse ajelemaan joukon mukana ja seuraamaan tilannetta...

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Viime kesänä kun oli keskustelupalstoilla ja julkisuudessa juttua että liikkuva poliisi on ottanut Octavioita käyttöön kävi pari kertaa päinvastoinkin.
    Moottoritielläkin näki peileistä kun samanlainen Bemari tms. tuuninkipeli tuli muista ohi, mutta jäikin sitten Skodani taakse ajelemaan joukon mukana ja seuraamaan tilannetta...

    Hehee, pääsin syksyllä kokeilemaan RS:ää ja havaitsin efektin pariinkin kertaan. Peilissä näkyi, kun Saksalainen halpatuontiauto otti välimatkaa kiinni hurjalla vauhdilla. Jäi sitten kuitenkin ajelemaan perään vRS - merkin nähtyään...

    Äänestä

>Oli vaihtanut skootan merkin VW-merkkiin takaluukun
>kanteen.

Tyhmyytensä voi ilmaista monella tavalla...

>Fiksu teko sinällään ja ymmärrän kuskia kun ajeli
>ihan ihmisten ilmoilla

...kuten tuostakin lauseesta voimme nähdä.

Äänestä

pilata VW:n maineen. Perkele yksi maailman surkeimmista autoista tekniiikan suhteen= Skoda.

Mutta hei köyhät, eläkää vaan unelmissanne,

Äänestä
  • Joopa :)

    No mutta ei tässä sen kummempaa, onneksi nykyskodalla ajavat tietää miten asia on.

    Äänestä

  • Muistutukseksi "köyhän auton" tekniikasta, että niihin harvoihin osiin, jotka meikäläisen Skodasta on viiden vuoden aikana hajonneet, on leimattu "VW/Audi" ...
    Taitaisi olla parasta, että Skoda irtautuisi VAG:in nykyisestä ahdingosta ja tekisi palikat itse! Yhtymän johtajien päänsärkyhän on muutenkin se, että saksalaisetkin on alkaneet huomata, että Volkkarin ja Audin osistahan se Skodakin on kasattu. Tämä on johtanut Skodan osuuden kasvuun tuolla alueella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


olli kirjoitti:

Näin sellaisen tänään, edelläni ajeli.
Oli vaihtanut skootan merkin VW-merkkiin takaluukun kanteen.
Fiksu teko sinällään ja ymmärrän kuskia kun ajeli ihan ihmisten ilmoilla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu