Persujen voitto.

On hienoa kun saatiin suomalaiset heräämään valtaeliitin kahleista. Suomessa harjoitettiin politiikkaa joka johti siihen, että alempi kasti köyhtyi köyhtymistään. Suomessa iso konsensus valtasi kansan ja siitä sikisi ns. "vihreä" valta, jotka lukeutuivat nuoreen sivistyneisyyteen. Heiltä sikisi aatteita, joiden mukaan Suomi pelastuu kun huolii maahamme satoja tuhansia Afrikkalaisia siirrtolaisia, näin olemme "kansainvälinen porukka" joka vaalii kaikensorttisia ihmisiä. Seka avioliitot sallitaan adoption saavat ihmiset, jotka täyttävät ihmisen piirteet. eli seisovat kahdella jalalla ja syövät lautaselta ruokansa.
Tuulimyllyjä sirotellaan pitkin ja poikin Suomen maata. Energiaa tuotetaan biomassasta, yhden kilon tarpeisiin kun tarvitaan vain kymmenen ihmistä sen tuottamiseen näin on työllisyyskin ratkaistu.
Heille Persujen Halla-Aho on kauhistus hänhän vaati karsintaa maahan muuttajiin nähden. On aivan kamalaa, kun käännytettävät sijoitetaan "ristikkojen taakse" nehän pitäisi sijoittaa vaikkapa hotelleihin ettei oltaisi rasisteja.
Nyt Kokoomuskin herää kuuntelemaan Timo Soinin kieltä. Siihen viittasi eduskunnan puheen johtaja Zyskowicz:kin, kun mainitsi nämä ökyherrojen hyväveli pelin. Ennen vaaleja moni puolue muuntui osittain Soinin esittämiin ehtoihin, kuten teki SDP:n, mutta leivemmin.
Entinen Maalaisliitto nyk. Keskusta rämpi itsensä suohon, kun taipui suurpääoman kannattaja Kokoomus nimiseen seurueen kelkkaan. Tuotiin Pohjanmaalainen maalaistyttö esikuvaksi ja Kokoomuksen Jyrkipojan aisan kannattajaksi. kuin yhtä virttä veisaamana he kaatuivat kuin "urhot suohon".

Annetaan Persuille se mikä Persuille kuuluu, eli kunnia valta eliitin kilven tahraantumisesta. Jos Persuilla on kunniassa Suomi ja sen hyvinvointi, niin olkoon se kunnia myös meille kaikille. Olemmehan suomalaisia ja muuksi emme halua tulla.
893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikös tämä kuulu tuonne politiikkafoorumille eikä tänne Lieksan juttuihin?

Äänestä

Kyllähän kuuluu aivan samoin kuin muukin itsekehu.
Mutta MH teksti kaipaa täydennyksen tuohon maalaistyttöön, sillä Matti Vanhanenhan oli luomassa tätä uutta kepulaista ideolokiaa tuomalla Kiviniemen, Vehviläisen ja Lehtomäen omaan haaremiinsa. Tästä oli tarkoitus luoda uusi kepulainen rahastusautomaatti, jossa verovaroja olisi kylvetty pitkin eurooppaa ja omalle ideolokiselle puolueelleen.
No tunnetusti Vanhanen nyrskähti omaan ahneuteensa ja naisseikkailuihin. Muilta osin puolueen tuho alkoi perinteisesti puolueen sisältä.
voi sanoa kepulle, että se on menoa.

Äänestä
  • - Keskustan tuntosarvissa ei ollut riittävästi herkkyyttä. Emme osanneet reagoida kritiikkiin ja tehdä muutoksia tarpeeksi nopeasti omiin linjauksiimme. Iltis. Kiviniemen sitaatti.

    olisi tullut lausua. Vanhasen tuntosarvessa ei ollut riittävästi herkkyyttä. ajatteluun tarvitaan muutakin, kuin sarvea.

    Äänestä

  • hööhhhöööhöö kirjoitti:

    - Keskustan tuntosarvissa ei ollut riittävästi herkkyyttä. Emme osanneet reagoida kritiikkiin ja tehdä muutoksia tarpeeksi nopeasti omiin linjauksiimme. Iltis. Kiviniemen sitaatti.

    olisi tullut lausua. Vanhasen tuntosarvessa ei ollut riittävästi herkkyyttä. ajatteluun tarvitaan muutakin, kuin sarvea.

    Olisi hyvä tietää paikkakunnittain minkä verran ääniä
    hävisi pohjoiskarjalassa ja koko suomessa sosdemit
    ja keskusta.
    Kuulin että lieksassa sosdemit olisi hävinnyt yli 900
    ääntä . Jos kellä on tietoa , olisi ne hyvä tietää.
    Tämmöisiä myö ihmiset ollaan kun meidän mieli
    pahoitetaan.

    Äänestä

  • No! Vanhanen on Vanhanen eikä muuksi muutu. Tässä Kepulaisten sooloilussa on se paha vika. että he unohtivat maaseudun kansan ja ryhtyivät uhmamielisesti ajamaan vain hallitsijoiden valtaa eli Wahlroosien kaltaisten suurmaaomistajien etuja.
    Kiviniemestä tehtini marionetti joka toisti samoja "liikkeitä" eli Kokoomuksen äänipainoja.
    Mietin muutamaa Kepulaista edusmiestä ja tuntui kuin heissä olisi ollut vielä asitä kunnon maalaishenkeä, mutta heidät vaijennettiin. Nyt on pitkä tie siihen, kun Kepu on jaloillaan. Oikeistosiipi sai nenilleen, mutta miksi he itsepintaisesti pitivät politiikastaan kiinni? He ilmeiseti pitivät kansaa tyhmänä, eli aliarviovat sen pahasti. Vieläkö SDP on oikeistolainen vai joko on mietittävä sitä, miten duunari saadaan riveihin.
    Kaikkinensa on mukavaa seurata mitä tästä syntyy. Joten katsotaan ja odotetaan.

    Äänestä

Jos Soini Timo on pelimies, hän tekee jonkinasteisen sopimuksen euromaiden pelastamiseksi hallituspohjaa neuvoteltaessa ja samalla kytkee ehtoja runsaskätiseen köyhien keskiluokan alapuolella olevien ihmisten auttamiseksi. Tämä olisi sitä äänestäjien tahdonmukaista politiikkaa. Vaaransa sillä kuitenkin on, jos asiat rupeavat rullaamaa kuin pitää, sillä seuraavissa vaaleissa voi Soinin porukka olla jo toinen puoli kansasta. Nämä häntä puolueet eivät sitten voikaan tukea kansaa, vaan heidän pitää sotkea asioita niin, että kansalaisten on pakko voida pahoin ja oksentaa, politiikka on edustajan näkökulmasta katsottuna, vain tätä oman hännän jatkuvaa nostamista.

Äänestä

Pöh. Nykynen eduskunta päättää viimesenä työnään tuon apupaketin Eu maille. Ei siinä Soinit eikä kumppanit sano muuta kun joo joo.
Pesevät kasvosa samalla.
Näin se on sovittu jo. Suomi polttaa 26 miljardia tuossa pelissä.

Äänestä

Järki hoi!! "Kysymys olemassaolon perussyystä on suurempi kuin mitä ihminen voi ymmärtää. Se on ylijärjellinen. Mutta ihminen tuon tuntemattoman syyn ilmentymänä on oman rajoitetun ymmärryksensä alainen ja siten vastuussa vain siitä minkä ymmärtää eikä siitä mahdollisesta tarkoitusperästä, johon hänen ymmärryksensä ei riitä. Tämä havainto asettaa ihmiselle vastuun toimia ymmärryksensä mukaan, ja vieläpä erittäin ankaran vastuun, sillä pieninkin niin sanottuun yliymmärrykseen vetoaminen on rikos luonnon suurta lakia kohtaan. Ihmisen ymmärryksen rajallisuus on hänen itsesuojelunsa keino, sillä kukaan ei jaksa toteuttaa enempää kuin mihin kyvyt kantavat, josta syystä ymmärrys aukeaa vain sitä mukaa kuin kyvyt kehittyvät. Asiaa ei voi ajatella päinvastaisesti...........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M.H. kirjoitti:

On hienoa kun saatiin suomalaiset heräämään valtaeliitin kahleista. Suomessa harjoitettiin politiikkaa joka johti siihen, että alempi kasti köyhtyi köyhtymistään. Suomessa iso konsensus valtasi kansan ja siitä sikisi ns. "vihreä" valta, jotka lukeutuivat nuoreen sivistyneisyyteen. Heiltä sikisi aatteita, joiden mukaan Suomi pelastuu kun huolii maahamme satoja tuhansia Afrikkalaisia siirrtolaisia, näin olemme "kansainvälinen porukka" joka vaalii kaikensorttisia ihmisiä. Seka avioliitot sallitaan adoption saavat ihmiset, jotka täyttävät ihmisen piirteet. eli seisovat kahdella jalalla ja syövät lautaselta ruokansa.
Tuulimyllyjä sirotellaan pitkin ja poikin Suomen maata. Energiaa tuotetaan biomassasta, yhden kilon tarpeisiin kun tarvitaan vain kymmenen ihmistä sen tuottamiseen näin on työllisyyskin ratkaistu.
Heille Persujen Halla-Aho on kauhistus hänhän vaati karsintaa maahan muuttajiin nähden. On aivan kamalaa, kun käännytettävät sijoitetaan "ristikkojen taakse" nehän pitäisi sijoittaa vaikkapa hotelleihin ettei oltaisi rasisteja.
Nyt Kokoomuskin herää kuuntelemaan Timo Soinin kieltä. Siihen viittasi eduskunnan puheen johtaja Zyskowicz:kin, kun mainitsi nämä ökyherrojen hyväveli pelin. Ennen vaaleja moni puolue muuntui osittain Soinin esittämiin ehtoihin, kuten teki SDP:n, mutta leivemmin.
Entinen Maalaisliitto nyk. Keskusta rämpi itsensä suohon, kun taipui suurpääoman kannattaja Kokoomus nimiseen seurueen kelkkaan. Tuotiin Pohjanmaalainen maalaistyttö esikuvaksi ja Kokoomuksen Jyrkipojan aisan kannattajaksi. kuin yhtä virttä veisaamana he kaatuivat kuin "urhot suohon".

Annetaan Persuille se mikä Persuille kuuluu, eli kunnia valta eliitin kilven tahraantumisesta. Jos Persuilla on kunniassa Suomi ja sen hyvinvointi, niin olkoon se kunnia myös meille kaikille. Olemmehan suomalaisia ja muuksi emme halua tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu