Olen aina silloin tällöin käynyt täällä seuraamassa keskustelua ja olen tullut siihen tulokseen ettei näihin VL:ien väitteisiin voi sanoa muutakuin voi tuska. Minä pidän kiinni Joh 3:16ta ja huutakaa korvaan mitä vaan, niin silti tämä Hellari on taivaaseen menossa.
Kommentti
kommentoija
11661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sanoja ja tunnustusta näet riittää, mutta helluntaioppi ei opeta näin:
"Pelastus on yksin armosta, yksin uskon kautta, ilman lain tekoja"
Ef.2:8. Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:
9. Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jesuksessa hyviin töihin, joihin Jumala meidät on jo ennen vaeltamaan valmistanut.
"Sanoja ja tunnustusta näet riittää, mutta helluntaioppi ei opeta näin:
"Pelastus on yksin armosta, yksin uskon kautta, ilman lain tekoja"
Vanhoillislestadiolaisuus on huippuesimerkki sellaisesta opetuksesta, jossa erilaisilla lain teoilla pyritään ansaitsemaan taivaspaikka.
Silloin olet vl-opetuksen mukaan taivaskelpoinen, jos pilkuntarkkuudella noudatat kaikkia isien perinnäissääntöjä. Älä meikkaa, älä värjää hiuksia, älä pidä korvakoruja, älä urheile, älä käy urheilukilpailuissa...
Näiden määräysten noudattamisella vl-joukko pyrkii ansaitsemaan oman taivaspaikkansa.
Muille uskovaisille riittää Raamatun ohje:
"Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut."
kuuntelemaan vl-opetusta. Näyttää siltä, että tarvitset todellista tietoa.
on syytä oikoa.
että se vielä hymy hyytyy sultakin, kun käy ilmi, että fakta onkin oikeassa ja sinä väärässä.
hymy hyydy siltä, joka Jumalaan turvaa. Sen sijaan monelta ihmisoppeihin ja isien perinnäissääntöihin turvaavalta vanhoillislestadiolaiselta saattaapi hymy joskus hyytyä.
Arvelen.
Aijaa..enpäs tuota tiennytkään..omasta mielestäni olen kyllä seurakunnassa kuullut tuotakin saarnattavan. Mutta älkää nyt suinkaan ymmärtäkö, että kerskuin olevani hellari. Tahdoin vain tuoda sen esille, että vaikka olen hellari niin olen myös taivastiellä. Eikä mua juuri kiinnosta mikä mä olen, vaan se, että mulla on välit kunnossa mun parhaan kaverin, Jeesuksen, kanssa. Oppi on raamattu ja siitä pidetään kines..
Olet varmasti taivaaseen menossa kun olet uskovainen. Taivaassa ei kysytä mihin seurakuntaan/herätysliikkeeseen kuuluit kun elit maan päällä. Tärkeintä on, että uskot Jeesukseen. En ole vl mutta uskovainen olen ja sillä ei ole MITÄÄN merkitystä mihin seurakuntaan kuulun!!
Oikein paljon siunausta sinulle uskovainen! =)
Raamattu varoittaa eriseuroista.
Helluntaioppi, opettaa lain töitä ts. ratkaisu kistillisyyttä. Jo tuossa kohden se kielletää: Joh.1:13 "jotka ei verestä eikä lihan tahdosta ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat".
Lisäksi varoitetaan vääristä profeetoista: Matt.24:24. "Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin".
ovat vääriä profeettoja.
Tää on hauskaa, kun aina eri seurakunnan jäsen on vääräprofeetta tai harhaoppeja kannattava. Jeesus tuli maailmaan, kärsi, kuoli ja voitti synnin ja Hän haluaa rakastaa lapsiaan ja pitää huolta. Me ollaan kaikki vajavaisia ja me ei aina voida käsittää, mikä on oikein ja väärin, mutta Pyhä Henki kyllä johdattaa meitä ja kuhan vaan luotetaan Jumalaan ja Hänen sanaan niin kaikki ok. Aivan kuten David Wilkersonin kirjassa sanotaan: "Jumalalla on kaikki hallinnassa"... Koska näin on asia, niin en edes viitsi väitellä VL:ien kanssa, sillä nää jutut on Herran käsissä. Haluan ennemminkin iloita siitä, että te tunnette Kristuksen ja tiedätte ettei yksikään tule Taivaan Isän luokse muutoin kuin Jeesuksen kautta.
Jeps..Iloitaan aina Herrassa, sillä murehtiminen tuhoaa ja puetaan ylle se sota-asu, että kestetään nää lopunajat...siunausta vaan kaikille...