paljosta vaille, se oli ennen odotettu hetki keväästä Ilomantsissa aikoja taaksepäin tuo Vapun aatto, sitä koko kevätkausi odotettiin, että päästiin Riutalle tanssimaan ja kohtaamaan toisia ihmisiä ja meitä oli paljon
oikein pisti vihaksi kun poikkesin vuosia sen jälkeen kun olin tuossa 1071-72 vaihteessa muuttanut pois, että tuo lava oli purettu ja muistot hävinneet itätuuleen, en ole koskaan saanut selville mikä aiheutti lavan purkamisen ja jos ole oikein ymmärtänyt Ilomantsissa ei enää ole nuorille kohtaamispaikkaa,
vai onko ?
no kaikesta huolimatta Hyvää Vappua ja Kevättä täältä jostakin
Voi, Voi Te
21
2794
Vastaukset
- nuoret jäätte
anteeksi pitäisi olla 1971-72
- helppo on yhtyä
ajatukseesi, siellä oli kivaa ja bussit toi porukkaa Joensuustakin,
muistan muutamia esiintyjiä Irvin, Danny, Simon Scott, Heikki Merivirta, Martti Innanen, Tuulikki Eloranta, Turuttaret, Fredi jne ja porukkaa riitti, pieni kyläyhteisö herasi eloon ja moni löysi elämänkumppanin - Ehdottelija
No juu, eipä nuo esiintyjät eloa enää minuun saisi, vaikka tulisivat ihan ikkunan alle....Dannyn lisäksi vielä Frederik - apua.... Ja Armi-vainaa...Koetetaan tsempata Hotelli Ilomantsin uudet yrittäjät toimimaan, siinä sitä olisi ihan tarpeeksi. Ei strippareita, eikä kyseenalaista viihdetoimintaa.... Aikuisten ihmisten yhdessä oleilua vaan. Ja nyrkinheiluttajat veks - menkööt puskemaan Karjaln mäntyä.
- Virkainnon uhri
Mulkkua porukkaa oli jo silloin.
Rikospliisi Riissanen vei putkaan kun Hurskaisen Jussi tarjosi Rouvisen Kekun kiljua lavan takana.
No onneksi Ruutti tuli paikalle ja sanoi että piästäkkee pois heti tämä piätetty.
Ruutti oli muutenni reilu jätkä. Olis varmaan Persu. - Ehtottelija me kaik
kymmenen aikuista ihmistä voijjaan kokkoontuu kirkon tiloihin ja siellä harrastaa vaikka pitsinnypläystä, mutta kaihomielin muistelen noita aikoja kun Riutta oli olemassa, kaihomielin muistelen aikaa kun Ilomantsissa vielä oli fiksua porukkaa, kaihomielin muistelen kun kylässä oli vielä nuoria ja kaihomielin muistelen aikaa kun osattiin vielä käyttäytyä toista kohtaan
nyt tämä kylä on pystyyn kuollut ja valoa ei ole näkyvissä
kylään vievän tien varteen voimme laittaa kyltin, Tervetuloa tapamaan eläkeläisiä, paikalleen jämähtäneitä työttömiä ja pientä osaa työteliäitä Ilomantsilaisia - Elämää juoksuhaudois
Ehtottelija me kaik kirjoitti:
kymmenen aikuista ihmistä voijjaan kokkoontuu kirkon tiloihin ja siellä harrastaa vaikka pitsinnypläystä, mutta kaihomielin muistelen noita aikoja kun Riutta oli olemassa, kaihomielin muistelen aikaa kun Ilomantsissa vielä oli fiksua porukkaa, kaihomielin muistelen kun kylässä oli vielä nuoria ja kaihomielin muistelen aikaa kun osattiin vielä käyttäytyä toista kohtaan
nyt tämä kylä on pystyyn kuollut ja valoa ei ole näkyvissä
kylään vievän tien varteen voimme laittaa kyltin, Tervetuloa tapamaan eläkeläisiä, paikalleen jämähtäneitä työttömiä ja pientä osaa työteliäitä IlomantsilaisiaKylän pystyyn kuolemisesta voi osoittaa koukkusormella suppeakatseisia politiikan päättäjiä
- Samaa tahtia...
No mutta...! "...eipä nuo esiintyjät eloa enää minuun saisi..."
Vanhenevat ne esiintyjätkin, eikä niiden tarkoituskaan ole saada "eloa". Usein sitä päivitellään, että onpa sekin vanhettunut ja kurtistunut. No, KAIKKIHAN me vanhetaan. - olin siellä minäkin
Virkainnon uhri kirjoitti:
Mulkkua porukkaa oli jo silloin.
Rikospliisi Riissanen vei putkaan kun Hurskaisen Jussi tarjosi Rouvisen Kekun kiljua lavan takana.
No onneksi Ruutti tuli paikalle ja sanoi että piästäkkee pois heti tämä piätetty.
Ruutti oli muutenni reilu jätkä. Olis varmaan Persu.Rissasen Arvin lempitokaisu oli kun tuli henkeä haistamaan"selvähän tämä humalassahan tämä".Ruutti söi usein pikkunakkeja voipaperiin käärittynä.
- siitäpä kun
kipaset Havukkaliolle polokuu pitkin niin oiskos neljäs tahi viijes iso puu ja siinä kääkkärä juuret niin kaivelehan siellä juuriin alla on pullo Haukivaarassa keitettyy ponua
juo pois vuan mie tarjoon jaa muuten Arvi oli ihnan mukava mies - voi voi Ehtottelija
minkäs takia et jäänyt silloin aikanaan iluun? ajat muuttuu,yrittäisit sinäkin hyväksyä sen...
- voi yksi vastaa voi
Ehtottelija,
syyt ovat yksinkertaiset, Ilomantsissa ei löytynyt kuin tilapäisiä töitä,
maailma tarjosi muuta kuin Pogostan baarin, linja-autoaseman baarin, Montun ja muutaman muun, tarjosi ammatillisen koulutuksen, tarjosi työn ja tarjosi mahdollisuuden elää ns. normaalia elämää, tuli perhe ja elatuksen murheet ja työ tuli kiertäväksi, Ilomantsissa olen työn merkeissä käynyt neljä kertaa, sukuloimassa n. 10 kertaa ja syy on yksinkertainen, ei sitä 40 vuoteen enempää kerkiä
no kylä on muuttunut ja ihmiset muuttunut ja mielessä on ; synnyin siellä, mitään en mukaan ottanut, mitään ei sinne jäänyt ja sanon luonto on kaunis ja minulle ei sitten muuta
riittääkö tämä vastauksesi, seuraan silloin tällöin kylän juttuja ja siellä on vielä pari sukulaista ja tulen tervehtimään kuhan kerkiän jos en tänä vunna niin lähimmän kymmenen vuoden aikana - pappa menneisyydestä
Riutta, Tervaruukki, Lehtovaara, Sonkaja, Möhkö
tuleeko mitään mieleen, no tämä tietokonesukupolvi ei ole elänyt hyvinä aikoina - Ihana Riutta?
Riutta 1971: humalaisia kolleja. Miesten keskipituus koko maan alhaisin Lappia lukuunottamatta. Puheet humalaista sönkkäystä ja kiroilua. Oksentelua huussin nurkalla. Lasin sirpaleita. Tuupovaaralaisia turpiin.
Tangossa liisteröityivät korvaan kiinni, kähmivät takamuksesta. En kaipaa. - rinteestä katsottua
nimimerkki ; Ihana Riutta,
olen pahoillani jos sait turpaasi mutta luulen, että siitä saa kantaa vastuun itse,
turha uhoilu aiheuttaa nenän turvotusta
aivan ensiksi väitteessäsi ei ole mitään perää, hyvin pieni oli se joukko joka "humalassa örvelti" ja en tiedä saiko Tuupovaralaiset kertaakaan selkään ja oli muutaman kesä "aitiopaikalla"
Riutalla kävi porukkaa ympäri Pohjois-Karjalan, lomalaisia jne, ihan tavallisia nuoria ja vanhempia tapaamassa toisiaan ja jos et siinä onnistunut otan osaa - Öllöllään
Oi niitä aikoja tosiaan kun oli Riutta,Sonkajan lava,Urheiluhalli,Huhuksen lava....
Olipa mukava käydä tanssaamassa ja poikia katselemassa.
Silloin osattiin olla siivosti,nykyään nyrkit heiluu ja aseet paukkuu.Huhhuh.
Mutta...onhan vielä Öllölän lava Tupiksessa,kesällä sitten sinne.
Rokkaamaan,vielä nääs jalka nousee vanhallakin. - ai, ai sitä
viattomuuden aikaa, olihan siihen aikaankin henkisiä keskosia muutama ja aina olivat riita jossakin haastamassa, mutta kova on ollut noiden kavereiden kohtalo
mutta valtaosin tuo jengi siihen aikaan oli jees
se voi olla, että silloin ei vaatimukset olleet ihmisillä kovin suuret ja elettiin luottaen tulevaan, nykyaikana asetetaan liian suuret vaatinukset ja ihminen ei pysy mukana
voi olla, että Öllölässä käydään jos kesä siihen mahdollisuuden suo - Pistää oikein vihaks
i kun ei tule selvyyttä siihen milloin Riutta rakennettiin ja kuka rakensi? Kuka oli ensimmäinen esiintyjä? Eila Pienimäki?
- enpä muista
vuotta, mutta eikös se ollu Ilomantsin Urheilijat jotka sitä piti,
aina käytiin kattoo kun ne rakens sitä,
oltiin 1960 luvulla ja jos oikein muistan niin loppupuolella, siellä oli ILUn porukkaa vapaaehtoistyössä ja muutama jotka ei seuraan kuulunna,
kyllä siellä kävi sen ajan huippuartistit ( ei samoja kun työväentalolla, yks kakka.
kaks kakkaa orkkija ), mutta se minua ihmetyttää milloin se purettiin ja minkä takia ?- KulkurinMuisto
Joo se oli 1960 luvun loppua kun Ilu rakensi ja minä en kuulunut Ilun sisäjengiin, mutta toi Taumalan Eikka pyys mukaan ja olin mukana jonkun kesän. Eikka muuten oli niitä parhaita opettajia kylässä.
Ilomantsissa oli muuten ihan jees poliisit ja jos jotain on hampaankolossa, niin syytä vaan ittees.
1970 luvun alkupoli oli aikaa kun irtaannuin Ilomantsista ja käyn harvakseltaan ja anteeksi vaan, minua säälittää koko nykyinen Ilomantsi.
On se jotenkin surkia paikka. Ja tää ei oo vittuilua, vaan pelkkä tosiasia.
- lännen tyttö nyk.
Paloiko Riutan lava? Vai muistelenkohan jotain muuta lavaa...
- No perkele
Kuka vielä huutelee,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 941753
Sinkkujen kommentti järkyttävään raiskaukseen
Mikä on kommenttisi tähän järkyttävään raiskaukseen? https://www.is.fi/uutiset/art-2000011204617.html Malmin kohuttu sa3581169Susanna Laine, 43, pohtii tätä muutosta itsessään iän karttuessa: "En tiedä, onko se vähän ikäjuttu"
Susanna Laine on kyllä nainen paikallaan Farmi-juontajana ja myös Tähdet, tähdet -juontajana, eikös vaan! Lue Susanna181168- 951028
- 62823
Vanhemmalle naiselle
Kirjoitan tällä vanhalla otsikolla vaikka se joku toinen anonyymi naisen kaipaaja innostuukin tästä ja käyttää taas sam36801Hyvää yötä
Söpöstelen kaivattuni kanssa haaveissani. Halaan tyynyä ja leikin että hän on tässä ihan kiinni. *olet ajatuksissani6744- 46706
En vaan ymmärrä
Sinulla on hyvä puoliso, perhe, periaatteessa kaikki palikat kohdillaan. En ymmärrä, miksi haluat vaarantaa sen. Minulla42680Mitä saat naiselta mies kun
Otat ohjat? Saat feminiinistä pehmeyttä, lämpöä ja rauhaa. Kun nainen on tässä moodissa hän auttaa miestä lepäämään ja p113676