Että tällaisia muistui mieleeni kun P. Sjöbergin lausuntoa luin.
Laitanpa tännekin, ihan muuten vaan.
Kiitos Patrikille että toi tämän asian päivänvaloon. Varmasti on kauan miettinyt uskaltaako puhua. Nytkin jo on epäileviä kannanottoja tullut, vaikka jo kolme on uhriksi ilmoittautuneet. Varmaan heitä enemmänkin on.
Minä en ole uskaltanut puhua, vaikka kertomalla julkisesti oman kokemukseni voisi muutamalla henkilöllä tälläkin kylällä korvat punottaa...
En ole pedofiilin uhri mutta seksuaalisesti hyväksikäytetty ja henkisesti alistettu olin harjoitteluaikana jolloin jouduin asumaan maatilalla, harjoittelu siis kuului opintoihini ja oli siis koulun järjestämä paikka.
Kolme kuukautta jaksoin, sitten pakenin sanan varsinaisessa merkityksessä, luulin saavani apua koululta mutta minut hyssyteltiin hiljaiseksi, samoin kävi kotonani. Minut leimattiin laiskaksi ja valehtelijaksi. Kävi juuri kuin tuo isontalon iso isäntä oli minulle kertonutkin: jos tästä kerrot niin ei sua kukaan tule uskomaan, kumpaa ne uskoo, minua rikasta aikuista miestä vai sinua isätöntä tuhmaa outoa likkaa... Hän myös uhkasi soittaa joka paikkaan ja kertoa että olen valehtelija ja hullu.
Kun minua ei missään uskottu eikä kukaan halunnut minua lohduttaa uskoin että hän on kaikille soittanut ja nyt minua vihataan, aikuiset suhtautuivat minuun oudosti, olin ihan yksin maailmassa.
Siitä sitten alkoi elinikäinen toipuminen joka ei vielä lopussa ole. Kauheat ongelmat tuo toi tullessaan, elämä on monelta osin mennyt pieleen. Olen katsellut sivusta huonolla itsetunnolla ja tolkuttanut itselleni: ei sinusta ole tuohon, ei oikeastaan mihinkään, parempi olisi jos kuolisit.
Kumma kyllä en kuollut vaikka sitäkin jonkun kerran tuli kokeiltua.
Elämäni tänään, noin 25 vuotta tapahtuneen jälkeen on ulkopuolisesti ja miksei sisäisestikin ihan hyvää. Minulla on kaikki mitä normaalistikin ihmisellä voi olla, perhe, koti, nykyään jo työpaikkakin.
Silti päivittäin menneisyys iskee tajuntaani, yhtäkkiä tunnen itseni alhaiseksi paskaksi jonka vaan kannattasi lopettaa yrittämästä ja esittämästä. Vieläkin välillä pelkään että ihmiset saavat tietää, vaikka mitä harmia siitä enää olisi?
Kerroin tämän kaiken siksi että kukaan ei lähde omalla nimellään puhumaan tällaisia asioita jos ne eivät olisi totta, se on niin kamalan korkea kynnys ja on pitänyt itsetunto saada kohdalleen. Ettei lannistu kun niitä epäilijöitä ja naurajia on maailma pullollaan...
Tänä päivänä tiedän että en ollut tuon isännän ainoa uhri, koulut lähettivät sinne harjoittelijoita monena kesänä siltikin vaikka kai kaikki sieltä lähtivät pois. Eli ei uskottu heitäkään... :(
Todella harmi että kukaan ei lähtenyt oikeusjuttua nostamaan, taitaa kertoa tuon isännän mahtavista puhe- ja manipulointilahjoista!
Itse yritin muutama vuosi sitten mutta ei sitä kukaan lähtenyt ajamaan, oli liian vanha juttu, ei ole todisteita. Hah, niitä olisi voinut löytyä jos olisi haluttu muita saman kokeneita haastatella.
Hyvää kesää kaikille tämän vuodatuksen lukeneille :)
Laitanpa tännekin, ihan muuten vaan.
Kiitos Patrikille että toi tämän asian päivänvaloon. Varmasti on kauan miettinyt uskaltaako puhua. Nytkin jo on epäileviä kannanottoja tullut, vaikka jo kolme on uhriksi ilmoittautuneet. Varmaan heitä enemmänkin on.
Minä en ole uskaltanut puhua, vaikka kertomalla julkisesti oman kokemukseni voisi muutamalla henkilöllä tälläkin kylällä korvat punottaa...
En ole pedofiilin uhri mutta seksuaalisesti hyväksikäytetty ja henkisesti alistettu olin harjoitteluaikana jolloin jouduin asumaan maatilalla, harjoittelu siis kuului opintoihini ja oli siis koulun järjestämä paikka.
Kolme kuukautta jaksoin, sitten pakenin sanan varsinaisessa merkityksessä, luulin saavani apua koululta mutta minut hyssyteltiin hiljaiseksi, samoin kävi kotonani. Minut leimattiin laiskaksi ja valehtelijaksi. Kävi juuri kuin tuo isontalon iso isäntä oli minulle kertonutkin: jos tästä kerrot niin ei sua kukaan tule uskomaan, kumpaa ne uskoo, minua rikasta aikuista miestä vai sinua isätöntä tuhmaa outoa likkaa... Hän myös uhkasi soittaa joka paikkaan ja kertoa että olen valehtelija ja hullu.
Kun minua ei missään uskottu eikä kukaan halunnut minua lohduttaa uskoin että hän on kaikille soittanut ja nyt minua vihataan, aikuiset suhtautuivat minuun oudosti, olin ihan yksin maailmassa.
Siitä sitten alkoi elinikäinen toipuminen joka ei vielä lopussa ole. Kauheat ongelmat tuo toi tullessaan, elämä on monelta osin mennyt pieleen. Olen katsellut sivusta huonolla itsetunnolla ja tolkuttanut itselleni: ei sinusta ole tuohon, ei oikeastaan mihinkään, parempi olisi jos kuolisit.
Kumma kyllä en kuollut vaikka sitäkin jonkun kerran tuli kokeiltua.
Elämäni tänään, noin 25 vuotta tapahtuneen jälkeen on ulkopuolisesti ja miksei sisäisestikin ihan hyvää. Minulla on kaikki mitä normaalistikin ihmisellä voi olla, perhe, koti, nykyään jo työpaikkakin.
Silti päivittäin menneisyys iskee tajuntaani, yhtäkkiä tunnen itseni alhaiseksi paskaksi jonka vaan kannattasi lopettaa yrittämästä ja esittämästä. Vieläkin välillä pelkään että ihmiset saavat tietää, vaikka mitä harmia siitä enää olisi?
Kerroin tämän kaiken siksi että kukaan ei lähde omalla nimellään puhumaan tällaisia asioita jos ne eivät olisi totta, se on niin kamalan korkea kynnys ja on pitänyt itsetunto saada kohdalleen. Ettei lannistu kun niitä epäilijöitä ja naurajia on maailma pullollaan...
Tänä päivänä tiedän että en ollut tuon isännän ainoa uhri, koulut lähettivät sinne harjoittelijoita monena kesänä siltikin vaikka kai kaikki sieltä lähtivät pois. Eli ei uskottu heitäkään... :(
Todella harmi että kukaan ei lähtenyt oikeusjuttua nostamaan, taitaa kertoa tuon isännän mahtavista puhe- ja manipulointilahjoista!
Itse yritin muutama vuosi sitten mutta ei sitä kukaan lähtenyt ajamaan, oli liian vanha juttu, ei ole todisteita. Hah, niitä olisi voinut löytyä jos olisi haluttu muita saman kokeneita haastatella.
Hyvää kesää kaikille tämän vuodatuksen lukeneille :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
tsemppiä..
Ihan mielenkiinnnosta kysäisen, että tapahtuiko tämä täälä Korpilahden puolella? Muistelen että täällä aikoinaan huhuttiin eräästä isännästä joka oli kovin yritteliäs harjoittelija tyttöjen suhteen.
Kiitos rohkeudestasi !! Voimia ja hyvää kesää myös Sinulle !
Tapahtuiko Korpilahden puolella siis. No vastaan tähän vain että ei savua ilman tulta...
Varmaan nuo ikävät muistot tulevat ajoittain mieleen. Minäkin olen vasta hiljattain voinut puhua raiskauksestani nykyiselle avomiehelleni. Olisi pitänyt silloin tehdä rikosilmoitus poliisille, mutta epäilin myös, uskotaanko minua. Siskoni oli myös silloin tapahtumahetkellä mukana ja sanoi pelkäneensä puolestani. Minulla on nykyään kaksi lasta ja avomies, joten elämä on kutakuinkin mallissaan. Jos vain vois, niin neuvois rikoksen kohteeksi joutuneiden tekemään rikosilmoituksen, jotta väärintekijät saisivat rangaistuksen. Rohkeutta se vaatii ilman muuta.