Olen pian 37-v ja 6-vuotiaasta lähtien olen ajatellut, että jonain päivänä haluan kirjoittaa ja julkaista romaanin.
Opiskelin yhdessä vaiheessa sivuaineena kirjallisuutta, ja olen elämäni aikana saanut näihin päiviin asti valtavan hyvää palautetta luovista kirjoituksistani, jopa parilta kirjailijana ja hyvin tuotteliaana kirjoittajana tunnetulta henkilöltä. Minua on vahvasti kannustettu kirjoittamaan, ja otsalohkossa kalvaa alinomaan tietoisuus siitä, että haluaisin kirjoittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Lähtöideakin on jo vuosien aikana hahmottunut.
"Ongelma" on siinä, että nykyisin olen hyvin vaativassa, stressaavassa ja suoraan sanoen luovuutta nakertavassa ansiotyössä. Istuma/tietotyön vastapainoksi pyrin harrastamaan vapaa-aikana liikuntaa. Mietin, miten ihmeessä saisin ujutettua tähän asetelmaan vielä kirjoittamisen...
Olen harkinnut jopa tyhjän päälle ja kokopäiväiseksi kirjoittajaksi heittäytymistä, mutta en aivan vielä koe olevani siihen valmis, vaan haluan vielä pitää kiinni leipätyöstänikin.
Kaipaisin inspiraatiota ja hyviä vinkkejä vakavissaan ansiotyön ohessa kirjoittavilta tai kirjoittaneilta henkilöiltä. Miten olet onnistunut pitämään kiinni kirjoittamisesta työn ohessa, muustakaan elämästä (liikunta jne.) luopumatta?
Opiskelin yhdessä vaiheessa sivuaineena kirjallisuutta, ja olen elämäni aikana saanut näihin päiviin asti valtavan hyvää palautetta luovista kirjoituksistani, jopa parilta kirjailijana ja hyvin tuotteliaana kirjoittajana tunnetulta henkilöltä. Minua on vahvasti kannustettu kirjoittamaan, ja otsalohkossa kalvaa alinomaan tietoisuus siitä, että haluaisin kirjoittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Lähtöideakin on jo vuosien aikana hahmottunut.
"Ongelma" on siinä, että nykyisin olen hyvin vaativassa, stressaavassa ja suoraan sanoen luovuutta nakertavassa ansiotyössä. Istuma/tietotyön vastapainoksi pyrin harrastamaan vapaa-aikana liikuntaa. Mietin, miten ihmeessä saisin ujutettua tähän asetelmaan vielä kirjoittamisen...
Olen harkinnut jopa tyhjän päälle ja kokopäiväiseksi kirjoittajaksi heittäytymistä, mutta en aivan vielä koe olevani siihen valmis, vaan haluan vielä pitää kiinni leipätyöstänikin.
Kaipaisin inspiraatiota ja hyviä vinkkejä vakavissaan ansiotyön ohessa kirjoittavilta tai kirjoittaneilta henkilöiltä. Miten olet onnistunut pitämään kiinni kirjoittamisesta työn ohessa, muustakaan elämästä (liikunta jne.) luopumatta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Virkavapaat apurahan turvin.
Päivätyön ohessa taas on pakko pitää tiukka lukkarijärjestys: joka päivä kirjoittaa X-ajan tai X-määrän liuskoja. Päivätyöni tukee tietyllä tavalla kirjoitustyötä, koska se ei syö luovaa energiaa, vaan hieman kasvattaa sitä. Mutta toki, virkavapaalla on paljon helpompaa kirjoittaminen kuin työn ohessa. Lukkariajatteluun auttaa voimakas motivaatio. Pidän kirjojen kirjoittamisesta.
En suosittele päivätyön jättämistä ennen kuin olet julkaissut pari kolme teosta ja nähnyt vastaanoton.
Mutta ajattele näin: liuska päivässä = 365 liuskaa vuodessa. 3 liuskaa on 1095. 10 liuskaa = 3650 liuskaa. Ei oikein muuta matikkaa tarvita ja teos syntyy hitaalla puurtamisella.
Kiitos kommentista! Kurinalaisen lukujärjestyksen laatimiseen ja noudattamiseen liittyvät kysymykset nimenomaan askarruttavat mieltäni.
Esim. voisin kirjoittaa 1-2 tuntia iltaisin ja viikonloppuisin enemmän. Mutta: onko ennen nukkumaanmenoa hyvä aika? Tämä on henkilökohtainen kysymys, mutta kuulisin mielellään virikkeeksi konkareiden kokemuksia.
Kirjoittamisen päästessä vauhtiin vajoan usein ns. flow-tilaan, jolloin aika ja maailma katoaa ympäriltä, ja havahdun todellisuuteen vasta tuntien kirjoittamisen jälkeen. Kirjoitusta ei yksinkertaisesti voi laskea käsistä, ja jos jotain jää kesken, niin jatkoideat pulppuilevat läpi yön.
Tässä tulee vastaan jaksaminen ansiotyössä: moni päätoiminen taiteilija voi työskennellä hyvinkin myöhään yöllä. Ansiotyöni kuitenkin vaatii kunnon yöunia. Työpaineet verottavat niitä jo nykyisin stressaavina kausina.
Onko sinulla jokin rutiini tai kikka, jolla pystyt irrottautumaan sekä kirjoittamisesta että ansiotyöstä niin, etteivät ne häiritse lepoa? Vai sujuuko se sinulta luonnostaan? Tai koetko, että kirjoittaminen päin vastoin edistäisi lepoa ja irrottautumista päivätyöstä? Flow:n katkaisu kellon soidessa nukkumaanmenoaikana tuntuisi väkivallalta, mutta edistääkö keskeytys johonkin "virtaavaan" kohtaan alkuunpääsyä seuraavalla kerralla? Jos koettaisi sijoittaa kirjoitustunnin alkuiltaan ja liikunnan jälkeen siten, että ehtisi lukea vielä oman kirjoitussession jälkeen muuta kirjallisuutta?
Toisekseen (tärkein kysymys), miten irrottautua päivätyöajatuksista ja virittäytyä kirjoittamiseen? Riittääkö sinulla pelkkä tahto, motivaatio ja ilmeisesti kohdallasi myös rutiini ja kokemus?
Vai onko sinulla tässäkin käytössä jotain henk.koht. kikkoja, joilla pystyt työpäivän jälkeen virittäytymään kirjoittamiseen? Minulle tämä on suurin este alkuun pääsemisessä. Todennäköisesti joudun kokeilemaan jos vaikka mitä: meditaatiota merenrannalla, pakotettua tajunnanvirtakirjoitusta...
Kirjoittamisen ja alkuun pääsemisen halu on minulla nykyisin suuri. Tiedän, että kykenevyyteni kirjoittamisen ja työn yhdistämiseen selviää vain yrittämällä ja kokeilemalla. En odota mitään valmista reseptiä. Tavallaan kuitenkin kaipaan jonkinlaista inspiraatiota ja rohkaisua sekä vahvistusta siihen, että se on mahdollista... Että pystyn, jos vain haluan, ja onnistun organisoimaan ajankäyttöni ja elämäni haluamallani tavalla...
Monien vuosien aikana joutuu läpikäymään monenlaisia muutoksia myös kirjoittamisrutiinissa. Aiemmin olin aamuyön kirjoittaja, nyt enemmänkin keskiyön. Kai se suurin inspiroija on vain valmiin teoksen kuvitteleminen yhdessä vaiheessa prosessia, deadline kai se voimallisin motivoija on. Jos olet luvannut jotakin valmiiksi kustannustoimittajallesi johonkin mennessä, on sen syytä olla valmista.
Mitään valmista kikkaa minulla ei ole, valitan. En muutenkaan ole niitä kirjailijoita, jotka tekevät määrätietoista pohdintaa omasta työstään tai tekemisen tavoista. Keinot ja metodit vaihtuvat teosten myötä. Se miten yhden taideteoksen synnyttää, ei päde toiseen. Syytä en tiedä. En vain ole ehtinyt pohtia. Ehkä sitten eläkkeellä...
Työmatka hieman vie ajatukset pois päivätyöstä. Joskus tietysti päivätyön stressi syö aimo kimpaleen kirjoituspäivän energiasta, mutta siihen tottuu. Sen vain hyväksyy osana välttämättömyyden lainalaisuuksia.
Taidehan syntyy uteliaisuudesta ja havainnoista, kun ne kasvavat riittävän suureksi, ne syövät suurimman osan mielenkiinnostasi päivien ja öiden ketjuissa. Näin ollen se ei vain syö päivätyöaikaa (varsinkin kokouksissa ajatus lipsuu kirjoituspuolelle), vaan myös perhe-elämää.
Mahdollista tämä on, suurin osa Suomen kirjailijaliiton jäsenistä tekee päivätyötä koko kirjailijauransa ohessa. Suurin rakkaus on tietysti kirjailijan työssä, eihän sitä voi helposti kieltää, mutta työnantajan kanssa on syytä pitää matalaa linjaa. Minäkin olen joskus joutunut keskusteluun aiheesta, kumpi on minulle tärkeämpää. Valehtelin kirkkain silmin. Eikä pomo edes ole idiootti, kovat koulut käynyt tiedeihminen tajusi tietenkin koko totuuden eikä aiheeseen eole enää palattu. Onneksi.
Usko pois, kirjoittamiselle löytyy aina aikaa. Voi olla, että luistat hieman perheen velvollisuuksissa, talo ei loista kirkkaudella ja puhtaudella, nurmikko ja puutarha ovat rappiolla, mökin kevät- ja syystyöt jäävät aina hieman myöhäiseksi (ainakin minulla), mutta kirjoittaminen kannattelee. Kuten elämäkin.
On vain uskottava itseen, oltava itselle rehellinen ja raaka: tee kuten sydämessäsi oikeaksi uskot. Kukaan muu ei osaa sanoa sinulle parhaita ehdotuksia kuin sinä itse. Kirjoittaminen opettaa myös pitkällä matkalla itsetuntemusta, ainakin luovan minäsi osalta, joten näet kyllä missä asioissa jaksat, missä et. Kerran burn outin kokeneena opin itse, miten paljon voi vaarallisesti itseään venyttää. Oppi tässäkin: jokaisella on limittinsä.
Paljon organisointia ei välttämättä tarvita jos on tahtoa. Kirjoita, anna sormien tanssia ja teksti itse kertoo, mitä sinun pitää ja mitä sinun ei ehkä pidä tehdä. Alitajunta on suuri voimavara. Se neuvoo, kasvattaa ja herättää ambitioita. Eniten olen itse saanut inspiraatiota ja flow -kokemuksia taiteen historiasta, museoista, arkistoista, ulkomaalaisista kirjailijakonferensseista ja kollegoista, jotka painivat samojen pulmien äärellä.
Kirjailijan ura ei ole suoraviivainen, jos mikään ura on, vaan se voi viedä monenlaisille oudoille, ennen kokemattomille mantereille. Sinä olet tutkimusmatkailija ja sinulle voi käydä seikkailussa monella tapaa. Kaikki reissut eivät jätä naarmutta. Osasta kirjoittamiasi teoksia voi myös jäädä pelkoja, traumoja, turhaumia, itsesyytöksiä. Niistä irrottautuminen on taitolaji, jossa ainakin minulla on vielä paljon opittavaa.