Hei Joensuu

Olette ehkä huomanneet nuo Joensuuhun kohdistuvaa antipatiaa sisältävät viestit, tiedän tapauksen, ne on yhden tuntemani henkilön kirjoittamia. Siis ihmisen, joka kärsi syvästä ahdistuksesta Joensuussa käynnin jälkeen, itse asiassa asuikin siellä, jossain N.llä alkavassa hieman, no siis ei hänen sanojensa mukaan ihan superihastuttavan paratiisimaisessa riemuisassa lähiössä, joka varmaan rakennettiin 80 -luvulla kauniista betonista ja kun vain oli tuntemattomii tyyppei ympärillä, ei hän saanut mistään apua ja lohtua suruunsa, kylmä oli ja ylänaapuri tömisteli tuossa kolkossa kerrostönössä koko ajan lattiaa ja häiritsi häntä ja ahdistui siitä kovin, matkaesitteessä Joensuu esiteltiin lähes paratiisina, josta syystä hän Joensuuhun saapui junalla matkalaukkuineen, mutta totuuden hän huomasi paikan päällä aivan toiseksi, ja vasta Harry Potterien lukeminen useita kertoja läpi (Harryn kovat kokemukset ja niistä selviytyminen antoivat hänelle voimia jatkaa eteenpäin, hän varmaan mainitsikin Harryn viesteissään) ja viehättävässä Naantalin pikkukaupungissa lepokodissa vietetty vuosi vasta auttoivat hänen parantumisen alkuun, hän on nimittäin kovin viehtynyt jaloihin lehtipuihin ja moniin kauniisiin kukkiin ja koristekasveihin, joita Naantalin katujen varsilla ja puutarhoissa on jotka eivät alkuunkaan menesty Joensuun oloissa. Mutta eipä mitään kyllä Joensuussa on varmasti hyvätkin puolensa ja kivoja ihmisiä sielläkin, kuten kaikkialla maailmassa ja joitakin kivoja paikkojakin varmasti, joihin hän ei Joensuussa ollessaan löytänyt. Toivon ettei Joensuulaiset pahoita mieltään, kirjoittaminen oli hänelle osa luovan kirjotuksen kurssia, jossa hän sai ilmaista tuntojaan ja se auttoi häntä käsittelemään vaikeita tunteita ja selviämään ikävien asioiden yli. Terveiset täältä maissipellon laidalta ja voikaa hyvin kaikki Joensuulaiset, onnea ja iloa teidän elämäänne.
Sunny Greetings from Peoria, Illinois, Happy holidays for everyone, I hope you're all having fun, Be well
Yours truly, Ellie Grace
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ellie Grace kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu