Jossain asunnossa on bileet, ihmiset pitää hauskaa, kuuluu musiikkia ja naurua. Kävin kaupungilla, myös siellä oli iloisia ihmisiä ja kaikilla hauskaa, paitsi minulla. Olen helvetin yksinäinen, mulla ei ole ystäviä, ei ketään. Joskus kaikki tuntuu niin turhalta... Miksi olen edes olemassa?
Ikävä vappu :(
:(
33506
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
siksi; että olla täällä.
"Olla täällä"... Tällä palstallako, vai tällä pienellä pallolla avaruudessa? Siltikään tässä ei ole mitään järkeä. En vaan tajua, miksi pitää olla meitä, jotka emme kelpaa kenellekään. On niin raskasta, kun on täysin yksin. Ei ole ketään jolle kertoa, jos tapahtuu jotain hassua, ei ketään jonka kanssa nauraa... Ei ketään jolle kertoa, jos tapahtuu jotain ikävää, ei ketään jonka olkaa vasten itkeä. Ei myöskään ketään, jonka tukena olla, jos hän tukea kaipaa. Ei ketään auttamassa, jos minä apua kaipaan. Ei ole ketään jolle jutella, jakaa ilot ja surut, elämä. Kaikki on vaan niin turhaa.
Siis kuinka voit noin rypeä itsesäälissä? Minä en ainakaan voisi ajatella niin etten kelpaa kenellekään, olen tehnyt tietoisen valinnan, tasoa täytyy olla, siis kuka kiinnostaa. Ottajia olisi ollut vaikka kuinka, mutta täytyy olla rehellinen itselle ja ottaa vain sen jonka kokee oikeaksi. Mitä sellasilla kakkospalkinnolla tekee?
Totuus on vaan niin että niitä sopivia on harvassa, sattuman summa jos kohtaa kaltaisensa.
Minulla tämä ei ole tietoinen valinta. En minäkään ketä tahansa kelpuuttaisi, mutta kun ei ole yhtään ystävää, ei ketään... Anteeksi jos pilasin jonkun vappu -tunnelmat. Taidan mennä nukkumaan tästä. Nämä kaikki juhla-pyhät ovat vain niin raskaita kestää aina välillä, kun sen oman yksinäisyytensä aivan erityisesti silloin huomaa.
Ymmärrän, voi se olla jollekin vaikeaa, mutta en ainakaan voisi rypeä itsesäälissä, pää pystyy ja selkä suoraksi ja kohti uusia haasteita. Ehkä minulla on vaan niin vahva perusta, sille en eikä yleensä oikein voi itse vaikuttaa mihin ja millaiseksi syntyy mutta kaikkeen jatkoon voi vaikuttaa ja kannattaakin tehdä omasta elämästä ihanan elämän. Kaikki hyvä ja onni usein tuplaantuu kun oikein pääsee vauhtiin, kokeile!
Just noin se on.
"" Minä en ainakaan voisi ajatella niin etten kelpaa kenellekään, olen tehnyt tietoisen valinnan, tasoa täytyy olla""
Nimenomaan noin ! Ammatilla ja tulotasolla ei ole niin väliä, ( tärkeitä nekin en muuta väitä ) Mutta se, että molemilla kemiat pelaa ja on ihminen
johon voi 100 varmasti luottaa (onko niitä olemassakaan..? Alkaa tuntua pikkuhiljaa siltä..)
"" Totuus on vaan niin että niitä sopivia on harvassa"" Juuri näin on !
Mieluummin olen yksinkin kuin huonon kaverin kanssa.
Pitää arvostaa myös itseään. Ja muitakin.
No perhana, jos yhtään lohduttaa niin et ole ainoa, enkä mä kyllä koskaan ole haalinutkaan paljoa kavereita, muutama hyvä ystävä on parempi kuin lauma kusipäitä.
Minkä ikäinen sinä yksinäinen olet? Ei kaikilla ole oikeasti hauskaa vaikka ympärillä olisikin paljon kavereita.
Olen jo kolmenkympin pahemmalla puolella ihan reilustikin. Minulla ei ollut koskaan lapsuudessa ja nuoruudessa ystäviä, eikä niitä ole aikuisenakaan tullut. On vain hyvänpäivän tuttuja, joiden kanssa lähinnä säästä puhun, jos jossain vastaan tulevat. Voi mennä viikkoja, että ainoita "juttukavereita" ovat kaupan kassat, kun sanotaan toisillemme tervehdykset ja kiitokset.
Mikä siihen mahtaa olla syynä,ettei ole lapsuudessakaan kavereita tullut?Oletko miettinyt? Oletko ehkä ujo? Itselläni lapsuudessa ja nuoruudessa oli muutamia ystäviä, mutta nyt aikuisiällä ei ole tullut pidettyä niin paljoa yhteyksiä enää vanhoihin ystäviin.Olen naimisissa ja minulla on lapsia, silti tunnen olevani välillä "yksinäinen". Oletko sinä töissä tai opiskeletko? Harrastukset? Sitä kautta voisi ystäviä ehkä löytää =)
Olin ujo ja hiljainen koulukiusattu. Olen työelämässä, mutta jostain syystä sieltäkään ei löydy, kuin vain näitä hyvänpäivän tuttuja. Kai sosiaaliset kykyni ovat vain niin puutteelliset, kun en lapsena ja nuorena oppinut olemaan muiden ihmisten kanssa tuon kiusaamisen takia. Muutenkin vaikuttaa siltä, että ne läheisimmät ystävät mitä ihmisillä on, tulevat elämään lapsuudessa ja nuoruudessa, ja aikuisena jos tutustuu toisiin, niin ei se vain ole ihan sama, puuttuu yhteinen historia. Muut ikäiseni ovat vielä perheellisiä, joten ei kenelläkään ole aikaa edes alkaa virittelemään ystävyyttä kaltaiseni kanssa. Heillä on kaikilla omat kiireensä perheidensä parissa. Olen vain jotenkin jäänyt aina kaikesta osattomaksi.
"" Muutenkin vaikuttaa siltä, että ne läheisimmät ystävät mitä ihmisillä on, tulevat elämään lapsuudessa ja nuoruudessa, ja aikuisena jos tutustuu toisiin, niin ei se vain ole ihan sama, puuttuu yhteinen historia. ""
Mitä h...tin historiaa sinä tarvitset, kun juurihan sanoit ettei sulla ollut lapsena ystäviä !?
Ystäviä voi myös tehdä..! Tässä resepti, pyydä vaikka työkaveria, kahville kämpillesi/kahvilaan tms. Tai jotakuta muuta ns. hyvänpäivän tuttua. Voi niistä säistä puhua sisätiloissakin.
" Muut ikäiseni ovat vielä perheellisiä, joten ei kenelläkään ole aikaa edes alkaa virittelemään ystävyyttä kaltaiseni kanssa."
No mene sen perheellisen luo ja sano, että voinko katsoa lapsianne, että pääsette tuulettumaan ulos ! Arvaa onko vientiä !? Siitä se ystävyyskin voi alkaa.
Mutta jos jää sisälle vatvomaan ystävättömyyttään, niin yksin jää... Ja kyllä ikäisiäsi on paljon jo uudella kierroksella sinkkuina, että kavereita löytyy sen eteen vain pitää jotain tehdä, esim: avata suunsa.
Mä olen myös törmännyt tuohon,että aikuisena on tosiaan vaikeampi löytää kavereita.Mulla oli joitakin hyviä ystäviä nuoruudessa,mutta enää ei juurikaan olla yhteyttä pidetty.Että ei ne ystävät aina sitte kuitenkaan pysy sieltä lapsuudesta ja nuoruudestakaan.Itse olen myös melko ujo ihminen ja en tutustu kovin helposti uusiin ihmisiin.Mutta mä olen alkanut arvostaa ujoutta luonteenpiirteenä.Kun ujoon ihmiseen tutustuu paremmin monet ujot ovat sitten hyviä,kuuntelevia, luotettavia ystäviä.Lörpöttelijät tuovat usein itseään ihan liikaa esille koko ajan. Mä olen iältäni lähellä neljääkymppiä,no joidenkin vuosien päästä.
Et ole ainoa. Olen 17v yksinäinen ujo poika. Ylä-asteella kaikki oli hyvin, kavereita oli ja tulin hyvin toimeen luokkalaisteni kanssa.
Tai no itse asiassa tajusin vasta 9. luokan toukokuun luokkaretkellä kuinka mahtava luokkani ja erityisesti luokkani pojat olivat. Siellä oli juuri samanhenkisiä kuin minä, olivat kiinnostuneet samoista asioita kuin minä, nauroivat samoille asioille kuin minä.
Nyt syksyllä aloitin ammattikoulun ja siitä se alamäki alkoi.
Suurin osa luokkalaisistani on naapuripaikkakunnilta ja ne jotka on samasta pitäjästä on ylimielisiä jääkiekkoilijoita.
On mulla pari ihan hyvää kaveria luokalla mutta nekin ovat vaan "koulukavereita", joitan en vapaa aikana näe.
No, kaikki vapaa-aika menee kotona, samoiten viikonloput. Jokainen päivä on samanlainen, ei mitään jännitystä elämässä. Tämäkään vappu ei eroa mitenkää muista lauantai päivistäni. Viikonlopun kohokohta on saunassa käynti.
Kun muut luokkalaiset ja kaikki muutkin minun ikäiseni ryyppäävät ja saavat naisia viikonloppuisin.
Mitä tuohon ryyppämiseen tulee, ryyppäisin minäkin jos vanhempani antaisivat. Kerran oli tarkoitus mennä yhdelle mökille, jonne tuli suurin osa luokkani pojista ja kerroin äidille mikä tilanne hän sanoi EI. "Kuitenkin ryyppätte siellä!" No, minulle tuli aivan uskomatton huono olo kun en päässyt sinne. Jouduin valehtelemaan kavereille että olin muka sairas niin en päässyt.
Tämän jälkeen en ole enää edes yrittäny mihinkää rientoihin.
Enkä halua pahoittaa äitini mieltä että lähtisin vastoin hänen tahtoaan ryyppyreissulle.
Tyttöihinkään minulla ei ole minkäänlaista suhdetta, enpä ole tainnut ylä-asteen jälkeen puhua kasvotusten kenellekkään ikäiselleni (15-18v) tytölle.
Luokallanikaan ei ole yhtään tyttöä.
Mutta mitenpä niitä saa kun istuu kaikki illat kotona.
Ensi vuonna täytän 18v, enkä tiedä muuttuko asiat sittekään yhtään. Eipä ole kavereita ja ei oikeen kiinnosta yksinään minnekkään baariin lähteä.
Voin vain kuvitella tilanteeni 10vuoden päästä. -.-
Tuntuu niinku eläsin jonku 12vuotiaan elämää.
Nuoruuteni on mennyt täysin hänekseen.
Hain ensi kesäksi kesätöihin, jos en pääse, en tiedä mitä teen.
Ois sekin jo mukavaa vaihtelua.
Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttään tää ainainen koneella istuminen ja kotona nyhvöminen.
ne muut pojat saa naisia koska eivät pelkää pahoittaa joskus äitinsä mieltä. jos haluat kasvaa mieheksi sun tarvii tehdä mitä susta itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta.
voisitkohan sä jotenkin uudestaan ystävystyä niiden yläastekavereiden kanssa?
Pidän sulle peukkuja ja toivon hyvää. Olet ihan kiva tyyppi.
" Mitä tuohon ryyppämiseen tulee, ryyppäisin minäkin jos vanhempani antaisivat"
Siinä et ole mitään menettänyt, ettet juo. Se on tyhmintä mitä maa päällään kantaa.
Ja suurin osa tekee sitä vain siksi, etä olis hyvä jätkä ! Holistiksi on moni päätynyt, kun menee sitten överiksi.
Mutta muuten tekstistäsi paistaa aika suuri itsenäisyyden puute.
Mihin murkkuikäsi jäi ?
Naapurissani asuu kaveri joka on yli 30v. Äidin kanssa edelleen, on ujo ja hiljainen hissukka. Äiti varmaan valitsee vaatteetkin hälle sen oloisia ovat.
Eli jos et halua nynnyillä koko ikääsi ota järki käteen, mutta ilman viinaa.
Ja hae niitä kesä töitä niin kauan, että saat. Ei ekaan eihin kannata masentua.
Onko sulla fillaria, sillä ainakin pääsee ulos neljän seinän sisältä ja keksi harrastuksia. Joukkue peleissä saa kamujakin, jos se kiinostaa.
Usko siihen että susta pidetään ja jos joku ei pidä niin mitä siitä.
Olet ok ja pärjäät kyllä!
Tiedätkö että yleensä ryhmässä tyhmyys tiivistyy :) se ei vaadi mitään että ryhmässä aukoo päätä kun on joku siinä vierellä. Se vaatii jotakin että uskaltaa olla erilainen oma itsensä, ei tarvitse aina jotakin ihmistä siihen vierelle, antamaan tukea ja myönnytyksiä omille mielipiteille. On ihan hyvä osata olla myös yksin. Kavereita voi sitten kutsua kylään kun haluaa tai mennä heille mutta elämän päätarkoitus ei saa olla kaverit, jos heihin perustaa elämänsä niin joutuu ihan hakoteille esim. kun he muuttavat, menevät naimisiin jne. Opettele pitämään itsestäsi ja tee niitä asioita mistä pidät niin huomaat että et sen jälkeen ole enää riippuvainen kavereista. Sen jälkeen voit joutua jopa pakottamaan itsesi ottamaan heihin yhteyttä edes kerran vuodessa etteivät he ihan sinua unohtaisi :)
Oletko koskaan ajatellut alkaa harrastamaan mitään? Aivan pakko on olla jotain joka kiinnostaa sinua. Kun menet oppimaan siitä lisää, tapaat automaattisesti muita samanhenkisiä ja siellä ryhmässä aivan pakosta joutuu vaihtamaan sanan pari muiden kanssa. Siitä se kommunikointi alkaa.
Vaikka sieltä ei heti ensimmäisen puolen vuoden aikana saakkaan sydänystävää, niin ainakin tappat muita ja pikkuhiljaa viikko toisensa jälkeen saman harrastuksen parissa, aivan varmasti alkaa ystävyysushteitakin syntyä.
SInun vain täytyy tulla kolostasi ulos ja mennä touhuamaan muiden kanssa samoja asioita.
tuntuu, että he ovat ainoita yksinäisiä maailmassa ja silti meitä muitakin on ympärillä vaikka kuinka.
Mulla on onneksi aina ollut sisko, joka on myös ystävä.Tosin ei systerikään musta nykyään tiedä kaikkea.Ollenkaan.
Nuoruus on kai se vaikein aika, ainkin musta oli nää vaput sun muut, kun tuntui että olis ollut pakko olla juhlimassa.
Nykyään voin hyvin sanoa etten vietä vappua.
Monet tosi kivanoloiset ihmiset saattaa olla yksinäisiä, on vaan sattumaa että eivät ole kohdanneet niitä samanhenkisiä.
Juu.. Ei minullekaan vapulla tai itseasiassa millään muullakaan ole enää mitään väliä.
Viha on tämän päivän sana. Ja sitähän riittää minussa, vaikka muille jakaa. Et näillä mennään.
Se näkee täällä palstalla. Suollat tota paskaa tänne 24h/vrk.
ja heti aamusta alatte riidellä.
aurinko paistaa. tehkää vaik lenkki.
erehtynyt laittamaan hänelle viestiä? Ja vastaamattomuus saa sinut vihaamaan? Vihapalstakin on olemassa. Viestisi sopii paremmin sinne.
Hauskaa vappua! :)
Jaa, haukut nyt ihan väärää puuta. Se EN OLE minä joka tänne on suoltanut juuri yhtään mitään. Koska minulta on VAIN 3 ALOITUSTA näillä palstoilla ja nekin tuolla Järki ja tunteet-palstalla. Et revi siitä.
Minultako kysyt? Juu, erehdyin. Mut se oli viimeinen kerta. Mut hän tietää varmasti sen itsekin.
V*tunmoista vappua.
Juuri sinulta kysyin. Viimeinen kerta on ollut ennenkin. Kunnes taas...
Minä toivotin hauskaa vappua sinulle ja sinä vitunmoista vappua minulle. Ei haittaa. :)
Kuule, ei taida olla minulla mitään asiaa sellaiselle kahjolle. Tämä päättyi tähän.
Niin, eipä minuakaan.
Ai hän on kahjo tänään :D
Juu.. Ja sellaisten ihmisten listalla jonka kierrän kaukaa. Vaan ei sillä, eihän me edes liikuta samoissa paikoissa joten törmäämisen vaaraa ei ole.
elämä koittelee meitä usein. On yksinäisiä aikoja, mäkin olin nuorena tosi yksinäinen ja se oli kovaa aikaa.
On mulla ongelmani yhäkin, mutta yhden asian alan oppia.
Kun tulee se taianomainen hetki, jolloin joku tärkeältä tuntuva ihminen tarjoaa sulle kättään, ystävyyttä, rakkautta, seuraa tai vaikkapa avunpyytöä,
silloin kannattaa miettiä ottaisiko sittenkin rohkeasti pienen askeleen kohti.
Ei se aina johda kovin kummalliseen. Tuttava saattaa silti pysyä tuttavana tai ehkä melkein ystäväksi yletä.
Joskus joku saattaa sanoa pieniä sanoja: tarjoan sulle lasin viiniä,
tule joskus käymään ja ehket kadu jos otat kiinni siitä kädestä:)
Ja kun rohkeus kasvaa matkan varrella, kuka tietää, saatat jopa itsekin uskaltaa sanoa toiselle jotain vastaavaa. Sekin saattaa kannattaa:)
Toivon teille, erityisesti sulle 17 vuotias, mutta muillekin taianomaisia hetkiä tulevaisuudessa.
Kyllä niitä tulee, tapaamme enemmin tai myöhemmin omilta tuntuvia ihmisiä ja silloin kullanmurut, silloin pitää uskaltaa.
Aina heitä ei tule vastaan heti, ei edes silloin kun tarvitsisi kipeimmin, mutta kyllä he sieltä tulevat.
Pitää vain antaa omasta sydämestään jotain. Avata vähän sisintään ja uskoa että kelpaa. Selvinpäin, omana omituisena itsenään.
http://www.youtube.com/watch?v=EGgD64wDye0
Beginners:) aloittelijoitahan me ollaan aina. Ehkä se elämä kantaa meitä?
"ed.1.5.2011 08:26" kuulostaa huomionkipeältä koulukiusaajalta. Pakko ärsyttää. Tiedän tyypin joka kaivoi sitä sieltä samalla tavalla, sai kuonoosa usein, päätyi työpaikkakiusaajaksi ja alkoholistiksi. Se on katkeruutta.
Mieti nyt uudelleen, sitten kun olet 50v ja silmät verestävinä kestokännissä haet päiväsuksittavaa naistentansseista kun vaimos ei voi sietää sua...sitten se on myöhäistä.
Elämä on valintoja. Ja just niin kylmää kuin itse siitä teet.