Rumaa jälkeä

>Kreikan Velkaa on yli 300 miljardia euroa, velanhoitokulut (jonkun ajan päästä) yli 30 miljardia vuodessa. Kreikan valtion tulot olivat vuonna 2010 noin 40 miljardia euroa! Se, että Kreikka on viimeisen kymmenen vuoden ajan elänyt 15-20% vuotuisella alijäämällä, on aivan käsittämätöntä.<

Ja näitä Suomi pelastaa. Tavallinenkin kansa tajuaa jo ettei tuollaisia paskahousuja voi kukaan pelastaa, vievät vain vararikkoon Suomenkin.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joku fiksu kertoi, että rahaa ei käytetä, vain takuita ja nimiä papereihin. Jos eivät pysty asioitaan hoitamaan, kait Suomi yhden kreikan saaren voi saada takuiden vakuudeksi.

Äänestä

Suomessa tehdään niin kun ollaan tiukilla että: Kiristetään palkansaajan verotusta kovalla kädellä leikataan "hieman" eläkkeistä lisätään pikkaisen energia verotusta otetaan lapsiperheet tarkempaan syyniin (oisko siellä leikkausvaraa) lisäksi Alv 25% eläkeikä 68 vuoteen ,Yksinkertaista ! kyllä noilla eväillä liikenee sitten muillekin rahaa.

muuten oliko Kreikassa Alv.17% ja eläkeikä 55 v

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU:n tukipaketeista kirjoitti:

>Kreikan Velkaa on yli 300 miljardia euroa, velanhoitokulut (jonkun ajan päästä) yli 30 miljardia vuodessa. Kreikan valtion tulot olivat vuonna 2010 noin 40 miljardia euroa! Se, että Kreikka on viimeisen kymmenen vuoden ajan elänyt 15-20% vuotuisella alijäämällä, on aivan käsittämätöntä.<

Ja näitä Suomi pelastaa. Tavallinenkin kansa tajuaa jo ettei tuollaisia paskahousuja voi kukaan pelastaa, vievät vain vararikkoon Suomenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu