Ihmetyttää kun tällä palstalla keskitytään usein vain pilkkaamaan toisia. Kritisoidaan usein sitä miksi joku ei saa kutsua itseään yksinäiseksi. Ongelma on siinä, että kukaan ei voi oikeasti tietää miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Vähätellään toisten yksinäisyyttä, "et voi tuntea itseäsi yksinäiseksi, jos olet parisuhteessa" tai "miten kehtaat sanoa olevasi yksinäinen, jos kumminkin keskustelet toisten ihmisten kanssa päivittäin". Minusta tämä palsta on sitä varten, että puretaan niitä tuntemuksia mitä yksinäisyys aiheuttaa ja jaetaan niitä toisten palstalle kirjoittavien kanssa. Ja jos hyvä tuuri käy niin voi löytää kavereita joiden kanssa pitää jatkossakin yhteyttä.
Itsekin olen yksinäinen. Olen ollut oikeastaan koko ikäni ulkopuolinen joka asiassa. Olen selaillut tätä palstaa jo kauan, mutta en ole vielä aiemmin kirjoitellut tänne mitään. Palstan negatiivinen ja jotenkin hyljeksivä tunnelma on estänyt kirjoittelemasta. Mutta kirjoitinpahan nyt jotain näin (yksinäisen) vapun kunniaksi. :)
Itsekin olen yksinäinen. Olen ollut oikeastaan koko ikäni ulkopuolinen joka asiassa. Olen selaillut tätä palstaa jo kauan, mutta en ole vielä aiemmin kirjoitellut tänne mitään. Palstan negatiivinen ja jotenkin hyljeksivä tunnelma on estänyt kirjoittelemasta. Mutta kirjoitinpahan nyt jotain näin (yksinäisen) vapun kunniaksi. :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Totta turiset. Tää yksinäisyys on niin henkilökohtainen juttu, että toisten kommentit tai tarinat otetaan helposti loukkauksena. Palstalla purnataan enemmän omaa yksinäisyyttä kuin sen syitä. Purnaaminen on mielestäni hyvä juttu.
Niin siis, ja lisään vielä tuohon aloitusviestiini, että tottakai pitäisi etsiä sitä tietä pois yksinäisyydestä niiden tuntemusten purkamisen lisäksi. Se tuntuu vaan niin mielettömän vaikealta ainakin omalta kohdaltani.
Vappu on kyllä mielestäni ihan turha juhla, mutta toivotan nyt kumminkin kaikille hyvää vappua. Tsemppiä elämässä.
Sitä minäkin ihmettelen, miksi jotkut viitsii vähätellä toisten tuntemuksia niin rankasti kuin tällä palstalla usein tapahtuu. Kyllä omasta yksinäisyydestään saa valittaa, vaikka monella muulla olisi asiat vielä huonommin. Niillä pahimmilla vähättelijöillä taitaa olla elämän realiteetit pahemman kerran hukassa, kun ne ei ymmärrä, ettei pelkkä parisuhde tai joukko etäisiä kavereita riitä täyttämään läheskään kaikkien sosiaalisia tarpeita. Eikä kyse ole siitä, että parisuhde olisi huono ja kaverit kusipäitä... Ei todellakaan, mutta harmi kyllä kaikkien aivokapasiteetti ei riitä ymmärtämään niinkään yksinkertaista asiaa.
Tämä palsta on Tunteet-osion alla. Yksinäisyyden TUNNE riittää siihen, että tänne saa kirjoittaa.
Väärin meni ! Tämä palsta ei ole tunteet-osion alla
vaan Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys-osion alla
Jos ei yksinäisyys johdu milenterveydellisistä syistä se usein johtaa
juuri niihin mielenterveydellisiin ongelmiin ainakin sitten kun on kauan jatkuneena.
Väärin meni! Tälle palstalle pääsee myös klikkaamalla tuolta vasemmalta Suhteet - Tunteet - Yksinäisyys, joten kyllä tämä kuuluu myös Tunteet-osioon.
Itseasiassa löytyy sekä tunteet osiosta ja sieltä kautta ku minäki tulen niin menee tuohon henkinen hyvinvointi.
Mutta niin asiaan. Aloittajan ja parin muun kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että miksi ei voisi tuntea oloaan yksinäiseksi vaikka ihmisiä olisi ympärillä. Kyllä jokainen tuntee tilanteita erillä lailla, ehkä se on minullekkin hieman hämärää käsittää tilanne, että esim. kolme kaveria juttelee kanssani, mutta kuitenkin olo on, että mitä minä tässä teen ja muutenkin ihan ulkopuolinen. Sellainen on mielestäni todella hankalaa käsittää ellei sitä itse koe. Minä en tiedä millaista on olla parisuhteessa yksinäinen koska en ole sitä koskaan kokenut, en sitä tilannetta enkä juuri parisuhdettakaan. Joillekkin se varmaan on niin,että ei silloin voi kokea itseään yksinäiseksi, mutta luultavasti he eivät itse koe, mutta ei sitä siltikään tarvitsisi väittää, että joku toinen ei kuitenkaan voisi kokea.
Minä olen yksinäinen aika lailla itseni takia. Eilenkin minua pyydettiin kyllä kavereille, kaksikin eri kaveria pyysi eri paikkoihin, mutta eilen syynä liikkumiseeni oli huono olo. Tänään näen kavereita. Mutta usein syytän itseäni ja omia valintojani, eikä ole rohkeutta mennä mihinkään missä voisi tutustua uusiin ihmisiin, itseasiassa vältän niitä tilanteita parhaani mukaan. Löytyy minusta se rohkeampikin puoli joka tutustuu. Esim. kirjoittamalla. Jotkut kirjoittamisesta alkaneet ihmissuhteet on mennyt tapaamiseen asti, mutta siihen aina jäänyt eri syistä.
Hyvää vappua kaikille.
Hienoa, että minunkin aloittamaani keskusteluun on tullut viestejä. :) Kiitos teille kirjoittaneille! Kiva, että tällä palstalla osataan keskustella myös järkevästi. Mielestäni KAIKKIEN yksinäisyyttä tuntevien olisi todellakin oikeus kirjoittaa tänne häpeää tuntematta ja ilman pelkoa siitä, että heti tulee kuraa niskaan.
Itsellenikin vaikea kuvitella tilanne, että olisin parisuhteessa yksin, kun en kumminkaan ole koskaan tuntenut sitä. En kumminkaan näe mitään syytä ruveta vähättelemään sitä, sillä en vain yksinkertaisesti voi tietää miltä näistä ihmisistä tuntuu.
(ja tämä palstahan siis löytyy sekä "tunteet" että "henkinen hyvinvointi ja mielenterveys" osiosta.) Itselleni tosin tutumpi tuo jälkimmäinen.
Niin mielelläni minäkin olisin parisuhteessa kaksin kuin yksin. Ei vaiskaan. Ehkä palstalla on siksi niin ummehtunut ilmapiiri, että kirjaimellisesti osataan tulkita, muttei kuitenkaan osata lukea rivien välistä henkilön todellisia tuntemuksia. Itsekin olen yksinäinen, ilman kumppania. Itsellä on tosin mahdollisuus puhua asioista ystävieni kanssa ja Facebookissa olen samassa jamassa kuin koko kouluaikana: pahnanpohjimmainen. Suomessa kun pitäisi puhua aina humalassa muille, jotta olisi jotain upseerimaista auktoriteettia. En osaa olla kuitenkaan mikään muu kuin mököttävä vanha piskinpenikka.
Niin tiedän, tuli taas vähän sekavaa tekstiä, mutta palaudun normaaliksi sitten kun koulu vähän helpottaa.