tai koki jonku valaistuksen?
Meidän riparilla yllättävän moni koviksena tunnettu tuli uskoon. Minuun ripari ei kyllä vaikuttanut mitenkään. Oli kauhea ryhmä, kaikki koulukiusaajat yms samassa leirissä, ja pappi oli tietenkin se seutukunnan tiukkapipoisin.
Spiritismiä kyllä pelattiin (apua :)... ) yhen tarkkislaisen huoneessa, sillä oli musta raamattu mukana...kyllä pelotti, ja auta armias kun pappi sai tietää touhuistamme!
Tragikoomisin kokemus oli sellainen "uskonjuoksu" mikä lie, jossa kuljettiin silmät sidottuina sellainen polku, käytiin kellarissa missä pappi esitti ristiinnaulittua jeesusta ja taustalla soi kirkkomusa, sitten ohjattiin jonnekki kirkkaaseen huoneeseen missä soi seesteinen musiikki, ja isoset hieroivat meitä sellaisten retkipatjojen päällä. Jos taivaassa on sellaista niin en halua taivaaseen, mua hierova isonen haisi vielä hielle! :) Mulle ainakin kertomukset riparin ihanuudesta ovat pelkkää urbaania legendaa...kai se on aika paljon ryhmästä ja papista kiinni.
Meidän riparilla yllättävän moni koviksena tunnettu tuli uskoon. Minuun ripari ei kyllä vaikuttanut mitenkään. Oli kauhea ryhmä, kaikki koulukiusaajat yms samassa leirissä, ja pappi oli tietenkin se seutukunnan tiukkapipoisin.
Spiritismiä kyllä pelattiin (apua :)... ) yhen tarkkislaisen huoneessa, sillä oli musta raamattu mukana...kyllä pelotti, ja auta armias kun pappi sai tietää touhuistamme!
Tragikoomisin kokemus oli sellainen "uskonjuoksu" mikä lie, jossa kuljettiin silmät sidottuina sellainen polku, käytiin kellarissa missä pappi esitti ristiinnaulittua jeesusta ja taustalla soi kirkkomusa, sitten ohjattiin jonnekki kirkkaaseen huoneeseen missä soi seesteinen musiikki, ja isoset hieroivat meitä sellaisten retkipatjojen päällä. Jos taivaassa on sellaista niin en halua taivaaseen, mua hierova isonen haisi vielä hielle! :) Mulle ainakin kertomukset riparin ihanuudesta ovat pelkkää urbaania legendaa...kai se on aika paljon ryhmästä ja papista kiinni.
Vastaukset 11
Vanhimmat
miten oikeasti voi tulla uskoon. uskoa johonkiin olemattomaan jota ei oo nähny, naurettavaa. kuin äänestäisi keskustaa
Eikös se usko ole sitä uskoa? Siis jos uskoo johonkin niin sehän on vain uskoa, ei tietoa. Jos me tiedettäisiin se joku, niin sehän olisi tietoa eikä uskoa. Iisiä?
Itse en kerennyt käydä kuin viikonloppuleirillä, itte viikon kestävä leiri jäi kokonaan koska sain viimeistään sillon varmuuden siitä et usko jumalaan, joka on yksinvaltias ja rankaiseva, on heikkoutta ja symbolistä enkä halua sitoutua mihinkään tarinaan, jonka joku _kauan_ sitten keksi ja päätti vähän höynäyttää ihmisiä, onnistuen siinä todella hyvin.
Sattuu vain olemaan niitäkin ihmisiä jotka uskaltavat epäillä ja olla eriä mieltä kuin valtaosa väestöstä.
Sillä uskohan on pelkoa.
monet "heikot", elämään tyytymättömät ihmiset turvautuvat uskoon. Se tekee heille sen kaivatun kuoren, joka yhdistää sosiaaliseen elämään, ja antaa päivittäiselle arjelle jonkun tarkoituksen, rytmittäjän.
Uskontotieteen teorioita tutkinneena tiedän, että moni joka kokee tällaisen radikaalin uskoontulon, ovat ns. sairassieluisia. He eivät ole itsensä kanssa tasapainossa, ovat ikuisia etsijöitä. saattavat jopa suhtautua kielteisesti uskontoon, etenkin murrosiässä, mutta antavat periksi jonkun tapahtuman yhteydessä, jolloin kääntymys on voimakas. Siitä alkaa tämän ihmisen uusi elämä.
...kutsuminen heikoiksi on ehkä vähän out. Silti se on osittain monissa tapauksissa totta, mutta pitää muistaa se että monilla todellakin on niin rankkaa etteivät kestä ilman jotain tuollaista. Myös se että koetaan uskoon tulo jotenkin erityisenä piirteenä ja sitä haetaan on suuri vaikutin. Esim. monille nuorille on seurakuntanuorena oleminen jotenkin hienoa. He muiden silmissä näyttävät silloin niin pyhiltä ja aikuisilta.
Kyllä uskonnonvapaus on kaikilla, mutta siitä seuraa välittömästi ongelma. Eikö uskonnonvapaus ole vain näennäistä, jos vanhemmat aivopesevät lapsensa tai opettaja koulussa. Miten uskonnonvapautta voi puolustaa, jos itse uskovat tuomitsevat muita ihmisiä uskonsa perusteella. Huomautan että kaikki eivät sellaisia ole, mutta niitä löytyy silti tarpeeksi paljon. Sen sijaan että nuoriso upottaisi murheensa ja muut henkilökohtaiset ongelmansa johonkin seurakunnan aivoja puuduttavaan toimintaan, he voisivat vaikka etsiä apua muualta tai muista harrastuksista. Pitäisi luoda enemmän sellaista toimintaa.
Tulin uskoon nuoruusvuosina. Murkkuiässä olin todella uskonnon vastainen, ja kerran vaan kävi niin, että tulin uskoon. En nähnyt valoja tai enkeleitä, mutta tunsin miten hyvä olo tuli. Olin seurakuntanuorikin (aika aktiivi) pitkään ja kyllä se oli hienoa (en sitä muuten olisi tehnyt) mutta tietääkseni se ei ainakaan helpottanut elämääni muiden teinien keskuudessa. Uskoon tulosta alkoi uusi elämänvaihe, ei uusi elämä. Samat kaverit, jotka ei usko, on yhä meiningissä mukana, toki olen tutustunut myös uskoviin srk:n merkeissä. Usko on uskoa, ei tietoa. Mikä siinä on niin tyhmää ja järjetöntä sitten jos uskoo?
Tässä asia, joka musta on tyhmää: aikuiset ihmiset, jotka KUULUVAT ev. lut. kirkkoon eivät halua lapselleen opetettavan uskontoa. He kuuluvat johonkin mihin eivät ole valmiita sitoutumaan, tosi kypsää hei.
Ne, jotka eivät halua lapsilleen opetettavan uskontoa ja kuuluvat kirkkoon haluavat antaa lapsilleenkin vapauden valita uskontonsa. Minusta tämä on aika kunnioitettavaa ja kypsää. Kyllä ne siihen itse sitoutuvat mutta miksi sitoa omia lapsiaan heiltä kysymättä?
Mitä ruumiinjäsentä nämä isoset hieroivat ???
Minä koin riparilla valaistuksen: kristinusko ei ole minun tieni Jumalan luo. Siihen asti olin ollut kristitty, pienestä pitäen, ja lähdin riparille päästäkseni eteenpäin hengellisellä polulla, lähemmäksi Jumalaan. Nyt olen ollut jo vuosikaudet hindu.
Riparileirini oli varmaankin yhtä kauhea kuin sinunkin ;) Kiusaamista ja maallisen asettamista hengellisen etsinnän edelle. Siitä kiitos Jumalalle, koska ikävä ripari nopeutti kehitystä, joka olisi ennemmin tai myöhemmin minulle muutenkin tapahtunut, eli kirkosta erkaantumista.
mä tulin uskoon riparilla. meillä oli ensiksin ihan älyttömän kiva ripari ja tosi mukavia ihmisiä ja muutenkin ripariporukka aivan huippu.
mutta kyllä se Jumala sen suurimman työn teki, kun lähetti mun sydämeeni Pyhää Henkeäm ja valoi muhun uskoa.
ja nyt tuntuu niin saamarin hyvältä.
aikasemmin mulla oli hirveen paha olla, tunsin itseni koko ajan ulkopuoliseksi ja muutenkin niin erilaiseksi, niin, että halusin tappaa itteni.
riparille menin täysin semmosissa ihan sama-fiilinkeissä ja muutenkaan ei kiinnostanu koko homma sitten pätkääkään. mutta sitten mä opin sielä niin paljon uutta, kaikkee mitä en ikinä aikasemmin ollu tienny, kaikki alko tehdä järkee, ja nopeasti jo käännyinkin Jumalan puolelle. mä muistan vikana iltana, kun maahan tehtiin kynttilöistä risti, ja isonen piti tosi kauniin hartsin, ja lopuks kaikkien piti mennä niin lähelle ristiä, kun tunsi olevansa Jumalaa. mä menin aivan lähelle, suurin osa porukasta meni, mä istuin ja itkin, mä itkin sitä, kuinka pieni mä oon, kuinka merkityksetön ja mitätön mä oon, ja silti, silti Jumala rakastaa mua niin paljon.
suunnilleen kaikki sielä itki ja kaikki luhdutti toisiaan, isoset kuiski korvaan lohduttavia sanoja ja rutisti lujaa. se oli varmaan mun elämän yks parhaimpia iltoja.
ja nyt, kun mä uskon Jumalaan, musta ei oo ikinä tuntunu näin hyvältä. näin tasapainoselta ja normaalilta. jotenkin risti kaulassa tuntuu niin luonnolliselta, niin ku se olis ollu sielä aina. ihan kuin olisin joka ilta rukoillu hiljaa.
tuntuu vaan niin vitun hyvältä. ei sitä pysty selittään. :)
Kiitos Jumalalle