Suomussalmen vappu oli koleasta säästä johtuen vaisu. Torilla ei paljoa porukkaa, kituva kunta.
Kuitenkin toria oli hauskuuttanut mies punalippuineen, lieneekö kuulunut äärivasemistoon.
Enää ei marssita vaikka työläisillä on oma valittu kansanedustaja, laiskuuttako lienee Merjallakin.
Porvarit möivät lihojaan kuten ennenkin, sekä ilmapallojaan.
Latistunut ovat vappujuhlat nykyään, porvarit nauraa partaansa, köyhä työläiskansa näkee nälkää.
Suomussalmen vappu
20
731
Vastaukset
- fgjghjgh
Lapset oli Alvarissa vappuriehassa.
- NUORI PORVARI
AIKA tyhmä sosiasti olet .Katkera sävy painu pehkoon ja nuku.Sinä VANHA SOSIALISTI.
- V.I.Uljanov
Suomussalmihan on yksi maamme punaisimpia pitäjiä. Samaan aikaan parlamentissa istuu vähemmän vasemmistolaisia kuin koskaan. Hyvä niin.
- Kansainvälinen.
Kyl se siittä.Ei kuitenkaan maanpaossa tarvi olla kuten esikuvamme kuten Josef ja Vladimir. Tampere antoi turvapaikan.Niin oli hyvä.
- tuti puuttui
luultavasti "vaavi" aika jollain takaisin kun punainen viltti mukana taapersi
- Anita....
taidat olla persaukinen kommarinpoika tyhmä kuin muuli ja katkera isukille sillä ei meihin porvareihin tollasia idiootteja sentään kuulu. Ettet peräti työtön ja moniongelmainen,vai??? Sitä se avohoito???jatkahan taapertamistasi hehheh
- juupelijuu tsau
Anita.... kirjoitti:
taidat olla persaukinen kommarinpoika tyhmä kuin muuli ja katkera isukille sillä ei meihin porvareihin tollasia idiootteja sentään kuulu. Ettet peräti työtön ja moniongelmainen,vai??? Sitä se avohoito???jatkahan taapertamistasi hehheh
niin onhan se tietysti peitto hyvä olla reissussa mukana jos sattuu sammumaan ulkosalle
- hyvä me
kainuussa enemmän kommareita kuin kemissä
sillä maa nousuun- tuu torille paska
sun äitis on
- ei mittään
elä sie hättäele on luvattu paljon parannuksie tuntipalkka 10e
ja mitä kaekkea ootellaan kyllä ne tullee - hih torille vae
Mistähä noita Ns avohoitoja oikee sikiää jotka heti ovat riitaa haastamassa =D
- jytkyti jyt
Suomessa on asiat hyvästi, ei tartte kenekää olla enää puhumassa tavoitteista ja tuomassa aatetta julki.
Kansalaiset hoitavat asiansa yksikseen, vakain mielin ja parhain päin.
Menneiden vaalien pääteema tasi olla homojen oikeudet ja kristillisten uskonnon ja politiikan sotkeminen.
Eu:n tukirahastot myös puheena, kuin myös onko persujen politiikka uskottavaa ja vakavasti otettavaa
Mutta kukaan ei tainnu enää tosissaan puhua kansalaisten hyvinvoinnista ja ylipäätään onko sitä.
Suvaitsevaisuutta, sitä pitää kyllä löytyä vaikkei leipää nyt olisikaan - Vappuinen tunnelma
Vapputanssit Suomussalmen Nuorisoseurantalolla, niissä ei ollut valittamista ja hyvin olivat ihmiset sinne löytäneet tiensä.
- Skarppina
Vapputorille ei riittänyt kansaa, koska yhtäaikaa järjestettiin monta eri tapahtumaa ympäri pitäjää, esim. hotellilla ja alvarissa lastenjuhlat, nuorisoseurantalolla tanssit.. Ei sitä suomussalmelta kovin moneen tapahtumaan voi porukkaa riittää, vaikka sikiävää porukkaa ollaankin..
- fdsdfertyyuuoi
eihän niitä aamupäivästä ollu mitään muuta tapahtumaa kun torilla käppäily van teitennii jos makkoo rapulassa niin eihän sinne jouva niin aikaisin
- hajahuomioita
"Kansalaiset hoitavat asiansa yksikseen, vakain mielin ja parhain päin."
Tohon suuntaan se menee. Yhteisöllinen ajattelu kun kuolee ja kuoletetaan, ainoaksi mahdollisuudeksi jää selvitä omin nokkinensa.
Siinäkin leikissä joku aina pärjää. Siinä leikissä on mahdollisuus ja vääjäämättä syntyy saalistajien yhteisö. Vahva voittaa ja voi hyvin.
Valtion (meidän kansalaisten) omaisuus on pääosin yksityistetty. Progressiivinen verotus lähes kumottu. Terveydenhuoltoa yksityistetään kiivaalla tahdilla.
Meitä vaaditaan antamaan tukea samalle poltiikalle tukea muissa maissa (Kreikka; Portugali).
Tilalle esitetään yksityistä terveysvakuutusta. Suunnitelmat ovat jo pitkällä.
Kun yhteinen omaisuus on lahjoitettu sijoittajille, mistä tulevaisuudessa otetaan pääomien tappioden korvaamiseen varat?
Työkansa säästää, kuka mistäkin syystä, tulevaisuuden varalle. Työväen säästöjen ottaminen on jo aloitetttu. Jos kansa hyväksyy, seuraavaksi tulee ulosmittaukseen työkansan omaisuus.
Mitään ei tapahdu kertarysäyksellä. Suurrikkaiden suosimispolitiikka etenee pikkuhiljaa. Eduskunta näyttää jatkavan sitä lähes yksimielisesti.
Työväentalon vappupuheissa esitetty Kainuun puolueen nmuodostaminen valituista kansanedustajista ei lupaa hyvää.
Entäpä jos joskus kansa puhuisi suoraan valtiovallalle? Olisiko siitä haittaa? - pekka pietarinen
Kepun-SDP:n-Kokoomuksen linja tällä vuosituhannella on tuhonnut suuren osan yhteistä valtion ja kuntien omaisuutta. Brändisanana kulkee yksityistämen. Sivussa kulkee vääjäämättä tasavero ja maksurasitusten siirtäminen työväelle.
Miksi näiden puolueiden kainuulaiset kansanedustajat esiintyisivät puolueidensa linjaa vastaan Kainuussa!
Jos esiintyvät, hyvä on. Kansanrintama syntyy.
Ensimmäinen kysymys olisi, että kainuulaiset kansanedustajat yksissä tuumin tukisivat Portugalin työläisiä ja kieltäytyisivät tukemasta sinne kohdistettua EU-tukipakettia.
Portugalin työläiset eivät ole törsänneet maataan n. 900 euron keskikuukausipalkalla konkurssitilaan. Siksi heidän kurittaminen on aivan väärin. - Aemo L
Kaenuussa ei saoha kahelle ihmiselle ( ees polittikolle ) yhteistä kantoa on se niin katteen paskoa porukkoa. ( onhan tuo nähty ) ja toettu.
- olipa kerran..
Poliitikkojenkin tulee olla hyväntuulisia ja tulla toimeen kaikkien kanssa. Hyvä käytös sitä edellyttää.
Heidän tulee myös, koska erilaisia puolueita on olemassa, esittää reilusti kansalle mitä linjaa he ajavat. Edustaako jokin ratkaisu hyväosaisille lisää etuja tai turvataanko esityksellä/ratkaisulla perusturvaa palkkatyöväestölle.
Työväen edustajilta odotetaan kantaa työn ihmisten puolesta. Siihen ei riitä yleinen höpinä "meidän arvomaailmasta".
Hyväosaiset ja pörssiosakekomistuksesta elävät eivät tarvitse puolestapuhujia. He pärjäävät muutenkin.
Sellainen on kerrassaan edesvastuutonta, että suomalainen työväen edustaja vaatisi muiden maiden työläisille palkkojen ja eläkkeiden alennuksia. Tällaiseen sortui vast'ikään SDP Portugalin "tukipaketin" hyväksymisessä. - Kerranpa oli...
Poliitikkojen pitäisi olla hyvän tuulisia ja tulla kaikkien kanssa toimeen.
Sehän on osa heidän "kyseenalaista" ammattitaitoaan, mutta useinkin näin ei ole, kuten uutisoinnista olen huomannut.
Puolueiden kannat eräitä poikkeuksia lukuunottamatta ovat ihan hepreaa ei niistä ota tavallinen ihminen mitään selvää.
Eikö suomeen saada puoluetta joka olisi kansantajuinen ( selkokielinen) joka ei ajaisi vaan omiaetujaan ja olisi kansalaisen puolella edesauttaen ihan tavallista suomalaista ihmistä.
(työssäkäyvä,työtön,invaliidi,veteraani,eläkeläinen,maanviljelijä,pienyrittäjä yms.)
Tuskin vaan semmoista puoluetta enää onkaan joka muistaa ja todella huomioi kaikki nämä kansanryhmät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475425Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612246Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181830Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171555
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301467Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5135881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se213963