Taisi

No jos kerran niin oli tarkoitettu!

jos 5 vuotta on liikaa, niin?

pelätä kohdata toisemme, olisihan se ollut epäilemättä aikamoinen tunteiden palo ;)
Ei se ikäero minua olisi haitannut...

Eipä sillä väliä mistä syystä, mikään ei koskaan edes alkanutkaan - nainenhan päättää ja vastaus on ollut aina johdonmukaisestoi ei. Ei siinä ole miehellä nokan koputtamista.

En pelkää mitään, enkä ainakaan ikäeroa. Suurin syy siihen, että jutusta ei tullut mitään, on se, että sinä et halunnut tehdä itseäsi selkeästi tulkittavaksi. Enkä minä halua ruinata, ruikuttaa, vaatia ja valittaa asiain tilaa ollenkaan enkä yhtään.

Ikäero? No eihän meillä hänen kanssa ollut kuin jokunen vuosi.. Et se siitä.

Kumpaa sukupuolta aloituksen kirjoittaja on ja kumpi on vanhempi?

Ei nyt hätäillä ja aleta puhumaan mistään loppumisesta kun ei ole mitään vielä alkanutkaan. Kyllä tämä tästä vielä...

Olen tullut samaan lopputulokseen.

tai vaimoon.

Ikä on loppujen lopuksi numero, kun rakkaus tulee kohdalle kaikki ulkoinen jää pois. Asioilla, jotka olisi "tuominnut" edeltäkäsin, ei yht'äkki ole mitään osaa eikä arpaa. Loppujen lopuksi "sen oikean" löytäminen on niin hiton vaikeaa, kun pitäisi kolahtaa, arvomaailma osua yhteen, haluata samantyyppisiä asioita, olla henkinen yhteys ja älyllinen taso sopia, tunteet olla molemmilla.... En ainakaan itse anna minkään merkityksettömän sotkea kuviota: IHAN sama ja ELÄMÄLLÄ sen näkee.

Voi käydä myös näin: ihastuu palavasti, ja sitten selviää, että se ikäero on isompi mitä kuvitteli. Ihminen voi henkisesti kypsempi mitä biologinen ikä on. Voi olla, jos olisi tiennyt etukäteen, olisi tunteiden kehittymiseeen vaikuttaneet omat ennakkoluulot, mutta nyt sillä ei ollut osaa eikä arpaa. Kaikki aiemmat miehet olleet samanikäisiä tai vanhempia, joten hieman hämmentävää tämä on ;-)

Toinen asia on ulkoinen paine: antaako sen vaikuttaa vai ei. Arvostaako enemmän onnea vai ympäristön mielipidettä. Tiedän, että lähimmät hyväksyisivät ja se riittää minulle. Ja jos eivät hyväksyisi heti, antaisin heille aikaa.

Pidempään suhteeseen, johonkin todelliseen ja merkittävään, ei ole avaimia jos pystyy luovuttamaan helpolla. Alku on vaikeaa aina, varsinkin "haastavassa ymäristössä", ja jatkoon tarvitaan kaksi yhteiseen tavoitteeseen pyrkivää. Joskus homma etenee vauhdikkaasti, joskus hitaammin.

Voi olla, että niin kävi. Siis teillä. Ei me muut osata sanoa. Sen tiedän omasta kokemuksestani, että ihmiseen, josta ei saa irti mitään, ei voi olla pitkään oikeasti ihastunut. Ei kukaan ole tunnekaivo, josta voi vuosikausia ammentaa ainoastaan omiin tarpeisiinsa.

Ehkä se onni kävelee sinua vastaan joskus ja voit aloittaa suhteen. Oikeasti.

Täsmälleen samaa mieltä: vuosikausia ei kannata roikkua kenenkään, olisi sitten ikäeroa tai ei. Jos toinen on sanonut, ettei kiinnosta, roikkuminen on myös hyvin turhaa. Rehellisyyttä on kunnioitettava.

Mutta. Jos tutustuminen on ihan-ihan alussa, siis kumpikaan ei tehnyt aloitetta, niin tilanne on toinen. Silloin kannattaa ehkä hieman malttaakin. Edes vähän tai sitten itse uskaltaa.

Toisen puolesta päättäminen on perseestä (anteeksi ruma ilmaisu), päättäkää vain omasta puolestannne haluatteko vai ette, Ei vastuuta voi toiselle hänen tietämättään vierittää.

Tiedät itse parhaiten, että oletko epätietoinen. Jos sinusta esim hänen kanssaan juttelu tuntuu mukavalta, tai jo nähdessäsi hänet "kouraiseva" tunne tulee pintaan, niin unohtaisin epäröinnin.

Se on jännä juttu mutta noin se just menee, kyllä sen tuntee kun on mukavaa yhdessä ja tekisi mieli vaan toisen seuraan, se hyvä olo on niin voimakas ettei siinä tule ajatelleeksi mitään ulkoisia tai pintapuolisia seikkoja, ne on niin toisarvoisia asioita siinä tilanteessa. Olen sitä mieltä että sielut kohtaavat - se kauan täällä maan päällä ollaan eletty on merkityksetöntä.

Itse ainakin oon niin oman intuition varassa, ja oman sisimpäni kuuntelun varassa näissä asioissa. Ihanteellista olisikin että tässä asiassa arvomaailmat kohtaisivat.

Itse haluan kyllä uskaltaa, käyn joka arkipäivä keskustelua itseni kanssa ja mietin missä tilanteessa se kävisi luontevimmin. En ole tietyistä merkeistä huolimatta varma, mielikuvitusta (kun kovasti tahtoisi) vai ei.