kunnianluokkaus netissä

väärä syyte

Hei joku, jotkut oli kirjoittanut minusta perättömiä väitteitä suomi.24 palstalla.
Väitettiin pedofiiliksi ja että olisin hinkannut itseäni kahta poikaa vasten.
Mikä ei todellakaan pidä paikkansa. Oli muka itse nähnyt. Ja vastaili sitten omaan aloittamaan viestiin kanssa asiaa niinkuin yoisena jatkaen minusta.
Ja että myös olen häiriintynyt ihme tyyppi joka ei osaa keskustella aikuisten kanssa lainkaan.

Mitä voin vaatia kun tekijä tai tekijät löytyy?
Kyseessä on kunnianloukkaus minua kohtaan.
Ilmoitus poliisille on jo tehty.

13

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20

      Parasta miettiä sinne oikeudenkäyntiin saakka. Silloinkin vaatimusten suhteen on parasta jättää ne asianajajien tehtäväksi.

    • Columb0

      Sinun kannattaa tehdä virallinen rikosilmoitus kunnianloukkauksesta. Se on erittäin vaivaton tehdä poliisin nettisivuilla. Poliisilla on myös helppo jäljittää tekijät ip-osoitteiden perusteella ja kirjoituksista jää eri palveluntarjoajien välimuisteihin todisteet, vaikka viestit poistettaisiinkin. Prosessi on siis suhteellisen suoraviivainen. Sinun ei siis nyt tarvitse tehdä muuta kuin se rikosilmoitus. Syyksi kuvaamassasi tapauksessa tulee kunnianloukkaus.

      • 2

        Valehtelet
        Kyllä prosessiin kuuluu myös poliisikuulustelut ja sitten aikanaan käräjöinti.


    • Columb0

      Korostan, että tässä vaiheessa, toisin sanoen nyt, riittää pelkkä netissä täytettävä rikosilmoitus. Ilmiselvää on, että rikoksen käsittely etenee sen jälkeen normaaliin tapaan. Näissä tapauksissa kuitenkin kuulusteluiden ja käräjöintienkin osalta prosessi on hyvin suoraviivainen, koska tekijöiden tunnistaminen on helppoa sekä todisteet ovat suoraan tulostettavissa mustaksi valkoiselle. Mainittakoon vielä, että prosessi on kaikkiaan erittäin arvokas, kun ajatellaan, että sillä voidaan palauttaa rikoksen uhrin kunnia ja tekijät joutuvat teostaan vähintään rikosrekisteriin.

    • 9

      Vaivaton tehdä poliisin nettisivuilla ?
      Mille lomakkeelle meinaat ilmoituksen täyttää ?

      Sähköinen rikosilmoitus


      Sähköinen rikosilmoitus on tarkoitettu tehtäväksi vain sellaisista vähäisistä rikoksista, joita varten on käytettävissä rikosilmoituslomake.




      Tulostettavat lomakkeet:

      * Rikosilmoitus anastetusta omaisuudesta -lomake (pdf)
      * Rikosilmoitus vahingonteosta -lomake (pdf)
      * Rikosilmoitus vahingonteosta yrityksille -lomake (pdf)
      * Rikosilmoitus anastetusta tai kadonneesta poliisiviranomaisen myöntämästä asiakirjasta -lomake (pdf)
      * Rikosilmoitus anastetusta tai kadonneesta ampuma-aseesta -lomake (pdf)

    • Polliiiislaitokselle

      Parempi että menet suoraan poliisilaitokselle tekemään rikosilmoituksen, koska tuossahan sanotaan selvästi "Sähköinen rikosilmoitus on tarkoitettu tehtäväksi vain sellaisista vähäisistä rikoksista".

      Kunnianloukkaus on tavanomaista merkittävämpi rikos.

    • viranomaiset auttaa

      -Ei ole merkitystä, missä rikosilmoitus tehdään. Kumpikin tapa on yhtä pätevä tekipä sen poliisilaitoksella tai sähköisesti.

      -Sähköisesti rikosilmoitusta tehtäessä yksi ja sama lomake käy myös näihin rikoksiin.

      "Sähköisen rikosilmoituksen tekeminen on uudistunut. Ilmoitus laaditaan yhdellä lomakkeella, joka vaatii tunnistautumisen ennen ilmoituksen täyttämistä ja lähettämistä. Napsauta sähköisen rikosilmoitus -lomakkeen Tunnistaudu-painiketta, siirryt Kansalaisen tunnistus- ja maksamispalveluun, jossa voit suorittaa tunnistautumisen."

      • 16

        Näiköhän !
        Kyllähän tälläkin palstalla meuhkataan näistä kunnianloukkausjutuista. Hyvin harva vain prosessiin lähtee mukaan, kun käräjäoikeudessa käsittely on julkista, eikä kenenkään kunnian tiedetä vielä oikeudessa parantuneen. Maine kyllä kasvaa.
        Syyttäjät kaiken lisäksi miettivät vielä kaksi kertaa, kannattaako köyhän maan verovaroja kyseiseen asiaan tuhlata.


    • unohdajo

      kenenkään kunnia ei käräjillä vielä parantunut

    • §§§§§§§

      9 §
      «Kunnianloukkaus»
      Joka

      1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

      2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

      on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

      Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

      Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

      10 §
      Törkeä «kunnianloukkaus»
      Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa

      1) rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville taikka

      2) aiheutetaan suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa

      ja «kunnianloukkaus» on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

      www.finlex.fi

      Joukkotiedotusvälinettä käyttämällä kaksi vuotta vankeutta. Ei kovin paljoa kun miettii mitä seuraamuksia uhrille teosta voi olla. Ei ihme että rikollisia sikiää tässä ajassa.

      • 10

        Typerää
        Typerää postata tänne lakipykäliä, kun jokainen voi ne itse katsoa. Jos osaa kerran tänne kirjoittaa, niin eiköhän tuo silloin onnistu finlex´kin.


    • tuomi ei tullut

      Kirjoittaja ei saannut mitään ei edes sakkoja.

      • ja niin?

        Et sano mitään vapauttavan tuomion perusteluista? Oliko niin, että 1) ei näyttöä vai 2) ei rikosta. Vai mistä oli kyse?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      140
      5516
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3962
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2077
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      29
      1992
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1913
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      17
      1865
    8. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      1720
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1700
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      52
      1651
    Aihe