Heips,
Oon tässä tuuminut, että voisin ryhtyä toimeen terveemmän elämän puolesta. Itselle sattui epäonnekseni ensiasunnoksi homekoti ja siitä ei sitten päässytkään ihan noin vain eroon. Ja kun siitä lopulta pääsi eroon, ei ollut omasta elämästä paljoakaan jäljellä. Menin aivan rikki. Lopulta koko hommasta jäi vaan käsittämätön määrä velkaa ja nyt on myös luottotiedot menetetty.
Siinä vaiheessa kun kaupungin terveys- ja rakennustarkastajan puolelta vain leviteltiin käsiä ja irtauduttiin muutoinkin koko hommasta, tajusin, että kukaan ei minua todellakaan auta. Siinä sivussa sairastelin pahasti ja meinasin tulla hulluksi koko touhusta.. Menetin myös työpaikan, eikä uutta ole vieläkään löytynyt. Kuitenkin näiden homeongelmien ratkomisen parissa riittäisi tekemistä ja yleensäkin aidon tukemisen puute ja suoranainen epärehellisyys näissä homejutuissa eniten harmittaa.
Seurasin aika paljon näitä homejuttuja. Olen tehnyt sisäilmayhdistyksistä saamieni oppien mukaan homesiivouksia ja kokeillut kaikenlaista homeesta eroon pääsemiseksi. Asunnosta piti päästä eroon. Sen korjaa nyt uusi omistaja kuntoon.
Nyt olen hyvän matkaa jo tästä kaikesta toipunut ja asustelen nykyään yksinäni ihan kivassa ja puhtaassa kämpässä. Olen sen verran nuori, että terveys on vielä pysynyt kasassa.
Mietin usein, että voisin ryhtyä yrittäjäksi auttamaan ihmisiä homeongelmien kanssa, lähinnä asioiden järjestämisen ja irtaimiston siivoamisen muodossa. Mutta en oikein tiedä. Tuntuu vähän hankalalta, että pitäisi toimia näiden eri vakuutusyhtiöiden ja tarkastajien ja muiden neuvojien seassa, mitkä ei ehkä itsekään tiedä mitä oikein ovat tekemässä ja miksi... Ehkä en siis ryhdy muuhun kuin siivousavun tarjoamiseen. Nykyinen korjausvastuiden ym. pompottelu vaikuttaa turhan vaaralliselta leikiltä ryhtyä mukaan. Vaikka koko hommassa riittää useimmiten hyvin ns. maalaisjärki (eli vesi ja kosteus vain sinne mihin se luonnollisesti kuuluu).
Erityisen tuen tarpeen olen tässä huomannut. Sitä ei Suomessa ole olemassa. Ongelmat kyllä herkästi tiedostetaan, mutta ei siihen sisälly palvelua. Terveystarkastajat ei voi tehdä paljoakaan asukkaiden hyväksi. Oikeastaan ainoa juttu mitä sieltä voidaan tehdä, on saattaa rakennus asumiskieltoon. Rakennustarkastus ei voi tehdä mitään muuta, kuin ohjata tavarantarkastajille. Sekös sitten muuten tuli kalliiksi.
Jos jollain on tarvetta vertaistuelle, saa sitä minulta. Saa siis ottaa yhteyttä jos kiinnostaa jakaa kokemuksia: homepommi@gmail.com
Voisin ryhtyä auttamaan homeongelmien kanssa
46
1805
Vastaukset
- vertti-eetu
"Oon tässä tuuminut, että voisin ryhtyä toimeen terveemmän elämän puolesta".
Ala terveysmieheksi "aidoksi" TERVEYDENSUOJELIJAKSI. Siinä ammatissa ei tarvitse olla homepaikoissa välttämättä kovin paljoa aikaa jos homma natsaa. Ja kun heti parkkipaikalla laitat kokonaamarin päähän ja aivan valkoiset handyt käpäliin niin pihapiirin lapsetkin tunnistaa. "Nyt tuli meille oikea terveysmies".
Kohdalleni ei ole sattunut vielä sitä "terveyden suojelijaa". On ollut monen moista selittelijää, kuppaajaa ja lähempänä terveyden tuhooja. Vetkuttelija ja vähättelijä ja vääristelijä. Tai aivan vain tavallinen heppu joka ei ole uskaltanut edes ymmärtää tästä koko touhusta yhtään mitään.
Siis ala maahamme ensimmäiseksi "oikeaksi terveydensuojelijaksi".
Ilmoita sit mikä kunta, niin sinne alkaa home porukat muuttamaan aivan varmasti. Minäkin.
Uusia rakennuksia alkaa nousemaan pystyyn ja vaikka mitä mukavaa se tuo tullessaan kun on kunnassa se oikea terveysmies. Soini panee vielä lakiasiat kuntoon rakennuksille "TILAAJAVASTUU", niin sekin helpottaa siinä ammatissa, voi heti sormella osoittaa missä vika jos "hometta". Homekoira sen sitten missä kohtaa. Tässä tämä ja sit kun Toxtesti-porukka "luo" sen superhyper-mittarin niin sellainen heti olalle mieluimmin punainen, että näkyy kauas mistä on kysymys.
Mutta vakavasti ottaen ei kannata homeaiheista ammattia paljoa miettiä jos olet altistunut. Perusteluni, homekoirien ikä on puolittunut, useita homeremonttimiehiä on joutunut lopettamaan uransa, terveysmiehetkin jotku oireilee (missä se naamari olikaan).
Rakennuta home-ensikoti ja ala sitä hoitamaan suihkun kautta asukit sisään paliain persein ja virman kamppeet päälle. Siinäkin on tulevaisuutta ainakin sen perusteella mitä olen nyt vuoden sisällä seurannut kahden kerrostalon rakennusvaiheita sivusta. Kiireellä tekevät ja vettä sekä räntää pukkaa taivaalta kuten aina ennenkin.
Jos jonku palvelupisteen homesairaille suunnittelet laittaa ilman rayn rahoja, niin sen voin kertoa rehellisesti, että kahdesti olen APUA saanut ASTE r.y
Ekalla tuli irtaimiston desinfiointiohjeet ja tokalla joku nainen sanoi suorat sanat "Onhä näitä juttuja kuultu". Eipä ole tarvetta sinne enää soitella köyhän homesairaan.
Itse tarvitsisin nyt ehdottomati oikeaa "lääkettä" ja hoitoa kun terveys on mennyt. Tähän asti ainoa lääke on ollut "pois kotoa" mikä on toiminutkin osittain. Osittain siksi, että olen tyhmyyttäni yrittänyt raahata osaa irtaimistoa mukanani paikasta toiseen mitä en kuitenkaan mukaani saa sinne viimeiseen osoitteeseen.
Jos jotain lääkettä tai hoitoa ajatelet meille homesairaille, niin se oikea rohto käy varmasti kaupaksi. Ystäväni Sanasinko etsii kaiken aikaa jotain, voi olla, että etsii vielä pitkään. Kyse on kuitenkin homesairaudesta ja monisairaudesta ja kahta samanlaista tapausta ei ole olemassa.- vertti-eetu
Lisään, jos alat homesairaiden asioita hoitamaan, niin ei mitään politiikkaa. Toveri-sitoutumista tai hyvä sisko/veli juttuja se ohjaa liikaa toimintaasi, etkä voi tehdä hommia sydämestäsi kuten näet, kuulet ja koet. Kätesi ovat silloin liian sidotut. Sillä ei ole enää suurtakaan merkitystä vaikka olisit meinannut kuolla toksisen myrkyllisyyden sekaan. Politiikka on pilannut kaiken hyvän missä olen joutunut taistelemaan paremmasta tulevaisuudesta kuten, urheilu, harrastukset ja nyt tämä home. Aina on politiikka tullut vastaan jarruttavana asiana. Mutta uskon vielä suurempaan "jytkyyn". Kansa on puhunut.
Se tosiasia ota huomioon suunnitelmissasi, että jos kämpästä ei ole onnistuttu poistamaan "toksisen myrkyllisyyden" aiheuttajaa eli sitä toksista paskakasaa, niin ei kanata alkaa myymään mitään "lievittäjää" ilmanpuhdistajaa, ilmankuivaajaa, kostuttajaa tai hajunpoistajaa. Ei otsonointia eikä mitään toisiakaan myrkkyjä millä asia saattaa mennä vielä vaarallisemmaksi asukkaalle joka ongelmapaikassa oleskelee.
Kirjoittelen täällä palstalla mielelläni kanssasi. Silloin siitä on hyötyä kaikille kohtalotovereilleni. Ja "puun takaa huutelijat" näkevät, että hengissä vielä ollaan. Tarkoitan aina sitä mitä kirjoitan, joskus joku ei ole sitä tajunnut ja vastannut minulle, niin miten on itse tarkoittanut joten tinkaa tulee sehän on selvää. Jos median kautta meinaa asioita saada kuntoon, niin melkein on parasta tehdä aluksi "oksaset" ja mennä vaikka Italian lehtien konttuuriin. Kertoa miten meillä Suomessa oikein home asioita hoidetaan.
Mutta median kautta asioita kuntoon. Hanki sitä "nimeä". Onhan tuolla hyvä esimerkki Aste r.y. Mutta älä matki. - Homeherkkä#
vertti-eetu kirjoitti:

Mutta median kautta asioita kuntoon. Hanki sitä "nimeä". Onhan tuolla hyvä esimerkki Aste r.y. Mutta älä matki.No mutta vertti-eetu.
Kirjoitit: "Se tosiasia ota huomioon suunnitelmissasi, että jos kämpästä ei ole onnistuttu poistamaan "toksisen myrkyllisyyden" aiheuttajaa eli sitä toksista paskakasaa, niin ei kannata alkaa myymään mitään "lievittäjää" ilmanpuhdistajaa, ilmankuivaajaa, jne..".
Kun tuolla aikaisemmin linkittelit Inspector Sec Oy:n mainossivustoa, niin tuo sisäilmatutkimusfirma kera johtaja Salinin totesi mainossivullaan, että heidän firmansa on ENSIMMÄISENÄ MAAILMASSA onnistunut keräämäämään MERKITTÄVIÄ MÄÄRIÄ MYRKKYJÄ KVANTITATIISISESTI SUORAAN SISÄILMASTA."
Kun Salinin kehittämä laite imee itseensä jos jonniinlaiset sisäilmamyrkyt, niin eihän sisäilman puhdistamiseen muita laiteita enää edes tarvitse ostaakaan. Siitä vaan palstan myrkkysairaat kokeilemaan pitääkö Salinin mainonta paikkansa, ja jos ei pidä niin viesti kuluttaja-asiamiehelle väärästä mainonnasta.
, ja jos ei pidä niin viesti kuluttaja-asiamiehelle väärästä mainonnasta. "Jos jotain lääkettä tai hoitoa ajatelet meille homesairaille, niin se oikea rohto käy varmasti kaupaksi. Ystäväni Sanasinko etsii kaiken aikaa jotain, voi olla, että etsii vielä pitkään. Kyse on kuitenkin homesairaudesta ja monisairaudesta ja kahta samanlaista tapausta ei ole olemassa."
- Tarkentaisin vaan, etten koko aikaa etsi jotain. Voimat ovat olleet koetuksella jo pitkään ja olen väsähtänyt totaalisesti. Uupumisesta johtuen asiat tulee suoritettua vasta pitkällä viiveellä. Mitä isompi asia, sitä pidempi viive - ja lopulta voimien yhä hiipuessa ei jaksa tehdä enää mitään. Edelleenkään en ole jaksanut laittaa tikkua ristiin oman lisähoitoni puolesta, vuosi 2010 vei minusta kaikki mehut lukemattomine lääkärikäynteineen.
Homerintamalle ei kuulu siis mitään uutta, popsin samoja vanhoja rohtoja vain. Tosin Dida vaihtuu tänään Zyflamendiin, siitä on jäljellä enää yksi tabletti ja korvaan sen edullisemmalla NewChapterin valmisteella. Source Naturalsin 1500 mg:n Niacinamidea ja Planetary Herbalsin Candida digestiä popsin edelleen - iHerbin valikoimista kaikki.- vertti-eetu
sanasinko kirjoitti:
"Jos jotain lääkettä tai hoitoa ajatelet meille homesairaille, niin se oikea rohto käy varmasti kaupaksi. Ystäväni Sanasinko etsii kaiken aikaa jotain, voi olla, että etsii vielä pitkään. Kyse on kuitenkin homesairaudesta ja monisairaudesta ja kahta samanlaista tapausta ei ole olemassa."
- Tarkentaisin vaan, etten koko aikaa etsi jotain. Voimat ovat olleet koetuksella jo pitkään ja olen väsähtänyt totaalisesti. Uupumisesta johtuen asiat tulee suoritettua vasta pitkällä viiveellä. Mitä isompi asia, sitä pidempi viive - ja lopulta voimien yhä hiipuessa ei jaksa tehdä enää mitään. Edelleenkään en ole jaksanut laittaa tikkua ristiin oman lisähoitoni puolesta, vuosi 2010 vei minusta kaikki mehut lukemattomine lääkärikäynteineen.
Homerintamalle ei kuulu siis mitään uutta, popsin samoja vanhoja rohtoja vain. Tosin Dida vaihtuu tänään Zyflamendiin, siitä on jäljellä enää yksi tabletti ja korvaan sen edullisemmalla NewChapterin valmisteella. Source Naturalsin 1500 mg:n Niacinamidea ja Planetary Herbalsin Candida digestiä popsin edelleen - iHerbin valikoimista kaikki."- Tarkentaisin vaan, etten koko aikaa etsi jotain".
En nyt ollut tarpeeksi skarppina tuossa kohden. Mutta korjaan , että "Ystäväni Sanasinko etsii silloin tällöin (välillä kun jaksaa) jotain apua itsellensä mistä toivon mukaan olisi apua vaikka minulle". Mutta pääasia on että etsii. Minä en jakas enää siihen kiinnostua mitä suuhuni pistän vaikka olisi kyllä hyvä sitäkin alkaa miettimään. - vertti-eetu
Homeherkkä# kirjoitti:
No mutta vertti-eetu.
Kirjoitit: "Se tosiasia ota huomioon suunnitelmissasi, että jos kämpästä ei ole onnistuttu poistamaan "toksisen myrkyllisyyden" aiheuttajaa eli sitä toksista paskakasaa, niin ei kannata alkaa myymään mitään "lievittäjää" ilmanpuhdistajaa, ilmankuivaajaa, jne..".
Kun tuolla aikaisemmin linkittelit Inspector Sec Oy:n mainossivustoa, niin tuo sisäilmatutkimusfirma kera johtaja Salinin totesi mainossivullaan, että heidän firmansa on ENSIMMÄISENÄ MAAILMASSA onnistunut keräämäämään MERKITTÄVIÄ MÄÄRIÄ MYRKKYJÄ KVANTITATIISISESTI SUORAAN SISÄILMASTA."
Kun Salinin kehittämä laite imee itseensä jos jonniinlaiset sisäilmamyrkyt, niin eihän sisäilman puhdistamiseen muita laiteita enää edes tarvitse ostaakaan. Siitä vaan palstan myrkkysairaat kokeilemaan pitääkö Salinin mainonta paikkansa, ja jos ei pidä niin viesti kuluttaja-asiamiehelle väärästä mainonnasta.
, ja jos ei pidä niin viesti kuluttaja-asiamiehelle väärästä mainonnasta.Taidat Homeherkkä# vähän sotkea asioita.
"Kun tuolla aikaisemmin linkittelit Inspector Sec Oy:n mainossivustoa, niin tuo sisäilmatutkimusfirma kera johtaja Salinin totesi mainossivullaan, että heidän firmansa on ENSIMMÄISENÄ MAAILMASSA onnistunut keräämäämään MERKITTÄVIÄ MÄÄRIÄ MYRKKYJÄ KVANTITATIISISESTI SUORAAN SISÄILMASTA."
Myönnän kyllä, että kyllähän tuo tieto ketuttaa sinuakin kuin pientä oravaa.
Ei kai tuossa ole kyseessä mikään ilmanpuhdistaja, vaan joku "massaspektrometri" tai vastaava. Tutkimuslaite, myrkkyjen "pyydys" ja vähän homebisnestäkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvantitatiivinen_tutkimus sanasinko kirjoitti:
"Jos jotain lääkettä tai hoitoa ajatelet meille homesairaille, niin se oikea rohto käy varmasti kaupaksi. Ystäväni Sanasinko etsii kaiken aikaa jotain, voi olla, että etsii vielä pitkään. Kyse on kuitenkin homesairaudesta ja monisairaudesta ja kahta samanlaista tapausta ei ole olemassa."
- Tarkentaisin vaan, etten koko aikaa etsi jotain. Voimat ovat olleet koetuksella jo pitkään ja olen väsähtänyt totaalisesti. Uupumisesta johtuen asiat tulee suoritettua vasta pitkällä viiveellä. Mitä isompi asia, sitä pidempi viive - ja lopulta voimien yhä hiipuessa ei jaksa tehdä enää mitään. Edelleenkään en ole jaksanut laittaa tikkua ristiin oman lisähoitoni puolesta, vuosi 2010 vei minusta kaikki mehut lukemattomine lääkärikäynteineen.
Homerintamalle ei kuulu siis mitään uutta, popsin samoja vanhoja rohtoja vain. Tosin Dida vaihtuu tänään Zyflamendiin, siitä on jäljellä enää yksi tabletti ja korvaan sen edullisemmalla NewChapterin valmisteella. Source Naturalsin 1500 mg:n Niacinamidea ja Planetary Herbalsin Candida digestiä popsin edelleen - iHerbin valikoimista kaikki."Homerintamalle ei kuulu siis mitään uutta, popsin samoja vanhoja rohtoja vain. Tosin Dida vaihtuu tänään Zyflamendiin, siitä on jäljellä enää yksi tabletti ja korvaan sen edullisemmalla NewChapterin valmisteella. Source Naturalsin 1500 mg:n Niacinamidea ja Planetary Herbalsin Candida digestiä popsin edelleen - iHerbin valikoimista kaikki."
- Tilannepäivitystä. Maanantaina 2.5. iltamyöhään otin ensimmäisen Zyflamend-kapselin 1500 mg:n niasiiniamidin ja Candida digestin kanssa.
Seuraavana päivänä jatkoin Zyflamendin ottamista noiden muiden droppien kanssa - ja jossain vaiheessa luin, että Zyflamend EasyCapsia pitäisi ottaa kolme kertaa päivässä kaksi kapselia kerrallaan ruoan kanssa nesteen kera.
o o o
Olen sitten tehnyt niin, ottanut kaksi Zyflamendia, yhden 1500 mg:n niasiiniamidin ja Candida digestin ruoan kanssa kolmisen kertaa päivässä.
Aika jännää vaan, että jo parin päivän kuluttua Zyflamendin aloittamisesta vasemman posken särky lieveni. Poski tuntuu yhä edelleen erilaiselta verrattuna toiseen, mutta särky ei ole yltynyt ruoan jälkeen yhtä kovaksi kuin ennen.
Koputan kyllä puuta; ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Toisaalta olen syönyt Zyflamendia vasta muutaman päivän ja muutosta on tapahtunut jo.
- Seuraan asiaa ja jatkan Zyflamendin nauttimista yhdessä niasiiniamidin ja Candida digestin kanssa, varautuen tosi pitkään kuuriin.
Source Naturalsin 1500 mg:n Niacinamideakin olen syönyt jo puoli vuotta.sanasinko kirjoitti:
"Homerintamalle ei kuulu siis mitään uutta, popsin samoja vanhoja rohtoja vain. Tosin Dida vaihtuu tänään Zyflamendiin, siitä on jäljellä enää yksi tabletti ja korvaan sen edullisemmalla NewChapterin valmisteella. Source Naturalsin 1500 mg:n Niacinamidea ja Planetary Herbalsin Candida digestiä popsin edelleen - iHerbin valikoimista kaikki."
- Tilannepäivitystä. Maanantaina 2.5. iltamyöhään otin ensimmäisen Zyflamend-kapselin 1500 mg:n niasiiniamidin ja Candida digestin kanssa.
Seuraavana päivänä jatkoin Zyflamendin ottamista noiden muiden droppien kanssa - ja jossain vaiheessa luin, että Zyflamend EasyCapsia pitäisi ottaa kolme kertaa päivässä kaksi kapselia kerrallaan ruoan kanssa nesteen kera.
o o o
Olen sitten tehnyt niin, ottanut kaksi Zyflamendia, yhden 1500 mg:n niasiiniamidin ja Candida digestin ruoan kanssa kolmisen kertaa päivässä.
Aika jännää vaan, että jo parin päivän kuluttua Zyflamendin aloittamisesta vasemman posken särky lieveni. Poski tuntuu yhä edelleen erilaiselta verrattuna toiseen, mutta särky ei ole yltynyt ruoan jälkeen yhtä kovaksi kuin ennen.
Koputan kyllä puuta; ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Toisaalta olen syönyt Zyflamendia vasta muutaman päivän ja muutosta on tapahtunut jo.
- Seuraan asiaa ja jatkan Zyflamendin nauttimista yhdessä niasiiniamidin ja Candida digestin kanssa, varautuen tosi pitkään kuuriin.
Source Naturalsin 1500 mg:n Niacinamideakin olen syönyt jo puoli vuotta.Aikani kun pengoin, Zyflamendista löytyi jopa tällainen tutkimus:
Zyflamend, a unique herbal preparation with nonselective COX inhibitory activity, induces apoptosis of prostate cancer cells that lack COX-2 expression.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16201851sanasinko kirjoitti:
Aikani kun pengoin, Zyflamendista löytyi jopa tällainen tutkimus:
Zyflamend, a unique herbal preparation with nonselective COX inhibitory activity, induces apoptosis of prostate cancer cells that lack COX-2 expression.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16201851"Aikani kun pengoin, Zyflamendista löytyi jopa tällainen tutkimus:
Zyflamend, a unique herbal preparation with nonselective COX inhibitory activity, induces apoptosis of prostate cancer cells that lack COX-2 expression.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16201851 "
o o o
Ja paljon muutakin löytyi. Lainaus:
References
1. Product web site. http://www.new-chapter.com . Accessed March 17, 2011.
2. Capodice JL, et al. ZyflamendTM, a unique preparation inhibits arachidonic acid metabolism and suppresses prostate cancer cells, in vitro. Abstract presented at the 1st International Conference of the Society for Integrative Oncology, Nov 18, 2004.
3. Food and Drug Administration.
http://www.fda.gov/downloads/Drugs/GuidanceComplianceRegulatoryInformation/EnforcementActivitiesbyFDA/CyberLetters/ucm059203.pdf .
Accessed March 17, 2011.
4. Bemis DL, et al. Zyflamend, a unique herbal preparation with non selective COX inhibitory activity, induces apoptosis of prostate cancer cells that lack COX-2 expression. Nutrition and Cancer 2005; 52(2): 202-12.
5. Yang P, Sun Z, Chan D, et al. Zyflamend reduces LTB4 formation and prevents oral carcinogenesis in a 7,12-dimethylbenz[alpha]anthracene (DMBA)-induced hamster cheek pouch model. Carcinogenesis. 2008 Nov;29(11):2182-9.
6. Sandur SK, Ahn KS, Ichikawa H, et al. Zyflamend, a polyherbal preparation, inhibits invasion, suppresses osteoclastogenesis, and potentiates apoptosis through down-regulation of NF-kappa B activation and NF-kappa B-regulated gene products. Nutr Cancer. 2007;57(1):78-87.
7. Capodice JL, Gorroochurn P, Cammack AS, et al. Zyflamend in men with high-grade prostatic intraepithelial neoplasia: results of a phase I clinical trial. J Soc Integr Oncol. 2009 Spring;7(2):43-51.
8. Yang P, Cartwright C, Chan D, et al. Zyflamend-mediated inhibition of human prostate cancer PC3 cell proliferation: effects on 12-LOX and Rb protein phosphorylation. Cancer Biol Ther. 2007 Feb;6(2):228-36.
http://www.mskcc.org/mskcc/html/69429.cfm
http://www.thecamreport.com/2010/02/initial-study-of-zyflamend-for-prostate-cancer/- myrkytys jatkuu
sanasinko kirjoitti:
"Jos jotain lääkettä tai hoitoa ajatelet meille homesairaille, niin se oikea rohto käy varmasti kaupaksi. Ystäväni Sanasinko etsii kaiken aikaa jotain, voi olla, että etsii vielä pitkään. Kyse on kuitenkin homesairaudesta ja monisairaudesta ja kahta samanlaista tapausta ei ole olemassa."
- Tarkentaisin vaan, etten koko aikaa etsi jotain. Voimat ovat olleet koetuksella jo pitkään ja olen väsähtänyt totaalisesti. Uupumisesta johtuen asiat tulee suoritettua vasta pitkällä viiveellä. Mitä isompi asia, sitä pidempi viive - ja lopulta voimien yhä hiipuessa ei jaksa tehdä enää mitään. Edelleenkään en ole jaksanut laittaa tikkua ristiin oman lisähoitoni puolesta, vuosi 2010 vei minusta kaikki mehut lukemattomine lääkärikäynteineen.
Homerintamalle ei kuulu siis mitään uutta, popsin samoja vanhoja rohtoja vain. Tosin Dida vaihtuu tänään Zyflamendiin, siitä on jäljellä enää yksi tabletti ja korvaan sen edullisemmalla NewChapterin valmisteella. Source Naturalsin 1500 mg:n Niacinamidea ja Planetary Herbalsin Candida digestiä popsin edelleen - iHerbin valikoimista kaikki.Liitä seuraavaan tilaukseen benfotiamiini, hidastaa solujen mitokondrioiden vanhenemista. Liki ilmainen tuote, jota lääkejätit koettavat pitää potilaiden ulottumattomissa, kun liki sata tieteellistä tutkimusta osoittaneet uskomattoman ja monikirjoisen tehon, annettiin tuotteelle leima, lääkkeen kaltainen tuote ja siten pois luontaistuotekaupoista! kolmen kuun annos 15 taalaa...
myrkytys jatkuu kirjoitti:
Liitä seuraavaan tilaukseen benfotiamiini, hidastaa solujen mitokondrioiden vanhenemista. Liki ilmainen tuote, jota lääkejätit koettavat pitää potilaiden ulottumattomissa, kun liki sata tieteellistä tutkimusta osoittaneet uskomattoman ja monikirjoisen tehon, annettiin tuotteelle leima, lääkkeen kaltainen tuote ja siten pois luontaistuotekaupoista! kolmen kuun annos 15 taalaa...
"Liitä seuraavaan tilaukseen benfotiamiini, hidastaa solujen mitokondrioiden vanhenemista."
- Kiitos vinkistä, aloin etsiä heti benfotiamine-nimellä ja taisinkin löytää tarkoittamasi. Ostoskoriin odottamaan seuraavaa tilausta.
- vertti-eetu
"Kun Salinin kehittämä laite imee itseensä jos jonniinlaiset sisäilmamyrkyt",
Käsitykseni mukaan tuo laiten on kehitetty aivan toiseen tarkoitukseen kuin sisäilmaston puhdistamiseen. Vai olenkohan taasen väärässä?
No mutta Homeherkkä# sinähän se melkoinen "pörrö" taidat ollakin.
Enhän minä mitään laitetta ole kehunut enkä maininnut tuossa jutussani mitään Salinista. Ootsä jotenkin nyt "nyrjähtänyt" sinne puolelle "mistä paluuta ei ole näköpiirissä" kun joka helvetin käänteessä alat mollaamaan Salinia tai M. S-S silloin kun yritän antaa "vertaistukea" sitä tarvitsevalle.
"Kun Salinin kehittämä laite imee itseensä jos jonniinlaiset sisäilmamyrkyt, niin eihän sisäilman puhdistamiseen muita laiteita enää edes tarvitse ostaakaan".
Vielä kerran pojat: "Käsitykseni mukaan tuo laiten on kehitetty aivan toiseen tarkoitukseen kuin sisäilmaston puhdistamiseen. Va olenkohan taasen väärässä"?
Eihän se minun ansiotani ole, että he ovat aidosti hyviä ihmisiä (M. S-S ja Salin). Toi sun pakkomielle saa jo sairaita piirteitä. Lopeta hyvän sään aikana omaksi parhaaksesi. Sinulla jos jollakin tällä palstalla taitaa olla se oikea monisairaus joka tulee kosteusvauriomyrkkyjä hengitettäessä kuten asiantuntijat "monisairaudesta" ovat jo myöntäneet.
Mutta mitäpä sanot tuosta kaikkitietävä Homeherkkämme#
http://www.sterimat.fi/fi/sterimat-palvelut/sterimat-laite/
Älähän hauku ekaksi. Salinilla ja M S-S ei pitäisi olla mitään tekemistä näiden maalimanparanatajien kanssa.- umpikyllästynyt
No, mutta mihin tässä oikastaan ollaan menossa?
Ei näitä tutkijoita kiinnosta homesairaat, vaan bisneksen teko.
Alahan jo huomata missä mennään.
Tätä ongelmaa on jo puitu väh. 30 vuotta ja mitä on saatu aikaan?
Ei mitään, sairastuneet ja tulevat sairastuneet saavat tapella toimeentulonsa kanssa joka päivä eikä kukaan näistä "herroista" edes ymmärrä koko tilannetta.
Koko asian ydin on siinä, että jos tämä helvetinmoinen tyriminen, jota tapahtuu rakennusteollisuudessa ja "rahamaailman ylimmässä kerroksessa" eli noissa "korruptioituneissa kerroksissa" ja välinpitämättömissä "päätöskerroksissa" eli poliittisilla kerroksilla, jotka eivät pätkääkään ymmärrä missä mennään, tätä junnaamista jatkuu siihen asti kun olemme jo haudassa.
Sehän on varsin hauska uutinen heille ja varsinkin vakuutuslaitoksille.
Eipä tarvitse vaivautua käsittelemään toden teolla tätä nykyajan kohelluksien ja typerien suunnitelmien aiheuttamaa puuhastelua.
Ei siinä ole mitään tekemistä rehellisyyden kanssa.
Tietenkin voidaan hehkuttaa kaikenlaisilla uusilla "löydöksillä" tutkimussaralla ja noin yleisesti poliittisella sektorilla, aina siellä ylemmältä taholta, että kyllä tässä maassa on eturivin tutkijoita, jotka osaavat hommansa ja kansa suorastaan on onnesta mykkyrässä moisesta puheesta.
Mitä hittoa tällä on tekemistä todellisen elämän kanssa, sitä kysyn.
Myös sinulta, kun noin kovasti hehkutat näitä uusia tutkimuksia ja tutkijoita.
Onhan tämä ongelma tiedetty jo pitkän aikaa.
Miksi tätä junnaamista jatkuu edelleen sairastuneiden kohdalla, sitä kysyn. - vertti-eetu
umpikyllästynyt kirjoitti:

Miksi tätä junnaamista jatkuu edelleen sairastuneiden kohdalla, sitä kysyn.Otahan aivan ”iisisti” kaveri.
”Alahan jo huomata missä mennään".
Tiedän tasan tarkkaan missä mennään mutta en ole vielä kyllästynyt tähän täysin. Enkä umpi.
Sinä umpikyllästynyt "huutelet puun takaa kuten monet toiset".
Mitä sillä saat aikaiseksi kerrohan.
Olen pyytänyt apua naapureilleni ja itselleni sen vuoksi, että jatkuvaan terveyden vaarantamiseen olemme kyllästyneet ”vähän”. Asiat ovat vielä pahasti kesken ja odottelen "heidän" raportteja. Lista on pitkä ja tässä se tulee.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9552846
Uusina niminä avunpyyntöni listalla ovat Anne Louhelainen ja Timo Soini sekä Juha Rehula, Hannele Rämö ja Pirjo Hoffren. Ja tottakai siellä pitää olla myös Homeherkkä# esiintuomat M.S-S ja Salin. Salin oli muuten kolmas joka sanoi minulle, että lähde pois siitä asunnosta Kolmenässänkujalta. Hän on yksi pelastajani ”kirjaimellisesti”
Jos joku nyt listalta puuttuu niin se ei tarkoita yhtään mitään. Kunnioitan jokaisen kanssa käytyjä keskusteluja ja sitä mitä olette minulle luvanneet tai olleet lupaamatta.
Jos joku teistä palstalaisista luulee että tässä leikitään, niin se on erehdys.
Katsotaan nyt miten reagoivat sisäilmaongelmiin ja tapaukseen Kolmenässänkuja 7. Jos ei mitenkään, niin tuskin olen mukana seuraavassa vielä isommassa "jytkyssä" tai pelastamassa Kepulle niitä " citykaneja".
Jos tämä asiamme väännetään poliittiseksi.
Junnataan nyt vielä niin kauan kuin hengissä ollaan. Terveyttämme ei kovin helpolla saa takaisin yksikään isännöitsijä eikä terveyden suojelija.
Mutta kyllä "he" ymmärtävät koko tilanteen, tekevät vaan kaikkensa, ettei tyhmä kansa sitä ymmärtäisi. Eikä jaksaisi puolustautua. Luopuisi ja antaisi periksi. Mutta katsotaan ja kuunnellaan.
"Mitä hittoa tällä on tekemistä todellisen elämän kanssa, sitä kysyn.
Myös sinulta, kun noin kovasti hehkutat näitä uusia tutkimuksia ja tutkijoita".
Se on kuule pakko hehkuttaa kun mitään muuta ei ole tarjolla näillä näkymillä verorahoilla (minunkin) työn alla.
Mutta pistähän sinäkin painetta oikeaan suuntaan. Minulle voi vittuilla aivan vapaasti jos on aihetta. Kaikki otetaan vastaan avosylin jos helpottaa.
Kyllä tässä koko ajan yritetään oikeuksia saada paremmalle mallille. Yksin en ole liikkeellä mutta en sitä huonoa apua ole täältäkään ollut ruinaamassa. Yhdelle isännöitsijälle olen luvannut sen, että entisenä pelimiehenä katson tämän pelin loppuun. Pitää olla sanojensa mittainen kaveri, sen olen tässä matkan varrella oppinut ”matkalla Pohjoisesta Etelään”.
- Homepommin asukki
"Kun Salinin kehittämä laite imee itseensä jos jonniinlaiset sisäilmamyrkyt, niin eihän sisäilman puhdistamiseen muita laiteita enää edes tarvitse ostaakaan."
Niin. Siinä vehkeessä tiettävästi on jotain suodattimia ja näinhän se puhdistaa ilmasta sen, mikä sinne suodattimien sisään jää. Suodatin tosin ei ole ikinä 100% varma, vain ehkä >99,5% aineista sinne laitteeseen jää. Eli puhaltaakohan vielä pienen osan takaisin ilmaan? Järki hoi? Voisi olla vielä vesisuodatin poistoilmalle, vaikka eikös useimmat toksiinit ole rasvaliukoisia, eikä ne pelkkään veteen vielä edes liukene?
"Se tosiasia ota huomioon suunnitelmissasi, että jos kämpästä ei ole onnistuttu poistamaan "toksisen myrkyllisyyden" aiheuttajaa eli sitä toksista paskakasaa, niin ei kannata alkaa myymään mitään "lievittäjää" ilmanpuhdistajaa, ilmankuivaajaa, jne..".
Pieneen päähäni mahtuu vain, että aiheuttajat kuntoon ensin ja sitten vasta siivoamaan jälkiä. Voi olla, ja taitaa ollakin, ettei se ole niin itsestään selvää kuin ajattelen. Kenties auttavin palvelu voisi olla "homemuutto", jossa tavarat viedään johonkin muualle kuin sinne uuteen kotiin...
Siis myrkkyjen hoitaminen toisilla myrkyillä voi olla niin arvaamatonta puuhaa, että siinä vaiheessa talossa ei kyllä kannata enää ollenkaan asustaa - josko alunperinkään olisi kannattanut. Kemiaa tässä tietysti voisi opiskella, jotta aineiden mahdolliset reaktiot ja sivutuotteet vähän avautuisivat. Myrkky on myrkky vaikka sen hajun toisella peittäisi. Niiden poistamisesta tavaroista, ilmasta JA talosta pitäisi lähteä liikkeelle.
"Mutta vakavasti ottaen ei kannata homeaiheista ammattia paljoa miettiä jos olet altistunut. Perusteluni, homekoirien ikä on puolittunut, useita homeremonttimiehiä on joutunut lopettamaan uransa, terveysmiehetkin jotku oireilee (missä se naamari olikaan)."
Altistumisen takia olen käyttänyt suojaimia. Hommasin kokomaskin puhaltimella ja se on ok. Olen tosin huomannut, että niistä kaasunsuodattimista tulee aina vähän "hajua" läpi pitkän käytön aikana. Suodattimia kuluu ja paljon, kun ei ne montaa päivää hometalon ilmaa pidättele.
"Lisään, jos alat homesairaiden asioita hoitamaan, niin ei mitään politiikkaa. Toveri-sitoutumista tai hyvä sisko/veli juttuja se ohjaa liikaa toimintaasi, etkä voi tehdä hommia sydämestäsi kuten näet, kuulet ja koet. Kätesi ovat silloin liian sidotut."
En ryhdy politiikkaan. Se ei vain toimi. Muutenkaan en ole aikeissa ryhtyä julkisuuspelleksi. Sen sijaan konkreettinen työ, palvelu. Täytyy harkita.
"Rakennuta home-ensikoti ja ala sitä hoitamaan suihkun kautta asukit sisään paliain persein ja virman kamppeet päälle. Siinäkin on tulevaisuutta ainakin sen perusteella mitä olen nyt vuoden sisällä seurannut kahden kerrostalon rakennusvaiheita sivusta. Kiireellä tekevät ja vettä sekä räntää pukkaa taivaalta kuten aina ennenkin."
Tää vois toimia hyvin. Ehkä myös ainoa elämän laatua parantava vaihtoehto, kun sietokykyä homeille ei enää ole.
Taitaa olla nuo herkkyydet ja oireet hyvin paljon vaihtelevia yksilöiden välillä. - '
Kyllä Salin myy myös ilmanpuhdistimia.
- vertti-eetu
Joo mutta Homeherkkä# sotkee varmaan nyt sekaisin massaspektromerin ja ilmanpuhdistajan.
Salin myy paljon muutakin huipputavaroiden lisäksi, jopa aitoja "leikkikaluja".
http://www.ironsec.fi/webmarket/lelut-lahjatavarat-lelut-c-828_830.html- Homeherkkä#
"Joo mutta Homeherkkä# sotkee varmaan nyt sekaisin massaspektromerin ja ilmanpuhdistajan."
Joo mutta Inspector Sec Oy selvitteli sivuillaan käyttäneensä Airstaticc FA6-ilmanpuhdistimia keräämään 25 kohteessa 30 päivän ajan sisäilman aerosoleja tilojen koon vaihdellessa 26neliön ja 62 neliön välillä.
Kosteusvauriokohteissa 18 valitettiin rakennukseen liittyvistä oireista. Vertailukohteiksi valittiin 7 tilaa joissa oireista ei valitettu.
Heidän mukaansa laitteen sähkösuodatin keräsi merkittäviä määriä epäpuhtauksia milligrammoina keskimäärin 56, joista 40 % oli rasvalaiukoisia aineita. Kun näytettä testattiin sian siittiöillä M S-S:sän labrassa, niin oireilevista kohteista 12 löytyi vahtaa tosisuutta, viidessä ilma oli selvästi toksinen ja seitsemässä oireettomassa kohteessa toksisuus oli hyvin vähäistä.
Inspector Sec Oy;n ASIAKASkokemusten mukaan puhdistin vähentää tai jopa poistaa ongelmatiloissa ilmeneviä oireita.
No siitä vaan kokeilemaan myrkkyjä itseensä imevää laitetta häviävätkö myrkytusoireet.
Et näytä huomanneen, että M S-S:sän labra ei ole missään vaiheessa edes analysoinut mitä rasvaliukoisia myrkkyjä laite on itseensä keränyt.
Kuten tuolla aikaisemmin jo totesin, niin M S.S:sän olisi tullut laittaa noissa 18 kohteessa oireilevien verta sian siittiöille nähdäkseen sisältääkö heidän verensä rasvaliukoisia myrkkyjä ja missä määrin.
- vertti-eetu
Huippuporukka tuo Salin ja M. S-S. Varmaan saavat vielä paljon hyvää aikaiseksi kaikesta kampituksesta huolimatta.
Kun sinä Homeherkkä vielä tämän asian tuot noin positiivisessa mielessä esille, niin onhan se kova juttu. Oli kyseessä massaspektrometri, ilmanpuhdistaja tai pölynimuri.
"Kun tuolla aikaisemmin linkittelit Inspector Sec Oy:n mainossivustoa, niin tuo sisäilmatutkimusfirma kera johtaja Salinin totesi mainossivullaan, että heidän firmansa on ENSIMMÄISENÄ MAAILMASSA onnistunut keräämäämään MERKITTÄVIÄ MÄÄRIÄ MYRKKYJÄ KVANTITATIISISESTI SUORAAN SISÄILMASTA."
"Inspector Sec Oy;n ASIAKASkokemusten mukaan puhdistin vähentää tai jopa poistaa ongelmatiloissa ilmeneviä oireita".
Tämähän on mahtavaa, kerrassaan fantastista. Eikö olekin Homeherkkä#.
Ja alta tonnin. Ihmeellistä kyllä, myrkyt lähtee nyt kämpästä.
Kohta mennään muuten Toxtestiryhmän viitoittamaa tietä eteenpäin uusin mittarein. Ala kehittyy saa nähdä pysytäänkö kauaa perässä.
Mutta jauhetaan lisää Salinista ja M. S-S. Ovat hyviä ihmisiä. Tekevät paljon meidän sairaiden eteen uraauurtavaa työtä.
Elämme jänniä aikoja. Pysytään kuulolla. - Homepommin asukki
Voi teitä. :)
Kaikkea alkuun kampitetaan ja suhtaudutaan vähän kuin "onko tuo tosissaan". Vängätään vaan mekin täällä kaikkea uutta vastaan niin maailma pelastuu. :)
Kannattaakohan tässä nyt ensinkään tarttua lusikkaan, vai pitäskö siirtyä vaikka harrastamaan perhosten keräilyä.- vertti-eetu
"Kaikkea alkuun kampitetaan ja suhtaudutaan vähän kuin "onko tuo tosissaan".
Tuohon on pakko vastata, että jokaiseen "homesairastuneeseen" ja "homebisneksessä" mukana olevaan olipa mittariville tai tutkijaprofessori tai joku siltä väliltä, niin suhtaudutaan varauksella, myös sinuun Homepommin asukas. Saman pommin kokeneita on 600 000 - 800 000 tilastojen mukaan, että emme ole ainoat eikä vielä eniten kärsineet.
Jos haluat, että sinua arvostetaan jotenkin eri tavalla kuin ketään toista, niin arvostus pitää tekemisellään hankkia ja jotenkin vaan ansaita. Se ei vielä minua säväytä jos tällä palstalla kyselee, että mitä tekisin isona.
En väitä, etteikö sinusta olisi "auttamaan homeongelmien takia" monia. Päin vastoin jos niin päätät alkaa tekemään ja minulta ylimääräistä rahaa löytyy, niin aivan varmasti apuusi tarraudun jos se on sitä mitä tällä hetkellä eniten tarvitsen. Tulehduskierteen lopettaminen.
Sairaalaan en todellakaan enää halua. Viimeisten uutistenkaan vuoksi.
Olet kirjoituksiesi mukaan fiksu ihminen ja kaikki hyvä vielä edessäpäin. Onnea toivotan ja "pysy avoimena ja rohkeana". Ehdoton rehellisyys vie pitkälle vielä tulevaisuudessa, uskon siihen vaikka se useilla käsityksenä on vielä hakusessa.
Perhosten keräily on harrastus.
Omistusasuntojen kanssa homeongelmiin joutuneet velkataakkoineen olisi se ihmisryhmä johonka varmasti sitä oikeaa apua eniten maassamme kaivataan. Siellä ne oikeat homeongelmat on, ja vähemmin he täällä palstalla kirjoittelevat koska tietävät, ettei täältä mitään apua saa.
Helille ja Aste r.y:n kilpailijaksi on helppo alkaa jos meinaa oikeasti auttaa jokaista joka yhteyttä ottaa ja apua tarvitsee. Itse en sieltäpäin ole saanut kuin kahden miehen kuivaus/kostutusvirman puhelinnumeron, irtaimiston desinfiointiohjeen ja tiedon "onhan näitä juttuja kuultu". No ei ne palvelut onneksi mitään maksaneetkaan.
- vertti-eetu
Kerroin ne vaihtoehdot mitä kannattaa harkita jos homesairaita haluaa auttaa ja hoitaa sekä jo sairaita "pelastaa".
Homebisnes on kovaa peliä, ja siinä pelissä ei hempeilemällä pärjää. Kuunnella voi sairaita kuten kaikki tähänkin asti, mutta se toimiminen kuullun mukaan onkin sitten jo toinen juttu.
Tämänhetkisen vakuutusturvan ja oikeusturvan suomien etujen ollessa mitä ovat, ei monikaan ole valmis omistaan pulittamaan kohtuuttomia euromääriä huhuhaasta ja siitä tiedosta, ettei voi olla rakennuksessa missä on myrkkyjä löytynyt.
Homesairaat ovat joskus itse huonontaneet asioitaan ja saamme syyttää siitä vain itseämme. Mutta kuten kaikissa toisissakin "lahkoissa" niin myös homesairaiden joukossakin on aitoja ihmisiä jotka toimivat puhtaalla omallatunnolla ja sydämensä pohjasta haluavat auttaa toisia samaan asemaan joutuneita.
Tuossa aloituksesi jälkeen laitoin pari juttua missä kerroin mitä olen kokenut ja siltä pohjalta yritin antaa vinkkejä siitä, että vaikka minkä homman "homebisneksestä" itsellesi valitset, niin vältä tekemästä nuita virheitä mitä homebisnesväki on minulle tehnyt.
Sitten tuli Homeherkkä# vittuilemaan taasen olan takaa ja repi siihen mukaan, no kenet muut kuin Salin, M.S-S ja Inspector Sec.
Siinä on kampittamista mitä sinun tulee myös välttää.
Muista tämä neuvoni vaikka sitten alat "mittarivilleksi" niin ÄLÄ MOLLAA GOLLEEKAA.
Homeherkkä# ja minä painimme vielä höyhensarjassa. Koko ajan kehitymme molemmat. Ainoa tie on ylöspäin.
Tosissaan nimimerkki (Homepommin asukki) sinussa on ainesta vaikka mihin. Jos heittäydyt täysillä alalle "homeet ja toksinen myrkyllisyys", niin jotenkn toivon sen liittyvän siihen miten autat ja pelastat niitä jotka ovat jo ehtineet sairastua homeille ja toksiselle myrkyllisyydelle kosteusvauriorakennuksissa. Valinta on sinun.
Niitä jotka yrittävät kaikkensa estää uusia sairastumasta on pilvin pimein ja ehkä sekin osaltaan on syynä siihen että enempi asioissa epäonnistutaan kuin onnistutaan. Perustelen, lehtijuttu vuosi sitten kertoi: " Tutkimus selvittää, miksi homekorjaukset epäonnistuvat" ja "Tutkimusta tekee Tampereen teknillinen yliopisto sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta".
Eli mitä useampi kokki, sitä sekasempi soppa.
Homebisneksessä on jos jonkinlaista ottajaa.
Näin, jos nuo tutkimukset tehdään veroeuroilla ja olet kiinnostunut siitä, miksi asiat näin ovat, niin ota yhteyttä asianosaisiin.
Jo tuon perusteella ja vähän senkin kuinka olen altistunut, en kovin helpolla jää kenenkään pilipaliporukan mattoremonttien onnistumisia testailemaan.
Jos tämä nyt sitten jotenkin valaisee missä ollaan menossa.
Homeisia on auttamassa suuri joukko ihmisiä, mutta onko kukaan muuta todella auttavaa lääkettä vielä vaivoihinsa oikeasti saanut kuin "Heti pois kotoa". Puhtaaseen asuntoon ja oireita aiheuttaneet kamat kaatopaikalle. - MikkoMJMMJDSAJDM
On niin perkeleen pitkiä viestejä etten jaksa lukea ainuttakaan.
Hometta on talon suihkutiloissa, mut en jaksa välittää paskaakaan.
Kiinnosti lähinnä minkälaisia ne homeen aiheuttamat terveyshaitat olisivat..- vertti-eetu
Jep. Ensioire on siinä, ettei "jaksa lukea" juttuja vaikka ne omaa huonoa oloa sivuaa. Sitten tulee silmäoireita ja muuta epämukavaa.
Jos viitsii googlailla vaikka (homeen aiheuttamat oireet) eikä kysele turhia, niin eteenpäin pääsee eikä jää paikoilleen polkemaan.
Minä en voi sinua tulla sieltä suihkutiloista pelastamaan. Kyllä nyt on vaan otettava itseäsi niskasta kii ja lähdettävä apua hakemaan lääkäriltä, isännöitsijältä ja terveystarkastajalta.
Matkalukemista on tuossa:
http://www.sisailmayhdistys.fi/portal/terveelliset_tilat/terveysvaikutukset/mikrobien_terveyshaitat/
Mutta jollet jaksa lukea, niin mitä vi'''a mun kannattaa sitten enempää aikuista ihmistä opastaa.
Mutta tosissaan Mikko, toimi ennnen kun se on kohdallasi myöhäistä. - vertti-eetu
vertti-eetu kirjoitti:
Jep. Ensioire on siinä, ettei "jaksa lukea" juttuja vaikka ne omaa huonoa oloa sivuaa. Sitten tulee silmäoireita ja muuta epämukavaa.
Jos viitsii googlailla vaikka (homeen aiheuttamat oireet) eikä kysele turhia, niin eteenpäin pääsee eikä jää paikoilleen polkemaan.
Minä en voi sinua tulla sieltä suihkutiloista pelastamaan. Kyllä nyt on vaan otettava itseäsi niskasta kii ja lähdettävä apua hakemaan lääkäriltä, isännöitsijältä ja terveystarkastajalta.
Matkalukemista on tuossa:
http://www.sisailmayhdistys.fi/portal/terveelliset_tilat/terveysvaikutukset/mikrobien_terveyshaitat/
Mutta jollet jaksa lukea, niin mitä vi'''a mun kannattaa sitten enempää aikuista ihmistä opastaa.
Mutta tosissaan Mikko, toimi ennnen kun se on kohdallasi myöhäistä.Lyhyesti virsi kaunis.
Todellisia ensioireita:
Aluksi oli pinna tiukalla ja halutti päästellä kirosanoja sisäilmoille, nyt sen kaiken ymmärtää jo läheiset.
Kaikkeen tottuu mutta ei "puukkoon kyljessä". - kenttäinsinööri
Nuhaa, tukkoisuutta
Kurkkukipua, nenäverenvuotoa
lämpöä, kuumepiikkejä
Väsymystä, päänsärkyä
nihas- ja nivelkipua
SIlmäoireita
Huonovointisuutta
Flunssainen olo, paineoireita poskionteloissa
yskä, limannousu keuhkoista
ihon ärstytystä, kutinaa
Olikohan tarpeeksi lyhyt vastaus - v-ee
kenttäinsinööri kirjoitti:
Nuhaa, tukkoisuutta
Kurkkukipua, nenäverenvuotoa
lämpöä, kuumepiikkejä
Väsymystä, päänsärkyä
nihas- ja nivelkipua
SIlmäoireita
Huonovointisuutta
Flunssainen olo, paineoireita poskionteloissa
yskä, limannousu keuhkoista
ihon ärstytystä, kutinaa
Olikohan tarpeeksi lyhyt vastaus"kutinaa" mutta ei sutinaa, niin lähde etsimään puhdasta asuntoa.
Lyhyt vastaus.
- MikkoMJM32112332
joo tulipa tuolta linkistä lueskeltua juu.
kyyl mulla ne suurimmast syyt laiskuuteen varmasti muualta löytyy kuin tuosta pintahomeesta suihkutilan parruista.
..lihas ja niveloireita on ollut jo ennen tänne muuttoa, kerran vuodessa piikille niin helpottaa.
Omakotitalo niin eipä ole isännöitsijää. Rahallisesti asuntoon ei kauheita remontteja kannata tehdä ennen kuin toinen omistaja heittää lusikkansa nurkkaan, parannettavaa tässä talossa olisi nopeasti ajateltuna 60-80tuhanen euron edestä, jos sillä summalla nyt remontoi niin perinnönjakohetkellä kaikki rahat jakautuu muille perheenjäsenille ja asunnon arvo on tuplaten sen mitä nyt ja asunnon perintöverot myöskin tuplaten, isoa tonttia lukuunottamatta. - vertti-eetu
Tilanteesi on todella paha Mikko. Mutta pidä oma terveytesi kuitenkin ykkösasiana.
Menetettyä terveyttä ei kovin helpolla saa takaisin jos menee sinne "huonommalle puolelle" oireet ja sairastelut eikä onnistu pääsemään "puhtaaseen" ympäristöön.
Useat tänä päivänä myyvät pelkän tontin ja rakennuksen purkukuntoisena. Myyjävastuu on viisi vuotta. joten voithan laskea siitä mikä on terveytesi hinta.
Apua sinun on pyydettävä rakennusterveysasiantuntijalta. Minun tiedot ja taidit sekä kokemukset loppuu aika lyhyeen.
Toimi nopeasti, älä jää turhia miettimään. Yhteistyössä yritä selvitä jos toisiakin omistajia siinä talossa on. Paniikkiin ei ole varaa eikä epätoivoon. - MikkoMJMMSA213123
Talolla on kaksi omistajaa, isä ja äiti.
Mitään järkeä tämän asunnon remontointiin ei tule niin kauan kuin äijässä henki pihisee. - mv79
Mina ainakin jos selvian tasta tasta helvetista hengissa niin omistan loppuelaman homeongelmista karsivien auttamiseksi niin ruohonjuuritasolla kun ylempanakin.
Mutta juuri nyt olen niiden lukuisten apua tarvitsevien listalla.
Kun on itse kokenut helvetin ja tietaa mita karsimys on(on muitakin terveysongelmia) niin silloin haluaa auttaa muitakin jos tietaa etta heilla on vaikeaa koska tietaa mita karsimys on, eika halua etta kukaan kokee samanlaista karsimysta. - Uutta mökkiä
Ei kannata ostella vanhoja märäntyneitä paskoja riesakseen. Rakennusmenetelmät ja tarvikkeet ovat kehittyneet huimasti vuosikymmenten saatossa.
- insinööri 52
Hometta on aina ollu ja tulee olemaan, pitää vaan oppia elämään sen kanssa.
Ennen rakennettiin terveemmin ja elettiin terveemmin, liika puhtaus ei ole hyvä asia, ihmisen vastustuskyky heikkenee. - vertti-eetu
insinööri 52 kirjoitti:
Hometta on aina ollu ja tulee olemaan, pitää vaan oppia elämään sen kanssa.
Ennen rakennettiin terveemmin ja elettiin terveemmin, liika puhtaus ei ole hyvä asia, ihmisen vastustuskyky heikkenee.Meille voit kakaralaumasi kanssa tulla asumaan ja opettelemaan kestämään homepaskaa kosteusvauriomyrkkyjen sekaan inssi 52. Vaimosi säästä näiltä kärsimyksilta sentään ja päästä toiseen osoitteeseen yksin. Asenteestasi päätellen hän on jo tarpeeksi joutunut kärsimään.
(Vaimosi). Päättelin asian näin koska yksikään nainen ei selvinpäin tuollaista potaskaa tänne kirjoittaisi. Sitäpaitsi inssien sana ei ole vielä yhtään mitään näissä kosteusvaurio home- / toksinen myrkyllisyys kysymyksissä.
"ihmisen vastustuskyky heikkenee"
Aivan, johtuen siitä mitä myrkkyjä nielee vatsaansa, mitä hengittää keuhkopussin rakkuloiden perille ja mitä myrkkyjä pääsee ihon läpi soluja tuhoamaan. "Ase on ladattu geeneillä ja ympäristömyrkyt laukaisee sen" Michael J. Fox. Eikö sanokin harvinaisen selvästi ja nätisti. Miten inssi 52 pistäisit tuohon paremmaksi. No laita nyt edes yksi inssivitsi, että voidaan nauraa oikein porukalla.
Maailma on muuttunut myrkyllisemmäksi monessa asiassa sitten 1952, mutta inssinhän ei tarvitse tuota miettiä. 1952 olin 6 v. Eikä kosteusvaurio vielä ollut iskenyt roppaan. Iski sitten 2005 hollolan homekämpässä oikein kunnolla. Monta asiaa meni päin helvettiä ja yksi niistä oli YIT:n rakentama rakennus jonka omistaa TA-asoporukka. Isännöitsijä ei ollut oikein perillä homeasioista loppuvuodesta 2009 ja oli kiinteistönpitotekniikan insinööri (amk). Huonot ovat kokemukseni minulla näistä insseistä.
Terveysriski oli olemassa kuukausia ja onko sitä vieläkin, sen päättää isommat viskaalit. - Home vie hermot
insinööri 52 kirjoitti:
Hometta on aina ollu ja tulee olemaan, pitää vaan oppia elämään sen kanssa.
Ennen rakennettiin terveemmin ja elettiin terveemmin, liika puhtaus ei ole hyvä asia, ihmisen vastustuskyky heikkenee."liika puhtaus ei ole hyvä" Ahaa, no sitten ilmeisesti Afrikassa ja Intiassa on maailman terveimmät ihmiset?
Jos totta puhutaan, juurikin korkea hygieniataso nostaa huimasti ihmisen elinikäodotusta. Todellinen syy homeoireiden räjähdysmäiseen kasvuun, on kammottavat kemikaaliyhdistelmät joita rakennuksiin nykyisin laitetaan, väärät rakennusmenetelmät ja nykylääketiede. Ennen vanhaan kaikkein heikoimmat yksilöt kuolivat tauteihin jo lapsena. Antibioottien ansiosta geneettisesti heikompikin aines jää nykyisin jatkamaan sukua. Ennen vanhaan kakaroita kuoli kuin kärpäsiä. 100 vuotta sitten olisin tod. näk. itsekin kuollut keuhkokuumeeseen jo lapsena, nyt selvisin 2 viikon levolla ja antibiooteilla. Onneksi sentään tajusin olla jatkamatta sukua...
- lauma
kysymys on näin että oli kaksi lobbaajaa, toinen lobbasi betonirakentamista ja sen teollisuuden intressejä, toinen lobbasi puurakentamisen puolesta ja ihmisille terveellisten hengittävien hirsitalojen rakentamisesta...kumpi voitti???
- mä vaan
Minäkin kokenut homekodissa asumisen ja sain siinä sivussa kaikenlaisia oireita ja sairastelua ja töistä tuntui, ettei tule mitään jatkuvan sairastelun ja väsymyksen takia, onneksi pääsin pois sieltä lopulta, mutta kun korvauksista tulee puhetta ei sitä löydy, joka korvaisi minulle rahallisesti mitä meni lääkkeisiin, sairaalassa oloon ym... Oikeudessa asti kävin "tappelemassa" asiasta ja samalla tapaa kävi kun tälle julkks herralle, maksun puolelle meni. Onneksi oli sentään oikeusturvavakuutus, mutta silti ei se4kään riittänyt kattamaan kaikkia kuluja. Eli neuvoni on...ei kannata lähteä hakemaan oikeusteitse korvauksia, kärsii vaan hiljaa nahoissaan. Suomen oikeus on näköjään mitä on... !!!!
- Home sweet home
Jälkiviisaus on myöhäistä viisautta...;).
Mutta eikö taloa voi ja tutkituttaa ennen kuin ryntää ostamaan sen?
Kohta on koulussakin oppitunnin aiheena kuinka ostan hometalon, kuinka sairastun ja kuinka saan korvauksia..;).
Jokaisen lähipiiristä löytyy varmasti henkilöitä, jotka pystyvät sanomaan, mitä talosta kannattaa tutkia ja eihän pakko ole ostaa sikaa säkissä.
Ja voi käyttää myös ammattilaisia, löytyy varmasti rehellisiä.
Jos ette ymmärrä, jättäkää ostamatta.
Kuitenkin on kyse elämän suurimmasta hankinnasta monella, niin miksi ei voi käyttää vähän enemmän aikaa ja järkeä! - hemmo home#
"Jälkiviisaus on myöhäistä viisautta...;)".
Onko tuo jälkivittuilua joka ei ole muuta kuin sitä kotimaista vahingoniloa. Mutta jos se on se ainoa ilo enää, niin pahasti on asiasi.
Siis miksi, miksi ja miksi. Luehan juttuja ja laita aivosi raksuttamaan. Kyllä sieltä vastaus löytyy joka kysymykseen. Homesairaana on parempi olla "taivasallakin" kuin tossun alla myrkkyjen seassa...
"Mutta eikö taloa voi ja tutkituttaa ennen kuin ryntää ostamaan sen"?
Vastaan, että kyllä voi ja kun kerran homepaskoihin sairastuu, niin kyllä lähipiiri ei tee virheitä samoja siitä pidän huolen. Ajat tulevat muuttumaan.
On muuttuneet jo huomattavasti parempaan suuntaan kuin mitä ne olivat vuosi sitten. Kuntotutkijat, terveysmiehet ja monet vähättelijät ja vääristelijät joutuvat uusimaan "taktiikkaansa". :) Samat koirat ja jutut ei pure meitä enää toista kertaa. Eihän?
Sanoppa yksi rehellinen ns.ammattilainen homepaskojen ollessa kyseessä ja kyse asetelmasta vuokranantaja/vuokralainen. Selvä terveyden menetys asunnossa. Kuka on se rehellinen ammattilainen joka tuon panee paperille ja nimen vielä alle. Kerro.
"Jos ette ymmärrä, jättäkää ostamatta".
Miten tuon saat kaikkien nuortenparien tiedoksi ajoissa kenet on houkuteltu "ensiasuntoon" tekemään elämänsä ensimmäiset kunnon velat vaikka edullisella korolla. Otahan asioista selvää missä tässä maassa oikein mennään kun kyse on kosteusvaurioasunnoista.
Kosteusvirman kaveri vasta sanoi, että 80% rakennuksista on kosteusvaurioisia. Jossain vaiheessa ovat myös "homeisia" ja myrkyllisiäkin oleskella.
Hyviä neuvoja annoit, en kiellä sitä, mutta vielä parempia tarvitaan ja uskottavia jottei uusia sairastumisia tule kosteusvauriopaskojen takia. Perkele kun tuli pitkä juttu, yksinkertaisesta asiasta. Tuskin kukaan jaksaa edes lukea loppuun asti. - Homepommin asukki
No haistakaa kaikki PASKA.
Nostatte tätä kk:n vanhaa ketjua ylöspäin. Runkkari Stadilais-ylläpitäjillä taas homo hukassa?!- Homepommin asukki
Kuka täällä kehtaakaan esiintyä nimelläni? En minä ainakaan ole nyt kaivannut enempää keskustelua aiheesta. :)
- HOMEKOIRA
MINULLA ON HOMEALTISTUMA JA SEN MYÖTÄ SAIN ERITTÄIN HERKÄN HAJUAISTIN...PYSTYN HAISTAMAAN IHMISTEN VAATTEIDEN HAJUSTA, ETTÄ KUKA ASUU KOSTEUSVAURIOTALOSSA...EN IHAN KAIKKIA MIKROBEJA...
- Kylmä Totuus
Home on homojen mielikuvitusta. Kyse on oikeasti kilpirauhas- tai eturauhasongelmista.
Joskus jopa allergiasta.- pieniaa
Joillakin sisäinen hälytysjärjestelmä on säädetty herkemmäksi kuin muilla. Heillä elimistö herää toimimaan, oireilemaan, lähettämään viestejä siitä, että ympärillä ei kaikki ole kunnossa. Hometta, kemikaaleja, myrkkyjä, mikrobeja ilmassa! TEE JOTAIN!
Harmi vain, että ihmiset eivät osaa tulkita varoitusmerkkejä oikein. Eläimelliseltä tasolta on sivistytty liikaa. Ei osata paeta ja poistua paikalta. Ja kuitenkin se on varmin tapa saada muutos aikaan. Altistuksen lopettaminen on numero yksi. Siedätyshoidot ovat pelkkiä koululääketieteen laillistettuja ihmiskokeiluja, jotka eivät homeilla ja kemikaaleilla toimi, pahentavat vain. Pienet pintaremontit ja sisätilanpuhdistimet ovat vedätyshoitoa pahimmasta päästä.
Jo 20.2.1999 esitti TV-4 dokumentin `60 minuuttia´, jossa kerrottiin, miten sisäilmasaasteet tekivät joidenkin ihmisten työskentelyn mahdottomaksi U.S.A.:ssa EPA:n pääkonttorissa. Osa porukasta oli joutunut lähtemään työkyvyttömänä, jotkut olivat lähteneet ajoissa muihin töihin pysyäkseen hengissä. Yhteistä kaikille oli monipuolinen, terveyden vienyt oireilu. Jo tällöin vastapuoli väitti, että sisäilmassa ei ole mitään vikaa ja että sairastuneet ovat luulosairaita tai teeskentelijöitä, joilla on vikaa vain korvien välissä. Jopa lääkintähuollon ammattihenkilöltä saatiin lausunto, jonka mukaan ei ole mahdollista, että talossa työskennelleet sairastuneet olisivat voineet sairastua sisäilman saasteiden takia.
Samaa mantraa on hoettu Suomessakin. Siitä huolimatta yhä enemmän työntekijöitä, asiakkaita, potilaita, koululaisia, päiväkotilapsia altistetaan sisäilmasaasteille ja sairastutetaan ennenaikaisesti loppuiäkseen. Miksi? Tiedon puutteen takia, itsepäisyydestä, rahan puutteen takia...
Sitten pitää vain kiertää tällaiset paikat kaukaa, sanoi yksi terveydenhuollon ammattihenkilö, kun häneltä kysyttiin, että miten tällainen superherkistynyt voi tulla terveyskeskukseen, joka saastuneen sisäilmansa takia on pikemminkin sairastuttamiskeskus. Hyvä neuvo, mutta ajattelepas itsesi potilaan tilanteeseen. Jos vaikka umpisuoli puhkeaa ja sairaala on homeiden kyllästämä, lääkitystä ei oireiluun ole - kotonako leikataan vai puistossa, raikkaassa ulkoilmassa?
Nyt keskustellaan siitä, miten homesairaat suoriutuvat työpaikallaan tai kotona. Kun terveyskeskuksissa ja sairaaloissakin kärsitään sairaan talon oireyhtymästä, jatkossa keskustellaan siitä, missä näitä home- ja muita superherkistyneitä voidaan ylipäätään hoitaa! - Superherkkä hetero
pieniaa kirjoitti:
Joillakin sisäinen hälytysjärjestelmä on säädetty herkemmäksi kuin muilla. Heillä elimistö herää toimimaan, oireilemaan, lähettämään viestejä siitä, että ympärillä ei kaikki ole kunnossa. Hometta, kemikaaleja, myrkkyjä, mikrobeja ilmassa! TEE JOTAIN!
Harmi vain, että ihmiset eivät osaa tulkita varoitusmerkkejä oikein. Eläimelliseltä tasolta on sivistytty liikaa. Ei osata paeta ja poistua paikalta. Ja kuitenkin se on varmin tapa saada muutos aikaan. Altistuksen lopettaminen on numero yksi. Siedätyshoidot ovat pelkkiä koululääketieteen laillistettuja ihmiskokeiluja, jotka eivät homeilla ja kemikaaleilla toimi, pahentavat vain. Pienet pintaremontit ja sisätilanpuhdistimet ovat vedätyshoitoa pahimmasta päästä.
Jo 20.2.1999 esitti TV-4 dokumentin `60 minuuttia´, jossa kerrottiin, miten sisäilmasaasteet tekivät joidenkin ihmisten työskentelyn mahdottomaksi U.S.A.:ssa EPA:n pääkonttorissa. Osa porukasta oli joutunut lähtemään työkyvyttömänä, jotkut olivat lähteneet ajoissa muihin töihin pysyäkseen hengissä. Yhteistä kaikille oli monipuolinen, terveyden vienyt oireilu. Jo tällöin vastapuoli väitti, että sisäilmassa ei ole mitään vikaa ja että sairastuneet ovat luulosairaita tai teeskentelijöitä, joilla on vikaa vain korvien välissä. Jopa lääkintähuollon ammattihenkilöltä saatiin lausunto, jonka mukaan ei ole mahdollista, että talossa työskennelleet sairastuneet olisivat voineet sairastua sisäilman saasteiden takia.
Samaa mantraa on hoettu Suomessakin. Siitä huolimatta yhä enemmän työntekijöitä, asiakkaita, potilaita, koululaisia, päiväkotilapsia altistetaan sisäilmasaasteille ja sairastutetaan ennenaikaisesti loppuiäkseen. Miksi? Tiedon puutteen takia, itsepäisyydestä, rahan puutteen takia...
Sitten pitää vain kiertää tällaiset paikat kaukaa, sanoi yksi terveydenhuollon ammattihenkilö, kun häneltä kysyttiin, että miten tällainen superherkistynyt voi tulla terveyskeskukseen, joka saastuneen sisäilmansa takia on pikemminkin sairastuttamiskeskus. Hyvä neuvo, mutta ajattelepas itsesi potilaan tilanteeseen. Jos vaikka umpisuoli puhkeaa ja sairaala on homeiden kyllästämä, lääkitystä ei oireiluun ole - kotonako leikataan vai puistossa, raikkaassa ulkoilmassa?
Nyt keskustellaan siitä, miten homesairaat suoriutuvat työpaikallaan tai kotona. Kun terveyskeskuksissa ja sairaaloissakin kärsitään sairaan talon oireyhtymästä, jatkossa keskustellaan siitä, missä näitä home- ja muita superherkistyneitä voidaan ylipäätään hoitaa!
- Kylmää Kyytiä
"eturauhasongelmista". Taidat tietää tuon omista kokemuksistasi.
Miten hoiditte eturauhasen kuntoon? Miten kävi Kaverin rauhasille?
Jos olet noin varma asiasta, niin linnan juhliin joulukuussa kaverisi kanssa. Se on trendikästä. Käsi kädessä punaisella matolla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769