Rähisijä sakunarttu

Dina-rähisijä

Hei, omistan saksanpaimenkoira nartun, 1-v Dina, ja afgaaninvinttikoira nartun, 2-v Sabina. Sakemannin kanssa on ollut vähän ongelmia, toisten koirien ohittamista lenkillä. Esim. Eilen kun kävin Dinan ja Sabin kanssa lenkillä, niin kun vastaan tuli koira, Dinan niskakarvat nousivat pystyyn, alkoi murista ja kun koira osui kohdalle Dina hyppäsi kahdelle jalalle ja oli siinä pidättelemistä, kun se niin vahva on. Sabi on erittäin rauhallinen persoona, eikä nostanut mellakkaa, vaan odotti nätisti vierelläni. No Dina röhki, ja henki kulki keuhkoissa huonosti, sillä tytöillä oli ketjukaulapannat, mitkä kuristavat, ja Dina oli vain sen varassa, ja kurkkua kuristi ja siitä syntyi röhinä, ja se kuulosti varmaan vastaantulijasta pelottavalta, ja sen jälkeen on kartellut meitä ohittaessa. Miten saisin Dinasta mukavan lenkkikaverin?Olen kokeillut kaikkia mahdollisia keinoja, mutta Dina on kyllä jääräpäinen.Meillä on myös lapsia, joten kun olemme kokoperhe lenkillä koirat niin en haluaisi Dinan nostavan mellakkaa. Aggressiivisuutta ei ole kummallakaan koiralla esiintynyt.Voisitteko kertoa vinkkejä, tai kokemuksia omasta koirasta joka on käyttäytynyt vastaavanlaisesti? Kiitos jo etukäteen!

51

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sakemannin omistaja

      Jätäppä ensimmäiseksi kuristuspannat pois koiraltanne.Ja jos kerta vain sakemannisi rähjää muille koirille,suosittelen että jätät afgaanisi kotia & paneudut sakemannin koulutukseen.Näin teen minäkin.Meillä on 2v sakemanni narttu & 5v kastroitu sekarotuinen uros.Meidän neiti tahtoo olla juoksujen aikaan sellainen että rähisee toisinaan (ei aina) muille koirille.Olen ottanu lenkille vain ton neidin,jotta saan paneutua pelkästään sen kouluttamiseen kunnolla.Tätä nykyä ohittaa muut koirat hiljaa vaikka niskakarvat ovatkin välillä pystyssä.

    • Dina-rähisijä

      Joo kiitos vinkistä, ostan koirille tänään ihan perus nahkapannat, vai mikä panta olisi paras?Koulutus alkaa heti!Olisiko sellainen hyvä, jos koira tulee vastaan, laittaa oman koiransa istumaan, ja pyytää olemaan hiljaa, ja jos käyttäytyy hyvin saa herkun, ja jos huonosti saa nuhteluita ilman herkkua?Olen nähnyt että eräs nainen toimii näin.Se näyttää tepsivän vain "namin anto hetkenä", mutta heti kun on saanut namin, rupeaa räyhäämään muille koirille, ja nainen ottaa kurkusta kiinni ja nostaa koiran niin, että etujalat ovat ilmassa, ja koira pystyy vain luomaan omistajaansa katseen.Minusta se näyttää eläinrääkkäykseltä, sillä kerran koira on ulahtanut sydäntäsärkevästi, ja olisi tehnyt mieli sanoa naiselle jotain, mutta en sitten viittinyt, jos se kuuluikin koulutukseen.
      P.S täytyykö afgaaniltakin ottaa kuristuspanta pois, vaikka se ei sitä häiritse, kun käyttäytyy erinomaisesti?ei vedä, riuhdo, murise tai hauku.

      • Sakemannin omistaja

        Normi nahkapanta on hyvä.Joo,toi on hyvä et laitat koiran istumaan & sit kun on hiljaa,niin palkaat.Kannattaa palkita joka ikisestä kerrasta ku koira on hiljaa.Jos ärähtää,kielto & kun on taas hiljaa,palkitaan koira välittömästi oikeasta käytöksestä.Tarvitsee todella paljon toistoja.Jotkut oppivat kuukaudessa,joillakin voi kestää pidempään,mutta hiljaa hyvää tulee =) Kertomasi nainen tekee mielestäni väärin,mutta koska en tilannetta ole nähnyt,niin en voi sanoa et onko eläinrääkkäystä vai ei.Jos afgaani kävelee remmissä nätisti,niin ei välttämättä tarvitse sille vaihtaa pantaa.


    • Citis

      P.S täytyykö afgaaniltakin ottaa kuristuspanta pois, vaikka se ei sitä häiritse, kun käyttäytyy erinomaisesti?

      -Kyllä täytyy.

      Jos ärähtää,kielto & kun on taas hiljaa,palkitaan koira välittömästi oikeasta käytöksestä.

      -Kun käyttäytyy toivotusti= runsaat palkkiot, mikäli ei =älä huomioi mitenkään eli ei siis edes sitä kieltoa.

    • Dina-rähisijä

      miksi afgaanilta pitää ottaa kuristuspanta pois?Minä ainakin jätän sen, sillä afgaani ei vedä!

    • 3+19

      Minusta voit ihan hyvin jättää kuristuspannat vaikka molemmille.
      Pidä silloin huoli että Dina ei pääse vetämään niin että panta kiristyy, sekin voi
      aiheuttaa lisää "painetta" ja voimistaa rähinää.
      Oman koirani kohdalla toimin niin että laitan sen istumaan tai vien mahdolliduusen mukaan hieman kauemas ohitettavasta parivaljakosta, istutan sen tienpieleen ja kun rauhallisesti katselee palkitsen ja kehun kovasti.
      Mitä se hyödyttäisi että ostaisi tavallisen pannan joka sekin kuristaa kun koira oikein voimiensa takaa kiskoo?

      • Sakemannin omistaja

        Mitä se hyödyttäisi että ostaisi tavallisen pannan joka sekin kuristaa kun koira oikein voimiensa takaa kiskoo?


      • AlkuperäinenKäyttäjä
        Sakemannin omistaja kirjoitti:

        Mitä se hyödyttäisi että ostaisi tavallisen pannan joka sekin kuristaa kun koira oikein voimiensa takaa kiskoo?

        Huom!En ole aloittelija!Koiria on tullut ja mennyt elämässäni, joten en todellakaan ole aloittelija!!


    • Dina-rähisijä

      Sitä minäkin mietin, että mitä hyötyä on vaihtaa pantaa...Olen keksinyt erään jutun, mikä on auttanut kovasti. Dinalla on valjaat, missä kummassakin sivussa on metallirenkaat.Meillä on myös nahkainen monitoimitalutin, jossa on siin kaksi lukkoa, laitan toisen lukon toiseen sivurenkaaseen ja saan näin estettyä koiran vetämisen, ja ettei valjaat luisuisi koiran päältä pois, laitan toisen puolen hihnasta toisen puoleiseen renkaaseen, ja näin saan estettyä koiran vetämisen, kummaltakin puolelta, riippuu siitä kummalla puolella koiraa olen ja kummalla puolella toinen parivaljakko on, pidän silti kuristuspantaa Dinalla kaulassa, jos tämä menetelmä ei toimi, voin ottaa pannasta kiinni.

    • Schefferin omistaja

      Voisithan kokeilla puolikuristavaa niin ei tukehdu :) tai ehkä kuonopantaa jos on vaikeaa hallita. Omallani ei ole ollut ongelmia suuremmin ohittamisissa, kun piskini jännittyy ja alkaa keskittymään liikaa ohittavaan koiraan: korjaan käytöstä eli nykäisemällä hihnasta, joka palauttaa sen normaalille tasolle ja ohittaminen on hyvin toimivaa (kun taas en ole pystynyt korjaamaan käytöstä niin se on menossa heti ohitettavan koiran luo karvat pystyssä :P)

    • Dina-rähisijä

      Sakemannin omistaja: Ihmisen kurkku on herkempi koiran!Et voi verrata omaan kaulaasi sitä kuristuspantaa, ja tuntea miltä se tuntuu koiran kaulassa!Koiran kaula ei ole heikko, eräässä ohjelmassakin oli sakemanni, ja koiran kouluttaja ja sakemannin omistaja, omistaja pelkäsi että hänen sakunsa kuristuu kun sillä on kuristuspanta, mutta koirankouluttaja sanoi, että kuristuspannat eivät tukehduta koiraa, ja että ihan hyvin isolla koiralla voi pitää kuristuspantaa!!
      Miksi kaikki ovat nykyään kuristuspantoja vastaan??

      • Dina-rähisijä

        en pidä siitä, että tänne ihmiset tulevat kinaamaan. Ota nyt tuosta selvää, kun kaikki ovat erimieltä, ei tiedä mitä tehdä, joten kysynpä muualta neuvoja!


      • Sakemannin omistaja

        En ole mikään pikkukakara joka ei asioista tiedä!Joo,monet käyttävät kuristuspantaa,koska kuvittelevat sen lopettavan koiran vetämisen,MUTTA se ei ole niin!Olen kuullu et kuristuspannat ovat haitaksi koirille,jotka vetävät.Niiltä voi kuulemani perusteella mennä niskanikamat.Ja monet suosittelevat pantaa,joka on ainakin 2 nikaman levyinen.Olen tuosta myös jostakin lukenu,mutta kun en nyt muista millään että mistä.Tee kuten halua,mutta minkä helvetin takia sitten pitää kysellä neuvoja,jos ne ei kerta kelpaa??Itse en todellakaan pitäis koiralla,joka kiskoo remmissä kuristuspantaa.


    • joskusalkaapelaan =)

      No eihän se koira tukehdu kuristuspantaan, jos on siihen jo tottunut..
      Melkoisia teräskurkkuja ne on ,ainakin urokset.. =)
      Yritä saada koiran huomio pois vastaantulijasta elä päästä tuijotus asteelle..
      Keksi kotona jo sellainen kiva juttu josta tytteli tykkää ja on kovasti kiinnostunut
      Ja ota se sama lelu/patukka sitten mukaan lenkille ja yritä kiinnittää kohdatessa koiran huomio siihen... Pyydä joku kaverisi koiran kanssa tekeen teidän kanssa niitä ohitus harjoituksia... Kyllä siihen jokin konsti löytyy... uskoisin
      Ota vaan tämä ongelmakoira mukaan, ja keskity sen kanssa ohitukseen..

      Ja tuskin se vastaantulija sitä "röhkimistä" on säikähtänyt ,vaan sitä koiran käytöstä, kun eihän ne tiedä onko koira vaikka vihainen...
      Voit lukita ketjupannankin napakan kiinteäksi lenkiksi taluttimen lukolla.

    • wiiru25

      Itsellä 1v 8 kk sakunarttu ja aivan samojen "ongelmien" kanssa painitaan.Seurata osaa,mikäli toinen koira tulee vastaan,mutta vain namin kanssa...Silloin kun namia ei ole mukana,rähjää.Remmin toisessa päässä on varmastikin vikaa,koska koira ei ole aggressiivinen muita koiria kohtaan,enemmänkin epävarma.Täytyy tuota istuttamista koittaa myös,jotta se menisi kaaliin sitten myös ilman namia,kun se on koiralleni perusteellisesti opetettu.Dina-rähijisijä: Koirasi on kuitenkin vielä kovin nuori,joten eiköhän se siitä myös iän mittaan rauhoitu,kun jaksat tehdä vaan työtä.kyllä se jossain vaiheessa palkitaan!:) ...Samaa toivon tietty omalle kohdalleni;)

    • Dina-rähisijä

      Juu kiitos vihjeistä, ja sain kuulla tänään eläinlääkärillä ihanan uutisen!Dina odottaa pentuja!Emme tietenkään tiedä kenen kanssa, kun tämäkin uutinen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta!Mutta onnellisia olemme, ja raskaus on kestänyt lääkärin arvioiden mukaan n. 5pv, eli rähinöinti saattaa siitäkin johtua..Mutta onnellisia olemme kokoperhe.Olemmekin vähän ihmetelleet, kun läähättää, ja on pulskistunut, ja mieheni sanoi että pitää viedä ultraäänikuvauksiin, jos vaikka Dina odottaa vauvoja!Itse en sitä uskonut, mutta lääkärin mukaan mieheni oli oikeassa!Onhan Dina vielä nuori, ja saa nähdä minkälainen synnytys on tulossa..Kuinka kauan koiran raskaus kestää?

      • Sakemannin omistaja

      • Dina2

        Ja oliskohan tää koko juttu vaan pelkkä provo?????


    • Dina 3

      Hohhoijaa...ilonen perhetapahtuma.... näin ne ongelmat yllättäen vaihtuu..
      tusina iloista remmiräyhääjää..

      Koira on tiineenä, ei raskaana..
      Koira penikoi, ei synnytä.. jne
      paljon tapahtuu "ohi kirjanpidon" kun yllättäen onkin tiineenä.. xD
      Onnea jatkoon =)

    • Dina-rähisijä

      Ei sillä ole väliä, millä nimellä tapahtumaa kutsutaan, minusta penikoiminen ei ole mukava sana, ja meidän perheellä synnytys- nimeä käytetään, niin marsuista hevosiin.

    • tyttelityy2011

      Meillä on kans 3-vuotias sakemanni uros ja räyhää vastaan tuleville koirille. Toisinaan ohitukset menee hyvin ja toisinaan ei. Olen kans toiminut niin, että istutan koiran ja palkitsen hiljaisuuden naumuilla ja kehuilla.

      Siitä kuristuspannasta.... Meillä oli aikoinaan myös sellainen, koska koira veti kovasti, mutta sitten koiralla tulehtui kitarisat. Eläinlääkäri epäili, että kuristuspanta aiheutti tulehtuimisen, joten vaihdoimme pannan puolikuristavaan ja nykyään koira kävelee hihnassa oikein hienosti, ei vedä. Joten minusta ei kannattaisi pitää kuristuspantoja koirilla. Mutta tietenkin, jokainen omistaja saa laittaa koirallensa millaisen pannan huvittaa...

    • Dina-rähisijä

      Meidän nartulla, on ollut kuristuspanta 9kk iästä asti, tietenkin silloin oli se kaikista ohkaisin ketjukuristuspanta, koirallamme on ollut vain kettinkikuristavia, eikä ole mitään tulehtunut, ja on no 2-v!ja nyt on se keskipaksu ketjupanta...laitan pannan välillä silleen että ei kurista..mutta yleensä pidän kuristavaa..Meilläkin on puolikuristava, mutta siinä vetää niin että tuntuu kuin käsi lähtisi irti!Joten emme uskalla käyttää sitä myöskään Dinan turvallisuuden kannalta, mutta riippuu ihan koirasta, että minlä mallinen panta on, ja kuristaako vai ei.Käytämme kuristuspantaa Dinalla ja Sabilla koska, ne ovat kivoja, ja Dina ei vedä niin paljoa...

      • Sakemannin omistaja

        Pidät koirlla kuristuspantoja koska ne on kivoja?Mitä kivaa kuristuspannassa on joka kuristaa koiran kurkkua kun se kiskoo?Olen nähnyt tapauksia joissa koiralla on kuristuspanta & kun koira kiskoo,panta kiristyy niin et hyvä ku koira saa happea.Jos haluaa opettaa koiran kulkemaan hihnassa nätisti,hommaa kuonopanta.Meillä oli 3v sitten edellisellä sakemannilla kuristuspanta käytössä koska ei osannu kävellä hihnassa nätisti.Kuristuspanta vain pahensi tilannetta entisestään.Koira kiskoi entistä kovemmin,koska panta KURISTI koiran kaulaa.Ostimme kuonopannan & muutaman kuukauden jälkeen koira käveli hihnassa kuin unelma.Tässä kuva kuonopannasta joka on muuten eri asia kuon kuonokoppa!

        http://www.dogster.fi/kauppa/images/fpg_kuonopanta_iso_kuva

        Löysin tällaisen keskustelun kuristuspannasta

        Koiran liikehdintä ei ole koskaan sataprosenttisesti ennakoitavissa ja koira saattaa tehdä useita äkkinäisiä nykäisyjä pelkästään yhden lenkin aikana, jolloin sen kaula joutuu alttiiksi vammoille

        Kuristuspanta saattaa aiheuttaa seuraavanlaisia kaulavammoja:

        Kaularangan alue on herkkä, sillä alueella kulkee pehmytkudosten suojaamana kaluarangan ja nikamien lisäksi elimistön tärkeimmät hermot. Kurkun puolella sijaitsee herkkä kurkunpää sekä ruokatorvi, joilla ei ole niskan puolta vastaavaa lihaksistoa suojanaan. Kaulan alueella sijaitsee myös paljon imusolmukkeita, jotka ovat aineenvaihdunnan ja lymfaattisen järjestelmän perusta. Koiran keho ei ole rakentunut niin, että se kestäisi kaularangan alueelle kohdistunutta painetta.

        Jo hetkittäinen paineen ja ulkoisen voiman kohdistuminen näille alueille jättää jälkensä. Kuristuspannan aiheuttama paine häiritsee aineenvaihduntaa, verenkiertoa sekä imunestekiertoa. Lievimmillään näistä aiheutuu koiralle hetkellisen epämiellyttävän olon lisäksi lihaskipuja. Jatkuva kuristuspannan käyttö alkaa vähitellen näkyä koko kehossa. Näiden lievempien oireiden lisäksi kuristuspannasta voi aiheuttaa koiralle vakavia vammoja ja kroonisia kipuja muun muassa seuraavissa tilanteissa:

        - Heikotus hapen puutteen takia, tästä voi seurata pyörtyminen.
        - Ruokatorven pehmytkudosvammat.
        - Kurkunpään puristuminen, josta voi seurata jopa kurkunpään alueen luiden murtuminen.
        - Kaularangan alueen nikama ja välilevyvammat
        - Nikamien suojaaman selkäydinkanavan puristuminen voi aiheuttaa koiran osittaisen tai täyden halvaantumisen.
        - Hermovammat, jonka seuraukset voivat heijastua ympäri koiran kehoa.
        - Kaularangan alueella kulkevan vagus hermon vaurioituminen, joka säätelee kehon tärkeimpien elinten toimintaa, kuten sydämen, keuhkojen, maksan, virtsarakon, pernan sekä munuaisten toimintaa.
        - Henkitorven puristuminen, joka voi olla hetkellinen mutta henkitorvi voi painua myös pysyvästi kasaan.
        - Puristuksen aiheuttama äkillinen pään alueen paineen nousu voi aiheutua aivo- tai silmävamma. Paineen noususta voi seurata silmän pullistumisen ulos kuopas
        taan.

        Miten voi käyttää oikein

        Kuristuspannan käyttö ei ole välttämätöntä mistään syystä. Sen sijaan voi käyttää tavallista solkipantaa. Kuristuspantaa ei tulisi käyttää milloinkaan voimakkaasti metsästysviettisillä koirilla.

        Niin että kannattaa miettiä sitä kuristuspannan käyttöä


      • Nahkapanta lenkeillä

        Miks hitossa pidätte koirillanne kuristuspantoja. Kuristava pantahan saa koiralle painetta vetää vielä enemmän koska se pyrkii pois kuristuksesta. Lisäksi se pahimmassa tapauksessa vahingoittaa koiran niskaa.
        Metallipantahan on koulutuspanta jota ei ainakaan palveluskoirapuolella pidetä koulutettaessa kuristuksella. Kyllä ne on muut konstit jotka tehoaa vetämiseen ja toisille koirille rähjäämiseen.
        Ja miten sinä, Dina-rähisijä voi sanoa pitäväsi kuristuspantoja "koska ne ovat kivoja". Kerrot vielä , että koirasi saa pentuja etkä tiedä isästä mitään.
        Onpa oikeaa rodunjalostusta.
        Tuntuu mahdottomalta , että tuollaisia ajatuksia omaava ihminen on aikuinen, jolla vieläpä on lapsia!!!!!!!


    • Dina-rähisijä

      Kyllä olen sitä miettinyt, ja älä sinä tule tänne selittämään puutaheinää!Käytän koirallani sellaista pantaa mitä huvittaa!Ja ei minun koirani ole niin tyhmä, että tekee äkkinäisen liikkeen!Mieti itse omia sanojasi!Perkele, kun ihmiset osaavat olla tyhmiä, yrittävät kaikinkeinoin saada minulta kädet irti!Jos käytän muuta pantaa, niin kädet ovat kipeät, johan minä sen sanoin!!!!!Ja kuonopannan minä tunnen että ei mitään kuvia tänne tarvitse tulla näyttämään, näemmehän me ne itsekkin googlesta, se on keksitty!Ja kuonopantaa on kokeiltu, mutta niskakipuja siitä tulee, ja on huono kapistus muutenkin, että mieti vähän koiran terveyden kannaltakin, että onko se kuonopanta nyt niin hyvä asia, kuin mitä sinä hehkutit?!Ei todellakaan!Koko pantaa ei olisi pitänyt keksiä!Ja enempää en neuvoja tarvitse, ja en niitä erimielisyyksiä jaksa enää lukea!
      Ja koirallani ei ole metsästyviettiä, joten kuristuspanta on koirillamme vaarattomia!

      • Sakemannin omistaja

        Siis puhun puuta heinää??Kuonopanta EI ole huono asia,jos sitä osaa käyttää OIKEIN!Miksi helvetissä tulet kyselemään yleiseltä keskustelupalstalta neuvoja,jos asenteesi on tuollainen & neuvot eivät kelpaa?Kuristuspanta VÄÄRIN käytettynä EI todellakaan ole koiralle hyväksi!Ja väärin käytettynä tarkoittaa sitä että laitetaan koirallekuristuspanta joka menee koiran kaulassa kuten kuvassa

        http://www.freewebs.com/hoitolakauppa/hihnat_ketjuhopea.jpg & laitetaan remmi kiinni tuohon edemmässä näkyvälle lenkille kiinni.Koira kun kiskoo,niin panta kiristyy & tekee koiran kaulalle kipeää!Jos taas laitetaan remmi kiinni taaempana olevaan lenkkiin,niin panta EI kurista,eikä näin ollen myöskään koiraan satu.Ja kuten jo sanoin,se teksti on KOPIOITU eräästä keskustelupalstalta!Se teksti EI ole mun päästäni!

        Omilla koirilani on kummallakin normi nahkapannat.En ole koskaan omilla koirillani käyttäny (toinen on nyt 5v & toinen 2v) kuristuspantaa & kuonopantaa vedonestovaljaista puhumattakaan,koska olen osannut kouluttaa koirani kulkemaan NÄTISTI remmissä nahkapannalla.


    • Dina-rähisijä

      Perkele, kun minä osaan käyttää pantoja, remmejä, ja kuonopantoja!Ja älä enää tule tänne soittamaan suutasi, kun olen jo sanonut, että älkää vitsi vieköön enää tulko tänne kommentoimaan!Varsinkin sinä "sakemannin omistaja", älä enää tule tänne kommentoimaaan, sillä sinun neuvoistasi ei ole hyötyä, enkä edes lue kommenttejasi, eikä kiinnosta pätkän vertaa, että mitä sinä tänne tulet sepittämään!Joten ole hyvä, ja lopeta ainakin capsilla kirjoittaminen, kuulostaa siltä että olet joku 12-v.Olehyvä ja lopeta asioiden painostelu capsilla, ja älä enää tule tänne sönköttämään mitään, kun et edes tiedä koirista mitään, etkä meidän elämästä!!!!!Olet hirveä ihminen!(jos edes olet ihminen)

      • Sakemannin omistaja

        Minä kirjoitan tänne siinä missä muutkin!Sinähän et mua kiellä kirjoittamasta tänne!En tiedä koirista mitään?No paremmin minä koirista tiedän ku sinä!Joo,olen hirveä ihminen kun neuvon ihmistä koirien ongelmatilanteissa!Taidat olla vaan kateellinen et mulla ei ole koskaan ollu näiden nykyisten koirieni kanssa mitään ongelmia.Ei siis mitään ongelmia.


      • Dina2

        ProvoprovoPROVO!!

        Tai sitten henkisesti TODELLA epävakaa tapaus, äkkiä saksanpaimenkoira tommoselta pois.


      • Sakemannin omistaja
        Dina2 kirjoitti:

        ProvoprovoPROVO!!

        Tai sitten henkisesti TODELLA epävakaa tapaus, äkkiä saksanpaimenkoira tommoselta pois.

        Sä et mua tunne (ONNEKSI),niin sulla ei todellakaan ole varaa sanoa noin!


      • Sakemannin omistaja
        Sakemannin omistaja kirjoitti:

        Sä et mua tunne (ONNEKSI),niin sulla ei todellakaan ole varaa sanoa noin!

        Lisäystä: Niin,siis olen epävakaa ihminen ku mulla ei ole koskaan ollu näiden nykyisten koirieni kanssa mitään ongelmia?Pitäskö olla kasa ongelmia,jotta olis vakaa ihminen?Mihin tää maailma on menossa?Olen aina luullu et jos ei ole koskaan koiran/koirien kanssa ongelmia,niin se on hyvä asia.


      • Dina2
        Sakemannin omistaja kirjoitti:

        Lisäystä: Niin,siis olen epävakaa ihminen ku mulla ei ole koskaan ollu näiden nykyisten koirieni kanssa mitään ongelmia?Pitäskö olla kasa ongelmia,jotta olis vakaa ihminen?Mihin tää maailma on menossa?Olen aina luullu et jos ei ole koskaan koiran/koirien kanssa ongelmia,niin se on hyvä asia.

        Ei ei et SINÄ vaan mun teksti oli tolle Dina-rähisijälle!


      • Sakemannin omistaja
        Dina2 kirjoitti:

        Ei ei et SINÄ vaan mun teksti oli tolle Dina-rähisijälle!

        Aijaa


    • omistaja-rähisijä

      Dina ei näköjään olekkaan ainoa rähisijä teidän perheessä..
      Taitaapa olla vika siellä remmin toisessa päässä jälleen kerran ;)

      • doggies

        heh , juu näin on. Ja hyökkäys= ei suinkaan paras puolustus mutta ainoa mihin alakynteen koulutusmetodeissa jäävä lapsi? aikuinen? kykenee. On hänellä vaan paljon opittavaa ihmisten ja koirien kanssa touhuamisessa.
        Että oikeen perk :-D


    • kukkahatuton

      Ensin kannattaa opetella yhden koiran kanssa ohittaminen, sitten vasta kahden. Tuolla kirjoittelen tästä ohittamisesta, joten käy lukemassa:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9846937#comment-49305541

      HYVÄ kuristava panta on erinomainen väline, jota FIKSUSTI käyttäen moni tilanne sujuu paljon helpommin. Tässä se "ainoa oikea" versio kuristavasta eli nahkainen, hyvä liuku (= nopea kuristus ja nopea hellitys), iso silmukka ja puolipyöreä/pyöreä muotoilu, joka on koiran turkille hellä.

      http://www.fordogtrainers.de/index.php?main_page=product_info&cPath=6&products_id=779&zenid=u32rgston6nfghtfegm6ivt102

    • GSD-man

      Olipa hyvin paketoitua asiaa, kiitokset kukkahatuton!

    • Dina-rähisijä

      Kiitos kukkahatuton, sinä et sentään tule tänne mollaamaan :DD kiitos vinkistä, ostankin sitten tuollaisen meidän neideille =D
      P.S sakemannin omistaja: ja minäkö sinulle kateellinen?Unissasi!En todellakaan ole sinulle kateellinen, ka sinä et näytä koirista tietävän mitään, ja minä tiedän KAIKEN koska minun koko elin iän minulla/perheelläni on ollut koira!
      Ja nyt en enää vastaa/katso/lue sakemannin omistajan laittamia sepityksiä, koska ne ovat roskaa!Vika ei ole minussa, vaan niissä jotka tänne tulevat muita ja minua mollaamaan, ja kukkahatuton, on ollut kaikista mukavin, ja antanut hyvän vinkin!

      • Dina-rähisijä

        Sakemannin omistaja: käytöksesi on naurettavaa
        P.S en välitä yhtään, mitä sinä tänne laitat!En välitä niistä, enkä edes lue koko sönkötystä!


      • Sakemannin omistaja

        En tiedä koirista mitään?Ja millähän perusteella?Vai tiedät sinä koirista kaiken.No,jos tietäisit koirista KAIKEN,et olisi edes kysyny et kauanko nartulla kestää tiineys.Kuulostat eräältä tuntemaltani henkilöltä,joka kans väittää tietävänsä koirista kaiken,mutta eipä tiedäkään.Ei edes tiedä mitä on jälki & haku.Väittää muualla netissä et jäljestyksessä koira etsii ihmistä & haussa koira jäljestää makkaraa.


      • AlkuperäinenKäyttäjä
        Sakemannin omistaja kirjoitti:

        En tiedä koirista mitään?Ja millähän perusteella?Vai tiedät sinä koirista kaiken.No,jos tietäisit koirista KAIKEN,et olisi edes kysyny et kauanko nartulla kestää tiineys.Kuulostat eräältä tuntemaltani henkilöltä,joka kans väittää tietävänsä koirista kaiken,mutta eipä tiedäkään.Ei edes tiedä mitä on jälki & haku.Väittää muualla netissä et jäljestyksessä koira etsii ihmistä & haussa koira jäljestää makkaraa.

        Anteeksi, tuo "Dina-rähisijä" ei ole minä.Olen lähettänyt tämän keskusteluaiheen "rähisijä sakunarttu", mutta en ole tuo töykeä ihminen joka on käyttänyt nimimerkkiäni huonontaaakseen tiljanteitani..Ärsyttävää sellainen! :P


    • Oikea käyttäjä!

      Kuka ihme on laittanut täällä viestejä nimelläni?Tai lähetin tuon ongelma viestin tunnuksella "Dina-rähisijä" ja nyt joku on mennyt sillä nimellä tänne kirjoittamaan vaikka ja mitä!En ole kirjoittanut noita haukkuma-juttuja!En ole vastannut/kirjoittanut tänne sen uutisen jälkeen, mitä laitoin että Dina on tiineenä!Joten kaistakaa ulos vain, että kuka täällä pelleilee kanssani!Olen pahoillani kaikille, joille joku oli haukkunut tunnuksellani...nimimerkkini ei ole rekisteröity Dina-rähisijällä vaan toisella, joten joku voi hyvnkin olla leikkinyt kanssani!Ja en todellakaan pitäisi koirallani kuristuspantaa 9kk iästä asti!Meillä oli normi nahkapannta siihen asti kun tytöt täyttivät 1- v

      • doggies

        ....ding ding dong......ja vaskikellot soi.........


    • Oikea käyttäjä!

      ? mitä??

    • weawery

      Meillä oli ongelmia alussa, koira haukkui kaikille.
      Ongelmat johtui siitä kun koirani ei ollut saanut peruskoulutusta, eikä tarpeeksi paljon liikuntaa edellisessä kodissaan.
      Olin aika neuvoton vuoden vanhan koiran jolla oli voimaakin.
      Ostin vedonestovaljaat ja taluttimen kahdella lukolla ja käytin koulutuksessa molempia yhtäikaa. Kun se veto loppui valjailla ohjasin taas pannalla, minulla oli ns, kaksoistaluttimet. Oli se hassua mutta se toimi ja nyt koira kävelee jo aika hyvin.
      Palkitsin myös koiraa, pitämällä makupaloja taskussa kun näin tilanteen jossa se voisi haukkua, annoin etukäteen herkkua ja niin se pahatapa unohtui.

      Kannattaa lenkittää sitä Dinaa yksin, jos mahdollista.

      Tässä kuva minun virityksestäni.

      http://www.aijaa.com/v.php?i=006048003051.jpg

    • kyl se siitä

      Jänskän näköinen viritys =)
      En ole nähnytkään tuollasia vedonestovaljaita,pitänee hommata , jos meidän poika ei muutoin heitä hönkyämästä vastaantuleville...
      Ei ole meillä kuitenkaan paha ongelma,ei räyhää,haluais mennä vaan haisteleen kaikkia koiria,pystyn pyörällä ajaen ohittaan vastaan tulevat koirat, mutta remmi käy liian tiukalla vielä ohitettaessa xO

    • 8 1/2
    • Dina-rähisijä

      Keneltä sakemannin omistaja kysyit, että mistä päin ollaan?Jos kysyit minulta, niin asun Loviisassa.

      • Sakemannin omistaja

        Dina-rähisiä: en kysyny sulta vaan nimimerkiltä kyl se siitä


    • meitä on monta.....

      dina rähisee,dinan omistaja rähisee... :D hhmm.... mistä moinen?!?!? hahahahaha!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe