Täällä jotkut ovat ihmetelleet sitä, millä perustein hoitoalalle opiskelijoita valitaan. Itse myös ihmettelen, miten itse aikoinaan monta vuotta sitten päädyin opiskelemaan lähihoitajaksi. Halusin auttaa ja silloin oli sosiaali- ja terveysalan perustutkinto juuri alkamassa (lähihoitaja-nimike tuli vasta myöhemmin).
Opiskelustani on aikaa jo vuosia, lähihoitaja-koulutus oli silloin aika uutta ja opettajille epäselvää, mitä ja miten paljon meille piti opettaa. Jotkut opettajat olivat jo kauan sitten siirtyneet syrjään kenttätehtävistä ja näiden asioiden opettaminen tuotti heille vaikeuksia mitä ei ollut vaikea huomata.
Olen luonteeltani hyvin tunnollinen, mutta arka. Opetus ja työharjoittelupaikkojen systeemi oli niin virheisiin keskittyvää, että se ei ollenkaan ollut omiaan rohkaisemaan meikäläistä jolla ei ollut mitään hoitoapulaisen tms. hoitotyön kokemusta entuudestaan. Tiedän kyllä ettei virheitä saa tulla, varsinkaan joissakin erityisen tarkoissa tehtävissä - mutta jos jatkuvasti painotetaan virheitä ja pelotellaan niillä - niin koko työn tekeminen keskittyy virheiden ympärille ja se todennäköisesti vielä lisää virheiden mahdollisuutta.
Kahlasin opiskelut läpi, vaikka mieli teki jättää kesken - ja olen jälkikäteen ajatellut että ehkä olisi kannattanut jättää kesken. Tiedän opiskelijoita, joilta tuo koulutus jäi kesken ihan loppuvaiheessa. MInulla on ihan kohtuullisen hyvät paperit, mutta eihän niillä papereilla ketään hoideta.
Olen kyllä kokeillut tehdä näitä töitä, mutta ei tunnu "omalle" hommalle. Hirveä stressi päällä ja vapaa-ajallakin täytyy miettiä ja pelätä menneitä ja tulevia. Poishan niistä hommista alkoi pian mieli tehdä enkä ole enää vuosiin tehnyt näitä töitä.
Olisin silloin vuosia sitten halunnut tehdä kodinhoitajan töitä, mutta käsittääkseni on sittemmin kodinhoito- ja kotisairaanhoito yhdistetty kotihoidoksi? Minua pelottaa joutua käsittelemään ties miten erilaisia insuliinikyniä ja ruiskuja ja mittareita tms. Kai niitäkin tottuu käsittelemään (ja olen joitakin tiettyjä käsitellytkin), mutta ei ole mukavaa kun seuraavalla kerralla on edessä ihan erilainen laite jota pitää osata käsitellä. Jos olet vähän epävarma niin aletaan ihmetellä että millainen koulutus sinulla on? Eivät kaikki ihmiset ole yhtä käteviä käsistään tai teknisesti osaavia, valitettavasti.
Voisin mahdollisesti vielä opiskella jotakin, mutta onko missään hyötyä vanhasta lähihoitaja-koulutuksesta, jos ei ole tarkoitus enää jatkossa olla hoitoalan töissä?
En viitsi paljon uusia tuttuja mainostaa siitä että olen joskus opiskellut lähihoitajaksi. Itseänikin harmittaa se, etten pysty niitä töitä tekemään ilman ahdistusta. Tiedän sen miten paljon tuota työtä olisi tarjolla ja varmaan sitä minullekin tyrkytettäisiin jos menisin työvoimatoimistoon. Eräs tuttava, joka kyllä tietää miten paljon ahdistun näissä töissä - yrittää aina sopivan tilaisuuden tullen yllyttää minua menemään takaisin lähihoitajaksi. Luulen, että on itselleni ja lähimmäisilleni parempi että jätän sen tekemättä.
Kiinnostaisi tietää, onko olemassa muita kaltaisiani tai samantapaisessa tilanteessa olevia?
Opiskelustani on aikaa jo vuosia, lähihoitaja-koulutus oli silloin aika uutta ja opettajille epäselvää, mitä ja miten paljon meille piti opettaa. Jotkut opettajat olivat jo kauan sitten siirtyneet syrjään kenttätehtävistä ja näiden asioiden opettaminen tuotti heille vaikeuksia mitä ei ollut vaikea huomata.
Olen luonteeltani hyvin tunnollinen, mutta arka. Opetus ja työharjoittelupaikkojen systeemi oli niin virheisiin keskittyvää, että se ei ollenkaan ollut omiaan rohkaisemaan meikäläistä jolla ei ollut mitään hoitoapulaisen tms. hoitotyön kokemusta entuudestaan. Tiedän kyllä ettei virheitä saa tulla, varsinkaan joissakin erityisen tarkoissa tehtävissä - mutta jos jatkuvasti painotetaan virheitä ja pelotellaan niillä - niin koko työn tekeminen keskittyy virheiden ympärille ja se todennäköisesti vielä lisää virheiden mahdollisuutta.
Kahlasin opiskelut läpi, vaikka mieli teki jättää kesken - ja olen jälkikäteen ajatellut että ehkä olisi kannattanut jättää kesken. Tiedän opiskelijoita, joilta tuo koulutus jäi kesken ihan loppuvaiheessa. MInulla on ihan kohtuullisen hyvät paperit, mutta eihän niillä papereilla ketään hoideta.
Olen kyllä kokeillut tehdä näitä töitä, mutta ei tunnu "omalle" hommalle. Hirveä stressi päällä ja vapaa-ajallakin täytyy miettiä ja pelätä menneitä ja tulevia. Poishan niistä hommista alkoi pian mieli tehdä enkä ole enää vuosiin tehnyt näitä töitä.
Olisin silloin vuosia sitten halunnut tehdä kodinhoitajan töitä, mutta käsittääkseni on sittemmin kodinhoito- ja kotisairaanhoito yhdistetty kotihoidoksi? Minua pelottaa joutua käsittelemään ties miten erilaisia insuliinikyniä ja ruiskuja ja mittareita tms. Kai niitäkin tottuu käsittelemään (ja olen joitakin tiettyjä käsitellytkin), mutta ei ole mukavaa kun seuraavalla kerralla on edessä ihan erilainen laite jota pitää osata käsitellä. Jos olet vähän epävarma niin aletaan ihmetellä että millainen koulutus sinulla on? Eivät kaikki ihmiset ole yhtä käteviä käsistään tai teknisesti osaavia, valitettavasti.
Voisin mahdollisesti vielä opiskella jotakin, mutta onko missään hyötyä vanhasta lähihoitaja-koulutuksesta, jos ei ole tarkoitus enää jatkossa olla hoitoalan töissä?
En viitsi paljon uusia tuttuja mainostaa siitä että olen joskus opiskellut lähihoitajaksi. Itseänikin harmittaa se, etten pysty niitä töitä tekemään ilman ahdistusta. Tiedän sen miten paljon tuota työtä olisi tarjolla ja varmaan sitä minullekin tyrkytettäisiin jos menisin työvoimatoimistoon. Eräs tuttava, joka kyllä tietää miten paljon ahdistun näissä töissä - yrittää aina sopivan tilaisuuden tullen yllyttää minua menemään takaisin lähihoitajaksi. Luulen, että on itselleni ja lähimmäisilleni parempi että jätän sen tekemättä.
Kiinnostaisi tietää, onko olemassa muita kaltaisiani tai samantapaisessa tilanteessa olevia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen kanssa itse ihmetellyt miten pääsin opiskelemaan. Olen selkävaivainen, enkä pysty tekemään vuorotyötä. En löydä sopivaa työtä alaltani, vinkkejä??Olen taas kerran työttömänä kotona, ottaa aivoon!
Minä kyllä pidän hoitotyöstä, vaikkei huono palkka ja raskas työ kauheasti motivoikaan. Mutta sama juttu kun edellisellä kirjoittajalla, minulla on sairauksia joiden vuoksi en pysty enää kauaa työskentelemään tällä alalla. Sitten vaan kouluttaudun toiselle alalle, life goes on, niin kannattaisi tehdä ketjun aloittajankin.
Kiitos neuvoista. Ei ole vaan kovin helppoa löytää sellaista alaa mihin alkaisin kouluttautumaan, ikääkin alkaa jo olla moniin paikkoihin liikaa. Monenlaisia ns. hanttihommiakin on tullut koluttua, kovin raskaita töitä en jaksa tehdä. Mutta jos joku sopiva koulutus löytyy niin harkitsen asiaa. Voi kun saisin vaikka lottopotin niin voisin keskittyä ihan rauhassa tulevaisuuden suunnitelmiin ilman stressiä kasvavasta laskupinosta.
Lähihoitajana sinulla on ovi avoinna esim. jalkojenhoitaja-/jalkaterapeuttikoulutukseen, koulutukset kestävät 1,5 - 3,5 vuoteen. Terapeuttikoulutus on ammattikorkeakoulututkinto. Molemmilla pääset tekemään vaikkapa itsenäistä työtä yrittäjänä ja julkisellakin puolella nyt ja lähitulevaisuudessa näistä ammattilaisista on huutava pula, koska mm. aikuisiän diabetes lisääntyy ja vanhusväestö kasvaa.
Älä niitä mittareita ja ruiskuja pelkää, kotihoidossa niiden käyttöön pitää olla erillinen lupa ja osaaminen näytetään. Jotkut kotihoidossa vuosia olleet eivät välttämättä omaa esim. pistolupaa (keikkalaiset etc). Itse ainakin kysyn neuvoja sekä opastusta enkä ole tähän mennessä nyrpeätä nenää saanut vastaani. Itse alussa myös jännitin niiden käyttöä, mutta hei - kaiken oppii ja vain tekemällä. Nyt homma sujuu jo hyvin. Ei koulussa saanut juuri minkäänlaista evästystä niihin. Itse asiassa nautin työstäni, vaikka selkä oireilee silloin tällöin. En ainakaan konttoriin haluaisi ikinä enää töihin.
mäkin oon lähäri enkä nauti hommista yhtään- siis en tykkää perushoidosta ja lääkkeistä, piikeistä. hommia olen kuitenkin tehnyt. Tykkään olla ihmisten kaa tekemisissä ja kuntouttaa heitä tai ohjata. eli oon miettinyt toimintaterapeutin uraa... koska vuorotyö ei sovi mulle yhtään--- jos vielä yli 30v työaikaa jäljellä.