En oikein tiedä mitä olen kirjoittamassa, mutta tuli niin haikea mieli, kun kuulin radiosta muistoja tuovan kappaleen. Tuli aivan kyyneleet silmiini, kun muistelin niitä kesiä, kun ei vielä ollut lasta. Kaipaatteko äidit koskaan niitä ihania kesäiltoja kun "tyttöjen" kanssa laitettiin meikit naamaan, juotiin siideriä ja soviteltiin vaatteita iltaa varten. Miten ihanaa oli pikku huppelissa flirttailla nuorille miehille ja aamuyöstä jatkojen kautta kävellä kotiin?
Joku voisi sanoa, että mitäs siinä rutiset, että lähde viihteelle, mutta perheellisen on paljon vaikeampaa lähteä ja kun alkaa olla ikää sen verran ja kiloja kertynyt, niin ei oikein enää tunnu olo "tytön hupakolta"
Joku voisi sanoa, että mitäs siinä rutiset, että lähde viihteelle, mutta perheellisen on paljon vaikeampaa lähteä ja kun alkaa olla ikää sen verran ja kiloja kertynyt, niin ei oikein enää tunnu olo "tytön hupakolta"
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuo on ihan normaalia :) itselläni tulee usein kaiho siihen menemiseen, kunhan ei vaan ala sitä rajusti toteuttamaan. Joskus on äidillekkin tyttöjen ilta sallittu!
Mä en haikaile menneitä nuoruusvuosia. Ne tuli ja ne meni. Ihan kivat oli. Nyt olen perheellinen ja elän nyt tätä, enkä haikaile ettei olisi lapsia, miestä tai aikuiselämää.
Ei tee mieli lähtä ryyppäämään, sillä mulla on kaikki erittäin hyvin.
Musiikki tuo muistoja, muttei kaipausta menneeseen.
Menneitä on kiva muistella, jotain vanhoja valokuviakin kun jostain putkahtaa, niin kyllä se hymy alkaa suupielissä karehtimaan. Oi niitä aikoja...
Aivan älyttömän hauskaa oli, riennettiin ja riekuttiin monesti aamu kuuteen. Opiskelija elämäkin oli ihan vailla vertaa, vaikka ei rahaa juurikaan ollutkaan. Onneksi oli silloin sen verran järkeä päässä, etten lapsia tehnyt silloin kun menojalka vipatti. Lapset tulitehtyä vasta siinä lähempänä kolmekymmentä ja silloin olin jo riekkumiseni riekkunut. Ei kiinnosta yhtään enää lähteä mihinkään rientoihin. Nyt on lasten ja perhe-elämän vuoro. Jossain tulevaisuudessa olen (ehkä/toivottavasti) isoäiti ja sitten on sen elämänvaiheen vuoro.
Otetaan nuoruusvuosista kaikki irti silloin kun ollaan nuoria, perhe-elämästä silloin kun lapset asuu vielä kotona ja eläkkeellä voi taas keskittyä omaan itseensä, puolisoon ja mahdollisiin lapsenlapsiin.
Aikansa kutakin.
Onkohan se tää kevät... En varsinaisesti ikävöi aikaa ennen/ilman lasta, mutta sitä huolettomuuden tunnetta joskus kaipaan. Sitä, kun elämä ei ollut vielä niin aikataulutettua ja "ohjelmoitua". Sitä, ettei haitannut vaikka ilta olisi venähtänyt pitkäksi, kun aamulla sai nukkua pitkään ja päivälläkin olla vaan. En minäkään viihteelle kaipaa, mutta joskus olisi kiva tosiaan olla vaan: katsoa leffaa keskellä päivää tai kuunnella ja fiilistellä musiikkia ja soitella kitaraa myöhään yöhön.
Joo, mullakin aavistus että kevät/kesän tulo tämän haikeuden tekee.
Ei, en kadu lasten hankintaa enkä haluaisi rällätä kuppiloissa, ei pidä ymmärtää väärin. Mutta juuri tuo tunnepuoli: vapaus, huolettomuus. Aikaa tehdä mitä itseä huvittaa. Kuunnella musiikkia, lueskella "laiskasti" kirjastolöytöjä, lähteä fillaroimaan tai kuntosalille. Tai vain makoilla ajatuksissaan. Ihan fiiliksen mukaan.
Voihan tällaisia asioita tehdä perheellinenkin, tiedetään. Mutta käytännössä elämä on mennyt niin että minä hoidan lasta lähes 24/7, oma äitini antaa hoitoapua kyllä, mutta se menee usein asioidenhoitoon, neuvolakäynteihin (odotan toista lasta) jne. Ja EN valita. Nyt on näin ja olen sen hyväksynyt. Mutta saahan sitä pieni keväthaikeus poltella...
Meilläkin on samankaltainen tilanne: mies on yrittäjä ja olen aika lailla kahdestaan lapsen kanssa suurimman osan aikaa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että lapsen isovanhemmat molemmilta puolilta asuvat lähellä ja ottaisivat mielellään tytön hoitoon, mutta eipä sitä hoitoapua kehtaa sitä varten pyytää, että saisi hetken vaan makoilla. Eikä omatuntokaan siihen taivu. Varsinkaan, kun miehen työn luonteen vuoksi joudun muutenkin turvautumaan isovanhempiin enemmän kuin haluaisin.
Että niin, keväthaikeus se täälläkin poltelee, ja kaipuu aikatauluttomaan ikiomaan hetkeen...
Ihan samoja tuntemuksia :-) Nytkin vielä, kun lapset on isompia, kaipailee välillä sitä aikaa, kun ei tarvinnut kantaa vastuuta kenestäkään muusta kuin itsestä.
Toisaalta on hyvä muistaa, että aika kultaa muistot, on helpompi muistaa kaikki ihanat hetket ja ne yksinäiset ja huonot hetket unohtuu (niin varmaan on tarkoitettukin)
Vielä kannattaa muistaa se, että varmaankin viitisen vuoden kuluttua kaipailen ja haikeilen tätä päivää. Joten kannattaa kuitenkin myös ottaa hetkestä kiinni ja nauttia tämän hetkisistä ihanista asioista :-)
Ihanaa "haikailua" ja hyvää tätä hetkeä kaikille!
NIINN M ULAKIN