varmaan hakea kohta jotain apua kun tuntuu, että tää elämä on aina ollut enemmän tai vähemmän vaikeaa ja taistelua. Jos ei nekään pysty auttamaan niin sitten saa olla.
Pitäis
lopussa.
6164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ne valittaa, jotka ovat kasvaneet pumpulissa ja saaneet liian helposti kaiken! Ja ne eivät sitten opi tärkeimpiä asioita...
...toiset taas kätkee röyhkeyden säälittelyn taakse...
Toiset taas luulee, että kaikki on kasvaneet pumpulissa ja valittavat jos toiset haluaa valittaa jatkuvia vastoin käymisiään..
Kukaan ei ansaitse henkistä kasvua kärsimyksen kautta.
Koita jaksaa silti.
Kukaan ei ansaitse kärsimystä, mutta silti sitä elämässä on. Toiset jopa aiheuttavat sitä tahallaan toisille.
Mutta jos jotain elämässä todella tahtoo, sen eteen on valmis tekemään asioita. Lämpimiä, rakkaudellisia asioita. Toiset pitävät itseään niin ihanana, että kaikki kuuluu heille helposti ja ilmaiseksi. On tärkeää, miten ihminen toimii elämässä ja rrakkaudessa... Elämässä on tärkeitä asioita...
Jokaisella on oma tapansa toimia elämässä ja rakkaudessa. Se mikä toimii yhdellä parilla, ei välttämättä toimi toisilla. Kukaan ulkopuolinen ei voi sivusta sanoa, mikä on hyvää tai huonoa toimintaa toisten parisuhteessa. Ulkopuolisten silmin saattaa myös näyttää siltä, että joku tulee "helposti ja ilmaiseksi" eikä näe ponnisteluja mitä toinen on tehnyt ja tekee kaiken aikaa. Ja mitä sitten, jos joku saisikin jotain helposti tai ilmaiseksi? Ehkä sillä on joku tarkoitus sitten ja korkeamman tahto. Kenenkään ihmisen ei pitäisi siihen väliin mennä vaikeuksia tekemällä tekemään vain omaa kateuttaan ja pahansuopuuttaan. Kukin huolehtikoon siis omasta suhteestaan, hoitakoon ja vaalikoon sillä tavalla, joka omalle suhteelle on parasta.
Niinpä..lohdutin vaan tuota viestiketjun aloittajaa, ei kannata selittää sinun Feel, noita itsestään selvyyksiä, jotka viestiketjun aloittaja tietää varmaan muutenkin..
Eniten kärsivät sellaiset, jotka ovat syvällisempiä ja ymmärtävämpiä ihmisiä, sillä sellaisia käytetään eniten hyväksi tavalla tai toisella.
Ihminen saa välillä olla katkerakin, jos siltä tuntuu. Tärkeintä on ettei syyllistä liikaa toista, jos hänellä on muutenkin vaikeaa.