Appeni oli huolissaan koiraki kalkin saannista. Kysyi, olenko antanut 4 kk ikäiselle pennulle maitoa. Pentu on chihun ja japanice chin sekoitus. On nyt hieman hoikistunut, ei ole pentupallero enää.
Eläinlääkäri totesi koiran olevan ok. Tähän appi, että ei lääkärit kaikkea tiedä ja sanovat väärin.
Pentu on reipas ja energinen, syö royal canin pienten koirien pentu-ruokaa. Annan joskus kypsää jauhelihaa ja toisinaan kananmunan keltuaisen.
Ruoka-ajat ..no pidän ruokaa esillä, koska on pitkän päivän yksin kotona.
Aamulla ei syö, joten pakko jättää ruoka kuppi lattialle. Maitoahan ei saa antaa minun mielestä pennulle. Koira on hoikistunut, mutta terve ja iloinen.
Mistä tietää että ei ole aliravittu? Madottanut olen kolme kertaa.
Kääpiö-koiran pennun ruokinta
4
267
Vastaukset
- koiruli.
Maitoa ei saa antaa koirille, ne on laktoosi-intolerantteja. Eikä lisäkalkkiakaan saa antaa pennulle, vain laadukasta koiranruokaa, jossa on hivenaineet.
Koiralla tulee tuntua kylkiluut, mutta ne eivät saa näkyä (lyhytkarvaisella). Pieni rasvakerros kylkiluiden päällä tulee tuntua, mutta siten että luut vielä pystyy tuntemaan alla. Vasta sitten kun luita ei tunnu, on koira vaarallisen lihava. - Napuja
Anna jauheliha mieluummin raakana. Kyllä koirasi muuten saa tarvitsemansa syöttämästäsi nappulastakin. Se on ihan laatutavaraa.
- royalcanin-asiantuntija
Hei
Tasapainoinen, koiranpennuille tarkoitettu täysravinto riittää pennun ainoaksi ruuaksi. Etenkin, kun eläinlääkäri on todennut pennun olevan sopivassa kunnossa, ei ruokavaliota ole syytä muuttaa.
Kalsiumin saannin suhteen tärkeää on oikea tasapaino, ei liikaa eikä liian vähän. Lisäksi kalsiumpitoisuuden tulee ruokavaliossa olla oikeassa suhteessa fosforiin. Tämän vuoksi oikeanlainen kalsiumin saanti varmistetaan helpoimmin valmisruuan avulla.
Kasvavan pennun ylipainoa tulee välttää luuston ja nivelten turhan kuormituksen välttämiseksi. Terveen kasvun kannalta pennun hoikkuus on selvästi parempi vaihtoehto
Terveisin,
Henna Söderholm
ELL, asiantuntijaeläinlääkäri
Royal Canin Finland Oy - Anonyymi
Ei herran jee minkä pentutehdaskoiran päätit hankkia!😫
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3211264Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369721Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03220Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302259- 391727
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540