Toukokuu ja ahdistus.
Monta vuotta haaveillut ja tehnyt töitä unelmani eteen. Joka kesä on tullut takkiin ja pahasti. Joka kesä pudotus on ollut kova, vaikka olen tiedostanut, etten ole voinut pärjätä tarpeeksi hyvin kokeessa, koska taitoni eivät siihen ole vielä riittäneet. Joka vuosi opiskelen lisää, joka vuosi on tuonut pienen palan tulosta. Vauvanaskelin on vuosia tarvottu. Aloitin nollasta. Avasin peruskoulun kirjat ja siitä kivinen tie alkoi. Nyt olen jo hyvä. Kun yksin tietä kulkee, eikä huoli apuja ylpeyden huumaantumana, ei voi syyttää kuin itseään. Elämääkin olen halunnut elää samalla kun olen pääsykokeisiin valmentautunut, kaikki on hidastanut, en silti kadu. Löysin matkani varrelta rakkauden ja meillä on ihana perhe. Nyt taas kevät on tahkottu laskuja. Rutiinia on tullut, mitä edellisinä vuosina ei ole tullut. Haaveilen. Haluan jo kouluun. Pelottaa. En halua taas pudota. Kaikki se toivo, se palava kutsumus. Sydän revitään auki ja loppukesä on piloilla, kun tulokset tulee. Lohtu pienestä kehityksestä vie eteenpäin, mutta koska on aika todeta, että ei se riitä? Kilpailu kovenee vuosi vuodelta. Mikä ihmeen hinku nyt kaikilla on yhtäkkiä sinne päästä? Hakijaluvut ovat tuplaantuneet muutamassa vuodessa. Koska on mun vuoroni? Vai tuleeko se edes koskaan?
Monta vuotta haaveillut ja tehnyt töitä unelmani eteen. Joka kesä on tullut takkiin ja pahasti. Joka kesä pudotus on ollut kova, vaikka olen tiedostanut, etten ole voinut pärjätä tarpeeksi hyvin kokeessa, koska taitoni eivät siihen ole vielä riittäneet. Joka vuosi opiskelen lisää, joka vuosi on tuonut pienen palan tulosta. Vauvanaskelin on vuosia tarvottu. Aloitin nollasta. Avasin peruskoulun kirjat ja siitä kivinen tie alkoi. Nyt olen jo hyvä. Kun yksin tietä kulkee, eikä huoli apuja ylpeyden huumaantumana, ei voi syyttää kuin itseään. Elämääkin olen halunnut elää samalla kun olen pääsykokeisiin valmentautunut, kaikki on hidastanut, en silti kadu. Löysin matkani varrelta rakkauden ja meillä on ihana perhe. Nyt taas kevät on tahkottu laskuja. Rutiinia on tullut, mitä edellisinä vuosina ei ole tullut. Haaveilen. Haluan jo kouluun. Pelottaa. En halua taas pudota. Kaikki se toivo, se palava kutsumus. Sydän revitään auki ja loppukesä on piloilla, kun tulokset tulee. Lohtu pienestä kehityksestä vie eteenpäin, mutta koska on aika todeta, että ei se riitä? Kilpailu kovenee vuosi vuodelta. Mikä ihmeen hinku nyt kaikilla on yhtäkkiä sinne päästä? Hakijaluvut ovat tuplaantuneet muutamassa vuodessa. Koska on mun vuoroni? Vai tuleeko se edes koskaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et pääse koskaan sisään. Hae opiskelemaan jonnekin muualle.
Älä ainakaan luovuta jos sisäänpääsy alkaa olla jo lähellä.
Kovasti tsemppiä! Itse myös haen tosin vasta toista kertaa. Fyssasta ja kemmasta saa varmimmin pisteitä jos ne hallitsee!!! Bilsan tehtävistä on yleensä vaikea saada täysiä pojoja. No sulla olis varmaan kans paljon hyviä vinkkejä annettavaksi muille. :)
Unelmasi toteutaa, jos tahdot niin. Siinä vaiheessa, kun lakkaat uskomasta itseesi, voit yhtä hyvin luovuttaa. Älä anna ääliöiden lannistaa itseäsi. :)
Kiitos paljon tsempeistä! Osuvia sanoja. Toivon sulle kaikkea hyvää elämääsi ja sisänpääsyn lääkikseen! Sinunlaisia empaattisia lääkäreitä tarvitaan
:). Joo nyt lisätään vaan pökköä pesään ja opiskellaan vimmatusti viimeset kolme viikkoa. Mulla on toiminut tosi hyvin sellanen, että joka arkipäivä meen kaverin kanssa kirjastoon opiskelemaan ja sovitaan vielä mitä tehdään kotona. Voin suositella! Jos haet myös Helsinkiin ni törmäillään biomedicumilla sitten syksyllä. :D
Olen päivät töissä ja perheenkin kanssa täytyy viettää aikaa, niin tuo kirjasto ei onnistu, mutta varmasti on tehokas ja hyvä, kun teet noin! :)
Mutta, Hesaan tosiaan :) Törmäillään - toivottavasti!