Näin tässä päivänä muutamana oudon linnun liitelemässä aika korkealla. Lähinnä se lentoprofiililtaan muistutti joutsenta pitkine kauloineen mutta se käyttäytyi kuin haukka, eli liiteli kaarrellen ja välillä vähän siipiään heilauttaen. Äänteli kaiken aikaa vähän kuin joutsen mutta kuitenkin erilailla.
Osaisiko joku sanoa mistä löytäisi lintujen profiileja altapäin kuvattuna niin voisin tutkia mikä otus se mahdollisesti oli. Ei se kuitenkaan ollut lentolisko joka tuli aivan ensimmäiseksi mieleen.
Outo liitelijä
5
77
Vastaukset
- kaikkea löytyy
Oliskohan ollut vaan albatrossi?
- Pte tässä vastailee
Kurkihan siellä kurkki että mitä maanmatoset puuhailee samalla kun otti ilmaisen liftin yläilmoihin tinttikyydillä. Ite kattelin pääsiäisen eellä kun seitsemän kurkea harrasti samaa.
- Pte vielä täydentää
Joo ja eukkoana huhuili että onko tullut etelän lomilta kotomaisemiin. Komeasti töräyttelevät. Yhtä kuuluva on ääni heillä kuin jouhtenilla.
- aloittaja.
Saattoi olla kurki mutta se tarkoittaa sitä että joku oli typistänyt sen siivenkärkisulat, pienentänyt vartalon, jatkanut kaulaa sekä poistanut kurjen lentokuvioon kuuluvat taaksepäin sojottavat koivet. Siipikuvio oli melkein puhdas kolmio, etureuna suora ja taaksepäin sojottava kolmion kärki oli vartalon peräpäässä, sen takana ei näkynyt mitään, siis koipia. Se siis ei muistuttanut kurkea oikeastaan ollenkaan.
Ja kuten tarkkaavainen lukija saattoi havaita en kysellyt että mikä lintu se oli vaan että mistä löytäisin jonkun teoksen (nettisivun) josta voisin ihan itse tutkia asiaa.
- korpikuus
no, lintukuvia löytyy ainakin sivuilta:
www.lintukuva.fi
www.tarsiger.com
Sieltä pitää vaan itse etsiä lajinimen perusteella se laji jonka kuvia katsoo
Kurki sinänsä voisi sopia, onhan sen ääni hieman joutsenen kaltainen ja voimakas. Kaula sillä on pitkä, jalat toki näkyvät, mutta eivät välttämättä jos lintu on korkealla, samoin siipien kärkisulat saattavat kaukaa katsottuna erottua huonosti.
Mutta on sitten joukko petolintuja, jotka ovat isoja ja kaartelevat ja liitävät vuorotellen.
Ja muitakin vaihtoehtoja varmaan tulee mieleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455050Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101159- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743