ms-tautia sairastavien läheiset

Tämähän on lähinnä pelkkä vittuilupalsta. Mene paremmille eli vähän asiallisemmille foorumeille hakemaan sitä "vertaistukea". Noin pikkuvinkkinä.

Tässä linkki yhteen ryhmään:

http://www.ms-helsinki.fi/vertaistuki

Siis ms-taudin etenemisestä ei kukaan tiedä, joten on väärin ajatella , että tiedät mitä tauti tulee tekemään. On ihmisiä, joilla kahdenkymmenen sairaus vuoden jälkeen ei ole suurempia ongelmia ja on tapauksia, joissa voi lyhyessä ajassa mennä tosi huonoon kuntoon. Kun itse olen saanut diagnoosin (n.10 vuotta sitten), eka ajatus oli, että elämä loppuu nyt....mutta se vaan jatkuu ja jatkuu.
On turha maalata piruja seinille, kukaan meistä, ei jonkun diagnoosin saaneet tai terveen kirjoissa olevat voi tietää huomisesta. Ms-tauti ei ole kuoleman tuomio!

"Siis ms-taudin etenemisestä ei kukaan tiedä, joten on väärin ajatella, että tiedät mitä tauti tulee tekemään. "

Samaa mieltä. Itse olen sairastanut jo kohta parikymmentä vuotta, mutta olen edelleen yhtä hyvässä kunnossa kuin ennen sairastumista. Toki on tapauksia myös toisesta ääripäästä ja kaikkea siltä väliltä. Tauti on yksilöllinen eikä sairastuneita voi sen takia verrata toisiinsa.

^Juuri tuota tarkoitin. Kiitos kun täsmensit asian puolestani :)

t. EDSS 0

Minä en tiedä mihin mennä puhumaan tästä asiasta. Muille perheenjäsenille ja sukulaisille on vaikea kertoa tilanteesta kun pelkään ettei kukaan ymmärrä. Äidilläni on ollut Ms tauti koko elämäni ajan. Itse olen siis 20 vuotias ja asun vielä kotona. Olen päivät kotona, kun käyn iltatöissä tarkoituksenani olisikin muuttaa kohta omaan kotiin. Mutta asiani on semmoinen, että äitini Ms tauti on hitaasti etenevä, mutta hänellä ei oikein jalat enään toimi ja kunto aika lailla heikko... Silti hän yrittää kovasti tehdä kaikkea ja tuemme häntä jatkuvasti. Silti hän vaikuttaa hyvin vihaiselta minulle koko ajan. Hän tekee kaikki asiat nykyään raivoten ja vihaisena , Jos olen yrittänyt sanoa, että älä huuda, niin hän suuttuu minulle ja haukkuu minut pystyyn. En tiedä mitä tehdä en jaksa enään kuunnella sitä, että minulle huudetaan, vaikka pitäähän minun
kin ymmärtää äitini tuskaa ja kuunnella.... Haluaisin vain tietää onko täällä muita jotka tuntevat itsensä ihan paskoiksi vaikka yrittää vain auttaa... ei ole kauhean riittävä olo.