Synopsis

Tulevaisuudessa Yhdysvallat on siirtynyt muiden suurvaltioiden ohella avaruuden korpimaille. Kuitenkin vuosikymmenien aikana Yhdysvallat on kasvanut valtiona liian suureksi, ja nälänhätä ja mellakat sekä vastapuhjennut sisällissota avaruudessa koettelevat suurvaltaa.
USV Philadelphian-niminen taistelualus ajautuu eräänä päivänä väijytykseen, ja suorittaa pakkolaskun läheiselle planeetalle, josa tekoälyn mukaan pitäisi olla amerikkalaista asutusta.
Mutta... minne kaikki ihmiset siirtokunnassa ovat kadonneet?

Kirjoitin pätkän synopsista, mitä mieleen tuli, josta aloitan kehittelemään täysikokoista scifi-tarinaa. Mutta tahdon ensin kuulla palautetta ideasta. Tiedän, että aihe on kulunut, mutta katson mitä tulee.
9199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sinä sen sanoit, kliseinen on. On avaruusajan Yhdysvaltoja, on pakkolaskua, on kadonnutta siirtokuntaa, on perinteisiä avaruusalusten nimiä.

Jos et siirtokunnan ovat tuhonneet tai vangineet paikalliset liskomiehet, toistuva luonnonmullistus tai paikallinen ebola, et tarjoa lukijalle oikeastaan mitään uutta. Lukijalle jää arvattavaksi vain a) joutuuko miehistö pakenemaan planeetalta vai b) voittavatko he haasteet. Toisena arvattavaksi jää kysymys, ketkä miehistöstä selviävät.

Leffana saattaisin katsoa, jos se olisi tehty isolla rahalla, mutta luulisin antavani sillekin max. 3/5 tähteä. (2 tähteä annan suoraan isolla rahalla tehdystä scifileffasta.)

Omaperäisyyttä kaipaisin. Edes yhden asian. (Korpimaa-nimitystä ei lasketa.)

Äänestä

Ymmärrän kliseisyyden täysin, ja sen takia olen vasta esituotantovaiheessa, miettimässä jotain omaperäistä. Voisin ehkä kirjoittaa novellikokoelman sisällissodan veteraanien kriminaaliurasta, hieman tv-sarjamaisesti tuotantokauden tapaan.

Äänestä
  • Avaruusajan sisällissodan veteraanien kriminaaliurasta kertova tarina kuulostaa jo heti mielenkiintoisemmalta lähtökohtalta, eikä se tunnu putkijuoksulta. Tietysti tuollainen tarina vaatii mielikuvitusta ja kehittyneitä tarinankertojan kykyjä, sillä matkittavia tarinoita on vähemmän. Joudut ehkä oikeasti keksimään jotakin uutta.

    Jos kehittyneitä alieneita on tarinasi maailmassa, kehitä niistä uskottavia eikä mitään maskeerattuja Hollywood-näyttelijöitä.
    Ei sellaisia, jotka yhtä tai kahta piirrettä lukuunottamatta ovat ihmisapinoita.
    Ei sellaisia, joilla on identtinen 2000-luvun arvomaailma ja moraalikäsitykset.
    Ei sellaisia, jotka kehityksestä huolimatta ovat täydellisiä raakalaisia.
    Ei sellaisia, joilla on yhden asian ympärille rakentunut yksinvaltiasjärjestelmä.
    Ei sellaisia, joiden ylimmäisen johtajan tarinan kannalta tärkein päätös on yrittää tuhota ihmiskunta tai protagonistin ihmisryhmä.
    Millaisia alieneiden sitten pitäisi olla?
    Samaistuttavia, monitahoisia ja uskottavasti erilaisia.
    (Paha yhdistelmä kaikkien aikaisempien kieltojen jälkeen.)

    Sekoita harmaata politiikkaa mukaan; se lisää realistisuutta ja syvyyttä.

    Äänestä

Ajatelin kirjoittaa sellaisen avaruuden villiin länteen sijoittuvan tarinakokoelman, jossa päähenkilö ja tämän miehistö ovat lähtöisin sisällissodan "pahalta" puolelta, eli Yhdysvaltoja vastaan taistelleita kapinallisia.
Alieneita en aikonut kirjoittaa tähän tarinaan, mutta varmaan ajan myötä kehitän jotain ihmisten rinnalle.

Äänestä
  • Sitä on katsottu Firefly-sarjaa, vai kuinka?

    Äänestä

Ilmeisesti juoni on toimintapainotteista? Tarinakokoelma -- olisi mukava tietää tarkemmin mitä tarkoitat. Useita tarinoita samassa maailmassa, tarinoita eri henkilöiden silmin, yhtäjaksoinen tarina sijoitettuna pidemmälle ajan jaksolle vai jokin muu yhdistelmä?

Äänestä

Ajattelin kirjoittaa toimintapainotteisia novelleja, eri maailmoihin sijoittuvia tarinoita eri vuosilta. Päähenkilö ja miehistö, jotka pakenivat Yhdysvaltoja asutun avaruuden syrjäseuduille, kulkevat aluksellaan planeetalta toiselle toimien erilaisille hämärähemmoille. Heitä jahdataan virkavallan toimesta.

Äänestä

Projekti on jälleen heräilemässä horroksestaan. Miehistön jäseniä on nimetty ja taustaakin vähän kirjoitettu. Jos löytyy hyviä neuvoja / ideoita, niin saa heitellä vapaasti.

Äänestä
  • Annanpa aluksi muutaman neuvon:
    1. Jos sinulla on "me vastaan he" -asetelma, älä tee siitä samalla "hyvät vastaan pahat" -asetelmaa.
    2. Päähenkilö ei saa olla aina oikeassa; anna hänen tehdä virheitä ja olla toisinaan väärässä.
    3. Keskity henkilöissä yhtä lailla vikoihin ja heikkouksiin kuin heidän hyviin puoliinsa.
    4. Maailma ja muut henkilöt eivät saa pyöriä päähenkilön ympärillä.
    5. Kun kirjoitat jostakin aiheesta, lue faktat tietokirjoista ennen kirjoittamista.
    6. Tarkista aika ajoin, että et ole kopioinut asioita suosikkiteoksestasi. Muuta, korjaa tai leikkaa pois ne kohdat, jotka ovat liian samanlaisia. Ideoi ne uudestaan.
    7. Viimeiseksi kaikkein tärkein neuvo: Muista kysyä itseltäsi jokaiseen kirjoittamaasi kappaleen tai tekstikokonaisuuden jälkeen 'miksi'. Miksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kliseekimppu kirjoitti:

Tulevaisuudessa Yhdysvallat on siirtynyt muiden suurvaltioiden ohella avaruuden korpimaille. Kuitenkin vuosikymmenien aikana Yhdysvallat on kasvanut valtiona liian suureksi, ja nälänhätä ja mellakat sekä vastapuhjennut sisällissota avaruudessa koettelevat suurvaltaa.
USV Philadelphian-niminen taistelualus ajautuu eräänä päivänä väijytykseen, ja suorittaa pakkolaskun läheiselle planeetalle, josa tekoälyn mukaan pitäisi olla amerikkalaista asutusta.
Mutta... minne kaikki ihmiset siirtokunnassa ovat kadonneet?

Kirjoitin pätkän synopsista, mitä mieleen tuli, josta aloitan kehittelemään täysikokoista scifi-tarinaa. Mutta tahdon ensin kuulla palautetta ideasta. Tiedän, että aihe on kulunut, mutta katson mitä tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu