Monesti on inspiraatio iskenyt pahalla mielellä ollessa. Ajattelin laittaa tänne jos joku saisi jotain näistä irti. Saapi haukkuakin jos sille tunnustaa.
Tuijotin kuumemittaria, näytä edes 38
Väsyttää niin kovin en halua
En halua nousta tästä maasta
Vaikka illalla nukkumaan mennessä pyysinkin
”Jos sijaltain en nousisi Taivaaseen ota tykösi”
Kuolemanpelko, enkö voi elää tai edes levätä hetkisen
Kylmillä sormilla yritän lämmittää huoneet
Silmiä painaa, aamu vaihtuu päiväksi
Olo on kuin vanhuksella, kävelen
Se sattuu, lähes kaikki mitä teen
Puhelin on mykkä, piippaa edes etten olisi yksin
Tavarat lattialla ja pöydillä
En jaksa niitä nostaa jos saisin edes
Voimaa mennä ulos ja kävellä kouluun
Mutta minähän olen sairaana kuten aina
Johtuuko se sydämestä vai keuhkoista
Päässä jyskyttää, pistää, pyörii
Joku tuntee minut vain luuserina
Josta ei ole enää mihinkään
Kuka se henkilö on, en tiedä
Joku tuntee minut paremmin
Menisinkö makaamaan lumeen
Ajattelinko sitä jo eilen kun palelin
Unissani uin koskea pitkin
Uin järven poikki, raavin itseäni rantoihin
Pysyin pinnalla pää jonkun toisen jaloissa
Juoksin mansikkapuskien välissä ketterästi
Söin muutaman pilaantuneen joku luuli että pakenin
Ei, menin siksi suoraan niiden luo, koska joku varasti niitä viimeksi
Kanootteja, neljä niitä taisi olla
Sairaalan henkilökuntaa osa nuorempina, osa samanlaisina
Kaikkia en tuntenut
Mutta sinne en takaisin mene
Askeleet olivat niin kevyitä, oli helppo liikkua
Mansikoissa ei maistunut mikään, muistelen nyt
Kuinka helposti liikuin ja hypinkään
Aamulla herätessä ei enää mansikoita tai kesää
Jalkoja pisteli ja hiki valui pitkin selkää
Siitä hetki eteenpäin pääkipu palasi
Poltin tupakan ja yskin keuhkoni ulos
Katsoin kelloa; ei kannata mennä enää kouluun
En minä kuitenkaan mitään osaa
Ja sama kait se on kotona maata
Tyhjille huoneille jutella, hakea seuraa pehmoeläimistä
_________________
Kuin taivas
On pehmeä lattia
Utuinen katto
Ja seinät jossain kaukana - lähellä
Onko se ihminen vai mikä
Tuo otus nurkassa
Sotkuinen mytty, kasa vaatteiden riekaleita
Onko se koira?
Tapettuna siihen
Susien raatelemana makaamaan jätetty
Maailma keinuu
Kipu on vain etäinen sumu
Keinuu taas
Nukuttaa niin kovasti - mutta pesulle pitäisi päästä
Olisiko tuossa varvas
Pieni ja aivan valkoinen
Lähteekö siitä koko jalkakin
Ja voiko sillä enää seisoa?
Kankaan palaset ovat kosteita
Ja niissä haisee susi
Onko täällä joku
Haistelemassa kehoa mustalla kuonollaan
Kiinnostuneena salaisuudesta
Jota yritin kyllä varjella
Kyllä, se on ihminen!
Suden löyhkässä, raatelemana
Tuo varvas johtaa jalkaan
Se raavittuun vatsaan
Ja vielä ylöspäin
Kaikki vain runneltua
Suden nälkää, lihan himoa
Raavittu, purtu, lyöty
Läpsitty ja jätetty nurkkaan
Susi vain lainasi
Otti sen, minkä halusi
Edes pienen hetken ihmisessä
_________________________
Pää on raskas
Veren kohina ainoa huuto
Minkä takia korvat soivat öisin
_________________________
Inspiraatiota ongelmista
4
63
Vastaukset
- kaikkeenpystyyvaikut
Kiitos kun jaoit tämän. Oli mukava lukea tältä palstalta vaihteeksi positiivista tapaa avautua.
- <3
ihanaa! kiitos näistä
- joku tuntee
sinut. Kaivele niitä voimavarojasi esille. Älä näe itseäsi luuserina. Sinulla on vahvuutesi, mutta myös heikkoutesi. Mieti vaihteeksi ne vahvuudet ja lopeta ikuinen itsesäälissä rypeminen. Saatat yllättyä mitä löydät. Olet samanlainen kuin kaikki muut, mutta hiukan erilainen, oma persoonasi. Kaikille toimii eri osat päässä. Kaikilla on samat tarpeet. Eläimistä ihmisiin.
- josvaikkamitäonkelma
Kiitos kovasti joka kommentista! Mistähän niitä voimavaroja tai ehkä pikemminkin itsekunnioitusta saisi enemmän?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780