Iltalukiosta!

blöööp

Hei.

Olen jo kirjoittanut ylioppilaaksi, eikä tästä ole edes pitkä aika. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että haluaisin täydentää ylioppilastodistustani vielä ainakin yhdellä aineella. Ongelmaksi on kuitenkin noussut se, että en tiedä saanko enää kirjoittaa? Sääntöhän on, että kolmien peräkkäisten kirjoitusten aikana saa kirjoittaa. Ja omana lukioaikanani kävinkin kirjoittamassa ensin syksyllä, sitten keväällä ja vielä uudestaan syksyllä. Ja olen nyt yrittänyt etsiä tietoa, että jos menen iltalukioon niin voinko silti vielä kirjoittaa sielläkin, vaikka kolmen sääntö on jo lukioaikanani käytetty? Osaisiko joku kertoa? Olisin todella kiitollinen.

1

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pystyy

      Pystyt täydentämään yo-todistustasi vaikka 20 vuoden päästä ja voit kirjoittaa myös ihan uusia aineita tai uusia (yhden kerran ilman aikarajoitusta) jo kirjoitettuja aineita.

      Voit siis ottaa iltalukiossa kursseja ja kirjoittaa uusia aineita (eli täydentää tutkintoa) ihan rauhassa :) Itsekin v.2007 ylioppilas ja nyt keväällä uusein kaksi jo kirjoittamaani ainetta ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      221
      2926
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      173
      2556
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      107
      1189
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1102
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1048
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1045
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      279
      1002
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      338
      989
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      929
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      788
    Aihe