sisäsiisteys

hhheeeiiidddiii

Olemme koittaneet opettaa sekarotuista pentua joka on nyt noin 3kk sisäsiistiksi, olemme käyneet ulkona aina kun on syönyt, juonut tai vaikka näyttänyt siltä että voisi olla hätä.Olemme olleet aina melkein tunnin ulkona eikä siltikään pissaa tai kakkaa vaan sitten kun tulemme sisälle hän lirauttaa sanomalehdelle ulko-oven eteen.

Tänäänkin olin menossa aamulla koiran kanssa lenkille noin kello 7.00 ja juuri kun olin saanut vaatteet päälle niin hän tekee tarpeensa lattialle,olemme yrittänet ottaa sanolehdet pois mutta sitten hän tekee tarpeet lattialle.

Mikä on avuksi?

19

464

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myös pennun omistaja

      Millainen alusta koiralla on? Asfaltti, nurmi, hiekka? Asfaltille tarpeet ei tule, se on varma. Kehutteko/palkkaatteko/leikittekö koiran kanssa kun tekee jotain ulos, ettehän vain lähde siinä samassa sisälle? Koira yhdistää pissimisen/kakkaamisen kotiinlähtöön, ja näin pitkittää, että kun ei pissaa saa olla pidempään ulkona. Älkää painostako sitä tekemään tarpeitaan, rupattele itse vaikka puhelimessa. Sillon kun itse olet rento, on myös koira rento, ja koira voi pissata/kakata vain ollessaan rento.

      Minkä ikäisenä koira tuli teille, onko ulkona sattunut jotain mitä se pelkää?

      Jos tilanne todellakin on tuo, että koira tekee tarpeensa juuri sisälle päästyään aina, kehottaisin kokeilemaan tällaista: Ruokailun/heräämisen jälkeen 1h pihalla, jos ei tee tarpeitaan, sisällä laitetaan koiran kokoiseen häkkiin (yleensä koira ei häkkiin tee tarpeitaan, HUOM häkin on oltava riittävän pieni!). Häkissä hetki, about 10-15min, takaisin ulos, nyt koiralla pitäisi olla jo hätä. Jos häkki on liian suuri, koira voi pissata vastakkaiseen nurkkaan, joten häkin on oltava koirankokoinen.

      Voit kokeilla myös ottaa sanomalehti mukaan ulos - usein auttaa. Voitte myös lähteä yksinkertaisesti niin pitkäksi aikaa ulos, että tarpeet tulee tehtyä (piknikille tms).

      Rentoutukaa itse, kyllä se siitä! :)

    • hhheeeiiidddiii

      Alustana on vähän mitä milloinkin olemme olleet metsässä,asfaltilla,hiekalla kaikkea on kokeiltu ja ei ole mitään kehumista kun ei tee tarpeitaan ulos vaan kakkaa ja pissaa sisälle koira oli vähän alle 3kk ei ole kauan aikaa kun tuli ja ei ainakaan mun mielestä ole sattunut mitään koska ei ole edes ollut kauan meillä ( vanhassa paikassa koiraa pissatettiin ja kakatettiin parvekkeelle, nyt olemme ottaneet parvekkeen kokonaan pois käytöstä) ja aina kun lähdemme lenkille niin hän luulee että se on joku (huviretki) eli juoksentelee pitkin poikin ja syö ruohoa ja katselee lintuja...ja olen koittanut ottaa sanomalehteä mukaan mutta ei kiinnitä huomiota siihen vaan ''leikkii'' luulee varmaan että sisällä kuulu tehdä tarpeet vaikka sen ei niin todellakaan kuuluisi olla... :)

      • Pen_tu

        Sanomalehdet kannattaa ottaa pois: ne merkitsevät koiralle, että sisälle on luvallista tehdä tarpeet. Jos pentu tekee sisällä tarpeet aina samaan paikkaan, siihen voi laittaa jonkin esteen, esim. tuolin tai laatikon.

        Tehkää päivän mittaan useita hieman pidempiä ulkoiluja. Ei siis tosiaan niin, että jos koira tekee pissit, niin heti lähdetään sisälle. Kun koira tekee ulos tarpeet, sitä voi kehua. Itse sanoin vain aina "hyvä", enkä tehnyt asiasta isompaa numeroa, sillä pentu tuntui muuten vain hämmentyvän.

        Kannattaa myös muistaa, että pentusi on vielä todella pieni, eikä sen kuulukaan olla sisäsiisti. Koira pystyy hallitsemaan rakkonsa vasta noin puoli vuotiaana ja monilla menee vielä pidempäänkin, ennenkuin ne oppivat sisäsiistiksi.


    • pwrpwrpwr

      Voi olla että se parveke-opetus on nyt sotkemassa siellä taustalla. Ulkoilkaa riittävän pitkään, että pentu tottuu siihen ulos pissaamiseen. Ja pitäkää hauskaa siellä ulkona. Jos heti tarpeenteon jälkeen lähdetään sisään, se saattaa toimia rangaistuksen tavoin. Mutta niinkuin ylläkin sanottiin, ei noin pieni vielä osaa. 5-6 kk. iässä pitäisi alkaa jo sujumaan paremmin.

    • hhheeeiiidddiii

      Okei :) oltiin tänään noin 1tunti ja 40 minuuttia ulkona ja pidettiin hauskaa eikä auttanut kun tulime sisälle pissasi ja kun otan sanomalehdet poies niin pissaa muualle lattiaa onko jotain muita keinoja kuuluuko koiran nokka laittaa pissaan ja sanoa ei ?

    • öööööii

      No ei nyt välttämättä sitä kuona kokonaan pissaan tai kakkaan, vaan siihen lähelle ja sanoa hyi tai ei. Huomaat kyllä että jos koira samalla kattoo jälkiänsä niin pitäsi pikkuhiljaa mennä perille. Muista että jos koira tuossatilanteessa rupee osoittamaan mieltään, puremalla näykkimällä menemällä selälle, elä huomioi, mutta kiellä koiraa näykkimästä.

      • Pen_tu

        Pentu ei osaa yhdistää aiemmin tekemäänsä asiaa (pissit lattialla) saamaansa rangaistukseen. Ja jos osaakin, se voi rangaistuksien takia alkaa pelätä tarpeiden tekoa omistajansa nähden. Silloin pentu tekee tarpeet piiloon (esim. sohvan taakse) ja sisäsiisteysopetus pitkittyy (ja suhde koiraan kärsii).


    • hhheeeiiidddiii

      Ok ! :)

    • vanha keino

      Kyllä vanha keino toimi uuteenkin koiraan.Kehut kun ulos ja naama kuseen jos sisälle ja sillä hyvä.Ei ole ikinä piiloon tehnyt yksikään koirista(7) vaikka joku niin väittää.3-4kk vanhoina sisäsiistejä kaikki rodut minulla ja osasivat pyytää ulos ovella haukkuessa.Lässy lässy tekee sen jotta koira ei opi sisäsiistiksikun 6-12kk kuluessa kuten monilla tutuilla.

      • Pen_tu

        Ehkä koirasi ovat sitten oppineet nopeammin sisäsiisteiksi (mitä kyllä epäilen), mutta millainen mahtaa olla muuten suhteesi koiriisi? Veikkaanpa, että jos vaikka kohotat kättäsi hieman, koirat luikkivat karkuun.

        Ainakin minun mielestän koiran koulutus perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen. Vaikka ihminen onkin arvoasteikossa ylemäpänä, hän ei saa käyttää valtaansa väärin.


      • Sakemannin omistaja

        No ei missään nimessä pennun naamaa omaan pissaansa tai kakkaansa!Ei se pentu tolla tavalla opi et se teki väärin!Teetkö lapsellesi samanlailla kun se opettelee olemaan ilman vaippaa?Lapsellesi tulee vahinkopissat tai kakat housuun,niin laitat pissa- tai kakkahousut sen naamaan kiinni & huudat HYI?Oppiiko lapsi tuolla tavalla et housuun ei saa päästää vahinkoa?EI opi!Kuten ei opi pentukaan että laitat sen naaman omaan pissaansa tai kakkaansa & huudat HYI!!Meidän sakemannimme tuli meille 10-viikkoisena & oli TÄYSIN sisäsiisti 3kk iässä.Itse tein meidän sakemannimme ollessa pentu niin että heti kun oli syöny,juono tai leikkiny,otin pennun syliin & vein sen ulos & ulkona oltiin niin kauan et se teki tarpeensa sinne.Ja päälle isot kehut kun teki ulos.Jos sattu ehtimään tekemään tarpeensa lattialle,niin en kiinnittäny asiaan mitään huomiota.Korjasin tarpeet hiljaa pois


    • jshxfjhncfh

      Itse en stressaisi noin nuoren kuin 3kk sisäsiisteydestä.. Kyllä se siitä ajan kanssa oppii.. =)

    • hhheeeiiidddiii

      Okei :)

    • inhottava vaiva

      Tarkkaileppa pentua enemmän, pennusta kyllä näkee kun se etsii kohtaa pissalle, pyörii ympäriinsä jne. sinun tulee kieltää koiraa itse teossa ja siitä heti kengät sadasosasekunnissa jalkaan, sanomalehtisivu vaikka eteisen pöydälle valmiiksi ja koiralle sellainen remmi ettei sen pukemiseen mene puolta tuntia ja JUOKSETTE sinne pihalle! isket sen sanomalehen siihen nurtsille, hiekalle etc ja jos koirta siihen ne pissat tekee niin kehut niin maan perkeleesti. Sama myös, että jos käytte noilla lenkeillä niin kun olette tulossa sisälle, koiralla takuulla on jo pissahätä kovan leikkimisen päätteeksi, mitäs jos hakisitkin koiralle juomakupin ja sanomalehden sieltä sisältä, jätät sen koiran siihen pihalle odottamaan ja sit meet vaikka siihen talon nurkalle juottamaan ja pissattamaan sitä koiraa. Pikkuhiljaa voit siirtyä kehumaan koiraa kun se alkaa omaaloitteisesti tehdä ulos paperille ja alkaa jättää paperin pois. Koiralle ei tehoa jälkikäteen nenän pissaan/ kakkaan tunkeminen mutta jos se jää kiinni itse teosta, taputa vaikka lujaa käsiä ja sano "ei/hyi" ja supernopeasti ulos hoitamaan tarpeet loppuun jossa sit taas kehutaan. voit käyttää myös hiukan pissaa sisältävää sanomalehteä ulkona pissapaikkana, haju jo kertoo koiralle et aah, tää on mun vessa.

    • rillabarbi

      Mikä avuksi jos kohta 8kk koira pissaa/kakkkaa vieläkin päivittäin sisälle? lenkitettään päivässä n. 7kertaa

      • Pen_tu

        Mielestäni ulkoilukertoja kannattaisi vähentää. Päivän aikana kannattaa käydä vaikka 4 vähän pidempää lenkkiä (esim. yksi pitkä ja kolme kertaa 15 min niin että pentu kerkeää tehdä useat pissit lenkin aikana). Jos pentu on tottunut käymään noin tiuhaan tahtiin ulkona, se ei ole oppinut pidättämään pidempiä aikoja ja tekee siksi sisälle esim. työpäivän aikana.


    • inhottava vaiva

      Oletko tarkastuttanut eläinlääkärillä ettei koiralla ole rakenteellista vikaa? tuon ikäsen pennun pitäs vähemmällä lenkityksellä jo pärjätä ja osata olla työpäivä tekemättä tarpeita sisälle. Pieniä ajoittaisia vahinkoja voi toki tonkin ikäsellä käydä. Sisäsiisteys luultavasti pitää alottaa ihan alusta opettamaan. eli samat jipot kuin ihan pikku pennun kanssa.

    • rico vauva

      Minulla on 8viikon koiravauva. Aamuisin herättyämme noin klo 6 menen itse vessaan ja pentu tulee sinne mukaan ja pissaa lattiakaivon viereen, sitten lähdemme ulos jossa hän tekee isomman asiansa. Toki se pissaa sisällä muuallekin esim etujalat sanomalehdellä ja pissat lattialle viereen. Se on ollut mulla vasta lauantaista asti eli neljäs pv menossa. Kyllä se välillä menee eteiseen istumaan joten lähdemme heti lenkille.

    • hhheeeiiidddiii

      mikä on nytten avuksi kun koiramme pääsee suunnilleen joka toinen viikonloppu ulos vapaana kun olemme silloin ''mökillä'' ja tekee tarpeensa sinne ihan reippaana (ei ole remmissä kiinni) :) .Mutta sitten kun päästään takasin kotiin (asumme kerrostalossa)hän pääse ulos remmissä kiinni niin ei tee tarpeitaan OLLENKAAN ulos vaan tekee kaikki tarpeet sisälle. Olemme 4-5 kertaa päivässä ulkona ja aina kun tulemme sisälle tarpeet tulee sinne :(

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4147
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3387
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1765
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1623
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1403
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      906
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe