Television tärkeys

Televisio on monille ihmisille äärimmäisen tärkeä, esim. liikuntarajoitteisille yksinäisille vanhuksille. Ohjelmien seuraaminen virkistää ja pitää ajan tasalla.

Sellainen kristitty, joka julistaa televisio-ohjelmien seuraamisen yksinäiselle liikuntarajoitteiselle vanhukselle synniksi eikä uskovalle sopivaksi, on täydellinen typerys.
31314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Televisio on saatanan sontaluukku. Mutta ettehän te epäuskoiset sitä tajua!

Äänestä

Televisio on täys turhake. Tulin huomanneeksi sen, kun moisen laitoksen kotiini hankin.
Kun televisio tuli kotiin, se passivoi minut lujasti sohvan pohjalle kiinni.
Rupesin pikkuhiljaa invalidisoitumaan, kun en liikkunut töllön äärestä mihinkään.
Ulkoilu ja lenkkeilykin jäin. Ainoana hommana telkkarin lisäksi harrastin syömistä ja netissä surffailua. Usein näitä kaikkia yhtäaikaa.

läppäri oli olkkarissa sylissä, saatoin mutustella jatkuvasti kaikkea pientä ja kattelin sivusilmällä telkkaria. Aina, kun tuli joku mielenkiintoinen telkkariohjelma, juutuin telkkuun täysin kii. Rupesin olemaan riippuvainen useammista tv-ohjelmista ja sarjoista. En malttanut mennä tellun äärestä mihinkään, etten vain missais mitään. Silloin, kun tuli vähäpätöisempää ohjelmaa, surffasin netissä ja tellu huusi taustalla.
Ruokakaupassa käynti rupesi olemaan vaikeampaa.
Aina en keksinyt netissä mitään, joten katsoin sitten nekin tellu-ohjelmat, jotka eivät kiinnostaneet lainkaan. En vain voinut lähteä tellun äärestä hetkeksikkään, etten vain missaa mitään tärkeää.

Myöhemmin huomasin, että tellu oli vain tyhmentänyt minua ja tehnyt minusta lähes liikuntakyvyttömän läskin paskan. Päätin heivata moisen tellun pois ja tyydyin pelkkään nettiin, mutta sitten katselinkin netistä tv-ohjelmia.
Se oli kuitenkin pienempi paha, sillä nettitv-ohjelmat ovat yleensä jälkitallenteita, jolloin se ei sido samalla tavalla koneen äärelle.
Ei niin kauheeta, jos ei heti ehdi katsoa vaikkapa salkkareita. Ne odottavat useamman päivän ajan netissä. Näin mulla rupesi enemmän olemaan aikaa ulkoiluun ja muuhun kivaan. Kykenin lähtemään seuroihinkin ja kuntokin rupesi pikkuhiljaa paranemaan!

Telkkari on täysin turha!

Äänestä
  • Kyllä. Se, että television katselemisesta esim. liikuntarajoitteisen, yksinäisen ja kotiinsidotun tulisi vielä potea huonoa omaatuntoa ja tuntea itsensä sitä kautta väärin uskovaksi syntiseksi, on järkyttävää ja julmaa sekä erittäin typerää kristillisyyttä.

    Onneksi vain harvat kristityt sortuvat tällaiseen julmuuteen ja mustavalkoiseen yksinkertaiseen kristillisyyteen.

    Äänestä

  • Uskova, ei vl kirjoitti:

    Kyllä. Se, että television katselemisesta esim. liikuntarajoitteisen, yksinäisen ja kotiinsidotun tulisi vielä potea huonoa omaatuntoa ja tuntea itsensä sitä kautta väärin uskovaksi syntiseksi, on järkyttävää ja julmaa sekä erittäin typerää kristillisyyttä.

    Onneksi vain harvat kristityt sortuvat tällaiseen julmuuteen ja mustavalkoiseen yksinkertaiseen kristillisyyteen.

    ....

    Täyttä asiaa kirjoitat! Mutta täällä on senverran tyhjäpäitä, ettei tänne juurikaan kannata enää asiallista asiaa kirjoittaa.

    Eiköhän se tuo lestojen toisten ihmisten tyhjänpäiväinen synnillistäminen ole kääntynyt jo lestoja itseään vastaan.

    Siitä olen iloinen, ettei minunkaan vanhempani ole enää tätä vl-liikkeen alennustilaa näkemässä. He kun uskoivat ja nielivät kaiken opin pureskelematta. Kova olisi pettymyt!

    Ja itse katsovat tv:tä sen minkä entivät:)

    Äänestä

  • Uskova, ei vl kirjoitti:

    Kyllä. Se, että television katselemisesta esim. liikuntarajoitteisen, yksinäisen ja kotiinsidotun tulisi vielä potea huonoa omaatuntoa ja tuntea itsensä sitä kautta väärin uskovaksi syntiseksi, on järkyttävää ja julmaa sekä erittäin typerää kristillisyyttä.

    Onneksi vain harvat kristityt sortuvat tällaiseen julmuuteen ja mustavalkoiseen yksinkertaiseen kristillisyyteen.

    En ole luterilainen, enka edes Vl- mutta Tv ei ole suositeltavaa kellekaan,
    rampauttaa, ja tylsistyttaa ihmismielen. Tv:n katseluaikana voi saada netista paljon enemman iloa !
    TV:sta ei tule mielta nostattavaa ohjelmaa muuta kuin asiaohjelmat. ja nekin voi katsoa netista?

    Äänestä

  • nuin on marjat kirjoitti:

    Äläpäs sotke kahta asiaa: televisiota ja television katselua.

    Mistä tiedät, ettei televisiosta tule mieltä nostattavaa ohjelmaa? Katsotko kaiken?

    Äänestä

  • nuin on marjat kirjoitti:

    En ole luterilainen, enka edes Vl- mutta Tv ei ole suositeltavaa kellekaan,
    rampauttaa, ja tylsistyttaa ihmismielen. Tv:n katseluaikana voi saada netista paljon enemman iloa !
    TV:sta ei tule mielta nostattavaa ohjelmaa muuta kuin asiaohjelmat. ja nekin voi katsoa netista?

    Nytkin tulee jääkiekkoa!

    Äänestä

  • Hyvä Leijonat! kirjoitti:

    Nytkin tulee jääkiekkoa!

    Leijonat avoittivat Venäjän 3-2!!!!

    Äänestä

  • Uskova, ei vl kirjoitti:

    Leijonat avoittivat Venäjän 3-2!!!!

    Tsekki-USA tällä hetkellä 2-0

    Äänestä

  • ,.,., kirjoitti:

    Tsekki-USA tällä hetkellä 2-0

    Suomi-Norja 4-1!! Hyvä Leijonat!!

    Ja lauantaina tulee Euroviisut!

    Äänestä

  • ,.,., kirjoitti:

    Tsekki-USA tällä hetkellä 2-0

    Finaali Suomi-Ruotsi sunnuntaina!!!

    Äänestä

  • Hyvä Leijonat!! kirjoitti:

    Finaali Suomi-Ruotsi sunnuntaina!!!

    Voitonjuhlat tänään suorana lähetyksenä!!

    Äänestä

JOO ETTÄKÖHÄN HANKI ELÄMÄN! KIINNOSTAAKO TEITÄ TOSIAANKI NOIN PALJON VL:TEN ELÄMÄ! ANTAKAA NIITTEN ELÄÄ MITEN HALUAA, KAIKKIA PITÄÄ ARVOSTAA,KUNNIOITTAA JA KAIKKI SAAVAT TEHDÄ OMIA PÄÄTÖKSIÄ! TAITAA TEITÄ ITSEÄNNEKIN KIINNOSTAA TÄMÄ HERÄTYSLIIKE KU NOIN TIIÄTTE JA PUHUTTE NIITTEN ASIOISTA. LIITTYKÄÄ VAAN HEIDÄN SEURAAN JOS HALUATTE. :D raukkoja ootte

Äänestä
  • Totta puhut. Vl-herätysliike on ittestään perkeleestä!

    Äänestä

  • Kaikkea ei tarvitse kunnioittaa, esim. mustavalkoisen yksinkertaista sekä julmaa kristillisyyttä, missä moni oppiasia on omakeksimää ihmisoppia esim. television katselemisen synnillistäminen Jumalan sanaan vedoten. Se on täydellistä typeryyttä sekä julmaa kristillisyyttä.

    Äänestä

  • Toki tämä julma sekä mustavalkoisen yksinkertainen vl-kristillisyys kiinnostaa. Onhan se osa evlut.kirkkoamme ja kirkkomme työntekijöinä, myös pappeina, toimii vanhoillislestadiolaisia.

    Äänestä

HS julkaisi juuri artikkelin 4.5 televion omistamisesta. Tähän ei koko juttua saa kun luin sen paperiversion. Tässä pätkä HS maksulliden digilehden näytepalasta:

Yhä useampi elää ilman televisiota

Köyhyys ja internet. Siinä kaksi syytä, joiden takia yhä useammasta yhdysvaltalaisesta olohuoneesta puuttuu nykyään televisio. Yhdysvaltalainen mediamaailma säpsähti tiistaina, kun tutkimusyhtiö Nielsen kertoi tuoreesta tutkimuksestaan.

. . . nuoret lykkäävät television ostopäätöstä ja. . .

. . . on kasvussa. Television katseluun vuorokaudessa käytetty. . .

4.5.2011 Talous

Tässä sitten yksi epäkohta, kaikilla ei ole varaa televisioon ja lupamaksuihin. Siitä sitten vain uskova, ei vl tätä paheksumaan inhimillisesti vääränä.

Olen elänyt itse perheessä missä tv on ollut 60-luvulta olen myöskin nähnyt mikä merkitys on ollut tv:llä halvaantuneen vuodepotilaana eläneen tätini elämässä. Tosiasia on kuitenkin että on myös minunkin sukulaisissani perheitä joissa ei ole tv:tä koska sitä ei haluta, eikä tässä ollut kyseessä vl perhe ollenkaan.

Äänestä
  • tässä lisää tv:n haitoista Helsinginsanomien mukaan:

    Television katselu saattaa lyhentää elämää

    Paljon televisiota katsovat kuusikymppiset kuolevat muita aikaisemmin, Cambridgen yliopiston tutkimus paljastaa. Yhteys koskee myös liikuntaa harrastavia ja terveitä.

    . . . osallistujaa kuoli. Television katselu liittyi kokonaiskuolleisuuteen. . .

    . . . uskovat, että television katselun vähentäminen olisi. . .

    . . . suotavaa. Runsas television katselu ja fyysisesti. . .

    2.7.2010 Ulkomaat

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    tässä lisää tv:n haitoista Helsinginsanomien mukaan:

    Television katselu saattaa lyhentää elämää

    Paljon televisiota katsovat kuusikymppiset kuolevat muita aikaisemmin, Cambridgen yliopiston tutkimus paljastaa. Yhteys koskee myös liikuntaa harrastavia ja terveitä.

    . . . osallistujaa kuoli. Television katselu liittyi kokonaiskuolleisuuteen. . .

    . . . uskovat, että television katselun vähentäminen olisi. . .

    . . . suotavaa. Runsas television katselu ja fyysisesti. . .

    2.7.2010 Ulkomaat

    Televisio-sanan sijaan voi laittaa yhtä hyvin vaikkapa sanan "internet", sillä liika on aina kaikessa liikaa. Se on selvää.

    Monille televisio on erittäin tärkeä esim. liikuntarajoitteisille ja yksinäisille vanhuksille. Lempiohjelmien seuraaminen piristää ja uutiset sekä ajankohtaisohjelmat pitävät ajan tasalla.

    Television synnillistäminen Jumalan sanaa vedoten on yksinkertaista, typerää ja julmaa kristillisyyttä. Onneksi harvat kristityt tällaiseen sortuvat.

    Äänestä

Nettiin voi myös tulla riippuvaiseksi, VL- lapset voi käyttä sitä liikaa myös. TV:stä tulee paljon hyvää ohjelmaa, on yleis-sivistävä, sen voi sulkea tai vaihtaa kanavaa.

Äänestä
  • Näinhän se nimenomaan on. Eihän ihmiset nyt niin yksinkertaisia ole, etteivät ymmärtäisi, että liika on aina kaikessa liikaa.

    Äänestä

Nettiriippuvuus onkin pahempi kuin tv. Olen itsekin käyttämässä siihen suhteessa liikaa aikaa, jonka voisi käyttää vaikka siivoamiseen tai kirjan lukemiseen. Tiedonhankinna välineenä netti on kuitenkin tarpeen sekä ammatissa että yksityisasoiden hoidossa ja sähköposti on kirjeen korvike yhteydenpidossa tuttaviin.

Peliriippuvuus tietokonepeleistä on lapsille ja nuorille ja aikuisillekin huomattavasti televisiota suurempi riski ja monelle ongelma. Kun netin suhteen pitää saada elämä hallintaan oman itsekontrollin kautta, en oikein ymmärrä mistä ongelmasta tänä päivänä tv-asiassa on kyse. Ilman televisiota eläminen on hyvä asia, en ole sen ääressä ole ylipäätään vuosiin aikaani eritysemmin viettänyt (tavallsiena kirkon uskovana siihen ei ole liittynyt mitään kieltoa) mutta en psyty ymmärtämään televisiota uskonnollisena asiana, joka nostetaan erityisesti esiin. Uutiset ovat uutisia, mutta näkeehän ne areenastakin netistä samoin kuin monet ammatillisestikin tärkeät ajankohtaisohjelmat ja dokumentit. Meillä on se tv:kin kun ei perhe ole vl:a, joten elän suht niin kuin tähänkin asti olen elänyt.

Äänestä
  • Et ymmärrä, mistä ongelmasta tv-asiassa on kyse.

    Sitä ei siksi ymmärrä, koska siinä ei ole mitään järjen häivää vaan se on pelkkää typeryyttä ja yksinkertaista mustavalkoista kristillisyyttä, mikä ei perustu Jumalan sanaan.

    Toki liika on kaikessa liikaa, mutta simppeli ei kristityn tarvitse olla.

    Äänestä

...

Äänestä

Jos Srk ja vl-liike olisivat oikeasti ja rehellisesti huolissaan jäseniensä paremmasta ja oikeammasta elämästä, niin mitään tv-kieltoa ei olisi.
Internet ja kuningas-tupakka sen sijaan olisivat ehdottoamsti kiellettyjen asioiden syntilistalla.

Äänestä

....

Äänestä

,.,.,

Äänestä

a on aina ollut televisio. Usein se on auki. Auki ollessaan se häiritsee olemista ja elämistä. Usemimmiten se on kiinni kuten nytkin. Silloin siitä ei ole haittaa eikä harmia.

Ongelmana on se, että tv-ohjelmat ovcat kevyttä viihdettä. Miksi tarvitsisimme viihdettä, jonka joku toinen meille tarjoaa.

Luonto-ohjelmat ovat hyviä, mutta niitäkään ei aina jaksa katsoa, koska niitä on paljon.

Kerran päivässä voi katsoa uutiset.

Äänestä

Seuraan asiaohjelmia sekä uutisia. Seuraan myös urheilua esim. nyt jääkiekon mm.kisoja. Viihdeohjemat ja elokuvat ovat aina silloin tällöin mukavia. Laiton nauhalle tämän illan TV1 -elokuvan "Äideistä parhain". Se on kuulemma todella koskettava elokuva ja siinä saa itkeä.

Tietty liika on kaikessa aina liikaa. Sehän on kaikille selvä. Eihän kristityn tarvitse simppeli olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uskova, ei vl kirjoitti:

Televisio on monille ihmisille äärimmäisen tärkeä, esim. liikuntarajoitteisille yksinäisille vanhuksille. Ohjelmien seuraaminen virkistää ja pitää ajan tasalla.

Sellainen kristitty, joka julistaa televisio-ohjelmien seuraamisen yksinäiselle liikuntarajoitteiselle vanhukselle synniksi eikä uskovalle sopivaksi, on täydellinen typerys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu