Minua askarruttaa seuraava kysymys: seurustelin narsistin kanssa viitisen vuotta ja olen miettinyt viime aikoina, että seurustelinko loppujen lopuksi kenenkään kanssa? Seurustelinko "yksin". En tuntenut tätä ihmistä, en aistinut hänen läsnäoloaan samalla tavalla kuin ystävieni. En osaa kertoa kenellekään, kuka tämä ihminen oli. Olin toki useinkin fyysisessä kontaktissa hänen kanssaan, mutta sielua en oppinut tuntemaan. Hän oli joskus minä, joskus naapurini, joskus ystäväni. Hän oli kaikki, eikä oikein kukaan. Hän oli saippuaa. Juuri kun olin saamassa otteen, hän luiskahti ja taas jouduin miettiä, että kuka helvetti tuo on.
Ainoa, mitä muistan hänen läsnäolostaan, on se, että olin kuin imetty kuiviin. Minä en kyennyt 100 prosenttiseen suorituskykyyn, enkä kykenisi hänen kanssaan edelleenkään. Jotakin hänessä on niin läpeensä outoa ja energiaa syövää.
Ainoa, mitä muistan hänen läsnäolostaan, on se, että olin kuin imetty kuiviin. Minä en kyennyt 100 prosenttiseen suorituskykyyn, enkä kykenisi hänen kanssaan edelleenkään. Jotakin hänessä on niin läpeensä outoa ja energiaa syövää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"mutta sielua en oppinut tuntemaan."
Niinpä. Ja sitä myötä toisesta muodostuu ikuisesti mielenpohjia kutkuttava mysteeri.
Joudut arvottamaan suhteesi ilman toisen apua. Koita löytää sille merkitykset, joilla on merkitystä sinulle itsellesi ja anna sille kuuluva arvo sinua eteenpäin kuljettavana ihmisenä.
Kaikkea hyvää ja jaksamista :)
Jos joutuu koko ajan elämään ymmärtämättömyydessään ilman, että toinen auttaa ymmärtämään, sekoaa varmasti ja alkaa muistuttamaan zombia. Ei N-persoona anna itsestään mitään, hän vain ottaa sen minkä kulloinkin tuntee tarvitsevansa ja imettyään uhrinsa tyhjiin, heittää kuoren roskiin.
Voimia Sinulle jatkoon.