Rakkausasiat menee

mönkään ujouden vuoksi. Juuri ujouden syytä on, etten saanut Jarkkoa, johon ihastuin viime kesänä... jäädyin vaan niin pahasti hänen seurassaan!
2153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kerro ihmeessä tarkemmin mistä kyse.

Äänestä

Et ole ainoa. Itse ihastuin ujonpuoleiseen tyttöön erään koulun ryhmätyön yhteydessä viime vuonna, enkä koskaan uskaltanut sanoa mitään hänelle, vaikka vietettiin useita "group bonding" illanviettoja, joissa oli alkoholitarjoilua. Se jäi vaivaamaan enemmän kuin muita epäonnistuneita ihastumisiani, vaikka sainkin tietää kurssin lopussa, että hänellä jo oli poikaystävä. Olisin silti halunut tutustua häneen.

Näin on käynyt joka kerta, kun olen ihastunut. Kyllä niitä ihastumisia tulee, joten aina voi yrittää seuraavalla kerralla. Itse olen ainakin huomannut, että ujouteni on hellittänyt (joskin aika vähän) vuosien varrella, joten ehkä se kontaktin ottaminen joskus onnistuu. Harmittaa vaan, että en voi kokea kaikkia ihmissuhteisiin liittyviä asioita nuorena. Olen nyt jo 25 vuotias, joten alkaa olla paineita saada asiat kuntoon.

Naisena voit lohduttautua sillä, että miehet ovat perinteisesti se osapuoli, joka ottaa kontaktia, ja sitä kautta sinulla on melko hyvät mahdollisuudet löytää joku, joka jaksaa yritää sinun kanssasi. Ihastuminen tutustumisen kautta on erittäin mahdollista, ja jopa suotavaa, sillä ihastuminen tarkkailun kautta johtaa yleensä vain harmillisiin lopputuloksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


9+10 kirjoitti:

mönkään ujouden vuoksi. Juuri ujouden syytä on, etten saanut Jarkkoa, johon ihastuin viime kesänä... jäädyin vaan niin pahasti hänen seurassaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu