Obaman väärennös

mutta näihän mustat

Muun muassa Iltalehden nettisivuilla kerrottiin vähän aikaa sitten Obaman virallisen syntymätodistuksen julkaisusta. Obaman syntymätodistus julkaistiin Valkoisen Talon nettisivuilla. Netissä leviävien tietojen mukaan todistus on kuitenkin väärennetty. Aikaisempien salaliittoteorioiden mukaan Obama olisi syntynyt jossain muualla kuin Amerikoissa ja väärennysepäilyt näyttävät tukevan tätä teoriaa.

Syntymätodistuksessa on muutamia outoja seikkoja jotka vittaavat huijaukseen.
- Todistuksesta puuttuu virallinen leima
- Obaman isän rodun merkkaaminen muotoon “African” on herättänyt epäilyjä ja joidenkin mukaan tuohon aikaan se olisi pitänyt kirjoittaa muotoon “Negro” joka tarkoittaa mustaa
- Jotkut ovat saaneet tarjotun PDF:n auki Adobe Illustratorilla ja siitä on löytynyt kerroksia joiden olemassaolo viittaa siihen, että tiedostoa on käsitelty tai siihen, että se on tuotettu kyseisessä tai vastaavassa ohjelmassa

2

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väärennös

      Onko Obama siis syntynyt ollenkaan?

      Netissä leviävien tietojen mukaan todistus on kuitenkin väärennetty.

      Kuka uskoo nettiin?

      Jotkut oudot tyypit huijaavat ja levittävät täälläkin mitä tahansa sontaa.

    • rwerwewre

      Salaliittoteorioiden kannattajat näkevät vain asioita joita haluavat nähdä. Onko nyt aivan aivan sama minkälainen syntymätodistus kaverilla on. Sai kuitenkin osaman kiinni, propsit siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      64
      6225
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3896
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2400
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1709
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1332
    9. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    10. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1266
    Aihe