Olen nyt sellaisessa kierteessä ahdstuksen ja masennuksen kanssa, että kohta putoan kärryltä. Olen jo vuosikausia kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, josta sosiaalinen ahdistus on kai se päälimmäinen. Lääkkeet ja terapia eivät ole tähän mennessä auttaneet, vaikka kaikenlaista on koitettu. Olen kokeillut meditaatiota ja muuttanut ruokavaliotani. Liikun viikonloppusin jos vain suinkaan jaksan. Niistä ei ole ollut sen kummempaa apua.
Olen niin rättiväsynyt, että työntekoni on vielä huonompaa, kuin se olisi muuten. Työpaikka ei todellakaan vastaa koulutustani ja se on alalla, johon minulla ei ole mitään isompaa taipumusta (lue: en ole kovin hyvä siinä). Jännitän täällä ihan koko ajan, koska tunnen itseni epäpäteväksi. Täällä on paljon ihmisiä. Jo heidän läsnäolonsa saa minun oloni epämukavaksi. Siis työ on iso syy ahdistukseen. Olen kokeillut hakea muuta, muttei ole onnistunut. Ja uusi työpaikka saattaisi vielä vain lisätä ahdistusta :(.
Koska olen jatkuvasti niin väsynyt, enkä koe minkäänlaista iloa tai kiinnostusta enää mihinkään, on sosiaalinen ahdistus vain pahentunut. En koe voivani olla rennosti ystävienikään seurassa.
Olen tällä hetkellä terapiassa, mutta olen sielläkin niin lukossa, että se tuottaa vielä lisää ahdistusta. Tuntuu että on ihan seinä vastassa joka suunnassa. Nyt haluan vain nukkua. Vaikka sitten jos lepään tunnen siitäkin syyllisyyttä.
Ei minulla ole mitään vakavaa fyysistä sairautta onneksi. Mutta tunnen oloni tosi huonoksi ja usein spekuloin, että mitä jos nämä psyykkiset ongelmat ovatkin jonkin fyysisen sairauden tulosta. Tämä on kai kuitenkin vain toive siitä, että tämä olisi jotenkin helposti selvitettävissä. Mutta väsymyksen lisäksi minulla on siis hirveästi vatsavaivoja. Mikään ruoka ei enää tunnu sopivan. Sitten on vielä päänsärkyä, jatkuva kylmä, huimausta, selkäkipuja jne. En kestä mitään ääniä ympärilläni. Olo on tosi epätodellinen.
Pitkällä tähtäimellä haluaisin ihan normaaleja asioita. Työn jota en jännitä ihan joka sekunti. Olla suht rennosti edes ystävien seurassa. Perustaa perheen (nyt en voi kuvitellakaan lasten hankintaa, kun olen juuri ja juuri hereillä). Saada sen verran energiaa, että jaksaisi liikkua hieman.
Ahdistukseni on niin pahaa, että olen kuin viulunkieli koko ajan vaikkei mitään edes tapahtuisi. Ja vaikkei ajatukseni olisi edes ahdistuksessa, rintakehässä polttelee.
Mihin tästä?
Olin viime vuoden puolella kaksi kuukautta pois töistä, joista ensimmäinen kuukausi meni itsesyytöksissä. Toisena kuukautena aloin voida hiukan paremmin, vaikka olinkin väsynyt. Sitten lääkäri pisti takaisin töihin ja siitä onkin sitten ollut taas vain alamäkeä.
Pahoittelut pitkästä sepustuksesta, sille joka jaksoi lukea. Itselläni ei riittäisi keskittymiskyky.
Olen niin rättiväsynyt, että työntekoni on vielä huonompaa, kuin se olisi muuten. Työpaikka ei todellakaan vastaa koulutustani ja se on alalla, johon minulla ei ole mitään isompaa taipumusta (lue: en ole kovin hyvä siinä). Jännitän täällä ihan koko ajan, koska tunnen itseni epäpäteväksi. Täällä on paljon ihmisiä. Jo heidän läsnäolonsa saa minun oloni epämukavaksi. Siis työ on iso syy ahdistukseen. Olen kokeillut hakea muuta, muttei ole onnistunut. Ja uusi työpaikka saattaisi vielä vain lisätä ahdistusta :(.
Koska olen jatkuvasti niin väsynyt, enkä koe minkäänlaista iloa tai kiinnostusta enää mihinkään, on sosiaalinen ahdistus vain pahentunut. En koe voivani olla rennosti ystävienikään seurassa.
Olen tällä hetkellä terapiassa, mutta olen sielläkin niin lukossa, että se tuottaa vielä lisää ahdistusta. Tuntuu että on ihan seinä vastassa joka suunnassa. Nyt haluan vain nukkua. Vaikka sitten jos lepään tunnen siitäkin syyllisyyttä.
Ei minulla ole mitään vakavaa fyysistä sairautta onneksi. Mutta tunnen oloni tosi huonoksi ja usein spekuloin, että mitä jos nämä psyykkiset ongelmat ovatkin jonkin fyysisen sairauden tulosta. Tämä on kai kuitenkin vain toive siitä, että tämä olisi jotenkin helposti selvitettävissä. Mutta väsymyksen lisäksi minulla on siis hirveästi vatsavaivoja. Mikään ruoka ei enää tunnu sopivan. Sitten on vielä päänsärkyä, jatkuva kylmä, huimausta, selkäkipuja jne. En kestä mitään ääniä ympärilläni. Olo on tosi epätodellinen.
Pitkällä tähtäimellä haluaisin ihan normaaleja asioita. Työn jota en jännitä ihan joka sekunti. Olla suht rennosti edes ystävien seurassa. Perustaa perheen (nyt en voi kuvitellakaan lasten hankintaa, kun olen juuri ja juuri hereillä). Saada sen verran energiaa, että jaksaisi liikkua hieman.
Ahdistukseni on niin pahaa, että olen kuin viulunkieli koko ajan vaikkei mitään edes tapahtuisi. Ja vaikkei ajatukseni olisi edes ahdistuksessa, rintakehässä polttelee.
Mihin tästä?
Olin viime vuoden puolella kaksi kuukautta pois töistä, joista ensimmäinen kuukausi meni itsesyytöksissä. Toisena kuukautena aloin voida hiukan paremmin, vaikka olinkin väsynyt. Sitten lääkäri pisti takaisin töihin ja siitä onkin sitten ollut taas vain alamäkeä.
Pahoittelut pitkästä sepustuksesta, sille joka jaksoi lukea. Itselläni ei riittäisi keskittymiskyky.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei ilman lääkäri ole edes mahdollista jaksaa. Lakisääteisesti ei ole edes mahdollista.
"Sua kuvaa sellaiset sanat kuin imbesilli, yhteinen näkö, ympäristö ja yhteiskunta. "
En kadehdi tilannettasi yhtään. Itsekin olin suuressa organisaatiossa ja loppuajan sain paniikkikohtauksia. Itselläni on lisäksi fyysinen sairaus. Minäkin yritin hakea uutta työpaikkaa vuosia - tuloksetta. En tiedä olisiko sekään auttanut. Ala oli niin väärä minulle. Pahalta kuulostaa tuo sinun tilanne. Menisin lääkäriin. Selvästi tarvitset omaa aikaa. Sairasloma ei varmasti olisi pahitteeksi.? Lääkärille sinun pitää kyllä kertoa kaikki oireesi.
Täällä yksi, joka ei saa unta, mutta ei voinut ohittaa tekstiäsi.
Kiitos että jaksoit lukea ja kannustuksesta myös. Olen kyllä niin lukossa, että mistään ei tunnu tulevan mitään. Jos pystyisin hiukan rentoutumaan ja pääsisin isoimman väsymyksen yli, ehkä jaksaisin sitten hiukan paremmin. Terapiassakin olen niin jännittynyt että itken koko tunnin siellä ollessani. Tunnen epäonnistuvani kaikessa kun ahdistus on niin kova. Minulla on rationaalinen puolikin, joka tajuaa että osa ongelmistani johtuu ihan vain siitä että olen valmiiksi niin jännittynyt.
Kynnys sairasloman hakemisessa on kyllä todella suuri, mutta pakko on pian. Ei tästä muuten tule mitään.
Hae ihmeessä sairaslomaa jos tilanteesi jatkuu. Yritin itse samantapaisessa tilanteessa opiskella/käydä töissä mutta eihän siinä kunnossa pysty elämään normaalisti. Kannattaa ainakin kokeilla levätä ja yrittää ajatella että itsensä kuntoon saaminen on se tärkein työ. Jos mahdollista tee jotain mukavaa mikä vie ajatukset vaikka edes pieneksi hetkeksi pois ahdistuksesta.
Tsemppiä ja käy kertomassa lisää jos jaksat tänne kirjoitella.
Hei "Toipumista", kiitos tuesta. En ole todellakaan antanut itseni ottaa lomaa kun tuntui että pitää vaan jaksaa. Lääkärikin tosiaan pisti takaisin töihin vaikken ollut valmis joten jäin vähän siihen uskoon että jaksettava vaan on.
Voi että. Olen todella pahoillani tilanteestasi. Mielestäni se, mitä sinun pitäisi tehdä, on nimenomaan sairasloman hakeminen. Samoin ilman lääkitystä et ainakaan selviä näin alkuun. Onneksi on lääkkeitä ja niitä todella kannattaa ottaa, kunhan vain löytää sen oikean ja sopivan annostuksen. Monet fyysiset oireesi johtuvat varmasti tuosta psyykisestä tilastasi, ainakin siltä kuulostaa, kun luin tuota tekstiäsi. Älä turhaan murehdi tulevaisuudesta, nyt on tärkeää, että tuohon tämän hetkiseen oloosi tulee muutos. Tuo valtava jännitystila, joka sinulla on ollut pitkään ja koko ajan, on tavattoman uuvuttavaa, joten älä syyllistä itseäsi, jos et jaksa. Ihmettelen, että lääkäri laittoi sinut takaisin töihin. Tarvitsisit nyt lääkärin, joka todella ottaisi tilanteesi vakavasti. Kulje päivä kerrallaan äläkä kasaa itsellesi huolta kauempana olevista asioista. Kovasti voimia sinulle.
Kiitos "koeta jaksaa"! On ihana saada kannustusta. Kun jää kierteeseen on helppo unohtaa muut vaihtoehdot ja yrittää vain pusertaa itsestään vielä enemmän ja enemmän. Sitten kun menee ja vertailee itseään muihin joilla ei ole samanlaisia ongelmia... Unohtuu ettei kaikkien tarvitse jaksaa samaa ja että ihmisen arvo ei ole vain siinä kuinka paljon hän tuottaa elinikänsä aikana. Jos joku muu olisi samassa tilanteessa kehottaisin heitä lepäämään. Itselleni on vain jostain syystä vaikea tuota lupaa antaa. Tietysti taustalla on se pelko että minua luullaan laiskaksi ja että minun täytyy selitellä muille miksi en enää jaksa.