naimisissa, mutta sydän toisaalla

...KUIN TYYTYVÄISYYS. Aivan normaalilta, sydämen asioita ei ohjailla järjellä. Jos haluat olla elämässäsi ONNELLINEN ja tuo toinen osapuoli rakastaisi myös sinua(ihastuksesi kohde, tutustu häneen parmmin jos sydän niin sanoo), ja et vain tyytyväinen, jotta et jää onnettomaksi TEE RATKAISU SYDÄMEN POHJALTA. SE ON AINA PARAS RATKAISU. MUTTA SITEN ETTÄ LAPSET OVAT TÄRKEIMMÄSSÄ ROOLISSA JA HEIDÄN HYVINVOINTIA AJATELLEN.

Kuulostaa siltä, että oot sitten mennyt tekemään sen about suurimman tyhmyyden, mitä tehdä voi... Ihastumaan siipan kaveriin! Itselle on aina ollut kirjoittamaton laki, että kavereiden miehiin tai oman miehen kavereihin ei "sekaannuta". Mieti nyt edes hetki, miltä miehestäsi tuntuu! Tarpeeksi rankka pala on se, että vaimo sanoo, ettei enää rakasta - ja samaan syssyyn vielä se, että on ihastunut hänen kaveriinsa!
Mietipä lisää: jos eroaisit... Miten luulisit lähipiirin suhtautuvan, jos alkaisit suhteen miehesi kaverin kanssa? Sorry, mutta tuskin olisitte niissä piireissä mikään suosikkipari, koska monelle tuo alussa kertomani "kirjoittamaton laki" on kovaa valuuttaa!
Ja sitten vielä yksi miettimisen arvoinen asia: jos eroaisit... Olisiko tuo oikeasti hyvä pohja uudelle parisuhteelle? Pakenet onnettomuuttasi suoraan toisen syliin! Jos olet onneton etkä rakasta miestäsi, eroa ja tee asiat mahdollisimman "hyvin" lasten kannalta - mutta älä kaada vastuuta omasta onnellisuudestasi toisen ihmisen niskaan! Entäs sitten, jos suhde tämän toisen kanssa ei onnistusikaan? Mitäs sitten tekisit? Yrittäisit exää paremman puutteessa takaisin..?
Muuten... Miksi ihmeessä menit naimisiin, jos jo saman tien olet ollut ihastunut toiseen..? Tooooosi reilua... Halusitko vain "päivän prinsessana" ymmärtämättä, mistä avioliitossa on kyse?

Todellakin tiedän miten järjen vastaista on ihastua miehen kaveriin. Enkä todellakaan itsekään olisi sitä halunnut enkä suunnitellut, mutta näin siinä nyt tapahtui, josta koen hirvittävää syyllisyyttä. Ja tiedän, että miehelleni se vasta kova paikka onkin. Enkä todellakaan ole halunnut mitään "päivää prinsessana"! Meillä ei sitä paitsi ollut mitään erillisiä häitä lainkaan, että se siitä prinsessa-leikkien ajattelusta.

Ei olisi kyllä mitenkään taattua, että erottuani rupeaisin heti suhteeseen miehen kaverin kanssa, jos lainkaan. Ja niin varmasti saataisiin kyllä monien, monien vihat niskaan, jos rupeaisin suhteeseen kyseisen kanssa. Olen kyllä miettinut näitäkin asioita niin paljon. Nyt minulla on vain olo, että haluaisin olla yksin (lapsien kanssa).

En ole sysäämässäkään vastuuta omasta onnelisuudestani kenenkään niskaan. Lapset ovat minulle kaikki kaikessa ja heidän takiaan juuri yritänkin tehdä oikein(?). Lapset kärsivät erosta varmasti tavalla tai toisella, mutta kärsivät ne myös siitä, jos perhe-elämäkään ei onnistu. Eikös sitä sanota, että parempi kaksi onnelista pariskuntaa lapset kuin yksi onneton perhe., vaikkakin onnelisuudesta ei ole mitään takuitan koskaan kenenkään kanssa välttämättä.

Tilanteemme on nyt se, että mieheni haluaa kovasti yrittää vielä jatkaa suhdettamme vihdoin tajuttuaan ongelmiemme laajuuden. Muuttaa pieleen menneitä asioita ja muuttua itsekin. Minulla taas on kirveen heittänyt kaivoon-olo. Olen niin väsynyt, että luovuttaminen tuntuisi helpolta...tästäkin huolimatta haluan ja yritänkin vielä mieheni kanssa. Mitään takeita ei kuitenkaan asiasta ole johtaako mikään mihinkään hyvään..

^^^Tuosta juuri puhuin miehelleni eilen ja hän kyllä suostuisi tuohonkin, koska se olisi parempi ratkaisu hänenkin mielestään kuin ero. Lasten kannalta vaan mietityttää tuokin, että mitä niille selittelee...

Lähes melkein samassa veneessä olen, ainut eroavaisuus on tässä se, että kumpikaan meistä ei ole halukas eroamaan omasta puolisosta. Kumpikin taistelee omalla tavalla tätä vastaan, koittaa järkeillä ja on siinä onnistuttukin.
Ja koska kaikkea ei voi tässä elämässä saada niin me olemme vain tyytyneet -tietoon- keskinäisestä vetovoimastamme ja sen hillitsemisestä.

Komppaan tota tunnetta, se on huima, ja mitä voimakkaampi se on, sitä vähempi sua kiinnostaa oma mies. Ja kun vielä saat vastakaikua kuten mäkin...se vie jalat alta.

Mutta muista, se ARKI tulee siihen toiseenkin suhteeseen!!! Ihan varmasti tulee, ajattele järjellä. Katso tulevaisuuteen, koita nähdä kokonaisuutena se, mitä aiot nyt tehdä ajatusten tasolla, rikkoa perheesi, sen perheen jonka varmasti olet rakkaudella rakentanut.

KUN se arki astuu siihen uuteen suhteeseen...Mitäs sitten? Otatko taas eron?
Sanon vain, että kasva aikuiseksi. Ole vanhempi lapsillesi. Vaimo miehellesi.

Meillä on yli puolet pidemmät suhteet kuin sinulla ap ja näin pitkää suhdetta ei lähdetä poikkasemaan oikeasti koskaan, sitä EI poikkase mikään. VAsta kun kuolema meidät erottaa- tyylillä mennään.
Kun on ollut toisen ihmisen kanssa puolet elämästään onnellisesti niin en mä ainakaan keksi itselleni, puolisolle, lapsille tarpeeksi hyvää syytä rikkoa tätä perhettä.

Ps. Omaan puolisoonkin voi rakastua uudelleen....

Lopuksi vinkiksi sanoisin sulle, että älä tapaa sitä toista miestä, anna miehellesi mahdollisuus. Hän on sen ansainnut.

^^Todella viisaita sanoja, kiitos niistä.
Edelleenkin olen kovasti sitoutunut yrittämään vielä, enkä luovuttamaan.

Yritän järkeillä itselleni syitä miksi minun ja ihastukseni suhteesta ei voisi tulla koskaan oikeasti mitään pitkäkestoista vakavaa...ja näin todellisuudessa varmasti onkin. Toivotonta että järki vielä jotenkin toimii, mutta sydän huutaa ihan muuta. En kyllä kuitenkaan halua erota miehestäni toisen miehen takia, se ei ole kenenkään kannalta oikea syy eroon. Muiden ongelmiemme eteen olen nyt valmis tekemään töitä.

En ole, enkä tapaakkaan tätä ihastusta enää salaa. Soiteltu on harvakseltaan. Eikä hänkään omien sanojen mukaan halua hämmentää liittoamme yhtään, vaikka kyllä hän puheillansa kovastikin välillä puoltaa mieheni ja minun eroa. Tokihan se on ymmärrettävää, mutta jätän ne jutut omaan arvoonsa, koska hän ei kuitenkaan tiedä minun ja mieheni suhteesta kaikkea.

Tänään positiivisemmalla mielellä siis :)

Kokemuksesta sanon, että tee päätös miehesi kanssa yhteen jäämisestä vasta kun ihastus on sammunut. Ja se lähteminen "ehkä" kaverin matkaan, on kyllä tälläkin palstalla naurettava heitto. Pari tekstaria ja tunne vetovoimasta. Ei hyvää päivää!!!! Ja sillä perusteella ulos avioliitosta?

Ja kun on kyse miehen kaverista, sanonta "en sekaannu varattuihin, vaikka oletkin ihana ja toisissa olosuhteissa blaa blaa blaa..." on vain kaunis ja kohtelias tapa sanoa, että sinä nyt niiiiin kamalasti häntä kiinnosta. Samaa minäkin olen käyttänyt "jos en olisi varattu, niin ehkä...". Vaikka en vapaanakaan...suoraan sanominen vain ihmiselle, joka on lähellä ja voi pahoittaa mielensä, on vaikeaa.

Lisäksi unohdat sen, että miehet tuppaavat olemaan melko lojaaleja kavereilleen. Tuskin kukaan haluaisi kiertopalkinnoksi kaveripiirissä ystävänsä vaimoa ja lapsia....siinä menisi varmaan osa siitä kaveripiiristä. Tuskin miehesi kaveri koskaan lähtisi sille tielle. Olisi jo lähtenyt jos olisi lähteäkseen, eikä sitä lojaaliutta kaveria kohtaan olisi.

Olet tainnut nyt tylsyyteen kehittää jonkun hillittömän kolmiodraaman. Kaipaat varmaan aika paljon huomiota, odotat toisten tekevän elämästäsi satua ja sinut onnelliseksi. Kasva aikuiseksi. Kunnioita ihmisiä lähelläsi.

Kirjoitat, että "ei olisi mitenkään taattua, että erottuani ryhtyisin heti suhteeseen miehen kaverin kanssa...". Varmistappa, että tämä kaveri olisi ylipäätään halukas suhteeseen kanssasi. Siis ihan suomenkielellä, ei kehollisilla viesteillä ja vihjailuilla. Kysy, "alatko suhteeseen kanssani ja huolehdit myös lasteni hyvinvoinnista jos jätän ystäväsi vuoksesi".

Viiraako kevät nyt hieman päässäsi????

Jep, jep!
Sovitaan sitten vaikka niin että viiraa ja pahasti xD

^^^"Siis ihan suomenkielellä, ei kehollisilla viesteillä ja vihjailuilla. Kysy, "alatko suhteeseen kanssani ja huolehdit myös lasteni hyvinvoinnista jos jätän ystäväsi vuoksesi". "
--->>>KYLLÄ TÄSTÄ ON PUHUTTU IHASTUKSENI KANSSA JA HÄN OLISI VALMIS SUHTEESEEN, JOS JÄTTÄISIN MIEHENI!!!!
Koskaanhan ei tietenkään voi tietää kuka puhuu totta, kuka ei....

Mua ärsyttää tälläiset ei hyvää päivää jeesustelijat, jotka huutelee muka viisauksiaan ilman, että ovat asioista perillä yhtään!

Ap on neuvoja vailla, vertaistukea ja vinkkejä. Jokaisella meillä on mielipiteemme asiasta kuin asiasta, ei ole oikeaa eikä väärää, voimme vain jakaa kokemuksiamme, antaa eri näkökulmaa tähän asiaan.
Mitä tapahtuu, se on ap:ta itsestään kiinni. Ketään ei auta tuollainen vinoilu "viiraako kevät...".

Huomaat ap, että on myös toimivia suhteita, jotka ovat saaneet alkunsa tavalla, jossa sinä nyt olet. Kyllähän näistä kuulee, omakohtaisia kokemuksia ei ole eikä lähipiiristänikään. Antaahan nuo aina pienen toiveenkipinän. Mutta.
Jos käy niin ettette saa miehesi kanssa suhdettanne toimimaan niin toivon, että olet kuitenkin koittanut tehdä kaikkesi perheesi pelastamisen eteen esim. parisuhdeterapia?
Kun ja jos niin käy, että te eroatte ja lähdet lasten kanssa niin voit ainakin tehdä sen sitten paremmalla omallatunnolla, olet ainakin koittanut tosissasi!

En tarkoita pahaa, mutta kysynpä silti. Voit vastata tänne tai olla vastaamatta. Pääasia, että itse vastaat itsellesi.
Sanoit että miehesi ahdistaa, millä tavoin? Miten pitkään sitä on jatkunut? Miten hän on muuttunut miehenä siitä kun te aikoinaan tapasitte toisemme? Onko lapset muuttaneet häntä? Aviolitto? Onko tapahtunut jotain muuta, jonka voisit kuvitella laittaneen tuon olosi ja tunteesi liikeelle? ON tärkeää että tiedostat ja tunnistat itse mikä siinä miehessä mättää ja mistä se tunne syntyy.

Äidin ja isän suhde on lasten koti. Jos perheessänne olisi väkivaltaa, alkoholismia tms, olisi lapsilla akutti hätä ja elinikäinen terapia edessä. Sinä kuitenkin lasten äitinä olet ahdistunut, onneton ja varmastikin poissaoleva, lasten isälle etäinen...? Lapset aistivat tämän kaiken, ne näkee enemmän kuin aikuiset aavistaakaan. Ne huomaa ettei vanhemmat helli toisiaan enää, äänensävyt puhuessa...kaiken. TÄmän kaiken varmasti tiedätkin, mä nyt vaan kirjoitan sen tähän mustaa valkoiselle :)

Jotain perheen eteen olisi tehtävä ja pian, ja se on hyvä, että teillä on jo tavallaan rattaat käynnissä. Mutta mieti vielä sellaista asiaa, jos te eroatte ( ja jos nyt muutat vaikka pois kotoa, lasten kera tai ilman, vai muuttaako isä pois kotoa koe-eroajalle?) niin miten sinä selität lapsille parhainpäin eronne? Perustellun syyn. Lapsi syyttää aina itseään. Ihan aikuisikään saakka avioero lapset tulee syyttämään itseään vanhempien erosta, perheen hajoamisesta.

Saatan kuulostaa inhottavalta ja julkealta, se ei ole kuitenkaan tarkoitukseni. Annan vain sinulle miettimistä. Nämä asiat ovat sellaisia asioita joita minä miettisin, nämä asiat tulee käydä läpi huolellisesti, pohtia eri näkökulmista, ottaa välillä lapsen asema, välillä puolison. Itseäänkään ei saa unohtaa.

En minä sinua syytä sormella, lähes saman kokenut olen, en ole pyhimys. Vaikka me emme minun tapauksessamme kumpikaan osapuoli halunneet erota omista puolisoistamme, kumpikin kävi mielessään läpi sitä, mitä jos... se on vaan koitettava "nähdä" sinne tulevaan, miten se elämä tulee konkreettisesti muuttumaan "jos.."
Miettisin myös sitä, että jos minun tapauksessani se mies olisikin halunnut elämän kanssani, niin tiedätkös, kiinnostus olisi muttunut varmaankin ahdistukseksi aika pian. Tuo lause on meinaan sellainen ilmaan heitetty... panokset ON kovat. Siihen on vastattava kyllä tai ei. Mitä jos vastaatkin ei....? Minun tapauksessani kaikki oli/on niin kevyttä, ei ole paineita eikä mitään odotuksia. Me vaan tykätään :) meidän ei tarvitse tehdä mitään toistemme kanssa, ei tarvitse rikkoa kenenkään perhettä. Kaikki menisi poskelleen jos toinen esittäisi "vaateen/toiveen" yhteisestä elämästä.

Mun silmiini osui heti, se ettet saa kotona mieheltäsi huomiota. Olet saanut sitä nyt vieraalta mieheltä ja se tuntuu huumaavan ihanalta (tiedän tuonkin tunteen..)
Kyllä mä ymmärrän, et tossa tilanteessa sitä herkästi ja helposti antaa itselleen luvan ihastua, lähteä mukaan siihen ja antaa vastakaikua ihan tahtomattaankin. Se tunne vaan vie. Ja tossa tilanteessa sitä on tosi altis vieraalle, teidän
suhteessanne on ollut särö, rako josta toinen mies on voinut tulla teidän väliin.

On ihanaa huomata olevansa viehättävä ja haluttava toistenkin silmissä, se pitää vaan osata järkeillä itselleen. Koita ajatella miehesi kaikki hyvät puolet mitä hänessä on (niin miehenä kuin isänä) ja sitten mieti toista miestä, mitä hyvää hänestä löydät. Punnitse sitten nämä, kummalle puolelle vaaka painuu. Tee samoin huonoille puolille.

Ja vielä sitten käyt ajatuksen tasolla läpi millainen voisi olla sinun ja vieraan miehen suhde. Miten näkisit sen? Mitä vastoinkäymisiä luultavasti olisi tulossa? Miten läheiset ottaisivat tämän asian vastaan? Ystävät? Miten teidän lapset, lapsesi, ottaisi asian jos äippä jättäisi perheen ja iskän ja lähtisi kummisedän matkaan? Ja mitä sitten kun arki tulee suhteeseen....mitä jos huomaatkin katuvasi miehesi jättämistä, hänellä olisi jo uusi nainen...hän ei ottaisi sinua takaisin. Kuten ei varmasti ottaisikaan!

Sun pitää pystyä järkeilemään tämä asia, näkemään se niin huonossa valossa. SE on se asia, jota kutsutaan järjeksi. Järkeile se mies pois mielestäsi! Äläkä puhu sille, älä tapaa. Välttele ->>> Jos tiedät hänen tulevan teille, lähde ajoissa ulos, kauppoihin, lenkille, kaverin luokse ja palaa vasta sitten kun tiedät hänen olevan lähtenyt. Jos hän soittaa, älä vastaa. Mutta tätä ennen, tee sille miehelle selväksi että et halua erota. Annoit ymmärtää että olette jutelleet avoimesti tästä? Siksi sun pitää kertoa miehelle tästä, jos aiot pysyä vaimona miehesi rinnalla. Näin voi auttaa sinua, ei tule käymään tms. Ettei hän ota toimintaasi minään pelleilynä. Voit vältellä JOS haluat, se on valinta.

Mulla on paska olo siitä miten olen miestäni "pettänyt" tunnetasolla, haluan pois tästä tunteesta jo senkin takia. En pidä itsestäni yhtään. Haluun arvostaa itseäni ihmisenä ja vaimona. Tie siihen on allani, ja kovassa käytössä ;) Voit ajatella asiaa myös näin kuten minä.

Ihminen, niin mies kuin nainen, tarvitsee toisen ihmisen läheisyyttä, huomiota, huomiointia, kosketusta, sitä tunnetta kun tietää olevansa toiselle jotain arvokasta ja ainutkertaista. Myös varmasti siis miehesikin kaipaa näitä. TE yhdessä voitte parantaa suhteenne, ette pysty siihen yksin.

Mutta sehän on hienoa et olette voineet olla kahden viikonlopun. Laatuaikaa.
Ja sekin on hienoa, että miehesi todella yrittää nyt. Oletteko jutelleet mikä hänellä on ollut/mikä hänellä on? Miksi on ollut sinua kohtaan tuollainen? Toisaalta hyvä et itse on nyt tajunnut hänestäkin löytyvän vikaa ja koittaa korjata.
Ymmärrän toki, että jos toinen on äksy niin se tarttuu kuten kaikki tunteet.
Joskus ihmiset suhteissa ikäänkuin flegmatisoituu, ei muisteta hoitaa parisuhdetta, jos on ollut jotain stressiä pitkään ja kurjia aikoja, ne voi jäädä oikesti päälle pitkiksikin ajoiksi ja muuntautua ties miksi möröiksi. Kunnes toinen havahtuu huonoon oloon, silmät avautuu tilanteelle. Ja on aika nostaa kissa pöydälle.

Karppa puhuu asiaa.

Ihastuessaan siinä ensi huumassa ei vaan naisimmeinen aattele noin pitkälle.Jos vastapeluri vielä innostaa lähtemään suhteesta, nainen on tosi kovilla. Järki vai tunne?

Onneksi mun "vastapeluri" ei haluu erota, sanoi sen selvästi heti ekalla tunteiden tunnustuskerralla eikä halua muuttaa elämäänsä. Kiitos hänelle siitä, tiedän paikkani enkä edes haaveile meistä. Vaikka tunteita on, ne pitää pitää pienenä eikä antaa niille liian isoa valtaa. Tunnekin muuttuu, intohimo säilyy ainakin meillä se tuntuu säilyvän mutta se ensihuuman hullu tunne on tasaantunut ja SILLOIN se järkikin saa tilaa. Jos mun vastapelurini olis antanut ymmärtää olevansa kiinnostunut yhteisestä elämästä kanssani niin olisin ollut tosi liemessä.

nyt järkeä ja jarrua peliin, se arkikin astuu aina uuteen suhteeseen ja sitten ei ole hauskaa, lisäksi jos suhde alkaa noin se voi päättyä myös muutaman vuoden päästä samoin....
lisäksi ryhtymällä suhteeseen puolison kaverin kanssa saa kyllä vihat itseensä.
Eli ensi yrität omaa suhdetta kuntoon, ja unohdat ihastuksesi totaalisesti pysyt kaukana hänestä, että saat ajatukset toiselle radalle.
Sitten puolison kanssa perheterapiaan, avioliittoleirille tai yhteiselle matkalle joka on riittävän pitkä.
Tämä yleensä avaa jo solmut ja ymmärrät miksi oma puoliso onkin se paras.
Tuo koe-ero on asia joka vain vie turmioon, siitä ei enää ole paluuta.
Ja sitten muistat vielä lapsesi, ajattelet heidän parastaan ja lasten paras on aina, että äitä ja isä asuu yhdessä ja ovat avioliitossa.

jos olisin miehesi, olisi jo turpaan tullut, että tukka lähtee - siis kaverille.
sinut olisin potkinut pihalle jo alta aikayksikön.
kehtaat vielä syyttää miestäsi, kun olet itse ihastunut, suhdetta pidetään pystyssä yhdessä, eletään sen mukaan, käydään yhdessä treffeillä, elokuvissa, matkoilla - avioliittoleirillä, suhdetta ei pidä pystyssä yksin mies tai nainen.
ihastumisia saa tulla, mutta järki pitää olla päässä, ja pysyä omassa liitossa - se on vain ihastuminen.

Muuten tuossa ylempänä Karppa puhuu todellakin asiaa. AP-mieti sitä.

Pitkästä aikaan palasin lueskelemaan tänne...
Paljon on viisaita sanoja kirjoitettu ja kiitos niistä.
Lienennä voin vähän päivittää tilannetta...mieheni kanssa olemme molemmat todella yrittäneet saada suhdettamme toimimaan ja olemme ihan ok onnistuneetkin. Meillä menee siis ihan mukavasti, vaikkakin toista miestä en ole pystynyt unohtamaan, vaikka mieheni niin valitettavasti uskookin.
Tunteet ja järki repii nyt niin pahasti eri suuntiin ettei tosikaan. Päivä kerralla tässä mennään ja toivon, että järki ottaisi vallan. Tiedän niin todella, että suhde mieheni kaveriin olisi niin tuhoon tuomittu ja lapset ovat minulle todellakin se tärkein, joiden takia yritän tehdä oikein!!

Hieman saattoi tuo edellinen kirjoitukseni nyt johtaa harhaan. Miehelläni ja minulla menee ok, mutta muutamia viestejä olen tämän toisen kanssa vaihdellut ja joutunut näkemään häntä (mieheni kaveri kun on).
Nyt sit mut kivitetään...eilen tapasin hänet kahdenkesken...hänkin on nyt valmis tapailemaan salaa, vaikka alunperin oli tätä vastaan. Tunteet on kyllä niin vahvat molemminpuolin. Ja siis eilinen ei ollu mikään panoreissu! ..joku sitä kuitenkin heti ajattelee...juttelimme ja pari pusuu vaihdettiin.
Ihminen ei vois olla kyllä enempää hajallaan kuin olen (oma vikanihan tietty joo, mut tunneasioihin, kun ei järjellä pysty vaikuttamaan vaikka haluaisikin).

Hilla-mariia: jos yhtään lohduttaa niin itse olen aivan samanlaisessa tilanteessa, tosin tuo toinen mies ei ole mieheni kaveri vaan perheellinen työtoverini.

Meillä on ollut parisuhteessa ongelmia jo muutaman vuoden ajan ja niitä on yritetty korjata mm käymällä perheneuvolassa juttelemassa. Mies on pahimman luokan besserwisser, aina oikeassa ja tietää kaikesta kaiken. Kotona kulkee perässä nalkuttamassa ja komentamassa, koskaan ei huomioi positiivisesti. Seksikin on aina siitä lähtökohdasta että häntä panettaa, olen suunnilleen yhtä kelvollinen silloin kuin oma kätensä. Perheneuvolassa koettivat valaa minuun itsetuntoa kun se oli jo aika matalilla miehen jatkuvan mollauksen myötä, kuitenkin viimeinen suora neuvo minulle kahdenkeskeisessä keskustelussa oli että kannattaa erota koska miehellä ei ole kykyä muuttua, mutta mahdollisuuksien mukaan odottaa kun lapset isompia (meillä kolme alle kouluikäistä lasta).

Ongelmat eivät ole kadonneet minnekään, ja niinpä olin varmaan otollaista maaperää ihastumiselle. Keväällä koulutusmatkalla sorruttiin kollegan kanssa samaan hotellihuoneeseen yötä viettämään, mitään muutamaa suudelmaa vakavampaa ei tapahtunut mutta jokin sai alkunsa...

Pikkuhiljaa kesän kuluessa ollaan ihastuttu ja muutama yhteinen yökin on saatu järjestettyä. Yhteydessä olemme päivittäin vähintäänkin sähköpostein tai tekstiviestein, ja näemme viikottain tosin välilä vain työn merkeissä. Molemmilla tunteet todella vahvat, mutta kummallakaan ei halua rikkoa perhettään vielä kuin lapset näin pieniä. Tilanne on aika raastava kun tunteet tahtovat yhtä ja järki sanoo toista, tällainen kuvio ei tule toimimaan ikuisesti mutta toistaiseksi parempaakaan ei olla keksitty.

Ja kyllä, tämä mies tuntuu enemmän oikealta kuin kukaan muu koskaan.

Mieti jos sun rakastamisi mies tekisi sammalla lailla miltä tuntuisi? sitäkin kannattaa miettiä.

Avio-ero lapsena tiedän miltä tuntuu kun vanhemmat eroo sen takia en ole naimisiin mennytkään vaikka on mies ja lapsia ollaan oltu yli 20vuotta yhdessä susiparina ja hyvin on mennyt... eipähän tarvii erota kun ei olla naimisissa :)

Been there,done that...liki 10v suhde takana,lapset,talo ja nuorena yhteinen elämä aloitettu. Suhde alkoi karikkoisesti,koko aika menty läpi harmaan kiven-periaatteella ja pahoistakin ongelmista yli päästy. On jäänyt mies pettämisestä kiinni, olen itse ihastunut monesti. Monta unetonta yötä viettänyt miettin: Olisiko tuo toinen mulle se oikea(mpi)?? Olisinko onnellinen jonkun toisen kanssa? Tosi asia on vain se että arki astuu jokaiseen suhteeseen, lapset vie energiaa, työ ja kotityöt vievät aikaa suhteelta. Ei se parisuhde ole mitään ruusuilla tanssimista, mutta se tunne mikä tulee ihastumisesta on niin vahva ja pyörryttävä että sitä alkaa löytämään miljoonasti enemmän huonoja puolia omasta puolisostaan ja omasta suhteestaan. Mitkä on ne realiteetit tässä? Jätät miehesi koska ihastuminen aiheuttaa aivoissa hirmusen hormoonimylläkän, kivasti ne tuo vaaleanpunasen värin siihen ihastumisen kohteeseenkin.Uskon että jossain vaiheessa tuo uusi ihastuskin saa harmaat värit.. Jos oma mies on oikeasti hyvä,huomaavainen ja seksikin toimii, miksi heittää se kaikki hukkaan? Olen vuosien mittaan oppinut ymmärtämään tämän dilemman: kun omassa elämässä ja omassa parisuhteessa kaikki on "ihan kivasti ja ihan ok" ja tulee se joku ihminen joka vie jalat alta (niinku 10v sitte se nykynen omakin mies ;) )ihastut täyttä päätä ja rupeat luomaan haavekuvia päähäsi.. voin vain sanoa että maltti on valttia. Ihastuminen on ihanaa ja piristävää, se tekee itsetunnollekkin hyvää huomata että olen vielä jostain toisestakin haluttava. Mutta älä heitä sitä "ihan hyvää" liittoa tuosta vaan mäkeen, anna aikaa ja mieti asioita rauhassa.

Nyt voivat, joktut ajatella saaneeni sen mitä ansaitsin...Nyt nimittäin olen siinä tilanteessa, että en tiedä kauanko mun pää kestää tätä esittämistä ja salailua. Olen muutaman kerran tätä toista miestä tavannut (ei seksiä) ja lähes päivittäin viestiä laitellaan.
Tunteet vaan ovat voimistuneet koko ajan molemmin puolin. Itse esitän miehelleni ja kaikille vi*** onnellista pikku vaimoa ja mä en jaksa enää. Voin sanoa, että lapsetkin kärsii tästä tilanteesta, kun itse olen suhteellisen hajalla.

Että onko se sitten parempi yksi onneton perhe vai kaksi onnellista vanhempaa lasten kannalta...

hilla-mariia: täällä tilanne edennyt samaan pisteen, meillä tosin seksiäkin (vietettiin viikonloppu yhdessä). Nähdään kerran tai maksimissaan kaksi viikossa, yleensä käydään ihan vaan kahvilla tms jossa voidaan vähän halata. Jos nähdään töiden merkeissä niin silloin tietysti oltava asiallisesti.

Pahinto oli että yhteisenä viikonloppuna ehdittiin myös jutella, sekstailla ja rakastua, tunteet on siis todella voimakkaat kummallakin. Ja jutellessa kävi ilmi, että tismalleen samana päivän (jo kolem kuukautta ennen tuota kohtalokasta koulutusmatkaa) molemilla oli pälkähtänyt päässä sajatus että tuossa olisi se oikea.

Kamla tunne kun samana aikaan nauttiin takastumisesta mutta joutuu elämään kaksoielämää, valehtelemaan ja salailemaan asioita perheeltään. Turhauttaa, harmittaa ja sydämeen sattuu.

Olemme sovpineet että ei tehdä mitään ratkaisuja nyt hätiköiden (molemmilla lapsia), vaan menään syksy näion ja katsotaan mihin maailma vie.

Kuullostaa todella typerältä ja lapselliselta. Kioskiromantiikkaako etsit elämääsi vai mitä? Voi helvetti sentään! Ota nyt nainen järki käteesi ja miesti! Olit ihan yhtä ihastunut aikoinasi mieheesi kuin nyt jonkin muka-toiseen. Parisuhde on sitoutumista j yhteisen elämän rakentamista. Teillä on perhe ja asiat hyvin, miksei se riitä???!!

AP: miksi oot menny miehes kans naimisiin? muuttuiko hän niin paljon ajan kuluessa että rakkaus loppui?

toiseen ihastumisen tunne on ihana ja vastakaiun saaminen huimaa päätä, oma mies on helppo unohtaa.

mieti miten ihastumisesi kohde toimii jossain ongelmatilanteissa ja vastoinkäymisissä...onko hänestä sinulle tukea jos alat suhteeseen ja myöhemmin tulee ongelmia, kun niitä aina jokaisessa suhteessa tulee pienemmässä tai isommassa mittakaavassa...

joskus voi olla menossa ojasta allikkoon ... joskus taas ei...

^^ Kyllä miestäni rakastin, kun hänen kanssaan menin naimisiin ja oli siinä ehkä sekin, että kun kaksi lasta niin muka järkevämpää olla naimisissa.
Olen kyllästynyt olemaan mieheni elämässä se itsestäänselvyys. Kyllä meillä on menty koko ajan enemmän ojaan päin syvemmälle :(

Tilanteeni on nyt mennyt siihen, että olen jossain määrin masentunut ja hakeuduin hoitoon, kun rupesi lasten kanssa olemaan vaikeeta. Lääkitys tähän sitten...

Tuohon "kaikenlaisia...?" kommenttiin voin vain sanoa, että tiedän, että parisuhde on sitoutumista, mutta se on aivan hel* vaikeeta, jos parisuhteessa on vain yksi, joka tekee näin... Kaikki ei todellakaan ole hyvin vai onko jos parisuhde muistuttaa enemmän kämppäkavereina oloa...???

voipi mennä ohi se uusikin ihastus. Rakkaus kestää 2 vuotta, pää on sekasin eikä mikään oo koskaan tuntunu niin mahtavalle. Mutta jos oikein miettii, on ne edellisetki ollu mahtavia aikoinaan. Tunne vaan unohtuu, ei siitä saa enää kii. Monesti oon vaihtanu, ja mun neuvo on tää: jos seuraat sydämesi ääntä, et saa 2v pidempää suhdetta koskaan. Jos odotat sen 2v miehesi rinnalla, tuskin enää sen kaveri sua kiinnostaa. Ota se, kenen kanssa elämä on hyvää, viihdyt sen kanssa vaikka kipinää ei enää oliskaan jäljellä. Voi olla myös salaa ihastunut ja saada siitä jännitystä elämään, antaa kohteen vaihtua läpi elämän, mutta pitää omana tietonaan.

3 vuotta sitten avioliittoni muuttui ja seksikin lopahti. 2 vuotta sitten ihastuin ja rakastuin. Nyt ei olla tämän naisen kanssa vuoteen tavattu eikä pidetty yhteyttä. Ikävä on kova eikä avioliittokaan panostuksesta huolimatta ole parantunut... Häntä tulen aina rakastamaan ja vaimon kanssa elelen lasten vuoksi siististi kämppiksen tapaan :( Koittakaahan jaksaa sirpaleisten sydäntenne kanssa!

Kuullostaa siltä, että jos suhteenne on sinun puoleltasi ohi, niin se on ohi. Voitte asua yhdessä, vaikka liittonne on ohi. Tai sitten rehellisesti erota.