Miksi kaikki lada miehet aina sanoo että lada 1200l olisi paras lada malli koskaan tehty??? miksi se on niiin "hyvä"
1200L PARAS ?
7
139
Vastaukset
- ex 1200L omistaja
Minulla on ollut aikanaan useampia 1200L Ladoja. Yhtäkään niistä en pitänyt hyvänä tai edes kohtuullisena autona. Kaikki olivat yhtenään rikki ja ehjänäkin niin huonoja ajoltaan ja jarruiltaan että oikein hirvitti. 1200S ja 1500S olivat yhtä kammoja mutta 1.5 kulki sen verran että sillä pelotti ajaa vielä enemmän kuin noilla tehottomilla. Eihän siinäkään varsinaisesti ollut edes jarruja vaan jonkinlaiset hidastimet ja ohjauksessa klappia melkoisesti kuten kaikissa muissakin Ladoissani.
Meni jo vähän ohi aiheen, anteeksi siitä. - Euro Samara
Ittelläni oli joskus aika kauan sitten 1200L pari vuotta.Autolla tehtiin muutama pitkä kesäloma reissu Pohjoiseen.Ja kun nuoria oltiin pitihän sitä kokkeilla takapenkin jousitusta kesken matkan,(nykyisen vaimoni kanssa), oli mukavia matkoja....Siihen aikaan auto oli sopiva ihan kohtalaisen hyvä.Lämmin,tilava, lähti hyvin käyntiin,kestävä.ym. Ja kun sopivan löydän ,ostan.
- Samara-mies
En tiijä noista Fiiatin 124 kopsuista. Samara on numero uno.
- <Z<<
1500S. 1600SL. 2101.2102.2103.2104.2105.2106.2107
- <<<
TOP10 LADAT
1.1200 L FIAT 124SESTA KOPIOITU OLLUT SUOMEN POLIISILLA SIVIILIAUTONA
2.1500S PYÖREÄLAMPPUNEN OMA SUOSIKKI
3.NIVA < MUN UNELMAAUTO
4.2101-2107 MUN SUOSIKKIMALLEJA
5.2102-2106 MUN UNELMAAUTOJA
6.2107 OLISI NASTAA OMISTAA KOKO SKAALA
- <<<
NO JOO MUN SUOSIKKI ON 1500S JA 1500SL JA 1600SL MALLIT KESTÄVÄT TALVELLA HYVIN JA 1200S JA 1200L MALLIT...OLISI ITTE NASTAA OMISTAA HARRASTEAUTOINA 1300S 2103. 2107 1600SL. 2101 1200. 21011 1300. 2105 1200S. JA SITTEN 3 SAMARAA 1987.1988.1989 MALLIT JA 1 RUISKU SAMARA 1991 MALLI JA 2 1200ÄSSÄÄ 1987 JA 1989 MALLIT..JA SITTEN 2101.2102.2103.2104.2105.2106.2107 MALLIT JA 1300S 2103 JA 1500S 2103 MALLIT TUPLAVALOILLA JA 8 1200 MALLIA V 1972.1973.1974.1975.1976.1977.1978.1979.1980.1981 MALLIT
- 11
Kait siksi kun se on se "nappisilmä", mistä Ladan tarina Suomessa alkoi, nostalgiaa mukana varmaankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
VVM Riikka Purra ministerin asemassaan valehteli ja rikkoi perustuslakia.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) kiisti Ylen ykkösaamussa luvanneensa ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikat8514254Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä
Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell977156Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"
"...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."843939Toksinen persuvasemmisto
Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k252937Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa
Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve412554- 782106
"Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"
Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt902019Huomentaaaa
Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil361930Mitä Purra oikeasti sanoi ennen vaaleja...
...pienituloisten leikkaamisesta? Tässä se on. "Esimerkiksi se, mistä aiotaan leikata, perussuomalaisten ero muun muass1051921Hotelli Kainuu konkurssiin
Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin771779