En haluaisi kellekkään samaa kohtaloa kun mulla oli, ja oikeestaan on edelleen.
Mulla diagnosoitiin vuosi sitten anoreksia. Mä oon ennen ollut vähän ylipainoinen, mutta se oli vähän siksikin etten ollut vielä kehittynyt kunnolla. Mä painoin aluksi 64 kiloa ja oon 160 cm pitkä. Mua on joskus haukuttu läskiksi, ja ehkä mä pohjimmiltaan siksi rupesin laihduttamaan.
Ensin mä luin vain koko ajan terveellisestä ruuasta kirjoja, katsoin ruokaohjelmia. Ruoka pyöri ihan koko ajan päässä. Liikuin myös tosi paljon. Ja kyllähän se paino lähtikin nopeesti laskemaan. Puolen vuoden päästä siitä, kun mä aloitin, mä en syönyt enään lähes mitään. Merkkasin ne kalorit käteen mitä sain, ja olin päättänyt etten syö yli 300-500 kaloria päivässä. Mä osaan melkein kaikkien ruokien kalorimäärät ulkoa ja meidän perheen ruokaostokset päätin aina mä. Silloin mä painoin n. 43 kiloa.
Silloin mun perhe oli jo tosi huolissaan. Ne vei mut lääkärille, en myöntänyt siellä mitään. Sanoin vaan että haluan syödä terveelisesti. En oo kertonut kellekään läheskään koko totuutta. Kavereillekaan en, koska mä vieraannuin niistä ihan kokonaan.
Siitä pari kuukautta eteenpäin meni aika sekavasti. Mä kävin koko ajan eri lääkäreillä, ne epäili mulla jotain muuta tautia kun en kertonut mitään. Sitten mun syke laski ja painoa oli enää 39 kiloa. Jouduin osastolle. Mä muistan vaan että mä itkin ihan hirveästi ja sanoin että tapan itseni. Mutta mä olin silloin shokissa.
Tavallaan silloin mä ehkä rupesin haluumaan parantua, oli ihanaa kun kaikki huolehti musta ja oli oikeesti lupa syödä hyvin. Ja sen osastojakson jälkeen mun parantuminen alkoi kunnolla. Mun paino nousi vuodessa 50neen kiloon. Mutta ei sen yli.
Olin taas ruvennut ajattelemaan että mä olen läski. Rupesin taas vähentämään syömisiäni. Söin aina vaan samaa: sämpylää ja vihanneksia. Syömiseen menee hirveesti aikaa, pilkon sitä paloihin ja en tykkää syödä muiden kanssa.
Mutta nyt paino ei pudonnutkaan. Aloin ahmia hirveitä määriä ja oksentaa niitä pois. Tää on mun mielestä ihan sairasta ja haluisin pääsät siitä eroon. Kukaan ei tiiä tästä, enkä uskalla kertoakaan, tää taita olla bulimiaa nyt.
Mä aina päätän että tahdon lopettaa, mutta en vaan pysty. Nyt mä painan n47 kiloa, enkä oo siihen tyytyväinen. En yhtään tiiä enään mitä mä teen, koska mä todella vihaan ja häpeän tätä.
Mä kirjotin tänne siksi koska saan näin purettua kaiken mun miettimän ja toivon oikeesti ettei kellekkään muulle käy näin, koska tää on niin helvettiä näin.
Mulla diagnosoitiin vuosi sitten anoreksia. Mä oon ennen ollut vähän ylipainoinen, mutta se oli vähän siksikin etten ollut vielä kehittynyt kunnolla. Mä painoin aluksi 64 kiloa ja oon 160 cm pitkä. Mua on joskus haukuttu läskiksi, ja ehkä mä pohjimmiltaan siksi rupesin laihduttamaan.
Ensin mä luin vain koko ajan terveellisestä ruuasta kirjoja, katsoin ruokaohjelmia. Ruoka pyöri ihan koko ajan päässä. Liikuin myös tosi paljon. Ja kyllähän se paino lähtikin nopeesti laskemaan. Puolen vuoden päästä siitä, kun mä aloitin, mä en syönyt enään lähes mitään. Merkkasin ne kalorit käteen mitä sain, ja olin päättänyt etten syö yli 300-500 kaloria päivässä. Mä osaan melkein kaikkien ruokien kalorimäärät ulkoa ja meidän perheen ruokaostokset päätin aina mä. Silloin mä painoin n. 43 kiloa.
Silloin mun perhe oli jo tosi huolissaan. Ne vei mut lääkärille, en myöntänyt siellä mitään. Sanoin vaan että haluan syödä terveelisesti. En oo kertonut kellekään läheskään koko totuutta. Kavereillekaan en, koska mä vieraannuin niistä ihan kokonaan.
Siitä pari kuukautta eteenpäin meni aika sekavasti. Mä kävin koko ajan eri lääkäreillä, ne epäili mulla jotain muuta tautia kun en kertonut mitään. Sitten mun syke laski ja painoa oli enää 39 kiloa. Jouduin osastolle. Mä muistan vaan että mä itkin ihan hirveästi ja sanoin että tapan itseni. Mutta mä olin silloin shokissa.
Tavallaan silloin mä ehkä rupesin haluumaan parantua, oli ihanaa kun kaikki huolehti musta ja oli oikeesti lupa syödä hyvin. Ja sen osastojakson jälkeen mun parantuminen alkoi kunnolla. Mun paino nousi vuodessa 50neen kiloon. Mutta ei sen yli.
Olin taas ruvennut ajattelemaan että mä olen läski. Rupesin taas vähentämään syömisiäni. Söin aina vaan samaa: sämpylää ja vihanneksia. Syömiseen menee hirveesti aikaa, pilkon sitä paloihin ja en tykkää syödä muiden kanssa.
Mutta nyt paino ei pudonnutkaan. Aloin ahmia hirveitä määriä ja oksentaa niitä pois. Tää on mun mielestä ihan sairasta ja haluisin pääsät siitä eroon. Kukaan ei tiiä tästä, enkä uskalla kertoakaan, tää taita olla bulimiaa nyt.
Mä aina päätän että tahdon lopettaa, mutta en vaan pysty. Nyt mä painan n47 kiloa, enkä oo siihen tyytyväinen. En yhtään tiiä enään mitä mä teen, koska mä todella vihaan ja häpeän tätä.
Mä kirjotin tänne siksi koska saan näin purettua kaiken mun miettimän ja toivon oikeesti ettei kellekkään muulle käy näin, koska tää on niin helvettiä näin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuinka vanha olit kun anoreksia alkoi?wrerwet
Voi kuule, ei sun peli vielä oo menetetty, ei todellakaan!
Harmi että olet taas joutunut tähän "huonompaan" vaiheeseen, mutta usko pois, jos vaan et anna periksi niin kyllä sinä paranet!
Anoreksiaan usein kuuluu se, että joskus tulee huonompia päiviä ja kausia, mutta niistä on vain selvittävä.
Itse tunnen muutaman ihmisen, jotka sairastivat anoreksiaa yli 4 vuotta, tai jopa 6, olivat alipainoisia yms. Ja nykyään he ovat suht. terveitä! Toisella on jopa oma tytär, eli ei aina hedelmällisyyskään välttämättä mene.
oo.
alku tekstistäsi on kuin suoraan elämästäni.
olen hoidossa. IHAN KAMALAAA
kotiin pääsin tosin. syön nykyään hyvin ja paino on pysynyt hyvissä käsissä
alkaa elämä vähän parantua.
YRITÄ SINÄKIN!!
PARANNU!
PYSTYT SIIHEN!
ELÄMÄ ON HELPOMPAA JA PAREMPAA NORMAALIPAINOISENA KUIN ANOREKTIKKONA !
TSEMPPIÄ!
ANNA MENNÄ!
SYÖ MITÄ HALUAT ! :)
hae apua.. haethan pieni? Sulla on varmasti vielä PIITKÄ elämä jäljel.. harmittaa että tämä sairayus vain estää elämästä täysillä.. kadun tätä varmasti myöhemmin, josielä elän..
kauheasti voimia ja HALEJA!