Mielessä laihduttaja

Olen 23 vuotias nainen. Pituutta on 160cm ja painoa 104kg.
Viimeisen vuoden aikana painoni on pudonnut -7kg.
Eihän se paljon ole, mutta eipähän ainakaan ole paino ollut nousussa!

Ongelmanani onkin se, että joka päivä aloitan laihdutuksen, mutta se jää vain ajatuksen tasolle. Aamulla katson peiliin ja totean itselleni, että : "tänään syön vähemmän, liikun enemmän. Teen vatsalihasliikkeitä ja heilun jumppanauhan kanssa". Kuitenkin illalla saan taas todeta, että ainoa liikuntamuoto mitä olen harrastanut, on tapahtunut ainoastaan sohvan ja jääkaapin välillä.

Toisinaan tulee kyllä käytyä kävelyllä, mutta sekin on aika kevyttä ja matkatkaan ei ole päätä huimaavat.

Olen aivan kamala syöppö. Kaikki hiilariherkut on ihan kultaa minulle, samoin suklaa ja jäätelö. En tarvitse, kuin pienen "muistutuksen" niiden olemassa olosta ja ei aikaakaan kun olen jo suunnilleen hamuamassa näitä ihania suussasulavia rasvahiilariroskia.

Tiedän kyllä, kuinka minun tulisi syödä ja liikkua, mutta en vain yksinkertaisesti kykene siihen. Olen heikko. Sorrun helposti. Olen ahne.

Häpeän itseäni ja tiedän terveyteni olevan vaarassa tämän herkuttelun ja syöpöttelyn myötä. Tiedostan olevani reilusti ylipainoinen, tiedän että moni päivittelee sitä kuinka olen antanut itseni mennä tämän näköiseksi.
Mutta tähän voin todeta, että paheensa kullakin. Joku jää koukkuun viinaan ja toinen taas tupakkaan. Minä olen koukussa syömiseen.
Kilojen saaminen on helppoa, mutta niiden karkoittaminen onkin sitten ihan eri juttu. Se ei käy vain sormia napsauttamalla, vaan sen eteen on tehtävä töitä.

Itse olen kärsinyt lähes koko ikäni pyöreydestä, mutta oikeastaan 4 viime vuoden aikana olen ollut suurimmillani. Häpeän itseäni, syytän itseäni ja lähes joka päivä haukun itseäni, mutta silti en kykene lopettamaan herkuttelua. Ajattelen lähes koko ajan ruokaa. "Mitä syön seuraavaksi ja mihin aikaan ja kuinka paljon" ja nämä ajatukset kamppailevat halujeni kanssa ja lähes aina ne halut voittavat terveen ajattelun.

Tähän väliin voin sanoa, että jos joku onneton läskiksi haukkuja purkaa ajatuksiaan tähän, voin kertoa etteivät ne hetkauta minua, sillä minä itse olen haukkunut itseni jo niin pahasta ja niin moneen kertaan, että muiden sanat ja ajatukset eivät enää tunnu miltään.
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sun on tehtävä PÄÄTÖS.
Ei tarvitse syödä niitä herkkuja. Jätät ne ostamatta, niin ei tule syötyä. Mikä siinä niin vaikeaa on? Vaikka kuinka tekisi mieli, et osta niitä. Seuraavana päivänä on tosi hyvä mieli, kun tuli kuritettua itseään edellisenä päivänä. Kuukauden kun olet pitänyt itsesi kurissa, elämä ilman herkkuja on jo normaalihkoa. Tuo on vähän kuin vieroitus huumeista luulisin. Pitää vaan kärsiä aluksi, kunnes siihen tottuu.

Äänestä
  • Aivan, aluksi on kärsittävä "vieroitusoieita" mutta kyllä ne menee ohi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lilliäinen kirjoitti:

Olen 23 vuotias nainen. Pituutta on 160cm ja painoa 104kg.
Viimeisen vuoden aikana painoni on pudonnut -7kg.
Eihän se paljon ole, mutta eipähän ainakaan ole paino ollut nousussa!

Ongelmanani onkin se, että joka päivä aloitan laihdutuksen, mutta se jää vain ajatuksen tasolle. Aamulla katson peiliin ja totean itselleni, että : "tänään syön vähemmän, liikun enemmän. Teen vatsalihasliikkeitä ja heilun jumppanauhan kanssa". Kuitenkin illalla saan taas todeta, että ainoa liikuntamuoto mitä olen harrastanut, on tapahtunut ainoastaan sohvan ja jääkaapin välillä.

Toisinaan tulee kyllä käytyä kävelyllä, mutta sekin on aika kevyttä ja matkatkaan ei ole päätä huimaavat.

Olen aivan kamala syöppö. Kaikki hiilariherkut on ihan kultaa minulle, samoin suklaa ja jäätelö. En tarvitse, kuin pienen "muistutuksen" niiden olemassa olosta ja ei aikaakaan kun olen jo suunnilleen hamuamassa näitä ihania suussasulavia rasvahiilariroskia.

Tiedän kyllä, kuinka minun tulisi syödä ja liikkua, mutta en vain yksinkertaisesti kykene siihen. Olen heikko. Sorrun helposti. Olen ahne.

Häpeän itseäni ja tiedän terveyteni olevan vaarassa tämän herkuttelun ja syöpöttelyn myötä. Tiedostan olevani reilusti ylipainoinen, tiedän että moni päivittelee sitä kuinka olen antanut itseni mennä tämän näköiseksi.
Mutta tähän voin todeta, että paheensa kullakin. Joku jää koukkuun viinaan ja toinen taas tupakkaan. Minä olen koukussa syömiseen.
Kilojen saaminen on helppoa, mutta niiden karkoittaminen onkin sitten ihan eri juttu. Se ei käy vain sormia napsauttamalla, vaan sen eteen on tehtävä töitä.

Itse olen kärsinyt lähes koko ikäni pyöreydestä, mutta oikeastaan 4 viime vuoden aikana olen ollut suurimmillani. Häpeän itseäni, syytän itseäni ja lähes joka päivä haukun itseäni, mutta silti en kykene lopettamaan herkuttelua. Ajattelen lähes koko ajan ruokaa. "Mitä syön seuraavaksi ja mihin aikaan ja kuinka paljon" ja nämä ajatukset kamppailevat halujeni kanssa ja lähes aina ne halut voittavat terveen ajattelun.

Tähän väliin voin sanoa, että jos joku onneton läskiksi haukkuja purkaa ajatuksiaan tähän, voin kertoa etteivät ne hetkauta minua, sillä minä itse olen haukkunut itseni jo niin pahasta ja niin moneen kertaan, että muiden sanat ja ajatukset eivät enää tunnu miltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu