lämmittämästä. Muuten kyllä pyörii ja surisee kuin ennenkin. Vasta parivuotias. Avoin jo kannen, vaikka siinä oli kovat varoitukset ja yksi ruuvikin oli aika erikoinen torx, jossa keskellä koloa pyöreä tappi ilmeisesti lasten varalta. Sen sai kuitenkin papukaijoilla auki melko vaivattomasti. Ihmeekseni huomasin, että suurjännitemuuntajan toisiopuolelle on laitettu sulake 0,7A 5kV Ac ennen kondensaattoria. Se on ihan laihan lasiputkisulakkeen näköinen ja sijoitettu avattavaan muovikuoreen. Palanutkin näytti olevan. Ei kai sellainen kovin tarpeellinen voi olla, kun ei muissakaan mikroissa ole näkynyt?
Upo mikroaaltouuni M7020 herkesi
15
1429
Vastaukset
- epäilempä
Juupa juu. Sitä ilmeisesti tarvitaan vaan silloin, jos lämmitetään soppaa mikrolla teräskattilassa, joka pyörii sisällä iloisesti? Mutta kuka nyt niin tyhmä olisi?
- sekin on mahdollista
No niinpä tietysti. Mittasin nyt diodin, joka menee runkoon konkan toisesta päästä ja se näyttää päästösuuntaan 20 Mohm, muttei estosuuntaan mitään. Konkka taas näyttää 10,3 Mohm kumpaankin suuntaan. Pitää vissiin kokeilla vaan ohittaa tuo ihmeen suurjännitesulake josko sitten lämpöä rupeaa löytymään. Pitää vaan sulkea ensin koppa, ettei ainakaan munat ala kuumeta?
- joskus niitä tapaa
Tässä kuvaa vastaavan suurjännitesulakkeen sijainnista muuntajan ja kondensaattorin välisessä muovipötkylässä kuvan alareunassa.
http://www.aijaa.com/v.php?i=3147589.jpg - jotain tarkoitusta
joskus niitä tapaa kirjoitti:
Tässä kuvaa vastaavan suurjännitesulakkeen sijainnista muuntajan ja kondensaattorin välisessä muovipötkylässä kuvan alareunassa.
http://www.aijaa.com/v.php?i=3147589.jpgJa kytkiksessä se näyttää tältä.
http://www.aijaa.com/v.php?i=3147733.jpg - tekniikan saavutus
Se on muuten hieno keksintö tuo konkan sisäinen 10:n Megaohmin purkausvastus. Se estää saamasta tällin eikä hajoita yleismittaria, kun konkkaa käy sorkkimassa. Tässäkään tapauksessa minkäänlaista varausta konkassa ei enää ollut, kun tuo sarjasulakekin paloi jo monta päivää sitten.
- Bessermesser
Suurjännitediodin mittaukseen ei yleismittari kelpaa.
- If...
Kyllä minä kävisin ostamassa sen suurjännitesulakkeen.
Nimittäin, jos torppa palaa, niin vakuutukset ei vastaa. Eipä ne vakuutukset taida vastata siinäkään tapauksessa, kun maallikko korjailee sähkö- tai elektroniikkalaitteita.
Joten laita vaan rautanaula sulakkeen paikalle ja toivo, ettei torppa pala!
Se diodi pitäis mitata isommalla jännitteellä, kun se sisältää useita sarjaankytkettyjä diodeita.- niinhän se on
Tuossa katselin netistä, että se sulake pitäisi tilata joko Englannista tai Saksasta eli helpommalla pääsee, kun ohittaa vaan kylmästi. Se sulake voi kuulemma hajota silloin, jos sulattaa mikrolla pakasteita, koska ne ovat kiinteässä muodossa eikä vettä esiinny tarvittavaa määrää, jolloinka magnetroni luulee uunin olevan tyhjä.
- säästöä taas saatiin
niinhän se on kirjoitti:

Nytpä tuon käytännössä kokeilin. Sulakepitimen puolikkaat puristin toistensa sisään papukaijoilla ja muovikuori päälle. Sitten laitoin vaan vesikupin uuniin pariksi minuutiksi ja tehot täysille. Tosi lämmintä syväpuhdasta tee-vettä tulikin. Ei mitään ongelmaa. Onhan vehkeessä myös se normaali verkkosulake, joten ei syytä huoleen.
- Ser...ser...
säästöä taas saatiin kirjoitti:
Nytpä tuon käytännössä kokeilin. Sulakepitimen puolikkaat puristin toistensa sisään papukaijoilla ja muovikuori päälle. Sitten laitoin vaan vesikupin uuniin pariksi minuutiksi ja tehot täysille. Tosi lämmintä syväpuhdasta tee-vettä tulikin. Ei mitään ongelmaa. Onhan vehkeessä myös se normaali verkkosulake, joten ei syytä huoleen.
Kävisit SER-romupisteestä mikron ja ottaisit siitä sulakkeen, niin kaikki olis lainmukaisessa kunnossa. Noita mikroja ser-kierrätyspisteessä on pilvin pimein, ihan toimiviakin.
- byrokratiaa
Ser...ser... kirjoitti:
Kävisit SER-romupisteestä mikron ja ottaisit siitä sulakkeen, niin kaikki olis lainmukaisessa kunnossa. Noita mikroja ser-kierrätyspisteessä on pilvin pimein, ihan toimiviakin.
Nuo kierrätyspisteet, joita Paimiossa on kaksikin, eivät hevin anna mitään ottaa. Sitävastoin vastaanottavat kyllä romun kuin romun. Säännöt ovat julmat.
- huiputuksen makua
niinhän se on kirjoitti:
Tuossa katselin netistä, että se sulake pitäisi tilata joko Englannista tai Saksasta eli helpommalla pääsee, kun ohittaa vaan kylmästi. Se sulake voi kuulemma hajota silloin, jos sulattaa mikrolla pakasteita, koska ne ovat kiinteässä muodossa eikä vettä esiinny tarvittavaa määrää, jolloinka magnetroni luulee uunin olevan tyhjä.
Kun sulake on palanut, ammatti-ihmiset osaavat sen väristä kertoa, onko palamisen aikaansaanut oikosulku vai normaali vanheneminen. Tässä tapauksessa sulakkeen lasiosa oli täysin kirkas ja läpinäkyvä eli se oli menehtynyt vaan monien käyttökertojen seurauksena. Laitteen suunnittelussa suurjännitesulakehan mitoitetaan niin, että se kestää kyllä takuuajan, muttei välttämättä pitkään enää sen jälkeen. Näin saadaan sitten taas uusi tuote myytyä tilalle.Jokaisessa käynnistyksessähän sulake aina hiukan heikkenee kumulatiivisesti ja lopulta sitten kertakaikkiaan katkeaa, kun sen nimellisvirran kestokyky on heikentynyt riittävän prosenttimäärän. Suurjännisulakkeen kotelo on 40mm pitkä, koska sen on kestettävä se luvattu 5000v lyömättä läpi, kun sulakelanka on katkennut. 30 millisen sulakkeen käyttö ei näinollen olisi mielekästä, koska voi syntyä tulipalovaara, jos jännite alkaa hyppiä läpi muovisen sulakekotelon sisältä sulakkeen palaessa. Eri asia on, jos siihen laittaa jonkun 20 ampperisen autosulakkeen, jota käämivirta ei missään olosuhteissa jaksa käräyttää.
- -.-
Laita nyt vähintään joku 6x30mm 1A lasiputkisulake tilalle. Voi estää suuremmat vauriot mikrossa. Jo se palaa, on jossain oikosulkua (diodi, konkka tms.).
Torppa tuskin palaa, onhan mikrossa sentään peltikuoret. - asian sisäistänyt
Juu, peltikuoret on ja verkkosulakekin. Lisäksi mikron läheisyydessä yleensä touhutaan silloin, kun sitä tarvitaan eikä tehoja muuten saa päällekään, joten sinänsä pirun turvallisesta vehkeestä on kysymys, kun ei säteilykään ulos vuoda.
- 0,8A
Kyllä sulakkeita saa:
http://www.partco.biz/verkkokauppa/index.php?cPath=1629_1627
Ehkä muitakin löytyy?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760