anoppi riepoo

Olen aina ollut kiltti miniä, mutta kuppi alkaa läikkyä pahasti ja pelkään pian sanovani tuimasti. Anoppi asuu melko likellä, pienen automatkan päässä, mutta ei tule käymään ainakaan katsomaan lapsia vaikka rakennamme hartia pankilla ja on rankkaa. Vuodessa on ollut kerran ja sekin kamalan marinan kanssa ja sen perästä vielä lapset valittaa että mummo tiuskii ja moittii. On kyllä pyydetty ja käyty hänen luona kutsuttaessa. Lisäksi viimekerran jälkeen kaikki paikat oli sekaisin ja kamala haju tumpeista (puolet perheestä on allergisia). Luulisi että nuorehkolla (alle 65) eläkeläisellä olisi intoa tavata pikkuihmisiä ja voimia keittää itse kahvia eikä käskettää lapsilla kireään sävyyn. Korostan kireään, sillä kyllä lapset mullekin keittää kahvia ja mielellään vielä. Olen tosi surullinen siitä etten saanutkaan sellaista anoppia josta nuorena haaveilin!!!
5509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

piikaako toivoit?? monet nyky anopit pysyttelevät mielellään omillaan eivätkä hlua lapsenlapsia hoitaa. tyyliin omani olen kasvattanut, hoitakoot nyt omansa.

voisit joskus kertoa anopillesi mitä häneltä odotat ja kysypä vielä ennen omaa litaniaasi, mitä hän on odottanut mummoudeltaan.

Äänestä

Minulla on neljä lasta joista kolme on kotona.
Mutta kunhan lapseni saavat lapsen lapsia minä tuskin niitä lapsia hoidan.
Olen ollut monta vuotta yksinhuoltaja ja olen todella ollut tiukoilla kaikin puolin että olemme pärjänneet lasten kanssa.
Olen yksin hoitanut ja kasvattanut lapseni,yksi on jo maailmalla ja toiset vielä kotona,mutta olen ollut kiinni koko ajan kotona jo 19v, hoitaen ja kasvattaen lapsiani,.
jotta heistä kasvaa yhteiskuntakelpoisia aikuisia.
Mutta kunhan saan lapseni kaikki aikuisiksi niin sen jälkeen tuskin hoidan lapsenlapsiani kun vain oikein hätä tilanteessa,sen verran paljon olen yksin saanut hoitaa näitä omia lapsiani...että siihen loppuu minun lapsen kaitseminen kun omani saan isoksi.
Olkoot vaikka kuinka kiukkuinen miniä joka ei sulata sitä että anoppi ei tule hoitamaan heidän lapsiaan.
Hoitakaa se nuoret aivan rauhassa omat lapsenne,ja antakaa meidän anoppien jo huokaista kun olemme omat lapsemme saaneet aikuisiksi.
En mene hoitamaan omia lapsen lapsiani varmastikaan vaikka miniä kuinka hyppisi seinille.
Lapset ovat teidän ,hoitakaa itse,minä hoidan omani.
Minulla on intoa nähdä pikku ihmisiä kunhan en joudu niitä heti hoitamaan.Haluan käydä kylässä mutta haluan kylästellä en tulla hoitamaan penskoja

Äänestä
  • kukas ihme sinut on pakottanut aikanaan lapset tekemään?

    Äänestä

  • tytti kirjoitti:

    kukas ihme sinut on pakottanut aikanaan lapset tekemään?

    Kyllähän minä aikoinani lapset mielelläni tein ja hoidankin,mutta en enään halua hoitaa lapsen lapsiani jos se alkaa käymään työstä ja joudun jatkuvasti olemaan lapsenlikkana.
    On aika hoitaa lapsia,ja kun saa lapset isoiksi on aika minullakin olla vapaa lastenhoidosta ja lapseni saavat puolisoidensa kanssa hoitaa itse omat lapsensa.Olen oman osani tehnyt.
    Minulla on kolme poikaa ja yksi tyttö,joten miniät saa ihan vapaasti hoitaa poikieni kanssa lapsensa,ja tyttöni hoitakoon miehensä kanssa myös omansa.Minä nautin siitä että ei enään tarvitse lapsia hoitaa,nautin siitä että olen oman osani tehnyt.Ja saanut lapseni isoiksi.

    Äänestä

ei todellakaan tarkoita automaattisesti lapsenvahtia tai kahvinkeittäjää!! Lapset ovat SINUN/TEIDÄN, joten TEIDÄN heidät on myös kasvatettava ja hoidettava.

Jos mummo/vaari ITSE pyytää saada olla lasten kanssa, on se tietysti ihana asia, mutta et saa olettaa heidän oelvan valmiita heti kun et itse jaksa/ehdi.

Kuten tuossa edellä jo sanottiinkin, jokainen hoitakoon itse omat lapsensa. Kyläilyt ja oma haluaminen on sitten tietysti asia erikseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimi kirjoitti:

Olen aina ollut kiltti miniä, mutta kuppi alkaa läikkyä pahasti ja pelkään pian sanovani tuimasti. Anoppi asuu melko likellä, pienen automatkan päässä, mutta ei tule käymään ainakaan katsomaan lapsia vaikka rakennamme hartia pankilla ja on rankkaa. Vuodessa on ollut kerran ja sekin kamalan marinan kanssa ja sen perästä vielä lapset valittaa että mummo tiuskii ja moittii. On kyllä pyydetty ja käyty hänen luona kutsuttaessa. Lisäksi viimekerran jälkeen kaikki paikat oli sekaisin ja kamala haju tumpeista (puolet perheestä on allergisia). Luulisi että nuorehkolla (alle 65) eläkeläisellä olisi intoa tavata pikkuihmisiä ja voimia keittää itse kahvia eikä käskettää lapsilla kireään sävyyn. Korostan kireään, sillä kyllä lapset mullekin keittää kahvia ja mielellään vielä. Olen tosi surullinen siitä etten saanutkaan sellaista anoppia josta nuorena haaveilin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu