Oikeuksien esteet esille Genevessä

Hyvää ja huonoa

http://www.unicef.fi/uutinen-unicef?id=20073169

04.02.2011
Lapsen oikeuksien esteet esille Genevessä
Lapsiasiavaltuutettu ja suomalaisista lapsi- ja nuorisojärjestöistä koottu delegaatio kertovat lapsen oikeuksia koskevista huolenaiheistaan YK:n Lapsen oikeuksien komitealle Genevessä tiistaina 8.2.

Kuuleminen on osa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen liittyvää määräaikaisraportointia.

Lapsiasiavaltuutetun ja järjestöjen yhteisenä huolena on lasten eriarvoistuminen.

- Järjestöt haluavat kiinnittää huomiota lapsiperheiden palveluiden riittämättömiin resursseihin ja epätasa-arvoiseen saatavuuteen kunnissa, kertoo järjestödelegaatiota johtava Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

- Voimavarat, tahto ja osaaminen palveluiden järjestämiseen lapsille ja perheille eivät jakaudu maassa tasaisesti, mikä lisää ongelmia ja suojelun tarvetta. Tällä hetkellä valtion ohjaus ei toimi, joten valvontaviranomaisten mahdollisuutta vaikuttaa asioihin pitäisi parantaa, toteaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

- Kyseessä ei ole vain lasten ja lapsiperheiden köyhyyden lisääntymisen mukanaan tuomat ongelmat vaan myös hyvinvoinnin polarisoituminen ja niin lasten kuin heidän vanhempiensa päihde- ja mielenterveysongelmien lisääntyminen, huomauttaa erityisasiantuntija Maarit Kuikka Lastensuojelun Keskusliitosta.

Sekä järjestöjen että lapsiasiavaltuutetun mielestä yksi keskeisimpiä huolenaiheita on lapsikysymysten koordinaation järjestäminen valtionhallinnossa seuraavalla hallituskaudella.

- Moni asia on mennyt Suomessa hyvään suuntaan. Lapsinäkökulma tunnistetaan paremmin kuin ennen. Silti päätösten vaikutuksia lapsiin ei vielä riittävästi arvioida ja lapsia itseään kuulla kun palveluita suunnitellaan, kertoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Lapsiasiavaltuutettu vie komitealle myös lasten omat kokemukset yksinäisyydestä sekä koulun ja harrastusten suorituspaineista.

- Lapset toivovat enemmän aikuisten aikaa ja läsnäoloa sekä vähemmän yksinäisyyttä. Koulussa he toivovat mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi ruokailuun, tilojen viihtyisyyteen ja välituntitekemiseen. Harrastuksiin toivotaan enemmän myös ei-kilpailullisia vaihtoehtoja, kiteyttää lapsiasiavaltuutettu lasten ja nuorten omaa viestiä. Lasten näkökulmat on kerätty koululaisille tehdystä kyselystä.

Lapsiasiavaltuutettu viestittää komitealle myös romani- ja saamelaislasten omia näkemyksiä heidän oikeuksiensa toteutumisesta.

Komitea seuraa oikeuksien toteutumista

Sekä lapsi- ja nuorisojärjestöt Lastensuojelun Keskusliiton johdolla että uutena toimijana lapsiasiavaltuutettu ovat YK:n lapsen oikeuksien komitean kuultavana helmikuun 8. päivä Genevessä. Järjestöt ja lapsiasiavaltuutettu ovat toimittaneet omat lisäraporttinsa YK:n Lapsen oikeuksien komitealle. Raportit täydentävät Suomen valtion vuonna 2008 antamaa neljättä määräaikaisraporttia YK:lle. Kuulemiseen osallistuu myös apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Kuulemistilaisuudessa komitealla on mahdollisuus tehdä tarkentavia kysymyksiä raporttien laatijoille. Komitea valmistautuu näin kesäkuun alussa tapahtuvaa valtion kuulemista varten.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkoa edelliseen

      Lapsiasiavaltuutetun raportti on hänen ensimmäinen oma arvionsa YK:lle lapsen oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Sen lähtökohtana ovat valtuutetun omat havainnot, tutkimustieto sekä lapsiasiavaltuutetun toimiston vastaanottamat kansalaisyhteydenotot.

      Järjestöjen raportin kokoamiseen osallistui tällä kertaa 35 järjestöä.

      YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen liittyneet maat raportoivat lapsen oikeuksien toteutumisesta Lapsen oikeuksien komitealle viiden vuoden välein. Komitea on riippumaton elin, joka seuraa sopimuksen noudattamista ja lapsen oikeuksien toteutumista.

      - Koko raportointiprosessi on erittäin merkittävä lapsen aseman ja oikeuksien kannalta. On hyvä, että valtio joutuu vastuuseen lapsen oikeuksien edistämisestä riippumattomalle kansainväliselle toimijalle, korostaa Hanna Markkula-Kivisilta.

      Raportoinnin päätteeksi Geneven komitea antaa loppupäätelmänsä lapsen oikeuksien tilanteesta ja suositukset tilanteen parantamiseksi. Suomi on saanut muun muassa toistuvasti huomautuksia ihmisoikeusopetuksen tilanteesta kouluissa. Tähän opetushallitus on jo tarttunut muuttamalla opetussuunnitelmien perusteita erillismääräyksellä. Pitkälti komitean suositusten pohjalta Suomeen perustettiin lapsiasiavaltuutetun virka vuonna 2005.

      Lapsiasiavaltuutettu ja delegaatio ovat Genevessä 7.−9.2.2011.

      Kuuleminen 8.2.2011 klo 10.00−13.00 paikallista aikaa (klo 11.00−14.00 Suomen aikaa).

      Järjestödelegaatiota johtaa Lastensuojelun Keskusliiton varapuheenjohtaja, Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta. Delegaatioon kuuluvat myös Suomen UNICEFin edustajana ohjelmajohtaja Inka Hetemäki, kehitysjohtaja Sari Laaksonen Ensi- ja turvakotien liitosta ja suunnittelusihteeri Kirsi Uusitalo Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssista sekä ohjelmajohtaja Hanna Heinonen, erityisasiantuntija Maarit Kuikka ja erityisasiantuntija Taina Martiskainen Lastensuojelun Keskusliitosta.

      Raportit löytyvät kokonaisuutena verkosta:

      Lapsiasiavaltuutettu www.lapsiasia.fi

      Järjestöjen raportti www.lskl.fi/lapsenoikeudet

      Apulaisoikeusasiamies tiedottaa asiasta omilla verkkosivuillaan www.oikeusasiamies.fi

      Lisätietoja:

      Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, puh. 358 (0) 50 530 9697

      Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta, puh. 358 (0) 50 462 1148 (Pelastakaa Lapset ry)

      Erityisasiantuntija Maarit Kuikka, puh. 358 (0) 40 580 2494 (Lastensuojelun Keskusliitto)

      Tiedottaja Hanna-Mari Savolainen, puh. 044 329 0029 (Lastensuojelun Keskusliitto)

      Suomessa YK:n lapsen oikeuksien sopimus tuli voimaan 1991 ja tänä vuonna juhlitaan sopimuksen kansallisen voimaantulon 20-vuotisjuhlapäivää.

      • Hyvää ja huonoa

        Lapsiasiavaltuutetun saisi jättää pois tällaisista tapaamisista täysin, hän on orientoitunut pelkästään ja sokeasti vain huostaanottojen tekemiseen ja ylläpitämiseen, ei niinkään todellisiin epäkohtiin, jotka huostaanottoja lisäävät. Myöskään huostaanotettujen olot eivät Aulaa kiinnosta millään tavalla, koska hän edustaa sokeaa viranomaisuskoa, joka ummistaa silmät kaikilta väärinkäytöksiltä.


    • Huomatkaa!

      " Kuulemiseen osallistuu myös apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Kuulemistilaisuudessa komitealla on mahdollisuus tehdä tarkentavia kysymyksiä raporttien laatijoille. Komitea valmistautuu näin kesäkuun alussa tapahtuvaa valtion kuulemista varten."

      Maija Sakslin oli se eduskunnan oikeusasiamiehistä, joka vihdoin - monien kymmenien valitusten jälkeen - antoi vihdoin Loikalan kartanolle vakavan huomautuksen.

      Ja kesän alussa on vuorossa Suomen valtion kuuleminen.

      Ketähän sinne lähetetään.... Suomessa kun menetellään niin, että jos joukossa on yksi todenpuhuja, niin mukana on 5 neutraalia, jotka eivät ainakaan virkansa puolesta yhteiskunnan rikoksista paljon tiedä, loput ovat virallisia valehtelijoita, kuten Maria Aula esikuntineen.

    • Yhteyttä Saksliniin

      Olisiko Sakslin yksi sellainen henkilö, johon kannattaisi pitää yhteyttä...
      Siis lapsille OIKEUDEN saamista ajatellen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4147
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3387
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1765
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1623
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1403
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      906
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe