Puheet ylijumalasta osoittavat mistä häiriköivä pirun- mies on kotoisin.
Suomalaisen mytologian mukaan ylijumala oli muistaakseni ukko.
Meillä Jumalan lapsilla kuten lestadiolaisetkin ovat, on elävä kaikkivaltia Jumala joka on luonut taivaan ja maan ja kaikki mitä siinä on. Isä Poika ja Pyhä Henki.
Eikä siinä kaikki. Jumalamme inkarnoitui ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, kärsi lihassaan syntiemme rangaistuksen joka on kuolema. Kaikkivaltia Jumala voitti kuoleman vallan, nousemalla kolmantena päivänä ylös kuolleista. Näin me jotka uskomme ja olemme uskossa Kastetut Kristukseen, saamme elää iankaikkisesti JUmalan luona taivaassa.
Voi kuitenkin sitä ihmistä joka katsoo ylön Jeesuksen sovintoveren, ja pilkkaa Jeesuksen tuomaa synnin sovitusta ja anteeksianmusta, hänen osansa on kamalista kamalin, ikuinen vaiva helvetissä.
Matt. 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
Matt. 7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Mark. 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Jeesus on tie
39
86
Vastaukset
- jh..-g-fd
Pieni kysymys ennenkuin jatkan:
Millainen Jumala, teillä Jumalan lapsina on kun rikollisen kristinuskon ja luterilaisuuden lahkona omistatte omien uskovaisten, pikku lastenkin tappamisia ja järjestössänne on pedofiileja joita suojaatte rippisalaisuudella ja salarippi rikollisuudella??? - kjh.,lkj
Puheet ylijumalasta osoittavat mistä häiriköivä pirun- mies on kotoisin.
Suomalaisen mytologian mukaan ylijumala oli muistaakseni ukko.
###
Kirjoituksestani selviää mitä tarkoitin sanalla "ylijumala."
Sillä tarkoitan tasan tarkkaa sellaista kuin sinä, joka asettaa omat oppinsa Jumalan ja Jeesuksen oppin herraksi!
Siis kun sinä ILMAN JUMALAN VALTAKUNNAN OIKEUKSIA JAAT ANTEEKSI ANTOJA MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE OLET ASETTANUT ITSESI JUMALAN JA JEESUKSEN herra ylijumalaksi JA SE ON RIKOS MM. VÄÄRÄN TODISTUKSEN ANTAMISTA ELLEI SINULLA OLE JUMALAN TAI JA JEESUKSEN ANTAMAA OMAN SANAN LUPAA SINULLE TOIMIA HEIDÄN NIMISSÄ OMIA SYNTIEN SOVITTELUJA!!!
Saamieni tietojen mukaan kukaan ihminen ei ole Jumalan Valtakunnan oikeuksia saanut joten olet väärää todistusta antavana ateistipiru rikollinen!
###
Meillä Jumalan lapsilla kuten lestadiolaisetkin ovat, on elävä kaikkivaltia Jumala joka on luonut taivaan ja maan ja kaikki mitä siinä on. Isä Poika ja Pyhä Henki.
Eikä siinä kaikki. Jumalamme inkarnoitui ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, kärsi lihassaan syntiemme rangaistuksen joka on kuolema. Kaikkivaltia Jumala voitti kuoleman vallan, nousemalla kolmantena päivänä ylös kuolleista. Näin me jotka uskomme ja olemme uskossa Kastetut Kristukseen, saamme elää iankaikkisesti JUmalan luona taivaassa.
###
Kuten jo olet itsesi osoittanit rikolliseksi niin sinun ja kaltaisesi rikollisen järjestön herra epäjumalaia palvelevien opit ovat perseestänne, eli kuten valvojannekin on ilmaissut "aivopieruja" joita "ääliöt" päästelee!
###
Voi kuitenkin sitä ihmistä joka katsoo ylön Jeesuksen sovintoveren, ja pilkkaa Jeesuksen tuomaa synnin sovitusta ja anteeksianmusta, hänen osansa on kamalista kamalin, ikuinen vaiva helvetissä.
###
Kannibalismisuus on iljettävää rikollisuutta!
Jos tuossa viittaa Jeesukse pyhään ehtoolliseen niin vertaus jota sieluttomat rikolliset eivät ymmärrä! Ihminen jolla on Jumalallisuuden sielullisuus ja lukee kyseisen tekstin ymmärtää vertaus kuvan mutta sellaiset joiden mieli on turmeltunut manipuloimisilla eivät ymmärrä edes älä tapa käsky; LAKIA eivät ymmärrä muutakaan Jumalallisesti vaan harhaoppien mukaisesti!
###
Matt. 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
Matt. 7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
###
Osoita raamatun UT:n Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla että omia uskovaisia tappaneen rikollisjärjestön herraa jumaloiville on portti leveä?
Osoita raamatub UIT:n Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla että pedofiili perkeleille on portti leveä?
Ellei portit aukene niin voit oppeinesi sukeltaa muiden väärää todistusta levittävien seuraan. niitä on paljon rikollisen kristinuskon yli 3500 lahkossa!
###
Mark. 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
###
Huomasitko, että joka ei usko tarkoittaa:
Joka ei usko mitä Jumala ja Jeesus Omalla Sanallaan käskee, pitää uskoa?
Esim. älä tapa käskyä pitää uskoa!
Onko mielestäsi omien uskovaisten tappaminen uskomista Jumalaan ja Jeesukseen niinkuin yrität selittää????
VASTAA NÄIHIN KYSKYMYKSIIN!!!
===========================
###- Teuta
Sinulle on sanottu jo moneen kertaan kaikki vastaUKSET, NE EI VAIN OLE
KELVANNUT , SULLE VAIKKA SULLA EI OLE TODELISTA TIETOA MIKÄ
ON VARMASTI OIKEIN .
Tuntuu kovin naurettavalta että sinä vaadit oikeutta , etkä ole itse kirjoittamassa
minkään laista oikeaa teksti , vaan sellaista josta saat huuto pisyeitä kuin
jossakin huutopussissa .
Olisi hienoa kun osisit antaa Noissa lapsia tapatteneissa kysymyksissä
väität että rikollisuuden ja kiristinuskon sekä Luterilaisuuden , lahkona olisi
sulla oikeutta saiitä edes mainita , Luterilaisuus on täys usko se on niin
paljon enemmän , KUIN ÖRVELÖ OSAA AJATELLAKAAN
Kysyit mikälainen JUMALA MEILLÄ ON ?
MEIDÄN JUMALA ON ELÄVÄ ,RAKASTETTAVA JA RAKASTAVA
HÄN ON SAMA JUMALA KUIN OLI , AABRAHAMILLA ,IISAKILLA , JAAKOBILLA.
TÄMÄ KUN KIRJOITETAAN , EI PITÄISI OLLA SEKAANNUTUMIS VAARAA. - fg,.-h-jko
Teuta kirjoitti:
Sinulle on sanottu jo moneen kertaan kaikki vastaUKSET, NE EI VAIN OLE
KELVANNUT , SULLE VAIKKA SULLA EI OLE TODELISTA TIETOA MIKÄ
ON VARMASTI OIKEIN .
Tuntuu kovin naurettavalta että sinä vaadit oikeutta , etkä ole itse kirjoittamassa
minkään laista oikeaa teksti , vaan sellaista josta saat huuto pisyeitä kuin
jossakin huutopussissa .
Olisi hienoa kun osisit antaa Noissa lapsia tapatteneissa kysymyksissä
väität että rikollisuuden ja kiristinuskon sekä Luterilaisuuden , lahkona olisi
sulla oikeutta saiitä edes mainita , Luterilaisuus on täys usko se on niin
paljon enemmän , KUIN ÖRVELÖ OSAA AJATELLAKAAN
Kysyit mikälainen JUMALA MEILLÄ ON ?
MEIDÄN JUMALA ON ELÄVÄ ,RAKASTETTAVA JA RAKASTAVA
HÄN ON SAMA JUMALA KUIN OLI , AABRAHAMILLA ,IISAKILLA , JAAKOBILLA.
TÄMÄ KUN KIRJOITETAAN , EI PITÄISI OLLA SEKAANNUTUMIS VAARAA.teuta kirjoitti:
"Sinulle on sanottu jo moneen kertaan kaikki vastaUKSET, NE EI VAIN OLE KELVANNUT , SULLE VAIKKA SULLA EI OLE TODELISTA TIETOA MIKÄON VARMASTI OIKEIN ."
Voi voi Jeesus parkaa kun Hän ei kysynyt lestadiolaisilta miten pitää tehdä että kaikki on oikein!!!
Jeesus asettanut avioliitto vaikka oli Kaanaan häissä ja Jumalakaan ei sitä tehnyt!
Jeesus ei määrännyt lapsia kastettavaksi niin lapsiakin tappaneen rikollisuuden piti sekin tehdä!
Jeesus määrännyt pyhän saatanallisien ehteellis rituaalin ruokavalioon omaa lihaa ja verta niin sekin piti omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen rikollisuuden hoitaa!
jne
Kyllä se on surkeeta rikollisen kristinusko toimesta yli 3500 lahkon toimesta pitää kaikki suorittaa!!!
Ja se perkeleen Lutherikaan ei sitä saatanan raamattua väärentänyt lopulisesti niin sekin jätettiin teutan työksi!
Matteuksen evankeliumi:
5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
ylijumala teutan raamatussa on näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9805716#comment-49043667-view
teuta
16.4.2011 23:12
Matteuksen evankeliumi 5:20 . Hän selosti vuorisaanaa .
Sillä minä sanon teille: teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten , niin te ette pääse taivasten valtakuntaan .
jne....
Kyllä se on voi voi kun tuo Jumalallisuuden tietous on niin puutteellista että teuta pitää omaa vanhaa rippikatekismusta kuluttaa että saa rikollisuuden opit ojennukseen kun raamatussa on kaikki väärin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
Kiva kun olit tarkkana
teuta 13.11.2010 14:18
Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein . - teuta
Nuo lauseet , Matt. 7:13,ja 7:14 . ovat silkka Jeesuksen sanaa ,
mihin sinä uskot jos et siihen ,
mitä luulet Hänen kirjoituttaneen , ellei Jumalan sanaa .
- vb-nm.
tarkennus....
kirjoitan kännykällä ja on vaikea kirjoittaa oikein...
siis Jumalan tai Jeesus, Jumalan Valtakunnan Nimissä toimiminen rikollisuuden edustajana on rikos, väärän todistuksen antamista, rikollista ylijumalallisuutta jossa itselleen tai järjestölleen otetaan/varastetaan ominlupineen valta ja oikeuksia ilman Jumalan ja Jeesuksen antamaa Oman Sanan lupaa! - Exhellari86
"Siis kun sinä ILMAN JUMALAN VALTAKUNNAN OIKEUKSIA JAAT ANTEEKSI ANTOJA MURHAAJILLE"
Kuka niitä tunnuksia ja salasanoja jumalan valtakunnan oikeuksiin sitten jakelee? Sinäkö?- ty.u-io
Sinä ole viisas...
mutta järkevyys puuttuu!!!
Ellet tekstistäni löytynyt Jumalan Valtakunnan Nimeä, niin vika ei ole minussa vaan sinun epäjumalallisuudessa!!!!
- Vähemmän paatosta!
Mark. 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
- Meidän Musti ymmärtää istu ja niinpäin. Saarnaaminen jäänyt hiukka vähemmälle. Mitenkähän naapurin Polle ja Muurikki? Taidan jättää nekin rauhaan.- Jeesus on tie
Pilkkaat Jmalaa puhumalla mustistasi (koirasta) Kristuksen pelastavan evankeliumin yhteydessä.
Ilm. 22:15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
xxxxxxxxxx
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, ...
1. ... kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Matt. 28:20
2. ... ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - Vähemmän paatosta!
Jeesus on tie kirjoitti:
Pilkkaat Jmalaa puhumalla mustistasi (koirasta) Kristuksen pelastavan evankeliumin yhteydessä.
Ilm. 22:15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
xxxxxxxxxx
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, ...
1. ... kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Matt. 28:20
2. ... ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.""saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille" Jaa ei eläimet ole luotuja?
1. Moos. 1:25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. - Kilioppi
Jeesus on tie kirjoitti:
Pilkkaat Jmalaa puhumalla mustistasi (koirasta) Kristuksen pelastavan evankeliumin yhteydessä.
Ilm. 22:15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
xxxxxxxxxx
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, ...
1. ... kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Matt. 28:20
2. ... ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."Kirjoitappa itse "Jumalaa" äläkä "Jmalaa" ja puhu sitten vasta pilkkaamisesta.
- Rubistein
Olet täysin kahjo!
- .gfd-s,a
Jeesus ei sanonut, että...
Jeesus ei sanonut "menkää kaikkeen maailmaan ja tappakaa miekalla kasteesta ja uskosta kieltäytyjät"
Jeesus ei myöskään sanonut että tappakaa omia uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla!
Jeesus ei myöskään sanonut että revityttäkää lastenne perseet pedofiili perkeleinä!
jne
Tuollaiset perkeeel perisyntisten rikokset ovat epäjumalalta. On Jumalan ja Jeesuksen törkeää pilkkaamista väittää kierosti Heitä syyllisiksi esim. edellä mainittuihin rikoksiin!
Tämän, herra epäjumalan käskyjä uskotte Jumalaa ja Jeesusta syyttäen hänen käskyjen noudattamisista:
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Eikä tämäkään herra ole tuntematon epäjumala;
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)- Teuta
Ei niin sillä lailla on sanonut Muhammad , noin 610 paikkeilla
Sanot: Että Jeesus ei ole sanonut tappakaa omia uskovaisia
TAI PIKKULAPSIAKIN NOITA ROVIOILLA ? ?
MITÄ KUMMAA SINÄ TÄSSÄ TARKOITAT , TÄTÄ ET OLE SELITTÄNYT
KOSKAAN TARKASTI , MUTTA AINA VÅTKYTTÄMÄLLÄ SAMAA
MITÄ SE OLISI TODELLISUUDESSA . OLISKO SE JOTAIN
SIIS MITÄ ?
- sellanen tää on
Älähän nyty teuta turhaa kysele. Sehän syyttää vuodesta toiseen kristittyjä lapsentappajiksi. Hänen mielestään lapsi tapetaan kun hänet kannetaan Jeesuksen syliin.
Saatana on juuri tuollainen, kun hänen orjansakin on. Saatanallinen viha Jeesuksen pelastamia Jumalan lapsia kohtaan ja jatkuva Kristuksen evankeliumin sekottaminen.- df,ty.-u
Kaikki kuolleet merkitään ristillä, lapsetkin kasterituaalissa!
--
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL) - fjk.,op,
Oletko sinäkin yksi heistä...
jota syyttävät Jumalaa ja Jeesusta noitarovio rikoksista joita katumus katekismusta lukevatkin epäjumalan palvelijat ovat tehneet perkeleen pedofiili lahkossannekin?
Muista, kun maksat kirkollisveros ja laitat rahaa lähetystyöhön niin tätä saatanasi työtä olet rahoittanut:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/ - teuta
df,ty.-u kirjoitti:
Kaikki kuolleet merkitään ristillä, lapsetkin kasterituaalissa!
--
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)Örvelö puhut kasterituaalista .?
Meillä niinkuin Raamatussa puhutaan Sakramentista .
Sulla taitaa olla jonkinlainen jälkeen jääneisyyden tauti.
Kaste on ensimmäinen Sakramentti , siihen kuuluu läheisesti
rippikuolu , mutta et sinä tiedä sitä sen tarkemmin ,kun ei
kukaan ole opastanut oikeeaa laitaa .
Se on kyllä hyvä, että olemme ottaneet itsekin asioista .
selvää ,koska olet niin paljon pitänyt suu kopua juuri
kasteeta ,ja sen asiattomuudesta . Sulla ei oikein meinaa
mikään asia luonnistua , miettisit sitä ,ja lopettasit. - teuta
Kiitos opastuksesta , siihen ei örvelö pysty.
hän ei koskaan sano mitään järkevää, puuttuuko
jotakin , niin oikke puuttuu kyl, se järki. - teuta
No johan on , hänellä heikko oppi , ja kuitenkin pitää meteliä
kuin mölyapina , en paremmin sano ,,,ilmankos hän on örvelö .
Tuskin häestä mitään tulee , kun ei ole järkevyyttäkään
ja viisauskin puuttuu , aivan tykkänään .
No mistä sitä ottais kun ei ole annettu , paha on tyhjästä
nyhjästä ,,,niin aina voi lainata jos ei ole . - teuta
teuta kirjoitti:
No johan on , hänellä heikko oppi , ja kuitenkin pitää meteliä
kuin mölyapina , en paremmin sano ,,,ilmankos hän on örvelö .
Tuskin häestä mitään tulee , kun ei ole järkevyyttäkään
ja viisauskin puuttuu , aivan tykkänään .
No mistä sitä ottais kun ei ole annettu , paha on tyhjästä
nyhjästä ,,,niin aina voi lainata jos ei ole .Unohtui kirjoittaa : Koska et taida tietää miksi , KASTEELLA se ristinmerkki tehdään , SE JOHTUU SIITÄ , ETTÄ LAPSI SAA LUPAUKSEN SIINÄ
SIITÄ , ETTÄ HÄN ON NOUDEVA KUIN JEESUS KRISTUS KUOLLEISTA
TÄTÄ ÄLÄ , ÖRVELÖ HASSAA SINÄKÄÄN , TÄMÄ ASIA ON PELKKÄÄ JUMALAN SANAA. , EIKÄ MITÄÄN örvelön selitystä ,joka on päin p-tä.
Oletko sinä aivan , joopa joo , uskoisit edes mitä viisaanpi sulle sanoo.
- Meehän kottiis jo
Niin se vaan on kun Raamattu sanoo. Yksi perleen sokea penikka ei asialle mitään mahda, kiitos Herralle.
Kun nyt vaan ymmärtäisit lähteä nopeasti pois tältä palstalta häiriiköimästä.- f-g.d
sille herralle...
sille omia uskovaisia tappaneen ja lapsiakin raiskanneen rikollisen järjestön herroille ja niile herrojen palvelijoille tulee portti ahtaaksi. Laki on voimassa. - teuta
f-g.d kirjoitti:
sille herralle...
sille omia uskovaisia tappaneen ja lapsiakin raiskanneen rikollisen järjestön herroille ja niile herrojen palvelijoille tulee portti ahtaaksi. Laki on voimassa.meillä ei ole sellaista herraa , jolle omia uskovaisia tapettaisiin
ja ei lapsia minkÄÄN LAOSIA , VAAN KAIKKI ON ANNETTU HERRALLE JEESUKSELLE /JUMALALLE .
Meille on tärkeää että portti on ahdas ja tie on kaita sillä
se vie elämään , on laki voimassa tai ei .
Miksi , siksi kun vuorisaarnassa Matt. 5: 19 sanotaan sel.
oikea laita asiasta. kuuletko Örvelö . - fv-g.y
teuta kirjoitti:
meillä ei ole sellaista herraa , jolle omia uskovaisia tapettaisiin
ja ei lapsia minkÄÄN LAOSIA , VAAN KAIKKI ON ANNETTU HERRALLE JEESUKSELLE /JUMALALLE .
Meille on tärkeää että portti on ahdas ja tie on kaita sillä
se vie elämään , on laki voimassa tai ei .
Miksi , siksi kun vuorisaarnassa Matt. 5: 19 sanotaan sel.
oikea laita asiasta. kuuletko Örvelö .Mm. näitä murhia olet rahoittanut kirkollisveroja maksaessasi ja mahdollisesti laittanut rahaa saatanallisesti tärkeää lähetystyöhon jota lestadiolaisetkin maailmalla harrastaa rikollisen kristinuskon ateistipirujen toimesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL) - vh.,jkl-
teuta kirjoitti:
meillä ei ole sellaista herraa , jolle omia uskovaisia tapettaisiin
ja ei lapsia minkÄÄN LAOSIA , VAAN KAIKKI ON ANNETTU HERRALLE JEESUKSELLE /JUMALALLE .
Meille on tärkeää että portti on ahdas ja tie on kaita sillä
se vie elämään , on laki voimassa tai ei .
Miksi , siksi kun vuorisaarnassa Matt. 5: 19 sanotaan sel.
oikea laita asiasta. kuuletko Örvelö .herrasi kielsit!!!
Luder/Luther on vihainen sinulle!!!
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
Kiva kun olit tarkkana
teuta 13.11.2010 14:18
Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein .
--
Kun ateistisen lurerilaisuuden rikolliselle lahkolle ei löydy Jumalan ja Jeesuksen antamaa lupaa tappaa omia uskovaisia, pikku lapsiakaan ja kun sitä lapsikastettakaan ei ole Jumala tai Jeesus määrännyt lapsiakin tappaneelle pedofiili järjestölle ja sen ateistipiruille niin miten olis jos sovittaisiin, että JUMALAN JA JEESUKSEN NIMISSÄ TUON TYYPPISIÄ RIKOLLISUUKSIEN OPETTAMINEN JA ENNEN KAIKKIA TEKEMINEN ON JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAMISTA JA ARMOTTOMASTI JUMALAN JA JEESUKSEN ANTAMIEN LAIN JA OPETUKSIEN VASTAISTA RIKOLLISUUTTA????
Raamatussa on älä tapa käsky 9 kertaa ja on myös Jeesuksen vahvistamana!
EI OLE HÄPEÄ TUNNUSTAA OLLEENSA HARHAUTETTU JA ETTÄ ON MANIPULOITUKSI TULLET ATEISTIPIRUKSI MUTTA ON HELEVETIN SUURI HÄPEÄ ELLEI TÄMÄN HUOMATTUAAN LOPETA USKOMASTA JA SIIRRY JUMALALLISUUDEN TIETOUTEEN!
JUMALAN VALTAKUNNASSA EI OLE USKOVAISIA EIKÄ SIELÄ USKOTA VAAN SIELLÄ ON JUMALALLISUUDEN JA TOTUUDEN TIETO JA YMMÄRRYS...älä tapa käskynkin suhteen eikä sen ymmärtäneet raahaa lapsiaan lasten perseitä repivien pedofiilien spermakasteelle!!
Näin ollen mitä tahansa yritättekin oppeinenne paasata näilen alla olevien herrojen sopaskaa niin näistä ateistipirujen herroista ei ole epäjumalaa kummemmiksi!
Joka Jumalaa ja Jeesusta seuraa lopettaa rahoittamasta uskovaisten, ihmisten, lasten jne tappamisia mm. lähetystyä perkeleen työnä!! Eikä ole syntiä lopettaa lastensa kouluttaminen rikollisen kristinuskon pikkuperkeleiksi joita isoina kasvaa ateistien kouluttajia niinkuin monet täällä eksytettyinä ovat!
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)
- men kotiis mätäneen
Lapsia raiskannut rikollisjärjestö? Kerropa meillekin mikä sellainen järjestö on?
MIksi kuulut sellaiseen? Miksi et eroa saatanan palveluksesta ja rukoile Jeesusta Herraksesi, ...
... sinä "jumalallisuuden tieto" ; eli suomeksi sanottuna terveisiä perseestä. - ji-h.yu,,gf
Sellainen rikollinen järjestö rikollinen kristinusko yli 3500 lahkoineen!
Esim. USA:ssa on yli 4500 pedofiili pappia turmellut yli 10.000 lasta!
Eikä tuollainen kristittyjen rikollisuus rajoitu vain USA:n. Kautta maailman niin pedofiili rikoksiakin paljastuu ja sinullekkin tiedoksi jotta suomessakin on lehdistön toimesta paljon faktaa esille tullut mm. lestadiolaisten lasten seksuaalisista hyväksi käytöistä ja insesti isien rikoksista.
Annoit väärää todistusta minusta, se on rikos!
MINÄ EN KUULU SELLAISIIN JÄRJESTÖIHIN.
Minä en palvele herra epäjumalia:
Lutheri asetti itse itsensä epäjumalaksi ja puhdisti pois Jumalan ja Jeesuksen Lain ja opetukset!!!
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
"Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Eli rikollinen kristinusko on teoillaan osoittanut mitä on pedofiili järjestönä ja täälläkin esiintyy sellaisille rikollisille ja murhaajille syntejä anteeksi jakavia vaikka heilläkään ei ole Jumalan Valtakunnan oikeuksia!
Rikollinen kristinusko ei ole oppinut Jumalan ja Jeesuksen Lakia koko yli 2000 vuotisen olemassa olonsa aikana. Siitä osoituksena tässä hiukan historiaa:
-Jeesusta seuranneiden kristillisten murhaamiset
-ristiretket murhineen, raiskauksineen, ryöstöineen jne
-pakana vainot murhineen, raiskauksineen jne
-noitavainot murhineet jne
jne...
Kaiken kaikkiaan satojen miljoonien ihmisten tappamiset muine rikoksineen ympäri maailmaa kertoo tarkalleen totuutta rikollisesta kristinuskosta yli 3500 lahkoineen.
Eikä sinunkaan auta kertoa tai väittää, että "me lestadiolaiset emme ole sellainen järjestö" sillä viime vuosien faktat osoittaa, että kaikki lahkot ovat katolilaisuuteen kuuluvaa rikollisuutta. Esimerkiksi kun suomessa heräs viimeinkin lehdistö tutkimaan pedofiili perkeleiden touhua niin jopa suomilaisetkin muiden maiden joukossa lähetti edustajansa Paavin luokse opetettaviksi kuinka suojella lasten perseitä repineitä pappeja maaillista Lakia vastaa! Emme tiedä varmuudella mitä kaikkea saatanallisuuden neuvoja Paavi antoi mutta tiedämme, että nk. rippisalaisuutta käytetään suojaamaan rikollisia. Sen lisäksi on tullut julki nk. salarippi saatanallisuuksia joten voit ihan rauhallisesti ottaa asiat totuutena ja sulkeutua sille elämän tielle jonka valitset!!! Jokaisella on uskonvapaus oikeus mutta SE EI ANNA OIKEUTTA RIKKOA JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA, EIKÄ LIIOIN OIKEUTTA RIKKOA SUOMEN PERUSTUSLAKIA.
Lakien herarkia:
-JUMALAN JA JEESUKSEN LAKI - KORKEIN LAKI
-SUOMEN VALTION PERUSTUSLAKI
-suomen kirkkolaki - joka ei saa olla ristiriidassa ylhäällä olevien Lakien suhteen
kirjoitit:
"... sinä "jumalallisuuden tieto" ; eli suomeksi sanottuna terveisiä perseestä. "
sinä lähetät terveisiä perseestä, omasta, jonkun lapsen vaiko vaimosi perseestä??? - Jeesus on tie
PIru on häärinyt orjansa kautta ahkerana Jeesuksen todistajan palstalla.
Millä ihmeellä me saisimme tuon kristinuskoa ja lestadiolaisia herjaavan härikön pois lestadiolaisuus palstalta? - Jeesus on tie
Piru häärii piru häärii.
Itsellesi sinä kartutat joka viestilläs vaini lisää tuomiota, kuumemman helvetin.
Meillä kristityillä on hauskaa hyvä ja rakastava Jumala on siunannut runsaasti vuosikymmeniä kestäneen elämme. Jumala antaa terveyttä, on omat kodit ihanat puolisot ja rakastavat lapset ja lastenlapset. Hallelujaa kiitos Jeesus!!!
Mitä on sinulla pirun raakkuva orja?
Jatkuva valehtelu ja narina osoittavat kiistatta, että elämäsi on mennyt pahasti pieleen jo alusta asti.
Perheestäsi et puhu mitään, hyvin arvattavista syistä!!!
Kuka nyt tuollaisen raakkuvan pirun kanssa alkaisi seurustella, silloinhan elämä olisi saatanallista helvettiä. Voi sinua pirun penikka, kunpa näkisit missä kurjassa tilassa täysin alastomana elät, matkalla kohti iankaikkista helvetin vaivaa!!!
Jeesus antaisi sinullekin mahdollisuuden pelastua helvetistä, miksi olet pilkannut ja hyljännyt Jeesuksen? Helvetin tie on täynnä porukkaa, hyvä JUmala hylätään!
Näin se vaan menee, mutta toista yhtä saatanallista kurjaa en ole koskaan epäuskoisissakaan tavannut, ovat he sentää kunnioittaneet toisen vakaumusta vaikka itse eivät uskokaan.
Jätä meidät kristityt rauhaan ja mene sinne omaan "onneesi", nauti ajallisesta helvetistäsi ihan rauhassa, emme tule sinne häiritsemään elämääsi.
Mutta tälle palstalle ja JUmalan ihmisille sinulla ei ole todellakaan mitään annettavaa! Mne siis pois täältä kisanteosta välittömästi sinä saatanan orja.
Jeesuksen nimessä, poistu pahan hengen riivamma keskuudestamme.- bm,lo
kirjoitit:
"Jatkuva valehtelu ja narina osoittavat kiistatta, että elämäsi on mennyt pahasti pieleen jo alusta asti. "
Miksi et laita esiin valheitani???
Jos minä moitin, haukun jne niin laitan esiin faktat mutta sinä valehtelet taas Jumalan ja Jeesuksen Lain älä anna väärää todistusta kohtaa kun sinulla ei ole osoittaa minun teksteissä olevia valheita!
Minä en ole ihmistä kummempi voin erehtyä mutta sinä pidät itsees paitsi Jumalan ja Jeesuksen herrana myös erehtymättomänä ateistipiruna!
Olen todistanut sinut sellaiseksi sinun omilla valheilla ja Jumalan, Jeesuksen ja Pyhn Hengen pilkkaajana!
tätä rahoitat ateistipiruna Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä pilkaten ja samalla uskovaisena todistat keneen uskot Jumalan ja Jeesuksen Lain kieltäjänä. Ota omalle tunnollesi tieto:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
- fg.,h,jk
Niin näyt häärivän!!!
Tässä ohje miten pääsette helposti eroon minusta:
Lopettakaa valehtelemasta ja palvelkaa rikollisuuden herrojanne epäjumalina heidän omissa nimissä niin minulla ei ole asiaa teille ainakaan tällä tasolla.
Suomen Laki antaa teille oikeuden palvella jumalananne vaikka aidanseivästä MUTTA SE OIKEUS EI ANNA TEILLEKKÄÄN OIKEUTTA JUMALAN JA JEESUKSEN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENKEÄ PILKATEN TEHDÄ HEIDÄN NIMISSÄ MURHIA JA REPIÄ KUIN SUDET LASTENNE PERSEITÄ PEDOFIILIENNE TOIMESTA!
15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
Jeesus kehoittaa omiaan olemaan uskomatta ja monet teist
tietää mitä Jeesus tarkoittaa! Mutta joukossanne on ateistipiruja jotka törkeästi pilkkaa Jumalaa ja Jeesusta Heidän Nimissä rikoksia tehden ja teettäen!
Kun Jumala tai Jeesus ei ole lapsikastetta määrännyt niin te perkeleen ateistipirut kastatte ja kun älä tapa käsky kieltää tappamiset niin tapatatte ja tapatte ihmisiä ja lapsikasteessa merkkaatte lapsen hengellisesti tapetuksi asettamalla (risti) kuolleen merkin lapsen otsaan jotta piru tuntis omansa!
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
Luukas 20:
45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
Mark. 13:21
Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko
Repikää pois katekismuksesta jokainen sivu jossa Jumala, Jeresus ja Pyhä Henki on mainittu! ON TÖRKEÄÄ JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAA HEIDÄN NIMISSÄ HEIDÄN LAIN LAINRIKKOJA SAATANAA epäjumala jumaloida! HÄVETKÄÄ!!! - :-)))))))))))))))
Jeesus on tie, kuten avauksessani totesin.
Tptuus ei muutu miksikään, vaikka saanan orja kuinka mankuu kiimaisena täällä.- v.gfd-s
Siellähän niitä pedoja mankuu...
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)
- Jeesus on tie
Missä pedoja mankuu? Kuten sanoin lähde sellaisesta joukosta jossa on pedofiileja, älä tänne tule mankumaan. Tutki vain sitä omaa muslimijoukkoasi, siellä ne kamalat tapahtuvat.
- Tarkkailija taivaast
Kenelle sä juttelet? Jutteletko itsellesi? Siltä näyttää.
- df.gj-k
Olen usein kirjoittanut, että uskonvapautta koskeva Laki on voimassa JOTEN USKO RIKOLLISEN KRISTINUSKON epäjumaliin heidän omalla nimellä!
KÄYTÄTTE JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN NIMEÄ RIKOLLISEEN TOIMINTAANNE JA SELLAINEN TOIMINTA ON LAINVASTAISTA, VÄÄRÄN TODISTUKSEN ANTAMMISTA
JA
SAMALLA SE ON TÖRKEINTÄ MAHDOLLISTA TUNTEMAANI JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAMISTA!
JA
PYYNNÖISTÄNI HUOLIMATTA ETTE OLE OSOITTANEET MINKÄÄNM LAISIA VASTAUKSEN JUMALAN JA JEESUKSEN OMAN SANAN TUELLA NÄIHINKÄÄN KYSYMYKSIIN JOTEN VOITTE OPETELLA KESKUSTELAMAAN KYSYMYKSIIN VASTAAMALLA PYYTÄMÄLLÄNI TAVALLA:
1/KERRO MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI/JA JEESUS MÄÄRÄÄ TAPPAMAAN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN?
2/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA ON JUMALAN TAI JA JEESUS MÄÄRÄNNYT, ETTÄ PEDOFIILI HERROILLENNE PITÄÄ ANTAA LASTEN PERSEET REVITTÄVIKSI?
3/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI JEESUS ON ANTANUT RIKOLLISILLE KATEKISMUKSEN OPPEJA NOUDATTAVILLE OIKEUDET HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENGEÄ PILKATEN JAKAA ANTEEKSI SYNTEJÄ MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE?
Ja kun noihin kysymyksiin ette vastaa niin tiedätte mahdollisesti itsekkin mitä se merkitsee!
Tämä ei käskyn noudattaminen Jumalan ja Jeesuksen Nimissä ei avaa kenellekkään tietä muualle kuin helvettiinne jota rakennatte:
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)
- Jeesus on tie
Olet siis todennut että uskonnonvapaus on.
MIkä on se voima joka estää sinua noudattamasta uskonrauhaa koskevaa lakia? Väitteesi ovat selvästi mielisairaan henkilön mielipiteitä, vailla pienintäkään todellisuuspohjaa. Niputat kristityt yhdeksi ja tuomitset
syyttömiä ihmisiä julkisilla palstoilla täysin ilman laillista perustetta.
Rikoksissa on tarkka paikka, ennen tuomiota syyllisyys on toteen näytettävä, eikä toista ihmistä tuomita jonkun toisen henkilön tekemien rikosten perusteella.
Rikot kaikki yhteiskuntamme lakejja kirjoittelemalla perättömiä julkiselle nettipalstalle.
Havaintoesimerkin sinun lainvastaisesta toiminnastasi voimme ottaa vanhoillislestadiolaisista, joiden ryhmässä on tullut ilmi pedofiilitapauksia.
Sinä tuomitse lestadiolaiset pedofiileiksi, vaikka et tunne lainkaan lestadiolaisuutta, et sitäkään että lestadiolaisia on noin 20 eri ryhnää, yksi niistä on vanhoillislestadiolaiset. Vanhoillislestadiolaisiakaan ei voida tuomita sillä perusteella jos joku heidän joukossaan on vakavasti sairas ja sen vuoksi käyttää lapsia seksuaalisesti hyväkseen.
Ainoastaan tekoon syyllistynyt tuomitaan, - kuten pitääkin. Ja tuomarina ei toimi mielisairas täysin vastuuton mäntti internetissä, vaan asiansa osaava tuomari oikeusistuimessa.
Tuliko nyt selväksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama215003Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272087- 1301594
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505