Moikka moi! Olen nyt 40 viikoilla raskaana ja tänään neuvolassa käydessäni todettiin virtsassa verta kolmella plussalla.
terveydenhoitajan mukaan mitään syytä huoleen ei ole, eikä jatkotoimenpiteitä tarvita, mutta itseäni se jäi kuitenkin mietityttämään, että mistä voisi johtua. Tämä on kolmas raskauteni ja koskaan aijemmin ei ole ollut samaa ongelmaa.
Onko jollain kokemuksia tästä?
Verta virtsassa
7
2781
Vastaukset
- Arvailijjja
Varmaankin punasoluja pississä, tikulla katsottu? Joskus jos on oikein hankala virtsatieinfektio, voi olla verta virtsassa, mutta toisaalta ne neuvolan tikkunäytteet harvoin on kovin puhtaita, ja jos ei mitään muita oireita ole, niin en olisi huolissani. Todennäköisempää on, että ne punasolut virtsassa on ulkosynnyttimien limakalvovauriosta tai verislimaisesta emätinvuodosta näytteeseen päässyt, joista kumpikaan ei ole paha oire. Limakalvot on raskauden aikana herkillä, ja pelkkä pyyhkiminenkin voi hiertää pienen limakalvorikon, ja toisaalta vereslimainen niukka vuoto on ihan tavallista vähän (päiviä, viikon?) ennen synnytystä.
Siinä jotain mahdollisia selityksiä. Toki vain arvailuja.- kohta kolmen äiti
Juu, ihan tikulla katsottu. Täytyy toivoa, että tietää synnytystä, eikä mitään vakavaa. Kiitos sinulle :)
- Raskaana_32.
Hei!
Olen 32. viikolla raskaana, virtsassa on ollut verta ihan raskauden alusta asti joka kerta, kun on tutkittu, mutta koska kaikki muu on hyvin, ei virtsatientulehdusta, verenpaineet hyvät, vauva on terve ja kasvaa hyvin, virtsa- ja veriarvot muuten hyvät, niin lääkärin mukaan asiasta ei tarvitse olla huolissaan. - uro uro uro
Näin hoitajan näkövinkkelistä katsottuna, täytyy ehdottomasti ottaa virtsanäyte ja viljely. Verta voi virtsassa olla monesta eri syystä. Tulehdus täytyy ehdottomasti hoitaa, jos senkin jälkeen löytynee verta täytyy alkaa selvittelemään muita juttuja. Onko ollut esim kylkikipua????? Nyt vaan soitttamaan terkkarille tai lääkärin vastaanotolle ja vaadit kunnon näytettä. Toi nyt on ihan rutiini juttu ja pieni vaiva, mutta sinulle ja vauvalle todella tärkeä hoitaa.
- nurse myös
Olipa outoa että th:n mielestä asia on ok!! Ilman muuta jatkotutkimukset.
- kohta kolmen äiti
Teille molemmille hoitajille tämä vastaus:
Eli siis, koska mulla ei ole koskaan aikaisemmin tuollaista vaivaa ollut, niin olin vähän skeptinen itsekin asian suhteen ja soitin äippäpolille kysyäkseni toista mielipidettä. Siellä kätilö ihmetteli kovasti, että miksi ei ole terkkari laittanu jatkotutkimuksiin ja käski soittamaan sille takasin ja pyytää, että tutkitaan. Oma terkkari oli sitä mieltä, että mitään hätää ei hänen mielestään ole, mutta pyynnöstäni kuitenkin suostui laittamaan lähetteen terveysasemalle, että pissa tutkitaan. Kävinkin sitten nyt aamulla jättämässä näytteen ja kuulemma jo tänään iltapäivällä saan ensimmäiset vastaukset, viikonlopun jälkeen sitten tarkemmat.
Se mun neuvolan terkkari on kyllä tosi mukava ja tullaan hyvin toimeen, mutta aika huoleton vähän kaiken suhteen. Vauvan kooksi on veikkailtu yli 4,5 kiloista, mutta terkkari vaan kuittaa asian sanomalla, että olen hyvä synnyttäjä, kyllä se hyvin menee...
Varmaan meneekin, mutta kyllä mua silti vähän asia mietityttää.
- hehehehe
no kato....terkkarit on... ;)))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773