Uusille kansanedustajille ym. tietoa

Asko Kervinen

Arvoisat viestin vastaanottajat ja uudet kansanedustajat, hyväksyttekö Te eturivin oikeusvaltiossa jäljempänä olevan pitkäaikaisen laittomuuden ja virkarikosten peittelyn?


Kotkan kaupunki hallinnoi ja ylläpitää edelleenkin laitonta mustaa listaa. Se on asiakirja, johon on 26.8.1993 alkaen kerätty allekirjoittaneesta vääriä ja luvattomia tietoja, muiden muassa yli 70 töiden laiminlyöntihuomautusta ja luvattomia ei-julkisia terveydentilaani koskevia tietoja.

Tosiasiassa töiden laiminlyöntejä ei ole ja osa mustaan listaan kerätyistä terveydentilaani koskevista tiedoista on vääriä ja epäasiallisia arvioita.

Kyseistä mustaa listaa ja mustan listan toisintokappaleita on käytetty päätöksenteossa ja viranomaisessa allekirjoittaneen vahingoksi. On myös syytä korostaa, että laittoman mustan listan vääriä tietoja on muissakin Kotkan kaupungin asiakirjoissa, joita on vuosia vahingokseni käytetty.

Törkeää asiassa on se, ettei Kotkan kaupunki edelleenkään suostu laitonta menettelyään lopettamaan eikä oikaisemaan vääriä ja perättömiä asiakirjatietoja, vaikka laki niin velvoittaa. (Euroopan unionin perusoikeuskirjan 8 artikla).

Törkeää on sekin, ettei laitonta menettelyä lopeteta, vaikka olen lainvoimaisella oikeuden 10/1046 päätöksellä 5.5.2010 sopinut Kotkan kaupungin työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen kanssa, että laiton musta lista ja mustan listan tiedot muista asiakirjoista hävitetään.

Kotkan kaupunginhallituksen päättäjät tietävät tämän kaiken, mutta ovat enemmistöllä tähän mennessä vain tukeneet Kotkan kaupungin laittomuutta ja samalla suojelleet Kotkan kaupungin virkamiehiä. Samaa virkamiesten suojelua on harrastanut myös Kymenlaakson oikeuslaitos, etunenässä Kouvolan hovioikeus, joka tuomitsi allekirjoittaneen syyttömänä rikokseen, kun kirjoitin Kotkan kaupungin työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen perättömistä todistajakertomuksista ja hänen pitkäaikaisesta valheellisuudesta totta.

Avainhenkilö pitkäaikaisessa väärien ja luvattomien tietojen väärinkäyttämisessä ja laittomuudessa on Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonala, joka lainoppineena on laatinut valheellisen asiakirjan, jota on oikeudessa käytetty allekirjoittaneen vahingoksi. Ruonalan laatimassa valheellisessa asiakirjassa on laittoman mustan listan perättömiä tietoja.

Törkeää asiassa on sekin, ettei Kotkan kaupunginhallitus edelleenkään suostu kaupungin laitonta menettelyä lopettamaan eikä kehottamaan kaupunginlakimies Ruonalaa oikaisemaan vääriä ja perättömiä asiakirjatietoja, vaikka laki niin velvoittaa.

Pyydän myös uusia kansanedustajia huomioimaan tässä asiakirjassa esittämäni seikat ja toimivaltansa nojalla puuttumaan tähän räikeään ja tahalliseen Kotkan kaupungin hallinnoimaan laittomaan asiakirjatietojen väärinkäyttöön ja väärien asiakirjatietojen oikaisun kieltäytymiseen.

Pyydän myös oikeuskansleria puuttumaan Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonalan laittomuuteen, jossa Ruonalan pitkäaikaista laitonta menettelyä ja hänen 29.7.2004 laatiman valheellisen asiakirjan vääriä tietoja ei suostuta oikaisemaan, vaikka laki niin velvoittaa.

Laittomuus rehottaa Kotkan kaupungin toiminnassa, mutta hävettääkö ketään edes? Ilmeisesti ei, koska oikeudenpalvelijat ovat antaneet tukensa Kotkan kaupungin laittomuudelle. Tätä taustaa vasten Kotkan kaupungin työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen on voinut jatkaa perättömiä kertomuksiaan todistajana kenenkään puuttumatta asiaan. Ja kun allekirjoittanut nyt taas kirjoittaa näistä Pulkkisen perättömistä todistajakertomuksista, niin miksi työsuojelupäällikkö Pulkkinen ei tee asiasta rikospoliisille tutkintailmoitusta?

Vastauksen edellä mainittuun kysymykseen tietävät kaikki asiaa seuranneet ja sen vuoksi Kotkan kaupungin työsuojelupäällikkö Pulkkinen ja kaupunginlakimies Ruonala ovat menettäneet luottamuksen, kuten myös kaikki ne oikeudenpalvelijat, jotka tukevat Kotkan kaupungin laittomuutta ja suojelevat selviin virkarikoksiin syyllistyneitä virkamiehiä.

Kun tähän allekirjoittanutta kohtaan harjoitettuun pitkäaikaiseen laittomuuteen ja kiusaamiseen ei kukaan halua puuttua, joudun väistämättä tekemään asiasta lisää tutkintailmoituksia ja laillisuusvalvontakanteluita ja muita oikaisuvaatimuksia.

Tiedän mistä kirjoitan. Olen syyttömänä rikoksesta tuomittu vuonna 2008. Vuonna 2009 minut lavastettiin Kotkan kaupungintalon työntekijän henkeä uhanneeksi tappouhkaajaksi, jotta laittomat mustat listat ja lukuisat väärät ja valheelliset asiakirjatiedot olisivat jääneet taka-alalle.

Eturivin oikeusvaltiossa tämä ns. tapaus Kervinen on ongelmallinen niille virkamiehille ja oikeudenpalvelijoille, jotka ovat kimpassa vuosia toimineet vääryyden ja laittomuuden puolella oikeutta vastaan, suojellakseen selviin virkarikoksiin syyllistyneitä virkamiehiä.


Haminassa 5.5.2011
Asko Kervinen

9

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • halveksin rikollisia

      "Olen syyttömänä rikoksesta tuomittu vuonna 2008. Vuonna 2009 minut lavastettiin Kotkan kaupungintalon työntekijän henkeä uhanneeksi tappouhkaajaksi"

      Niinpä niin... Kukapa paatunut rikollinen itseään pitäisi syyllisenä? Suomen vankilatkin ovat täynnä "syyttömiä" rikollisia ja "lavastusten urheja".

    • -- --

      Analyyttinen ja selkeä kirjoitus ei voi muuta sanoa.

      • IP osoite...

        omakehu....


    • Esko Karvinen

      Minä tiedän mistä puhun, sillä vuonna 2001 Kotkan poliisi antoi allekirjoittaneelle syyttömälle valheellisin ja perättömin tiedoin sakot punaisia päin kävelemisestä mikä aiheutti allekirjoittaneelle mittavia taloudellisia menetyksiä. Pyydänkin siis Suomen Presidenttiä ja Ruotsin Kuningasta ottamaan asiani käsittelyyn EU tuomioistuimessa mahdollisimman nopealla aikataululla. Kitooooos!!!

    • Oikeusvaltio ontuu

      Kansanomaista oikeuskäytäntöä kantasuomalaiselle. Kervisen tapaus osoittaa selvästi, ettei Suomi ole oikeusvaltio.

    • vilpitönneuvo

      Arvoisa "Asko-Parka Takapuoli Arka". Istut kaiken aikaa koneella naputtamassa. Kokeile nyt jo patoutumiisi muuta kuin nettikirjoittelua, joka vain pahentaa tilannettasi. Kommentoit selvästi omia kirjoituksiasi, olet umpikujassa. Koeta löytää siis jotakin muuta kuin tämä foorumi, jossa leijut kuin luovan pieru kosmoksessa.

      • Paroni X

        Onhan se kumma kun tuomittu rikollinen istuu netissä yötä päivää häiriköimässä keskustelupalstoja joutavanpäiväisellä märinällään.


    • huuh huuh

      tämä vain näyttää jatkuvan vuodesta toiseen

    • ??

      Haminastako se Asko-poika nyt armoa anelee? Eikös tapahtuma paikka ole Kotka? Ei se keskustelupalstatuomioistuin voi niitä tuomioita Haminassakaan poistaa?
      Kait miestä on tylysti kohdeltu, mutta tuomioistuimet ovat toiset ketkä tuomitsevat, kuin nämä palstat?
      On siinä miehen itsetunto koetuksella?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe