Tarkistellaan

Kärsin pakko-oireista,on tarkistettava ettei vesi jää valumaan,ettei hella ole päällä ym.Nukkumaan menoon kuluu aika paljon aikaa.Oireeni liittyvät aina jonkun "järkevän"asian varmistamiseen,eli esim pakonomaista koskettamista tms.ei onneksi ole.
Oireeni alkoivat muutama vuosi sitten aivan huomaamatta,tällä hetkellä eivät enää ole pahimmillaan.Olisi kiva kuulla muiden tarkistelijoiden ongelmista ja mahd parantumisista.
Vastailkaa!
261486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

pakko-oireista sen jälkeen, kun minulle tuli välirikko äitini kanssa. Tällä hetkellä välirikko on edelleen olemassa ja oireeni olemattoman vähäisiä. Äiti sen sijaan voi kuuleman mukaan huonosti.

Päästyäni pakko-oireista eroon ne korvautuivat joksikin aikaa lievällä masennuksella. Masennuskin loppui, kun löysin uusia suhtautumistapoja ihmissuhdeongelmiini ja yksinäisyyteeni.

Äänestä

Olen kärsinyt jo vuosia pakko-oireista.Minusta tuntuu, että jos en kosketa jotakin esinettä tapahtuu jotakin kauheaa.Mutta kun olen koskettanut sitä ei ahdistus hellitä kuitenkaan, mutta en voi olla koskettamattakaan.Lääkkeeksi syön nyt Optiparia,mutta ei siitäkään ole ollut apua,vaan olen joutunut lisäksi syömään Alproxia.Nekään eivät auta kovin paljoa.Elämäni tuntuu kovin rasittavalta,ja mieheni kärsii myös tilanteesta.

Äänestä
  • Tuntuu oudolta, jos hoitonasi on ollut pelkkä lääkitys.

    Äänestä

  • kysyjä kirjoitti:

    Tuntuu oudolta, jos hoitonasi on ollut pelkkä lääkitys.

    On kyllä ollut psykiatrin kanssa puhetta terapiasta,mutta en ole uskaltanut yrittääkään sitä.Toisaalta en usko,että siitä olisi apua,koska olen kärsinyt pakko-oireista oikeastaan koko ikäni.

    Äänestä

  • pakko-oireista kärsivä kirjoitti:

    Jos sinulla on mahdollisuus terapiaan, kannattaako jättää kokeilematta? On kyllä totta, että terapiaan liittyy riskejäkin, ainakin silloin, jos on vain yksi ainoa terapeutti, jolle on mahdollista mennä. Mutta jos on mahdollista vaihtaa terapeuttia siinä tapauksessa, että yhteistyö ei suju, silloin minusta kannattaa kokeilla. Vaihtamisen voi joutua tekemään useamman kerran, ennen kuin sopiva terapeutti löytyy.

    Se että oireita on ollut kauan tarkoittaa minusta pikemminkin sitä, että terapialle on tarvetta. Tosin en ole alan ammattilainen, vaan asiaan perehtynyt tavallinen kansalainen. Olen myös itse ollut terapiassa.

    Miten perusteellisesti olet voinut sen psykiatrin kanssa puhua tästä asiasta? Oletko voinut kysellä häneltä ja onko hän vastannut kunnolla kysymyksiisi? Ja onko hän ollut valmis auttamaan sinua päätöksen teossa?

    Entä onko sinulla tällä hetkellä sellaista tarvetta, että haluaisit oikein kunnolla puhua asioistasi jollekin? Kaipaatko pitkäaikaista ja ymmärtävää kuuntelijaa, jollainen terapeutti olisi? Jos et kaipaa, silloin ei tietenkään ole välttämättä aiheellista mennä terapiaan.

    Koska käyn mielenterveystoimistossa,en usko että minulla olisi mahdollisuutta valita terapeuttia.Kelan tukemaa terapiaa en varmaan saisi,koska kärsin pakko-oireiden lisäksi myös masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta ja yritän päästä eläkkeelle.Joten Kela ei varmaan tukisi terapiaani.Psykiatri kyllä puhui terapiasta,mutta koska se tuntui minusta kovin pelottavalta ajatukselta,ei hän yrittänyt minua siihen suostutella.Voin puhua huolistani miehelleni.Hän kyllä yrittää tukea minua ja hoitaa paljon asioita puolestani.Mutta raskaaksi se on hänellekin käynyt.

    kyllä kaiken järjen mukaan voi vaihtaa terapeuttia, jos ensimmäisen kanssa ei suju. Oman paikkakuntani mtt:ssa minulle jopa sanottiin, että heillä voi näin tehdä. Varsinaiseen valitsemiseen ei kuitenkaan liene mahdollisuutta.

    Onko sinulla vielä tarvetta keskustella sen psykiatrin kanssa terapiasta? Vai oletko jo varma, että et halua kokeilla? En tarkoita, että sinun pitäisi mennä terapiaan, sillä tietenkään sellaista pakkoa ei ole. Mietin vain, oletko saanut riittävästi keskustella sen psykiatrin kanssa tästä asiasta, niin että olisit voinut tehdä tietoisen valinnan.

    Kyllä minä aika varma olen,että en uskalla kokeilla terapiaa. Mutta koska kerroit itsekin olleesi terapiassa, niin voisitko vähän kertoa mitä siellä tapahtuu ja kuinka usein siellä pitää käydä.

    Äänestä

  • pakko-oireista kärsivä kirjoitti:

    Kyllä minä aika varma olen,että en uskalla kokeilla terapiaa. Mutta koska kerroit itsekin olleesi terapiassa, niin voisitko vähän kertoa mitä siellä tapahtuu ja kuinka usein siellä pitää käydä.

    Lakkaan siis "huolehtimasta" puolestasi...

    Terapiassa käydään 1-3 kertaa viikossa. Tietääkseni Kela ei tosin enää maksa 3 kertaa viikossa, eikä mtt:ssakaan kai pääse niin tiheään terapiaan ainakaan pitemmäksi aikaa. Mtt:ssä varmaan saisi yhden kerran viikossa.

    Terapiassa asiakas puhuu siitä, mitä hänellä on mielen päällä. Jotkut terapeutit käyttävät muitakin menetelmiä kuin keskustelua, erilaisia harjoituksia esimerkiksi. Keskustelu on kuitenkin käsittääkseni aina tärkeintä; "paraneminen" perustuu vuorovaikutukseen asiakkaan ja terapeutin välillä. Asiakas saa ymmärtäväisen ja eläytyvän kuuntelijan, eräänlaisen saattajan.

    Minulla oli menneisyydessäni asioita, jotka olivat kahlitsemassa minua. Tarvitsin mahdollisuuden kertoa niistä terapeutille, joka otti ne vastaan ja kommentoi niitä minua ymmärtäen. Terapeutin antaman palautteen avulla saatoin muuttaa käsitystäni noista asioista. Sen jälkeen saatoin myös vaivalloisesti murtautua ulos kuvioista, joita minulla oli suhteissani lähisukulaisiin ja jotka olivat minulle vahingollisia.

    "Paranemisessani" tuo oli kuitenkin vasta ensimmäinen vaihe. Valitettavasti en saanut terapeutilta apua tämän pidemmälle, vaan olen etsinyt terveyteni omin neuvoin. Minulla on ollut onnea matkassa, kun se on onnistunut.

    Terapia oli minulle tuossa alkuvaiheessa välttämätöntä, mutta minulle oli siitä myös vahinkoa. Olin uskomattoman naiivi, typerän luottavainen suhteessa terapeuttiin - sekin oli osa mielenterveysongelmiani. Terapeutilla on paljon valtaa suhteessa asiakkaaseen ja joskus he käyttävät sitä väärin. Kaikille terapiaan menijöille pitäisi mielestäni kertoa tästä, samoin kuin siitä, miten he voivat suojata itseään. Pitäisi kertoa, mitä oikeuksia asiakkaalla on ja miten terapeutin kuuluu kohdella asiakasta. Minä en valitettavasti tiennyt näistä ennen kuin terapian jälkeen.

    Noista varjopuolista huolimatta olen sitä mieltä, että terapiaan kannattaa mennä, jos tarvetta on. Muiden ei vain pitäisi toistaa minun virheitäni. Terapiassa pitää osata puolustaa itseään ja olla uskomatta kaikkea, mitä terapeutti sanoo.

    Terapeuttia pitää myös uskaltaa vaihtaa, jos siltä tuntuu. Se on vaikeaa, sillä terapeutit eivät yleensä myönnä, että eivät osaa auttaa asiakasta, vaan syyllistävät yhteistyöongelmista häntä. Siinä tilanteessa kun asiakas haluaa lopettaa hoitosuhteen, hänen ei siis kannata odottaa terapeutilta tukea. Tuki ja keskusteluapu päätöksen tekemiseen kannattaa etsiä muualta.

    Äänestä

  • näitä kirjoja:

    - Foa, Edna B.: Kerrasta poikki. Vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista

    - Furman, Ben: Perhosia vatsassa. Apua pelkoihin, paniikkiin ja ahdistukseen

    Itselleni noista ei tosin ollut apua, mutta jollekin muulle voi hyvinkin olla.

    Äänestä

  • kysyjä kirjoitti:

    näitä kirjoja:

    Kiitoksia tiedoista. Olen lukenut Ben Furmanin kirjan Perhosia vatsassa, mutta ei siitä ollut apua.

    Äänestä

  • pakko-oireista kärsivä kirjoitti:

    Kiitoksia tiedoista. Olen lukenut Ben Furmanin kirjan Perhosia vatsassa, mutta ei siitä ollut apua.

    rentoutusharjoituksia? Täällä minun paikkakunnallani on esimerkiksi paikallisessa mielenterveysyhdistyksessä ollut rentoutuskursseja. Kirjastosta saa rentoutusäänitteitä (kannattaa kokeilla mahdollisimman monia, sillä äänitteitä on monenlaisia). Ja tästäkin aiheesta on kirjoja olemassa.

    Itse löysin rentoutuksen vasta kun pakko-oireeni olivat jo loppuneet, ja olen ajatellut, että näistä harjoituksista olisi hyvinkin voinut olla minulle apua silloin kun tilanteeni oli pahimmillaan.

    Äänestä

  • pakko-oireista kärsivä kirjoitti:

    Kiitoksia tiedoista. Olen lukenut Ben Furmanin kirjan Perhosia vatsassa, mutta ei siitä ollut apua.

    Minulle kokeiltiin terapiassa sellaista harjoitusta, että pidin kirjaa oireistani. Tein paperille taulukon, johon tuli rivi kutakin tarkistamisrituaalia varten. Pystysarakkeisiin sitten merkkasin päivittäin, montako kertaa olin kunkin rituaalin toimittanut. Arvioin myös asteikolla 1-10, minkälainen stressitaso oli sinä päivänä ollut ja mitkä asiat olivat stressanneet.

    Tuon harjoituksen tarkoitus oli, että oireiden mahdollista vähentymistä olisi seurattu ajan kanssa. Luovuin kuitenkin kirjanpidosta melko pian, sillä se ei tuntunut pidemmän päälle mielekkäältä. Siitä oli kuitenkin se hyöty, että yksi tai kaksi lukuisista rituaaleistani loppui siihen, kun aloin pitää niistä kirjaa. Helpotus se oli sekin.

    En voisi mennä rentoutusharjoituskurssille,koska kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta.Enkä varmasti pystyisi siinä tilanteessa rentoutumaan,kun jännittäisin niin toisia ihmisiä.Kylvyssä olo kyllä rentouttaa muuten,mutta pakko-oireet häiritsevät sitäkin.Kun täytyy kesken kylvyn nousta koskettelemaan esineitä. En oikein usko,että kirjanpitäminen oireista auttaisi.Minusta tuntuu,että ahdistuisin silloin vain enemmän.

    rentoutusohjaajan kanssa? Sellaistakin palvelua on saatavilla; esimerkiksi sen kurssin vetäjä, jolla minä olin, antaa myös henk.koht. palvelua. Siitä pitäisi kyllä tietenkin maksaa.

    Niitä äänitteitä kannattaa kokeilla, jos et ole aikaisemmin kokeillut. Niitähän voi käyttää yksin kotona.

    Miten muuten on sen lääkityksen kanssa: onko sinulle nyt kokeiltu kaikkia lääkkeitä, mitä on mahdollista kokeilla? Vai vieläkö on vaihtoehtoja jäljellä?

    En oikein usko,että rentoutusharjoituksista olisi minulle paljonkan apua.Äänitteitä voisin tietysti kokeilla. Lääkkeistä on kokeiltu Optiparin lisäksi Seromexia ja Anafranilinia.Elikä kai niitä on vielä kokeilemattakin.Mutta en vaan jaksa uskoa,että niistä olisi sen enempää apua.

    Äänestä

  • pakko-oireista kärsivä kirjoitti:

    En oikein usko,että rentoutusharjoituksista olisi minulle paljonkan apua.Äänitteitä voisin tietysti kokeilla. Lääkkeistä on kokeiltu Optiparin lisäksi Seromexia ja Anafranilinia.Elikä kai niitä on vielä kokeilemattakin.Mutta en vaan jaksa uskoa,että niistä olisi sen enempää apua.

    lääkkeistä? Miten todennäköistä hänen mielestään on, että sinulle löydetään tehoava lääkitys?

    Tiesitkö muuten, että sosiaalisten tilanteiden pelkoa hoidetaan nykyään myös leikkauksella. Siinä "salvataan" jokin hermo, joka oireita aiheuttaa. Näitä leikkauksia tehdään ainakin Oulussa jollakin yksityisellä lääkäriasemalla. En tiedä, tehdäänkö niitä julkisella puolella.

    Täytyypä huomenna kysyä,kun tapaan psykiatrini,että miten todennäköistä on,että minulle löydetään sopiva lääkitys.Itse kyllä epäilen. Pelkään suunnattomasti myös leikkauksia,sairaaloita,lääkäreitä ja kaikenlaisia kokeita.Joten en uskalla ajatellakaan mitään leikkauksia.

    Äänestä

  • pakko-oireista kärsivä kirjoitti:

    Täytyypä huomenna kysyä,kun tapaan psykiatrini,että miten todennäköistä on,että minulle löydetään sopiva lääkitys.Itse kyllä epäilen. Pelkään suunnattomasti myös leikkauksia,sairaaloita,lääkäreitä ja kaikenlaisia kokeita.Joten en uskalla ajatellakaan mitään leikkauksia.

    Onko se rauhoittanut yhtään oloasi? Tarkoitan, että omaa ahdistustani aikoinaan lievitti merkittävästi jo tieto siitä, että olin pääsemässä terapiaan. Myös terapiasuhteen olemassaolo sinällään oli helpottava asia.

    Ei minustakaan leikkaukset yms. ole mitään miellyttäviä, päinvastoin. Olen ollut leikkauksessa ja siitä jäi kyllä ikävät muistot. Jos joskus on vielä pakko mennä leikkaukseen, aioin kyllä pitää huolen, että saan sellaisen lääkärin, johon voin luottaa ja jonka kanssa vuorovaikutus toimii. Huono hoitosuhde on varmaan kaikkein suurin syy, mikä leikkauksessa aiheuttaa minulle stressiä.

    Hoitosuhde psykiatrini kanssa on rauhoittanut ehkä hieman oloani.Kun keskustelin tänään hänen kanssaan lääkityksestäni, hän ei pitänyt kovin todennäköisenä,että paranisin ainakaan kokonaan.Koska olen kärsinyt pakko-oireista jo lapsesta saakka hän sanoi,että minulla on ehkä vikaa keskushermoston rakenteessa. Minulla ahdistaa jo ajatuskin terapiasta.

    että noinkin voi olla (vikaa keskushermoston rakenteessa). Kertoiko hän, miten todennäköistä on, että oireitasi pystytään lievittämään?

    Äänestä

  • kysyjä kirjoitti:

    että noinkin voi olla (vikaa keskushermoston rakenteessa). Kertoiko hän, miten todennäköistä on, että oireitasi pystytään lievittämään?

    Ei hän oikeastaan kertonut,että miten todennäköistä on ,että oireita pystytään lievittämään.Hän kyllä sanoi,että vaikutan vähän terveemmältä,vaikka itsestäni ei siltä tunnukaan.Ehkä masennus on vähän hellittänyt,mutta pakko-oireet ja ahdistus vaivaavat edelleen.

    Äänestä

  • pakko-oireista kärsivä kirjoitti:

    Ei hän oikeastaan kertonut,että miten todennäköistä on ,että oireita pystytään lievittämään.Hän kyllä sanoi,että vaikutan vähän terveemmältä,vaikka itsestäni ei siltä tunnukaan.Ehkä masennus on vähän hellittänyt,mutta pakko-oireet ja ahdistus vaivaavat edelleen.

    mitä sanoisin seuraavaksi. Jos sinulla on jotakin mielessä, kirjoita. Pidän silmällä tätä ketjua vielä jonkin aikaa.

    Äänestä

  • kysyjä kirjoitti:

    mitä sanoisin seuraavaksi. Jos sinulla on jotakin mielessä, kirjoita. Pidän silmällä tätä ketjua vielä jonkin aikaa.

    että ovatko pakko-oireesi parantuneet kokonaan ja miten kauan ne vaivasivat sinua.

    Äänestä

  • Niin mahtuu paremmin. Voin myös vaihtaa ajatuksia sähköpostilla, jos haluat.

    Minulla on jäljellä joitakin tarkistamisrituaaleja. Ne ovat kuitenkin niin harmittomia, etten sanoisi niitä oireiksi. Uskon, että ne ovat minulla lopun ikääni.

    Pakko-oireet alkoivat noin 15-vuotiaana. Sitä ennen minulla oli ollut muutaman vuoden ajan muita ahdistusoireita. Pakko-oireet loppuivat vähän alle kolmikymppisenä. Sen jälkeen oli vielä jonkin aikaa masennusta, ahdistusta ja turvattomuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pakko-oire kirjoitti:

Kärsin pakko-oireista,on tarkistettava ettei vesi jää valumaan,ettei hella ole päällä ym.Nukkumaan menoon kuluu aika paljon aikaa.Oireeni liittyvät aina jonkun "järkevän"asian varmistamiseen,eli esim pakonomaista koskettamista tms.ei onneksi ole.
Oireeni alkoivat muutama vuosi sitten aivan huomaamatta,tällä hetkellä eivät enää ole pahimmillaan.Olisi kiva kuulla muiden tarkistelijoiden ongelmista ja mahd parantumisista.
Vastailkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu