Hei sinä lastenvaunuja työntelevä, pikkuisen valkoisen koiran/terrierin omistaja kohtelit törkeästi koiraasi tänään lenkillä. Riuhdoit koiraa niin, että se meinasi tukehtua ja kun koira rupesi haukkumaan, aloit sinä potkimaan sitä ja sen jälkeen löit. Olet varmastoi kohdellut koiraasi kaltoin ennenkin, koska koira väisti ekaa potkua ja ärähti sinulle peloissaan. Millainenkohan äiti mahdat olla lapsellesi, jos koiraasikin kohtelet noin. Mistä teitä sairaita ihmisiä oikein tulee, ei koiraa ole pakko ottaa jos ei pinna kestä sen kanssa. Ei ollut kännyä mukana, joten en pystynyt soittamaan paikalle virkavaltaa (Haminassa niitä tuskin kyllä kiinnostaakaan...) Mutta ainakin yksi autoilija hiljensi vauhtia kohdallasi ja toivon, että hän teki ilmoituksen jonnekin.
koiranpotkija
16
606
Vastaukset
- Koiran omistaja
Koiran vihaaja!! Voi koira raukkaa, toivottavasti lapsi saa parempaa huomiota!!! Lahjoita koirasi pois, ei sinusta ole koiran omistajaksi!
- KoiratPoisTaajamista
Koirat ovat saastaisia ja vaarallisia elukoita, joiden hallussapito taajama-alueilla tulisi kieltää kerralla ja kokonaan.
- samaa mieltä
niin, yhtä vaarallisisa kuin aitien pikku kullannuput (teinitenavat) kauppojen sisäänkäyntien edustalla , uhkailemassa vanhempia ihmisiä, sekä sotkemassa paikkoja,
- E. Karvinen
Kyllä! Koiran paikka ei ole taajamissa, ihmisasumuksissa, eikä ihmisten keskuudessa. Sääliksi käy koiraparkoja, jotka joutuvat lusimaan elämänsä jossakin vitun betonielementtiyksiössä kun päivän kohokohdat ovat kuppi kuivaruokaa ja kaksi viiden minuutin kusetusreissua. Ei ihme jos hyökkäävät naapurin kakaroiden kurkkuihin kun tilaisuus tulee.
- Koiran omistaja
oletko koiran vihaaja tai vastaan itse!!!Olet!!!!!!!!!!!! Ei koiria silti saa potkia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- olenniiinonni
Missä kohdin näitä tämän koiranulkoiluttajan? Tuntomerkit vaan esiin kunnolla.
- Voi pientä
Missä päin Haminaa tämän näit? Sääli jos koiranpotkija ei tätä palstaa lue eikä saa edes pientä kolautusta omatuntoon. Pinna voi kiristyä kenellä tahansa lasten ja eläinten kanssa, päälle huono päivä. Mutta ei sitä silti heikompiin tarvitse purkaa. Ja pieni koira tuskin on tarvinnut "kurinpalautusta", koska pieni koira on helppo pitää hallinassa, jopa lastenrattaiden kanssa. Omaa koiraani, joka on iso, on pakko välillä "riuhtoa", ettei mene kulku vaaralliseksi itselle, lapselle, koiralla ja MUILLE TIELLÄLIIKKUJILLE.
- mitäs luulisit???
Riekontiellä tietenkin. Siellähän ne kaikki rikolliset ja eläinrääkkääjät loisivat yhteiskunnan varoilla.
- pyöräilijä81
Tämä tapahtui siinä taavetin tien varrella olevalla suoralla missä, n. 1 km päässä teboililta, ennen jäähallia. Tuntomerkit hoikka muija, joka pukeutunut farkkuihin ja ainakin se jäi mieleen, että muijalla vaaleanpunainen toppaliivi/liivi paidan päällä. Lastenvaunuja työnsi ja koira oli valkoinen, pieni terrieri(6-7 kg).
Ja tässä tapauksessa ei kyse ollut riuhtomisesta, vaan likka roikotti koiraa ilmassa narun varassa ja kun koira jäi kakomaan henkeä lopulta alas päästyään, löi tämä neitokainen sitä ja potkaisi monta kertaa kylkeen. Ottaa niin päähän kun ei ollut kännyä mukana. - boboby
pyöräilijä81 kirjoitti:
Tämä tapahtui siinä taavetin tien varrella olevalla suoralla missä, n. 1 km päässä teboililta, ennen jäähallia. Tuntomerkit hoikka muija, joka pukeutunut farkkuihin ja ainakin se jäi mieleen, että muijalla vaaleanpunainen toppaliivi/liivi paidan päällä. Lastenvaunuja työnsi ja koira oli valkoinen, pieni terrieri(6-7 kg).
Ja tässä tapauksessa ei kyse ollut riuhtomisesta, vaan likka roikotti koiraa ilmassa narun varassa ja kun koira jäi kakomaan henkeä lopulta alas päästyään, löi tämä neitokainen sitä ja potkaisi monta kertaa kylkeen. Ottaa niin päähän kun ei ollut kännyä mukana.Mitä sä vitun tyhmäke olisit sillä kännykällä tehnyt, ethän sä tiedä edes sen puhelinumeroa?
- Ja siinä
boboby kirjoitti:
Mitä sä vitun tyhmäke olisit sillä kännykällä tehnyt, ethän sä tiedä edes sen puhelinumeroa?
On meillä oikein järjen valo EU-standardien mukaan! Syttyy hitaasti ja palaa himmeästi.
- babubu
Ja siinä kirjoitti:
On meillä oikein järjen valo EU-standardien mukaan! Syttyy hitaasti ja palaa himmeästi.
Vitun tyhmä. Ei EU:lla ole tuollaisa standardeja. TOLLO!
- Järkyttynyt
Aivan kammottavaa käytöstä! Koira pois tollaiselta kiduttajalta! Säälittää tosiaan koiraparan puolesta, joka ei pysty itseään puolustamaan ja täysin tollaisen kusipäisen omistajan vallassa. Eläinsuojelurikoshan tollainen on, sinne pitäisi ilmoitus tehdä.
- olenniinonni
Jos fillaroit ohi, niin olisit nyt suusi sitten aukaissut ja antanut likalle huutia. Kyllä olisi mun suusta lähtenyt.
- 143
pitäisi ja pitäisi,tee se eläinsuojeluilmoitus,en ymmärrä,mikset toimi,kun näet tällaista,menet vaan ohi,eli hyväksyt asian!!
- älkää olko pelkureit
tee ilmoitus eläinsuojeluun,sey.fi,nimettömänä!!!tai muuten kärsit huonosta omastatunnosta..eiks vaan.kannattaa tehdä ja pelastaa koira,ehkä jopa lapset..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743