Tarvitsetko kokenutta lastenhoitajaa pk-seudulla? :)

Camppu-

Hei, olen 18-vuotias tyttö Espoosta ja olisin kiinnostunut hoitamaan lapsia pääkaupunkiseudun alueella.

Olen hoitanut monia lapsia; kaksi vuotta hoidin aloitushetkellä 4-vuotiasta tyttöä, joitakin kertoja olen hoitanut alle 2-vuotiasta tyttöä, lisäksi olen hoitanut joitakin kertoja myös 4-vuotiasta poikaa (vajaa 10krt). Viime vuoden keväästä vuoden loppuun saakka hoidin 9-vuotiasta liikuntavammaista tyttöä satunnaisesti. Kesä-ja heinäkuun 2010 ajan hoidin nyt 1- ja 3-vuotiaita englanninkielisiä lapsia kokopäiväisesti. Koulun alettua syksyllä jatkoin heidän hoitamistaan säännöllisinä päivinä joka viikko. Satunnaisesti teen myös muita lastenhoitokeikkoja. Suosittelijoita ja suosituskirjeitä siis löytyy ja suurimman kokemuksen olen saanut jo nuorempana seitsemän vuotta nuorempaa siskoani hoitaessa smiling smiley Lisäksi olin yhdeksännellä luokalla TET-jaksolla kaksi viikkoa päiväkodissa, jossa lapset olivat iältään 2-5-vuotiaita. Siellä kartutin kokemusta monien eri ikäisten lasten kanssa.

Olen iloinen ja hyvin vastuuntuntoinen hoitaja, enkä sellainen joka istuttaa lapset TV:n ääreen ja itse puuhailee muuta. Olen saanut vain kehuja lapsilta sekä lapsien vanhemmilta smiling smiley Minulla on myös ajokortti, joten autolla ajaminen onnistuu. Olen urheilullinen ja lisäksi musikaalinen, sillä olen soittanut poikkihuilua jo 13-vuotta.

Olen siis tämän kevään ylioppilas ja tällä hetkellä hoidan aiemmin mainitsemiani englanninkielisiä lapsia lähes kokopäiväisesti (max. klo 17 saakka), mutta illat ja viikonloput minulla on yleensä hyvin vapaat. Lisäksi keskiviikkoisin ja perjantaisin teen vähemmän töitä (olen vapaa silloin päivälläkin). Olen usein vapaa nopeallakin varoitusajalla! Lähden tosin kesäkuun alussa au pairiksi Belgiaan, mutta siihen saakka teen mielelläni lisää lastenhoitokeikkoja.

Jos kiinnostuit niin ota ihmeessä yhteyttä :)

sähköposti: camilla.h0r@gmail.com (0 on nolla, ei iso o)

0

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        261
        4178
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        264
        3408
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        154
        1777
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        25
        1634
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        296
        1413
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        132
        919
      7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        853
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        115
        817
      9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        17
        780
      Aihe