Kapteeni P. Nelonen

”Se tuli lähelle” ajatteli kapteeni Nelonen ja painoi komposiittikypärän suojaamaa päätään alemmas. Tilanne oli vaikea sillä kapteeni Nelosen johtaman komppanian hyökkäys oli pysähtynyt hankalaan maaston jonne vihollisen tykistörykmentti ja kaksi heitinkomppaniaa syytivät jatkuvaa epäsuoraa tulta. Maa keinui ja vapisi, korvat soivat ja kitkerä savu sekä haavoittuneiden huudot olivat taistelukentän todellisuus mutta kapteeni Nelosen sydän sykki vahvasti ja adrenaliinipitoinen veri kohisi suonissa. Sirpale oli raapaissut haavan jalkaan ja housun lahje kastui hitaasti verestä.

Tehtävä oli selvä, olihan itse Divisioonankomentaja sen hänelle omakätisesti antanut. ”Pataljoona muodostaa kiilan joka tunkeutuu vihollisen panssaridivisioonan ja jalkaväkirykmentin väliin ja tuhoaa toisen vihollisista sivustaan iskien. Kärkenä toimi kapteeni Nelosen johtama erikoiskomppania, jos joku pystyy tähän niin kapteeni Nelonen!”. Näin oli kenraali sanaillut aamuyön tunteina joista nyt tuntui olevan ikuisuus.

”Kautta windowsin ja linuxrähmä! Mitähän Steve Ballmer tekisi tässä tilanteessa?” ajatteli kapteeni Nelonen.
Nelonen puristi tiukemmin asettaan ottaen ryypyt kenttäpullostaan huuhtoakseen suutaan hiekasta. ”Ja paskat, tähän ei jäädä kuolemaan. Nyt liikkeelle ja isketään panssaridivisioonan kimppuun. Jos pahin tapahtuu niin en ainakaan jää historiankirjoihin pelkurina vaan suomalaisena upseerina ja herrasmiehenä joka kaatui sankarina yksikkönsä keulilla”.

Nelonen katseli ympärilleen, joukkueiden johtajat olivat maastossa mutta näköyhteydessä häneen. ”Perkele, kerran se vaan kirpasee” komensi kapteeni Nelonen itseään ja nosti kätensä huomiomerkiksi johtajille sillä WP7 puhelimet olivat jumittunut päivitykseen heti aamusta ja viestit annettiin käsimerkein. Joukkueiden johtajat vastasivat, ykkönen, kakkonen.. kolmannen joukkueen johtajalla oli jotain kädessään.. reppuko? Kolmosen johtaja yritti huutaa jotain, olikohan haavoittunut? Ja miksi kummassa sen kypärä oli muuttunut valtavaksi tukanpehkoksi..

”Pentti saatana ylös sieltä roskiksen takaa ennen kuin naapurit näkevät” huusi Annikki roskapussi kädessään. ”ja se muovipullo heti piiloon, tännekö sinun piti mennä sammumaan”. Pentti nousi heikoin jaloin ja vavisten roskalaatikon takaa huomaten ettei se ollutkaan verta mikä kasteli lahkeen. ”Yyyhh..öörrgg” sanoi Pentti ja hoiperteli oman portaansa suuntaan.