Marjatilan perustaminen(ko)??

pohjoosen likka

Olisiko jollakin kokemuksia lähimenneisyydestä? Mitä marjaa kannattaisi harkita ja minkä verran?

Olenko ihan hakoteillä, jos haavailen herukoista, vadelmista ja pensasmustikoista?? Mansikat ei oikein sykähdytä, vaikka niiden menekki varmaan on suurinta..

Miten luomumarjat, joko niiden kysyntää on riittävästi?

Mistä tämmöisesta kannattaisi lähteä kyselemään? Paikallisesta Ely-keskuksesta vai mistä?

Meillä on sellainen tilanne, että itse olen hoitovapaalla (työpaikka on), mies töissä muualla. Olemme muutama vuosi sitten ostaneet vanhana asutustilana olleen talon 1ha:in tontilla. Myyjällä on hallussaan "tilan" loput maat; noin 10-15ha suht uutta peltoa sekä metsää ja suota, yhteensä noin 200ha. Pellot on tällä hetkellä ruokohelpin viljelyssä.
Maiden ostosta on ollut puhetta, lähinnä nyt polttopuun tekoa varten, pelloista ei ole sen kummemmin puhuttu mitään. Taloa ostaessa oli maininta, että peltoa voisi vuokrata, myöhemmin myös ostaa..
Myyjä ei ole hirmuisen innokas pikkulänttejä myymään, koska ilmeisesti verotus menee aika kovaksi? Talon mukaana olisi ollut valmis myymään useammankin hehtaarin, mutta sitten olisi vissiin tulkittu yrityksen myymiseksi ja verottaja olisi ottanut omansa.. Eli lohkottiin hiven alle 1ha.

Lähinnä tuota paltojen marjankasvatuskäyttöön muuntamista nyt mietin, onniistuuko sellainen? Pellot on suosta raivattu, aika vasta ilmeisesti.

Mietintämyssy on ollut päässä siitä asti kun tänne on muutettu, että mitä voisi elantonsa saamiseksi täällä perällä tehdä, ettei molempien tarvitsisi kulkea lähes pari sataa kilometriä päivässä työpaikan peräässä..

Elukoita ei oiken kannata harkita, kun tuo vanha navetta ei ole ollut koskaan käytössä (rakennettu v-70), vaatisi uuden eläinsuojan tekoa. Ja ei tuo mieskään ole kovin innostunut ollut ajatuksesta. Itse olen maitotilan vieressä kasvanut (isovanhemmilla oli), joten tilan arki on tuttua ja voisin kuvitella itseni siihen.. Mieheni ei ole maanviljelyn kanssa ollut koskaan tekemisissä, joten ei itse rupeasi.

Olisi mukava kuulla (asiallisia) kommentteja ja kokemuksia!

3

691

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämän kokenut

      Yhdistelmä monivuotinen marjakasvi ja suosta tehdyt pellot ei kuulosta kovin hyvälle. Yleensä suosta otetut pellot ovat hallanarkoja ja siten mainituille kasveille enemmän tai vähemmän sopimattomia.

    • kjgiuh

      Savea ja multaa vaan turpeen päälle, puskat olisivat juurineen maanpinnalla parissa vuodessa pelkällä turvemaalla.

    • Tukiaisgubbe

      Joo, unohtakaa eläimet sovinnolla. Navetat ja muut investoinnit vanhalle asutustilalle suon laidassa ei kuulosta mitenkään innostavalta ja järkevältä.

      Niistä marjoista sitten, suosta tehdyt pellot, niin mitä marjoja suolla kasvaa, taitaa olla puolukka. Karpaloakin viljelevät ihan viljelemällä ja siihen riittää vetisempikin pellon lotku. Pensasmustikka viihtyy happamalla maalla ja hieman samanlaisen marjan tekevä saskatoon (miten lie nyt kirjoitettiinkaan) viihtyy aika pohjoisessakin, muistaakseni viljelevät Kanadassa: http://www.kiviharju.net/index.php?option=com_content&task=view&id=15&Itemid=27
      Meillä tuota saskaa kasvaa pihalla muutamia pehkoja ja marjat on tosi hyviä.
      Markkinoiden luominenhan se on sitten aina oma juttunsa, marjanostajat ei paljoa maksa tuottajalle, joten itse pitää hilloja alkaa keittelemään ja elintarvikkeiden jalostamiseen soveltuvia EU-direktiivit täyttäviä tiloja rakentelemaan...

      Vaan sitä työmatkaa tuossa ajattelin... Meillä vaimo tekee valtion palveluksessa etätyötä kotosalla tälläsen "Vennamolaisen" yläkerrassa ja työmatkat on suhteellisen lyhyitä, joskus pitää pyörähtää Helsingissä "pääkallonpaikalla", sinne sitten junalla jne. Olisiko teilläkin ajateltavissa joku sopiva etätyö kotosalla taikka joku alihankintatyö siellä vanhassa navetassa?? Olen tässä vuosien varrella nähnyt monenlaista yritystä maaseudulla, joita toimii vanhoissa navetoissa: harjanvarsia sorvaten, Briolle leluihin osia, perävaunun vetoaisan hitsausta, rappurallien hitsausta, mehiläispesien valmistusta, silkkikauppaa, kultasepänverstas (alihankintaa), juomatehdas, vesipullotuslinja, pesäpallomailasorvaamo, puukenkäverstas, hitsausmaskitehdas jne. Listaa vois jatkaa pidemmällekin, me suomalaiset olemme aika kekseliäitä täällä maaseudulla.

      Tuosta marjankasvatuksesta vielä, että pientä tiedustelua voitte suorittaa tietysti teollisuuden puoleen, että mitä he haluavat ja millaisena. Ratkaisu voi olla varsin yllättäväkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4665
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2800
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe