A-K Iivari: Tyttöministeri

alvari.raappavaara

Iivarin kakkosen ilmestyminen (otava 2011) vaalien edellä osui sopivaan saumaan. Tosin poliittista satiiria ei juurikaan kaivata, poliitikot tekevät sen itse. Viima käy kun palttoot kääntyilee.
Perusjuonihan on ikivanha: maallikosta ministeriksi. Jo Juurakon Hulda liikuskeli aihepiirissä, tosin hitaammalla aikajänteellä. Hämäläinen kun oli.
Iivarin sankarinna, turhautunut ruotsinmaikka Iiris Luoto päätyy eduskuntaehdokiksi puolittain sattuman kautta. Osuminen kolaribussiin ja tarkemmin selittämätön sankaruus pelastustöissä nostaa Iiris-rukan kansakunnan tietoisuuteen ja median suosikiksi. Sopivia julkkisehdokkaita etsivä Perinteiset Arvot -puolue saa hänet riveihinsä ja äänikuningatar on syntynyt. Oikeaan osuu kirjoittajan visio Äärikeskustan vaalitappiosta, vaikka muuten vaalien käsittely meneekin kevyenä pintaliitona. Hallitus syntyy helposti kun Kykypuolueen ja Punaniskojen lisäksi tarvitaan harmiton tasapainottaja, sopiva nainen eli Iiris.
Kirjan heikkous on sen heilahtelu. Välillä tehdään prinsessasatua sopivien edustusvaatteiden etsimisestä tai sosiodraamaa kotiasioiden kompleksisuudesta. Toisaalla ajoittain ilkeänterävästikin käsitellään valtionhallinnon ja politiikan kipupisteitä ja kiistakysymyksiä. Näppärä oivallus on Iiriksen virka: Itsepalveluministeri, jonka tehtävä on saada eri hallinnonalojen asiakkaat hoitamaan itse asiansa. Kuten vanhukset raportoimaan tarpeistaan netin kautta omahoivatarveohjelman avulla. Tai verkossa suoritettava virtuaalisivaripalvelu. Ajatuksia, jotka ovat jo vireillä, mutta pientä hienosäätöä vailla.
Varsinainen kuningasidea on virtuaalikoulu. Koko oppimäärä netin kautta. Mitkä säästöt kun heti voidaan irtisanoa 10 000 opettajaa. Arvata saattaa, jotta välit entisiin kollegoihin hieman tulehtuvat.
Muihinkin ajan ilmiöihin Iivari tarttuu, tosin keveällä kädellä. Itänaapurin vieriminen kiinteistöomistukseen tulee mainittua, kun kohteena on Säätytalo. Mitä mainioin paikka venäläisravintolalle! Tai valtionhallinnon suunnaton työryhmä-, projekti-, koulutus- , konsultti- ja lausuntosuma. Joka tukahduttaa varsinaisen työnteon. Työnsä puolesta Iivari tuntee hyvin ministeriön ja valtioneuvoston toiminnan, joten kokousrutiinien kuvaus tuntuu uskottavalta.
Lyhyesti mutta napakasti Iivari käy läpi myös median merkitystä poliitikon nostajana ja tuhoajana. Sekä myös välineenä jäsentenvälisten kiistojen hoitamisessa.
Toki kyseessä on myös klassinen kasvutarina. Rehellisestä, mutta turhautuneesta oikean työn tekijästä kyyniseksi vallankäyttäjäksi. Vuodessa. Jos se nyt sitten on kasvua?

Kokonaisuus ei vaan toimi ihan nappiin. Satiiri vaatisi terävyyttä ja enemmän omia uusia ajatuksia. Sujuvasti kirjoitettu ihmissuhdehömppä valtaa ylen määrin alaa ja on tasoltaan keppoista.
Suomalaisen politiikan sisäpiiriteoksista kannattaa pitää mielessä M Sariolan Isänmaan parturit. Samaa yhä jatkuvaa juonittelua kuvaa puolen vuosisadan takainen masokistinen juonittelusatiiri. Paremmin, jos muistan oikein.

0

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

        Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
        Maailman menoa
        82
        7076
      2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

        Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
        Maailman menoa
        26
        7043
      3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

        Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
        Maailman menoa
        106
        6143
      4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

        Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
        Maailman menoa
        45
        5394
      5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

        Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
        Maailman menoa
        84
        5228
      6. Demarikultin uhri kertoo

        Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
        Maailman menoa
        60
        5173
      7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

        Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
        Maailman menoa
        40
        5088
      8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

        Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
        Maailman menoa
        27
        4585
      9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

        "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
        Maailman menoa
        16
        3447
      10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

        vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
        Maailman menoa
        300
        3370
      Aihe