A-K Iivari: Tyttöministeri

Iivarin kakkosen ilmestyminen (otava 2011) vaalien edellä osui sopivaan saumaan. Tosin poliittista satiiria ei juurikaan kaivata, poliitikot tekevät sen itse. Viima käy kun palttoot kääntyilee.
Perusjuonihan on ikivanha: maallikosta ministeriksi. Jo Juurakon Hulda liikuskeli aihepiirissä, tosin hitaammalla aikajänteellä. Hämäläinen kun oli.
Iivarin sankarinna, turhautunut ruotsinmaikka Iiris Luoto päätyy eduskuntaehdokiksi puolittain sattuman kautta. Osuminen kolaribussiin ja tarkemmin selittämätön sankaruus pelastustöissä nostaa Iiris-rukan kansakunnan tietoisuuteen ja median suosikiksi. Sopivia julkkisehdokkaita etsivä Perinteiset Arvot -puolue saa hänet riveihinsä ja äänikuningatar on syntynyt. Oikeaan osuu kirjoittajan visio Äärikeskustan vaalitappiosta, vaikka muuten vaalien käsittely meneekin kevyenä pintaliitona. Hallitus syntyy helposti kun Kykypuolueen ja Punaniskojen lisäksi tarvitaan harmiton tasapainottaja, sopiva nainen eli Iiris.
Kirjan heikkous on sen heilahtelu. Välillä tehdään prinsessasatua sopivien edustusvaatteiden etsimisestä tai sosiodraamaa kotiasioiden kompleksisuudesta. Toisaalla ajoittain ilkeänterävästikin käsitellään valtionhallinnon ja politiikan kipupisteitä ja kiistakysymyksiä. Näppärä oivallus on Iiriksen virka: Itsepalveluministeri, jonka tehtävä on saada eri hallinnonalojen asiakkaat hoitamaan itse asiansa. Kuten vanhukset raportoimaan tarpeistaan netin kautta omahoivatarveohjelman avulla. Tai verkossa suoritettava virtuaalisivaripalvelu. Ajatuksia, jotka ovat jo vireillä, mutta pientä hienosäätöä vailla.
Varsinainen kuningasidea on virtuaalikoulu. Koko oppimäärä netin kautta. Mitkä säästöt kun heti voidaan irtisanoa 10 000 opettajaa. Arvata saattaa, jotta välit entisiin kollegoihin hieman tulehtuvat.
Muihinkin ajan ilmiöihin Iivari tarttuu, tosin keveällä kädellä. Itänaapurin vieriminen kiinteistöomistukseen tulee mainittua, kun kohteena on Säätytalo. Mitä mainioin paikka venäläisravintolalle! Tai valtionhallinnon suunnaton työryhmä-, projekti-, koulutus- , konsultti- ja lausuntosuma. Joka tukahduttaa varsinaisen työnteon. Työnsä puolesta Iivari tuntee hyvin ministeriön ja valtioneuvoston toiminnan, joten kokousrutiinien kuvaus tuntuu uskottavalta.
Lyhyesti mutta napakasti Iivari käy läpi myös median merkitystä poliitikon nostajana ja tuhoajana. Sekä myös välineenä jäsentenvälisten kiistojen hoitamisessa.
Toki kyseessä on myös klassinen kasvutarina. Rehellisestä, mutta turhautuneesta oikean työn tekijästä kyyniseksi vallankäyttäjäksi. Vuodessa. Jos se nyt sitten on kasvua?

Kokonaisuus ei vaan toimi ihan nappiin. Satiiri vaatisi terävyyttä ja enemmän omia uusia ajatuksia. Sujuvasti kirjoitettu ihmissuhdehömppä valtaa ylen määrin alaa ja on tasoltaan keppoista.
Suomalaisen politiikan sisäpiiriteoksista kannattaa pitää mielessä M Sariolan Isänmaan parturit. Samaa yhä jatkuvaa juonittelua kuvaa puolen vuosisadan takainen masokistinen juonittelusatiiri. Paremmin, jos muistan oikein.